torstai 31. tammikuuta 2013

Tarjous: Painitappaja, Grimrokkia ja Walking Deadia


Painkiller: Hell & Damnation on nyt viikonlopun ajan pelattavissa ilmaiseksi Steamissa. Pelin saa myös pidemmäksi aikaa aivan omaksi 6.80 eurolla.


Toisena viikonlopputarjouksena on suomalaista tekoa oleva Legend of Grimrock jonka saa omaksi 4.75 eurolla.


Lisäksi päivän tarjouksessa on jälleen kerran The Walking Dead, jonka saa perjantaihin kello 20:00 asti 12.50 eurolla.


Viimeisinä tarjouksena on Indie Royalen The Evolved Bundle joka on taas näitä Humble Bundle -pelipaketteja joista on ollut aiemminkin monesti mainintaa. Tällä hetkellä paketin hinta on noin 3.70 euroa ja siinä tulee mukana pelit Unmechanical, The Path, Krater, Sugar Cube: Bittersweet Factory ja OIO.

Pelattu: Giana Sisters Twisted Dreams

Olen pelannut viime aikoina Giana Sisters Twisted Dreams -nimistä tasoloikkapeliä jonka nimesin vuosipäiväpostauksessa jopa vuoden yllättäjäksi. Laitoin pelistä viime viikolla ensimmäisen kentän verran pelivideota tänne mutta halusin kirjoittaa siitä vielä näin tekstimuodossa ennen kuin jatkan kyseisen pelin videoita pidemmälle. Oli erittäin lähellä etten joutunut kirjoittamaan tätä esittelyä pelaamatta peliä vielä täysin loppuun saakka sen vaikeuden vuoksi, mutta onneksi taistelin kuin miehinen mies ja läpi meni juuri äsken.

Twisted Dreams kertoo 80-luvun lopun hittipelin The Great Giana Sisters -pelin päähenkilöistä. Pelin taustatarina jää hieman hämärän peittoon mutta Gianan sisko Maria joutuu jonkinlaisen pyörteen kautta unimaailmaan lohikäärmeen vangiksi ja Giana lähtee pelastamaan tätä. Giana pystyy vaihtamaan unta mukavien unien ja painajaisten välillä mikä onkin tämän pelin keskeinen mekaniikka. 

Eri unet on tehty todella hienosti eli vaihtaessa unesta toiseen mukavan paikan söpöt eläimet muuttuvat demoneiksi, vihreät niityt aavemaisia puita viliseviksi metsiksi jne. Kosmeettisten seikkojen lisäksi meneillään oleva uni vaikuttaa alueeseen konkreettisestikin. Valittu uni vaikuttaa mm. hissitasojen liikkumissuuntiin, joidenkin vihollisten liikeratoihin, mitä reittejä pitkin pääsee etenemään jne. Pelissä tärkeää onkin oppia unen vaihtamisen sujuvasti kaiken muun ympärillä olevan sekamelskan keskellä.

Kentissä on pois pääsemisen lisäksi tarkoituksena kerätä timantteja. Sinisiä timantteja voi kerätä kumpi Giana tahansa, keltaisia saa keltatukkainen Giana ja punaisia punatukkainen. Tämä tarkoittaa sitä että Giana joutuu vaihtelemaan unitilaa kiperissäkin tilanteissa saadakseen kerättyä kaikki timantit. Teoriassa timantteja ei ole pakko kerätä mutta päästäkseen pelissä oleville pomotasoille (pelissä kolme kappaletta) täytyy aiemmista kentistä olla kerättynä tietty määrä timantteja. Itselläni timanttiongelmat tulivat siinä vaiheessa kun olin tahkonut jo kentät läpi ja löytänyt sieltä kaikki näkyvät ja mielestäni kaikki piilossakin olevat timantit ja siltikin niitä uupui... eli ei auttanut kuin alkaa tahkoamaan kenttiä uudestaan läpi salapaikkojen toivossa.

Gianalla on eri unissa erilaisia taitoja. Kivojen unien keltahiuksinen Giana pystyy pyörimään ilmassa jolloin laskeutuminen hidastuu ja hän voi liitää näin sivusuunnassa pitkiäkin etäisyyksiä. Painajaisten punatukkainen Giana puolestaan pystyy tekemään nopeita syöksyjä haluamaansa suuntaan jolloin on mahdollista murskata tiilejä tai kiviä, tappaa vihollisia tai päästä yksinkertaisesti hieman kauempana tai korkeammalla oleviin paikkoihin.

Peliä voi ohjata joko näppäimistöllä tai gamepadilla joista itse käytin jälkimmäistä. Käytössä on neljä toimintonäppäintä joista yhdellä hypätään, toisella vaihdetaan hahmoa, kolmannella tehdään punatukkaisen Gianan erikoisliikkeen ja neljännellä keltatukkaisen. Useat näppäimet vaativat aluksi paljon totuttelua mutta kun ne juurtuvat selkäytimeen, tekevät ne kinkkisimmistäkin tilanteista selviämisen mahdolliseksi.

Kinkkisistä tilanteista puheenollen niitä tässä pelissä riittää ja paljon. Pelissä on kyllä loppumattomat elämät ja   vähän väliä on ripoteltu tallennuspisteitä, mutta kuolemistakin pidetään tarkkaa kirjaa. Vastaan tulee kertakosketuksesta tappavia vihollisia, piikkejä, rotkoja ja tässä pelissä kuolema tuntuu korjaavan satoa useammin kuin muissa peleissä yhteensä. Loppupomo oli pelin vaikeustasolle uskollinen eli varmasti yksi vaikeimmista pomoista joita vastaan olen taistellut peleissä. Liioittelematta sanon että tärväsin pelkkään pomoon parikin tuntia ja vain loppumattomat yrityskerrat olivat ainoa syy miksi jaksoin jatkaa yrittämistä.

Jos pelin normaali vaikeustaso ei tuo vielä tarpeeksi haastetta niin ei hätää, pelissä on mukana Adventure -tilan lisäksi muitakin pelimuotoja, joista osan tosin saa aukaistua käyttöön vasta myöhemmin (selviämällä kentistä vähäisillä kuolemilla). Score Attack ja Time attackissa kerätään nimensä mukaisesti mahdollisimman paljon pisteitä tai koitetaan selviytyä kentästä mahdollisimman nopeasti. Kiinnostavammat muodot ovat kuitenkin Hardcore ja Über Hardcore -pelimuodot. Hardcoressa nämä jo muutenkin vaikeat kentät pelataan ilman välissä olevia checkpointteja eli peli alkaa aina kentän alusta. Ûber Hardcoressa yksikin kuolema aiheuttaa paluun koko pelin alkuun...

Nyt kun olen pelannut tämän Giana Sistersin läpi niin voin sanoa että kyseessä on tosiaan yksi parhaita viimeisen vuoden aikana pelaamiani pelejä. Peli tuo sopivasti haastetta pelaamiseen ja vaikka välillä ärräpäät lentelevätkin, tulee ohjaimen ääreen palattua kuitenkin melkein heti. Suosittelen tätä peliä kaikille hyvistä peleistä tykkääville (saa huonoistakin peleistä tykkäävät tutustua). Steamista löytyy pelin ilmainen demokin joten eikun vaan kokeilemaan!

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tarjous: Alicea ja Dragonbornia


Steamissa on nyt päivän tarjouspelinä Alice: Madness Returns. Pelin saa 12.50 eurolla ja tarjous on voimassa torstaihin kello 20:00 asti.


Aiemmin mainostin myös että Skyrimin lisäosan Dragonbornin kannattaisi ostaa Steamin sijaan mielummin Greenman Gaming -sivustolta jos haluaa säästää muutaman euron. Ainoa haittapuoli olisi että Greenmanista tilatessa joutuisi todennäköisesti odottamaan muutaman päivän pidempään. Tämä oletukseni ei ilmeisesti pidäkkään paikkaansa vaan lisäosa tulee myyntiin samana päivänä kuin Steamissa. Saat pelin siis 20% halvemmalla Greenman Gamingista käyttäen alennuskoodia GMG20-PJFEW-Y16HK. Tarjouksessa on vain yksi 'Mutta' joka on se että alennuskoodi on voimassa vain torstaihin kello 18:00 asti... onneksi alennuskoodikin toimii kuitenkin ennakkotilauksenkin kanssa koska peli julkaistaan vasta 5.2. Jos siis haluat ennakkotilata lisäosan 4 euroa Steamia halvemmalla niin suuntaa osoitteeseen

Groupeesin KISS bundle


Taas olisi uusi hieman humble bundlejen kaltainen pelitarjous meneillään eli Groupeesin KISS. Erona Humble Bundleen on lähinnä se että hintarajat ovat kiinteät eikä se siis nouse ajan kuluessa ylöspäin. Jos maksat yhden dollarin eli noin 0.75 euroa, saat pelit iBomber Attack, J.U.L.I.A. sekä Vivisector. Jos taas maksat 5 euroa eli noin 3.85 euroa, saat edellisten lisäksi pelit Lucius sekä King's Bounty: Warriors of the North. Eikä siinä vielä kaikki: Jos 4500 ihmistä ostaa paketin (kirjoitushetkellä tavoitteesta on saavutettu jo 92%), pakettiin lisätään vielä peli Planet Alcatraz. Peleistä saa koodit joilla ne voi aktivoida Steamissa. Lisätietoa paketista saa osoitteesta

Katsottu: Babylon 5 - Thirdspace

Babylon 5:een tehtiin loppupuolella kolme TV-elokuvaa jotka julkaistiin myöhemmin yhdessä paketissa DVD-muodossa. Nyt käsittelyssä on Thirdspace, joka sijoittuu neljännen kauden puoleenväliin jaksojen The Illusion of Truth ja Atonement väliin.

Elokuvassa hyperavaruudesta löydetään valtavankokoisen muinaisen artefaktin ja sen hinataan Babylon 5:n lähistölle tutkittavaksi. Kaikki rodut haluavat löydöksestä oman osuutensa, mutta kun asemalla ei ole kuitenkaan riittävän ammattitaitoista tutkimusväestöä ja kun Interplanetary Expeditions -niminen tutkijaryhmä saapuu paikalle, annetaan tehtävä heidän vastuulle. Telepaatti Lyta Alexander alkaa kokemaan näkyjä, samoin monia muita outoja tapahtumia alkaa sattumaan asemalla. Lopulta selviää että artefakti on Vorlonien rakentama portti kolmanteen ulottuvuuteen (hyperavaruus on se toinen) mutta Babylon 5:n väki ei tiedä että portin takana on lukittuna jotain sellaista jota jopa Vorlonit pelkäsivät...

Elokuvassa on melko perinteisen jakson näyttelijävalikoima joka tekee tavanomaisen hyvän suorituksen. Mukana ovat normaalista kaartista Sheridan (Bruce Boxleitner), Ivanova (Claudia Christian), Delenn (Mira Furlan), Franklin (Richard Biggs), Zack (Jeff Conaway), Vir (Stephen Furst) ja Lyta (Patricia Tallman). Muita mukana olevia henkilöitä ovat tutkijat Elizabeth Trent (Shari Belafonte) ja Bill Morishi (Clyde Kusatsu) sekä aiemmastakin jaksosta tuttu pikkurikollinen Deuce (William Sanderson).

Extroina on vain elokuvan kommenttiraita. Siinä ohjaaja Jesus Salvador Trevino, Jeff Conaway, Stephen Furst, Partirica Tallman sekä Bruce Boxleitner keskustelevat elokuvasta ja hieman sen ulkopuolisistakin asioista. Olisihan keskustelut voineet olla mielenkiintoisempiakin mutta kyllä ne menettelivät.

Elokuva koittaa tuoda aiemmin poissa ollutta aihepiiriä eli kauhua Babylon 5:n maailmaan. Vastaantulevat olennot ovat saaneet vaikutteita H.P. Lovecraftin teoksista ja viittauksia löytyy myös mm. Zombie-elokuviin. Mielestäni elokuva oli melko tavanomainen jakso B5:ssä jonka vain oli venytetty hieman pidempikestoiseksi 45 minuuttisesta. Kyseessä oli melko irrallinen osa sarjaan joskin voi tämän katsoa jos on sarjan tai H.P. Lovecraftin ystävä.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Pelattu: Super Mario World 2 - Yoshi's Island #12

Nyt on vuorossa Marion ja Yoshin seikkailujen viimeisin osa. Viime viikolla mokailin liikaa viimeisissä taisteluissa joten halusin ottaa koko osuuden uudestaan. Tällä kertaa sentään  tiesi jo valmiiksi että mitä kautta sokkelokentissä pääsee eteenpäin ja miten vauva-Bowseriin saa yleensäkin tehtyä vahinkoa eikä siihen tuhlaantunut yli varttia niinkuin aiemmalla kerralla meni. Isommassa Bowserissa ongelmia tuotti se etten edelleenkään tiennyt varmaksi että pitääkö Boserille heittää munat avoimeen suuhun vai riittääkö yleensäkin päähän osuminen... taistelun tiimellyksessä en kerennyt jäämään katsomaan tarkemmin joten heittelin sitten tuurilla. Tuurilla ne laivatkin seilaavat tai pelaavat Mario-pelejä läpi.

Videon tallennuksessa oli jälleen kerran teknisiä ongelmia mutta pienten kikkailujen avulla onnistuin kuitenkin pelastamaan session tuleville sukupolville ja tässä se nyt sitten tulee:



PS Plussan helmikuun pelit

Playstation Plus -palveluun tulee taas helmikuussa uusia pelejä ja vanhoja poistuu, joten kannattaa muistaa käydä ottamassa omansa pois ennen niiden poistumista. Pelejä ei siis tarvitse varsinaisesti ladata omalle laitteelle, riittää kun ne vaan "ostaa" (nollalla eurolla) ja sen jälkeen pelit ovat ladattavissa myöhemminkin. Tässä kuitenkin lista tulevista ja poistuvista peleistä.

Tulevat:
  • Sleeping Dogs, PS3 (6.2.)
  • Quantum Conundrum, PS3 (6.2.)
  • F1 Race Stars, PS3 (6.2.)
  • WipEout 2048, PS Vita (13.2.)
  • Lumines Electronic Symphony, PS Vita (20.2.)

Poistuvat:
  • Bioshock 2 (6.2.)
  • Ratchet and Clank All 4 One (6.2.)
  • Cubixx HD (6.2.)
  • Jet Set Radio (13.2.)
  • Pinball Arcade (20.2.)
Lähde:

Katsottu: Starship Troopers 4: Invasion

Hieman laimeahkoista jatko-osista huolimatta katselin vielä starship Troopers -elokuvien neljännen osan joka kantaa lisänimeä Invasion. Aiemmista osista poiketen kyseessä oli tietokoneella tehty elokuva oikeiden näyttelijöiden ja lavasteiden sijaan. Olin hieman skeptinen elokuvan hyvyyden suhteen katsottuani aiemmin myös tietokoneella toteutetun Resident Evil Degenerationin, mutta kerranhan (puolentoista tunnin ajan) se huononkin leffan katsominen vain kirpaisee.

Elokuva kertoo edelleen sodasta jättimäisiä olento, ötököitä vastaan. Nykyään kenraalina toimiva ensimmäisestä elokuvasta tuttu Rico lähettää sotajoukon John A Warden -nimisen avaruusaluksen perään, joka katoaa kesken taistelutilanteen mukanaan mm. ministeri Carl Jenkins. Jotta henkilökytkökset ensimmäiseen elokuvaan ei loppuisi tähän, Wardenin kapteeni Carmen Ibanezin jää myös kyydistä ja lyöttäytyy sotilaiden matkaan. Kun sotilaat saavuttavat lopulta Wardenin, löytävät he miehistön kuolleena Jenkinsiä lukuunottamatta. Sotilaat vapauttavat vahingossa ötökät jotka aloittavat hyökkäyksen maapallon kimppuun.

Hahmot eivät ole kovinkaan mielenkiintoisia, tosin he ovat ainakin todella realistisen näköisiä kuten kaikki muukin toiminta elokuvassa. Ricon hahmo toi enemmänkin mieleen Metal Gear -pelien Solid Snaken kuin alkuperäisen elokuvan Casper Van Dienin. Elokuva voisi olla melkein mikä tahansa avaruuteen liittyvä räiskintäelokuva mutta on ainakin hienon näköinen sellainen. Elokuvassa heitellään vähän väliä elokuvasarjassa toistettavia fraaseja jotka tuntuivat hieman väkinäisiltä yrityksiltä muistuttaa että kyseessä on Starship Troopers -elokuva. Elokuva sisälsi yllättävän paljon nakuilua ja muita aikuisteemoja joten aivan pienimmille lapsille tämä ei välttämättä ole.

Elokuva sisältää lisämateriaalina tekijöiden kommenttiraidan, poistettuja kohtauksia (joiden kesto lasketaan muutamissa sekunneissa), ääninäyttelijöiden gag reelin ja 76 minuuttia pitkän Making of -dokumentin. Kommenttiraidalla ohjaaja Aramaki sekä Sony Picturesin Ishizuka keskustelevat elokuvasta, mm. sen yksityiskohdista ja viittauksista sekä novelliin ja aiempiin elokuviin. En katsonut/kuunnellut raitaa vielä alkua pidemmälle mutta vaikutti niin mielenkiintoiselta että sen voisi käydä läpi vielä paremmalla ajalla. Jo elokuvan alkukohtaukset sai kerrotuilla triviatiedoilla lisää kiinnostavuutta.

Kyllä tämän elokuvan voi katsoa ainakin paremman tekemisen puutteessa normaalina toimintaviihteenä ja aiempien leffojen näkeminen ei ole mitenkään pakollinen juttu koska juonellinen kytkös aiempiin osiin on melko vähäinen. Voi olla että mainitun kommenttiraidan katsomisen jälkeen elokuva saa enemmän syvyyttä mutta ilman sen katsomista leffa on kohtuullinen toimintapläjäys.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Tarjous: Square-Enix -viikonloppu


Tänä viikonloppuna Square-Enixillä on Steamin puolella tarjousviikonloppu ja kaikki heidän julkaisemat pelit (mm. Tomb Raiderit, Deux Exät, Hitmanit ja Thiefit) ovat puoleen hintaan (poikkeuksena uusi Hitman Absolutions, joka on oletuksena -33%). Lisäksi joka päivä tietyt pelit ovat -75% alennuksessa.

4. Päivä

  • Sleeping Dogs, 12.50 euroa
  • Lisäsisällöt, 0 - 1.40 euroa
  • Kaikki lisäsisällöt yheensä, 12.25 euroa 


http://store.steampowered.com/sale/squarepublisherweekend2013

3. Päivä:

  • Hitman: Codename 47, 2.50 euroa
  • Hitman 2: Silent Assassin, 2.50 euroa
  • Hitman: Blood Money, 2.50 euroa
  • The Hitman Collection (sis. yllämainitut 3 osaa), 5.00 euroa
  • Hitman: Absolution, 17.00 euroa
http://store.steampowered.com/sale/squarepublisherweekend2013


2. Päivä:


  • Deus Ex: Game of the Year Edition, 2.50 euroa
  • Deus Ex: Invisible War, 2.50 euroa
  • Deus Ex: Human Revolution, 4.75 euroa
  • Deus Ex: Human Revolution Augmented Edition, 10.50 euroa
http://store.steampowered.com/sale/squarepublisherweekend2013

1. Päivä:


  • Tomb Raider, 2.50 euroa
  • Tomb Raider 2, 2.50 euroa
  • Tomb Raider 3, 2.50 euroa
  • Tomb Raider 4: The Last Revelation, 2.50 euroa
  • Tomb Raider 5: Chronicles, 2.50 euroa
  • Tomb Raider 6: The Angel of Darkness, 2.50 euroa
  • Tomb Raider: Anniversary, 2.50 euroa
  • Tomb Raider: Legend, 2.50 euroa
  • Tomb Raider: Underworld, 2.50 euroa
  • Tomb Raider Collection (sis. yllämainitut 9 osaa), 15.00 euroa
  • Tomb Raider (2013), 45.00 euroa
Eräs harmittava seikka on se, että Lara Croft and the Guardian of Lightia lisäsisältöineen ei ole laskettu mukaan näihin -75% alennuksiin. Saa senkin silti onneksi puoleen hintaan...

Katsottu: Babylon 5 kausi 2

Ensinnäkin pahoittelut että tämän kirjoittamiseen meni näinkin kauan. Meillä suurilla kirjailijoillahan on aina joskus niin kutsuttu kirjoittajan blokki jolloin tekstiä ei vaan synny ja kaikki muu tuntuu olevan kiintoisampaa. Nyt päätin kuitenkin ryhdistäytyä ja kirjoittaa tämän toisen kauden esittelyn ja voisin melko pian kirjoittaa myös kolmannestakin kaudesta, kun sekin on jo tullut katseltua. Nyt kuitenkin toisen kauden kimppuun.

Toinen kausi jatkuu melkein heti ensimmäisen kauden tapahtumien jälkeen. Maan presidentti Santiago on salamurhattu, Michael Garibaldi (Jerry Doyle) on vielä koomassa ja Delenn (Mira Furlan) on koteloitunut hyönteisten tapaan ja kenelläkään ei ole aavistusta mistä on kyse. Ensimmäisen kauden eräänlainen päähenkilö,  Babylon 5:n johtaja Jeffrey Sinclair (Michael O'Hare), on siirretty pois muihin tehtäviin ja tilalle tulee 10 vuotta aiemmin käydyn Minbari-sodan sankari, pepsodent-hymyinen John Sheridan (Bruce Boxleitner). Lisäksi toisella kaudella sarjaan tulee mukaan mm. vartija Zack Allan (Jeff Conaway) sekä pilottielokuvasta tuttu telepaatti Lyta Alexander palaa myöskin kauden loppujaksoissa.

Alkukaudesta tutustutaan aseman uuteen johtajaan John Sheridaniin ja hänen menneisyyteensä. Sheridanin valinta aseman johtoon saa erityisesti Minbarit varpailleen ja se saattoikin juuri olla syy jonka vuoksi hänet valittiin tehtävään. Toinen merkittävä kauden teema uuden johtajan lisäksi on Londo Mollarin (Peter Jurasik) ja Mr Mordenin (Ed Wasser) salainen liitto joka johtaa Centaurien ja erityisesti Narnien väliseen sotaan. Pian Londo on niin syvällä juonittelujen suossa että sieltä on vaikea päästä enää pois. Muita kauden aiheita ovat mm. Rangers -ryhmän esiintuleminen, Yövartiosto -niminen sananvapautta liioitellusti rajoittava ryhmä pesiytyy B5-asemalle ja ensimmäistä kertaa Vorloni Kosh näyttää todellisen minänsä.

Babylon 5:n toinen tuotantokausi on mielestäni ehkä koko sarjan paras kausi. Sheridanin esittelyä lukuunottamatta hahmot ovat jo tuttuja ja jaksoissa keskitytään juonen viemiseen eteenpäin. Erityismaininnan ansaitsee kauden yhdeksäs jakso The Coming of the Shadows joka onnistui saamaan jopa Hugo-palkinnonkin. Jakso ei pelkästään sysäise pääjuonta reippaasti eteenpäin vaan osaa olla myös erinomainen mm. koskettavuuden saralla. Jakso kertoo Centaurien keisarin vierailusta Babylon 5 -asemalla, loputtomasta koston kierteestä ja siitä että jonkun täytyy voida tehdä sille loppu pyytämällä anteeksi. Jakso toimii mielestäni erinomaisesti yksittäisenä jaksonakin, joten suosittelen katsomaan ja tottakai vielä mielummin koko sarjan alusta alkaen! :)

Lisätty:

Extroissa sarjan luoja J. Michael Straczynski vertaa Babylon 5 -sarjaa novelliin ja esittelee millainen osuus toisella tuotantokaudella on koko sarjassa ja lisäksi jotkut näyttelijöistä esittelee oman hahmonsa. Mukana on kommenttiraidat jaksoista Geometry of Shadows, In the Shadows of Z'ha'dum ja The Fall of Night. Ensimmäisessä kommenttiraidassa keskustelevat Bruce Boxleitner, Claudia Christian ja Jerry Doyle, mutta siitä ei valitettavasti irronnut kovinkaan kiinnostavia juttuja kun he kommentoivat pääasiassa toistensa takamuksia, kulmakarvoja ja hiusrajoja.

Myöhemmät raidat ovat kiinnostavampia koska JMS kertoo niissä sarjan syvällisemmistä puolista ja tuotannosta. Raidoilla kerrotaan mm. monikäyttöisestä Sheridanin työhuoneesta, siitä ettei Kosh oikeasti mahdu Babylon 5:n oviaukoista, miksi Yövartiosto sai niin suuren jalansijan avaruusasemalla ja monista muista asioista.

Erillisissä dokumenteissä kerrotaan miten jaksot toteutetaan ja sarjan saamista Hugo-palkinnoista. Lisäksi mukana on tietopankki jossa kerrotaan Babylon 5 -universumin aikajanasta, teknologiasta, henkilöistä ja tapahtumista. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä on noin kolme minuuttia pitkä kooste pilalle menneistä otoksista.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Katsottu: Babylon 5 kausi 4

Viime Babylon 5 -jutusta on jo hieman aikaa joten nyt on korkea aika laittaa loput julkaisut pakettiin. Jäljellä olisi vielä kaksi tuotantokautta sekä useampi enemmän tai vähemmän laadukas TV-elokuva. Tällä kertaa vuorossa on neljäs tuotantokausi jonka aikana sattuukin sarjan suurimmat kliimaksikohdat ja on siten myös toimintatäytteisin kausista. Kaudella käsitellään ainakin kolmea suurempaa juonikuviota joita ovat Varjosodan loppumainingit, Centaurien tasavallan nousu sekä sota Maata vastaan.

Edellisen kauden lopussa Sheridan (Bruce Boxleitner) lähti laittamaan kapuloita Varjojen rattaisiin tekemällä itsemurhaiskun näiden kotiplaneetalle Z'ha'dumiin. Suunnitelma kyllä onnistuu mutta Varjoja on silti edelleen hengissä ja yksi heidän suurimmista vihollisista eli Planeettainvälinen liitto alkaa hajoamaan Sheridanin ollessa poissa ja todennäköisesti kuollut. Aiemmin lähinnä sivusta seuranneet Vorlonit alkavat ottamaan aktiivisempaa osaa Varjosotaan mutta aiheuttavat uudella superaseellaan valtavaa tuhoa kaikille ympärillä oleville. Sheridan palaa "kuolleista" hieman hämärissä olosuhteissa ja saakin tällä mysteerisellä paluullaan muut rodut takaisin ruotuun ja mukaan Varjosotaan. 

Samaan aikaan kun muualla soditaan Varjojen ja Vorlonien kanssa, Londo Mollari (Peter Jurasik) ja G'kar (Andreas Katsulas) ovat Centaurien kotiplaneetalla. Varjot ovat tehneet liiton mielipuolisen keisarin Cartagian (Wortham Krimmer) kanssa joka meinaa uhrata kaikki alamaisensa pyrkiessään kohti jumaluutta. Londo ei pysty estämään tätä yksin ja tarvitsee vihamiehensä ja orjuuttamansa G'karin apua. 

Loppukaudella käydään vielä yksi suurempi sota kun Sheridan liittolaisineen lähtee vapauttamaan Maata diktaattorimaisesti hallitsevalta presidentti Clarkilta (Gary McGurk). Sheridan liittolaistensa kanssa joutuu punnitsemaan sen kanssa että onko heillä oikeutta hyökätä maahan vai onko hän vain seonnut suuruudenhullu mies erityisesti hänen hämärän "kuolleista heräämisen" jälkeen.

Tämä sarjan neljäs tuotantokausi on erinomainen ja viihdyttävä, näihin ratkaisun hetkiin koko sarjan hitaasti alkanut pohjustelu on tähdännyt. Sarjan TV-elokuvista Thirdspace sekä Tie Babyloniin sijoittuvat ajallisesti tai juonellisesti neljännen kauden puoliväliin joten ne voi katsoa viimeistään tämän kauden loputtua ilman spoilaantumisvaaraa. Suosittelen ehdottomasti myös tätä tuotantokautta, tosin vain jos aiemmat kaudet on tullut katsottua. Tarina on kuitenkin sen verran loistava että siihen käytetty aika ei ole tosiaankaan hukkaan heitettyä.

Tarjous: Skyrimiä, Dragonbornoa, Alan Wakea, Lorttoa, Monkey Islandeja


Pidemmittä puheitta tässä olisi ainakin joitakin tällä hetkellä voimassa olevia pelitarjouksia:

Steam

Skyrim, 25.00 euroa

Tämä tarjous on todennäköisesti sen vuoksi kun aivan pian (5.2.) PC:llekin julkaistaan Skyrimin uusin lisäosa Dragonborn. Lisäosa tulee maksamaan noin 20.00 euroa eli jos et ole sellainen hötkyilijä että kaiken pitää saada juuri julkaisupäivänä niin kannattaa ehkä odottaa hankinnan kanssa muutaman päivän. Todennäköisesti myös tämä lisäosa tulee Greenman Gaming -sivustollekin myyntiin muutaman päivän viiveellä samaan hintaan kuin Steamissakin ja koska GMG:ssä on tämän lisäksi melkein jatkuvasti meneillään jokin vähintään 20% alennuskampanja, voi tuota kautta lisäosan saada useitakin euroja halvemmalla. GMG:stä saa ostoksen yhteydessä koodin jolla lisäosan voi aktivoida sitten kuitenkin Steamin puolelle. Mutta nyt takaisin tarjouksiin...

Greenman Gaming

Alan Wake 7.00 euroa

Lord of the Rings: War in the North, 5.00 euroa

Kannattaa muistaa käyttää alennuskoodia GMG20-PJFEW-Y16HK, jolla saa 20% alennuksen.

Gamersgate

Tales of Monkey Island Complete Season, 8.25 euroa

perjantai 25. tammikuuta 2013

Katsottu: Starship Troopers 3 - Marauder

Nyt olisi vuorossa kolmas Starship Troopers -elokuva joka kantaa lisänimeä Marauder. Ensimmäisestä elokuvasta tuttu Rico palaa kuvioihin ja odotukseni olivat... jos ei nyt ihan korkeat niin edes kohtalaiset. Elokuvaa katsoessa tapahtumat alkoivat vaikuttamaan tutuilta tajusin että olenhan minä sittenkin nähnyt tämän jo aiemminkin ja unohtamiselle oli syynsäkin. 


Elokuva kertoo ihmiskunnan ja aiemmista elokuvista tuttujen ötököiden välisen sodan myöhemmistä vaiheista. Ihmisten teknologia on parantunut mutta samoin ötökätkin ovat kehittyneet ja nyt niitä on monenlaista uutta ja entistä vaarallisempaa sorttia. Ensimmäisen osan Rico (Casper Van Dien) on ylennyt everstiksi ja sijoitettu Roku San -planeetalle kun hänen vanha ystävä kenraali Dix (Boris Kodjoe), entinen tyttöystävä kapteeni Lola Beck (Jolene Blalock) ja ennenkaikkea lauluesityksillään suosiota saanut korkea-arvoinen (mikä lie "sky mashal on suomeksi?") Omar Anoke (Stephen Hogan) tulevat vierailulle. Vierailun aikana vanhojen ystävysten välit katkeavat, ötököt tuhoavat melkein koko tukikohdan, Ricoa uhkaa kuolemantuomio ja paetessaan tukikohdasta Lola katoaa sky marshalin ja muutaman muun kanssa toiselle ötököitä vilisevälle planateetalle.


Rico on edelleen menossa mukana mutta tällä kertaa hän pistää roolinsa aika vitsiksi ainakin aiempaan osaan verrattuna. Muutenkin Rico jää mielestäni yllättävänkin taustalle ottaen huomioon että elokuvaa markkinoidaan hänen naamalla. Lola Beck jääkin mielestäni  enemmän elokuvan päähenkilöksi planeetalle jäävien pelastautuneiden johtajana. Lolassa eräs häiritsevä seikka oli se että hän nyrpisteli ärsyttävyyteen asti naamaansa. Dix oli melko keskiverto suorituksessaan, ei nyt mikään loistava mutta ei rasittanutkaan. Muut hahmot keskittyivät lähinnä uskonnon julistukseen mikä tuntuikin olevan jostain kumman syystä yksi tämän leffan teemoista.


Tällä kertaa en jaksanut katsella tarkemmin läpi elokuvan mukana olevia extroja mutta valikkojen mukaan ne ovat seuraavat:

  • Tekijöiden kommenttiraita
  • Ohjaajan ja näyttelijöiden kommenttiraita
  • On the Bounce: The Making of Marauder
  • Evolution: The Bugs of Starship Troopers 3: Marauder
  • Enlist: Marauder's Mobile Infantry
  • Music Video: It's a Good Day to Die (Extended Version)
  • Trailers (Blu-ray, The Art of War 2: Betrayal, Felon, Hancock, Zombie Strippers)

Tämä elokuva oli mielestäni melko keskiverto tapaus. Se ei päässyt ainakaan samalle loistavalle tasolle kuin ykkösosa, toisaalta päihitti melkein joka osa-alueella kakkosen.  Suurin valitukseni aihe mielestäni oli "päähenkilön" poissaoleminen kun Rico näyttäytyi käytännössä vain elokuvan alussa ja lopussa. Lisäksi elokuva on saanut lisänimensä Marauder elokuvassa käytettävästä uusista taisteluasuista mutta olisin olettanut niiden olevan suuremmassakin roolissa, nyt niillä rymisteltiin vain elokuvan lopussa muutamien hassujen minuuttien aikana ja olin aika pettynyt. Kyllä tätä leffaa katsoa voi mutta ei kannata odottaa mitään elämää suurempaa!


Tarjous: Chivalrya, Hotlinea, Renegade Opsia


Luvassa olisi ainakin seuraavanlaisia pelitarjouksia.

Steam:

Chivalry Medieval Warfare, saa pelata ilmaiseksi sunnuntaihin kello 20:00 asti ja 11.50 eurolla saa omaksi.

Hotline Miami, 4.25 euroa maanantaihin kello 20:00 asti 

Ace of Spades, 4.00 euroa

Greenman Gaming:

Päivän tarjouksessa -75% mm.

  • Space Siege
  • Viking - Battle for Asgard
  • Renegade Ops
  • Hell Yeah!
  • Condemned: Criminal Origins

torstai 24. tammikuuta 2013

Ensimmäinen pelaamisvideo Dead Island Riptidesta

Kuva on alkuperäisestä Dead Islandista.
Dead Island oli mielestäni viime vuoden kiinnostavin peli ja ymmärrettävästi kyseisen pelin jatko-osa Dead Island Riptide on minulle tämän kevään odotetuin peli. Tähän asto pelin sisällöstä on saatu lähinnä tiedotteita ja irrallisia kuvia mutta nyt julkisuuteen on päästetty ensimmäinen pelimekaniikkaa esittelevä videokin.

Video keskittyy rakennuksen puolustamisen esittelyyn mikä on tämän pelin yksi suurimmista uutuuksista. Päästäkseen pelissä uudelle alueelle täytyy vedellä täyttyneet tunnelit pumpata kuivaksi ja pumpun ääni puolestaan houkuttelee Zombieita joiden hyökkäyksen tulee sitten torjua. Toivon että pelistä löytyy myös sitä aiemmasta osasta tuttua vapaan maailman seikkailua eikä pelkästään pumppaamista sillä jos haluan pelata vain tornipuolustuspeliä niin pelaan kyllä Orcs Must Dieta tai Dungeon Defendersiä.

Video löytyy IGN:n sivulta osoitteesta

Pelattu: Giana Sisters - Twisted Dreams #1

Tarkoitus oli pelata Yoshi's Island -juttu tänään loppuun ja niin minä teinkin... melkein. Loppupomossa kuitenkin failasin sen verran pahasti että Game Overhan siinä tuli. Eikä siinäkään vielä kaikki, olisin toki voinut continuella ottaa pelkästään viimeisen linnan uusiksi mutta nauhoitustoiminnolla oli TAAS jotain minua vastaan ja esti tuon aikomuksen. Pelailen siis koko tuon viimeisen maailman ärsyttävän jälkimmäisen puoliskon uudestaan mutta vasta ensi kerraksi koska ärsytyskynnyt alkos olemaan melko korkealla jo näiden vastoinkäymisten vuoksi :-D


Halusin kuitenkin laittaa edes jotain pelivideota tilalle joten tässä olisi eräänlaisena teaserina ensimmäinen kenttä (1-1) seuraavasta pelivideosarjasta. Kyseessä on siis Giana Sisters Twisted Dreams, nykyaikaistettu versio 90-luvun The Great Giana Sisters -pelistä. Tarkempi esittely ja kommentointi on tulossa lähipäivinä kunhan pelailen vielä pari uupuvaa kenttää pelin lopusta. Toisin kuin aiemmissa rupuisissa konsolivideoissa, tätä voi katsella reilusti paremmilla tarkkuuksilla ja laadulla.  Kuvan saa aukaistua koko ruudun kokoiseksi videon oikeasta alanurkasta ja mutterin kuvasta voi valita haluamansa laadun.


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Tarjous: Deponiaa ja Walking Deadia


Steamissa olisi nyt päivän tarjouspelinä Chaos on Deponia -niminen seikkailupeli. Hintaa teoksella on 6.80 euroa ja tarjous päättyy torstaina kello 20:00.


Myös Gamersgatessa on tarjous, nimittäin Walking Dead -pelin saa nyt 12.50 eurolla ja tarjous on voimassa tostaihin kello 24:00 asti.

Katsottu: Starship Troopers 2 - Hero of the Federation

Muutama päivä sitten katselin Starship Troopers -elokuvasarjan ensimmäisen osan ja nyt oli sitten vuorossa seuraava. Olen nähnyt tämän(kin) elokuvan jo aiemmin ja tiesin millaisesta laadusta elokuvassa on kyse. Satuin mainitsemaan tulevasta urakastani muutamille ihmisille ennen katsomista ja hekin kavahtivat jo pelkästä ajatuksesta eli melkoinen katseluelämys oli siis luvassa...

Elokuva kertoo aiemmastakin elokuvasta tutusta jalkaväestä joka taistelee isokokoisia hyönteismäisiä alieneita vastaan. Tällä kertaa soturit ovat näiden "ötököiden" asuttamalla planeetalla ja erittäin alakynnessä. Viimeisimmät hengissä selviytyneet perääntyvät hylätylle vartioasemalle puolustusasemiin ja koittavat saada radiota toimimaan evakuointia varten. Paikan "vankityrmästä" he löytävät entisen sotasankarin, paljon Ramboa muistuttavan Daxin joka on murhannut oman ryhmänsä johtajan mutta hänet vapautetaan avustamaan puolustustehtävissä. Pian kuitenkin selviää että ötökät ovat kehittyneet ja heillä onkin ihmisenmuotoisia soluttautujia sotilaiden joukossa.

Elokuva vakuuttaa tasonsa ensi minuuteilla kun näyttely oli sitä luokkaa että Kauniissa ja Rohkeissakin taisi mennä paremmin. Elokuvan parh... vähiten huonoimmat suoritukset tekevät Hostel 2 -leffastakin tuttu Richard Burgi joka näyttelee sankari Daxia sekä omasta lempisarjastani Eurekasta tuttu Ed Quinn joka näyttelee lääkintämies Griffiä. Molempien näyttelijöiden hyvyys ei tullut siis tämän elokuvan rooleista vaan heidän muista roolitöistä. Joitakin muita enemmän tai vähemmän nimekkäitä näyttelijöitä leffassa olivat mm. Sandra Holt (Underworld: Awakening, Resident Evil: Apocalypse), Colleen Porch (Transformers), Brenda Strong (Täydelliset naiset) ja Brian Tee (The Fast and Furious: Tokyo Drift).

Ekstroina elokuvassa tuli mukana trailereita (Starship Troopers 2, Spider-man 2, Bad Boys 2, Hellboy, Once Upon a Time in Mexico, Welcome to the Jungle, Terminator 3 ja Roughnecks: Starhip Troopers Chronicles), esittely tietokonetehosteista, kuvagalleria, 30 minuuttia pitkä "Inside the Federation" -dokumentti elokuvan teosta sekä kommenttiraita. Kommenttiraidalla ohjaaja Phil Tippett, tuottaja Jon Davison ja kirjoittaja Ed Neumeier hörpiskelevät shamppanjaa juuri valmistuneen leffan kunniaksi, kehuskelevat että miten hienon leffan ovat saaneet aikaiseksi, keskustelevat elokuvan pienestä budjetista, elokuvan viittauksista Vietnamin sotaan ja länkkäreihin, miksi Daxin parta ei katoa sheivaamisesta huolimatta ja monista muista katsojia varmasti askarruttaneista asioista. Pakko myöntää että huomasin tuon 30 minuuttia pitkän dokumentin vasta tätä tekstiä kirjoittaessa enkä yksinkertaisesti jaksa kuluttaa enään yhtäkään minuuttia tähän leffaan tai sen materiaaleihin joten tyydyn toteamaan että kyseinen dokumentti on hyvin todennäköisesti tämän paketin laadukkain osuus. 

Loppusanoiksi pitäisi sanoa jonkinlaisen yhteenvedon. Kyllähän tämän elokuvan voi katsoa yhden kerran jos asennoituu siihen aivot-narikkaan-menetelmällä. Itsselleni tämä oli jo toinen kerta joten aiheutti jo pientä tuskaa. Kolmannella kierroksella eli kommenttiraitoja kuunnellessa otin jo langattomat kuulokkeet käyttöön ja harrastin samalla jotain mielenkiintoisempaa kuten nypläsin pitsiä jne. Kyllä tämä katsoa kannattaa jos tykkää huonoista leffoista!

Tarjous: PS Storen tammiale




Kolmas ja ilmeisesti viimeinen satsi pelitarjouksia on lisätty PS Storeen. Sulkeissa on Plussalaisten hinnat:

  • Max Payne 3, 20.00 euroa (18.00 euroa)
  • GTA 4: The Complete Edition, 20.00 euroa (18.00 euroa)
  • Red Dead Redemption, 15.00 euroa (13.50 euroa)
  • Red Dead Redemption - Undead Nightmare Collection, 10.00 euroa (9.00 euroa)
  • PlayStation All-Stars Battle Royale, 25.00 euroa (22.50 euroa) (25. - 28. päivä)

---

PS Storeen on tullut uusia tarjouksia. Tässä muutamia mainintoja mutta koko lista löytyy esimerkiksi osoitteesta

http://blog.eu.playstation.com/2013/01/16/playstation-store-january-sale-starts-today-update

  • Borderlands 2, 30.00 euroa
  • Borderlands 2 Season Pass, 15.00 euroa
  • Sports Champions, 7.50 euroa
  • Sports Champions 2, 14.00 euroa
  • Move Fitness, 7.50 euroa
  • High Velocity Bowling, 4.00 euroa
  • Everybody's Gold World Tour Complete, 6.50 euroa
  • Pain, 4.00 euroa

Alkuperäinen postaus:
----


Playstation Storessa on alkanut nyt tammiale ja sieltä löytyy ainakin seuraavanlaisia tarjouksia (sulkeissa Plus-palvelun käyttäjien hinnat):

PS3

  • Saints Row: The Third, 15.00 euroa (13.50 euroa)
  • Sonic Adventure 2, 4.50 euroa (4.05 euroa)
  • Spec Ops: The Line, 25.00 euroa (22.50 euroa)
  • Transformers: Fall of Cybertron, 30.00 euroa (27.00 euroa)
  • Mafia 2, 15.00 euroa (13.50 euroa)
  • Jet Set Radio, 4.50 euroa (4.05 euroa)
  • Borderlands: GOTY Edition, 12.00 euroa (11.00 euroa)
  • Hell Yeah: Wrath of Dead Rabbit Bundle, 8.00 euroa (6.40 euroa)
  • The Darkness 2, 15.00 euroa (13.50 euroa)
  • Prototype, 20.00 euroa (18.00 euroa)
  • Wolfensteind 3D, 2.50 euroa (2.25 euroa)
  • Valhalla Knights Trilogy, 15.00 euroa (12.00 euroa)
  • Hydrophobia Prophecy, 1.20 euroa (1.00 euroa)

PSP

  • Rising Star Games' Magnificent Seven bundle, 35.00 euroa (28.00 euroa)
  • Rising Star Games RPG Classic Collection, 20.00 euroa (16.00 euroa)

Lisäksi on RPG pelikokoelmia Rising Star Gamesien peleille ja DLC:itä Mafia 2 ja Transformers: Fall of Cybertron -peleihin

Uusia pelejä Playstation Plussalaisille

Siltä varalta jos joku Playstation Plussalainen ei vielä sattunut huomaamaan tai jos et ole jäsen mutta haluat tietää mitä pelejä kyseisessä palvelussa on "ilmaiseksi" tarjolla, niin eilen Plus -palveluun lisättiin PS3-pelit:
  • Bioshock 2
  • Guardians of Middle Earth
  • Mortal Kombat (tai jos asut Saksassa tai Itävallassa niin tilalla on Gotham City Imposters)
Palvelun tarjonnasta poistui seuraavat pelit:

  • Batman: Arkham City
  • Bulletstorm
  • Resident Evil 5 Gold Edition
---

Lisätty:
  • Jet Set Radio (PS Vita)
  • Pinball Arcade (PS Vita)

tiistai 22. tammikuuta 2013

Tarjous: Simsejä, Sormusloordeja ja Sonicceja



Steam:

Nyt Sims -pelaajat voivat täydentää kokoelmiaan kun Steamissa pelit ovat alennushinnoin perjantaihin saakka. Sims 3:n peruspelin saa 11.25 eurolla ja lisäosatkin -66% alennuksella.

http://store.steampowered.com/app/47890

Perjantaihin asti on myös Lego Lord of the Rings 15.00 eurolla.

http://store.steampowered.com/app/214510

ja jos kaivelu on sinun Juttusi niin Terrarian saa 2.50 eurolla keskiviikkoon kello 20:00 asti.

http://store.steampowered.com/app/105600

Greenman Gaming

Jos taas olet kiinnostunut Sonic The Hedgehog -peleistä niin niitä saa nyt Greenman Gamingista reilulla alennuksella. Pelit ovat -75% alessa eli yksittäisen Sonic -pelin hinnaksi jää vaivaiset 1.12 euroa!

Muista että voit saada 20% alennuksen GMG:n ostoksiin käyttämällä alennuskoodia GMG20-PJFEW-Y16HK. Koodi on voimassa 31. päivään kello 18:00 asti. Esimerkiksi nuo 1.12 euron Sonicit maksavat siis alennuksen kanssa 90 senttiä per peli!

http://www.greenmangaming.com/sega-deals-sonic

Pelattu: Super Mario World 2 - Yoshi's Island #11

Marion ja Yoshin seikkailut jatkuvat nyt toiseksi viimeistä kertaa, vuorossa oli ensimmäinen osuus viimeisestä maailmasta. Osuus oli odottamaani suhteutettuna yllättävän helppo, mitä nyt pyörivien tukkien kentässä meni muutama elämä. Sählätessäni ja hosuessa löysin samalla vahingossa yhden salapaikankin eli jotain positiivista siinäkin. Linnassa vastaantullut loppupomo oli myös turhan helppo kun kentän muodosta jo arvasi että pomo voitetaan samalla keinolla kuin erään aiemman Mario-pelin viimeisin pomo. Seuraavaksi kuitenkin pelin viimeiselle suoralle, saa nähdä riittääkö käytössä olevat 10 elämää loppuun saakka vai menekö kämmäilemään viime hetkellä :-D



maanantai 21. tammikuuta 2013

Tarjous: Final Fantasyt PS Storessa puoleen hintaan


Nyt on luvassa loistavia tarjouksia aiempien Final Fantasy -pelien faneille! Keskiviikosta lähtien Playstation Storessa on Final Fantasy -pelit puoleen hintaan seuraavan viikon ajan. Tarjolla ovat seuraavat pelit:

PS3:
  • Final Fantasy V, 5.00 euroa
  • Final Fantasy VI, 5.00 euroa
  • Final Fantasy VII, 5.00 euroa
  • Final Fantasy VIII, 5.00 euroa
  • Final Fantasy IX, 5.00 euroa
PSP:
  • Final Fantasy, 5.00 euroa
  • Final Fantasy II, 5.00 euroa
  • Final Fantasy IV Complete Collection, 8.00 euroa
  • Final Fantasy Dissidia duodecim 012, 10.00 euroa
PSP ja Vita:
  • Final Fantasy Dissidia duodecim prologus, 0.75 euroa
  • Final Fantasy Dissidia, 9.00 euroa
  • Final Fantasy Tactics: War of Lions, 5.00 euroa

Tarjous: Portal 2


Jos jäit lauantain arvonnastani ilman Portal 2 -peliä mutta haluat sen edelleen niin nyt on mahdollista, kyseinen teos on nimittäin Steamissa tarjouksessa tiistaihin kello 20:00 asti. Hintaa pelillä on 5.00 euroa ja jos ostat kaverin kanssa tuplapaketin niin yhteishinnaksi tulee 8.75 euroa.

Katsottu: Starship Troopers

Löysin pari viikkoa sitten kirpputorilta Starship Troopers -elokuvien uusimman tuotoksen ja koska etenkin elokuvasarjan ensimmäinen osa oli erinomainen, päätin katsoa sen uudestaan ja sen jälkeen loputkin jatko-osat järjetyksessä. Tämä Paul Verhoevenin ohjaama elokuva perustuu Robert A. Heinlein vuonna 1959 julkaistuun yhteiskuntakriittiseen novelliin ja elokuvaversio tuli 1997, joskin itse näin tämän ensimmäisen kerran vasta joskus 2000-luvun puolivälissä.

Elokuvassa ihmiskunnan riesaksi on ilmaantunut Araknidit eli Klendathu-nimisellä planeetalla elävät isokoiset hyönteisiä muistuttavat olennot, jotka pommittavat maapalloa asteroideilla. Tässä yhteiskunnassa ihmiset saavat kansalaisoikeudet suorittamalla kaksi vuotta kestävän asepalveluksen ja niin myös rikkaan perheen poika Rico (Casper Van Dien) päättää Carmen-tyttöystävänsä (Denise Richards) ja muiden ystäviensä kanssa listautua armeijaan vanhempien vastustuksesta huolimatta. Kaveriporukka hajaantuu kuitenkin eri aselajeihin, mitä nyt Ricoon jo aiemmin ihastunut Dizzy (Nina Meyer) roikkuu mukana. Carmen lähtee lentäjäksi ja kaveri Carl (Neil Patrick Harris) gestapo-pukuiseksi tiedusteluun. Kaikki ei mene koulutusjaksolla kuitenkaan niinkuin elokuvissa ja Rico on jo aikeissa palata maitojunalla kotiin vanhempiensa luokse kun syttyy suuri sota ja Rico kokee valaistuksen että häntä tarvitaankin vielä armeijan leivissä.

Leffan päähenkilö Casper Van Dien oli minulle entuudestaan tuntematon nimi mutta suoriutui tästä roolista erinomaisesti. Hän oli sellainen perinteinen jenkkisankari. Denise Richards on puolestaan sellainen etten yksinkertaisesti jaksa hänen ainaista pepsodent-hymyä. Oli tilanne miten kinkkinen tahansa niin aina vaan hymyä... ihme ettei samalla alkanut korjaamaan vielä meikkiään. Nina Meyer on puolestaan niitä harvoja naisnäyttelijöitä jotka eivät ärsytä millään lailla. En nyt tarkoita että hän olisi suuri luonnenäyttelijä mutta jos vertaa esimerkiksi Richardsiin niin Nina on jo laatunäyttelijä. Ja kyllähän tuota mielellään katseleekin. Parhaimmat leffan näyttelijät ovat kuitenkin Michael Ironside luutnantti Rasczakina ja Clancy Brown kouluttaja Ziminä. Maikkelilla vaan on jo niin paljon näyttelykokemuksen tuomaa karisrmaa ja Clancy puolestaan on ollut yksi lempinäyttelijöistäni siitä lähtien kun näin hänet Maa 2:ssa 90-luvulla. Kohtaus jossa Zim demonstroi miksi ydinaseiden aikakaudellakin harjoitellaan puukon heittämistä, on hulvaton!

Elokuvan Special Editionilla mukana tulee kohtausten harjoitteluja Casperin ja Denisen välillä, trailerit Starship Troopersista ja Pearl Harborista, esittelyjä elokuvan tietokonetehosteiden toteutuksesta, poistettuja kohtauksia sekä ohjaajan Paul Verhoevenin ja käsikirjoittajan Edward Neumeierin kommenttiraidan elokuvalle. Kommenttiraidalla keskustellaan mm. siitä millaisia yhteiskunnan asioita elokuvalla on haluttu kritisoida.


Mielestäni tämä on erittäin viihdyttävä elokuva, jonka sekaan on laitettu sanomaa myös yhteiskunnasta, politiikasta, sodista ja propagandasta. Ja vaikkei syvällisempi pohdiskelu kiinnostaisikaan, niin leffa toimii myös puhtaana viihteenä sillä taistelutilanteissa sattuu ja tapahtuu eikä ihmissuhdepuolellakaan vältytä saippuaoopperamaisilta kolmiodraamoilta. Itse olen viihtynyt tämän leffan kanssa useampaankin otteeseen ja voin suositella sitä kaikille muillekin!

Netflixin käyttäjien riemuksi tämä leffa löytyy myös kyseisestä palvelusta!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Tarjous: Lucius


Suomalaisen Shiver Gamesin Lucius -peli on nyt tarjouksessa Gamersgatessa. Hintaa pelillä on 6.00 euroa ja tarjous on voimassa maanantaihin kello 22:00 saakka osoitteessa

Jos haluat tietää lisää pelistä, niin ainakin edome.fi:ssä on siitä hieman asiaa osoitteessa

Katsottu: Babylon 5 kausi 1

Uhkasin aiemmin Babylon 5: Kokoontuminen -elokuvan yhteydessä, että tulisin kokeilumielessä esittelemään jokaisen B5:n tuotantokauden ja elokuvan erikseen. B5:ssä kuitenkin sattuu ja tapahtuu vaikka minkälaista juonenkäännettä joten olisi melkoinen homma saada tiivistettyä kaikki se asia yhteen kirjoitukseen. Samalla tämä on myös keino itselleni päästä kirjoittamaan mahdollisimman paljon omasta lempisarjastani :) Jos et halua lukea kausikohtaista esittelyä, voit toki odottaa sen pari kuukautta kun olen katsonut kaikki kaudet ja leffat läpi ja lukea sitten kaikki kirjoitukset kerralla!

Huom: Pyrin olemaan kirjoittamatta tarkempia juonipaljastuksia siltä varalta jos et ole vielä katsonut sarjaa mutta saatat vielä katsoa. Joitakin yleispiirteisiä suuntia tapahtumissa joudun pakostikin kertomaan, mutta se on sitten lukijan vastuulla että pitääkö niitä spoilauksina. Tätä kirjoitusta ei ole missään nimessä pakko lukea jos haluaa tutustua sarjaan täysin ilman mitään ennakkotietoa. Sinua on varoitettu!

Nyt on kuitenkin siis ensimmäinen tuotantokausi taas katsottu. Tapahtumat jatkuvat puolesta vuodesta vuoteen Kokoontuminen -elokuvan jälkeen ja sen jälkeen on tapahtunut joitakin muutoksia aseman henkilökunnassa. Aseman apulaisjohtajaksi on vaihtunut Susan Ivanova (Claudia Christian), lääkintäosaston johtoon on tullut Stephen Franklin (Richard Biggs) ja jokainen muiden rotujen suurlähettiläs on saanut avustajan: Centaureilla Vir Cotto (Stephen Furst), Narneilla Na'Toth (Julie Caitlin Brown) ja Minbareilla Lennier (Bill Mumy). Pilottielokuvassa tapahtuvan Vorlon-kohtaamisen vuoksi telepaatti Lyta Alexander (Patrcia Tallman) lähetettiin takaisin Maahan kuulusteltavaksi ja tilalle vaihdettiin Talia Winters (Andrea Thompson)

Ensimmäisellä kaudella meno on vielä suhteellisen rauhallista ja nyt keskitytään vasta tulevien tapahtumien alustamiseen ja esittelyyn. Kaudella tutustutaan mm. Psi Corps -nimiseen virastoon, joka hallinnoi telepaatteja Gestapon ottein. Psi Corps henkilöityy erityisesti Alfred Besteriin (alkuperäisen Star Trekin Chekovina tunnettu Walter Koenig), joka toimii samalla yhtenä koko Babylon 5:n "pääpahiksena" hieman Darth Vaderin tapaan. Tällä kaudella alkaa myös Centaurien ja Mr Mordenin (Ed Wasser) liittolaisuus, jolla tulee myöhemmin olemaan tuhoisia seurauksia suuressa mittakaavassa. Muita käsiteltyjä aiheita ovat mm. mysteeri siitä miksi Minbarit antautuivat voittonsa hetkellä sodassa Maan kanssa 10 vuotta sitten, minne Babylon 4 -asema katosi ja Maan poliittiset konfliktit jotka vaikuttavat väistämättä Babylon 5 -asemankin toimintaan.

Ensimmäinen kausi on loistava aloitus yhdelle mielestäni parhaista TV-sarjoista. Vaikka kunnon toiminta alkaakin vasta seuraavalla kaudella, on tälläkin kaudella hetkensä. Kaudelta löytyy kyllä muutama hieman täytteeltä tuntuva jakso, mutta yleensä niissäkin vähintään taustajuoni etenee hieman tai vähintään syventävät henkilöhahmoja. Pääosin jaksot ovat kuitenkin täyttä rautaa. Itseäni kiinnostavin jakso tällä kaudella oli ehkä Signs and Portents ihan Mr Mordenin ensiesiintymisen ja siitä alkavien jälkiseuraamusten vuoksi. Babylon 5 on erittäin viihdyttävä sarja, joten suosittelen vilpittömästi tutustumaan siihen.

Lisätty:

Ekstroina kauden DVD-boxi sisältää J. Michael Straczynskin johtantopuheen tuotantokaudelle, jaksojen kommenttiraitoja, Behind the Scenes -dokumentteja sekä The Universe of Babylon 5 -nimisen pienen tietopankin. JMS kertoo jaksojen Signs and Portents ja Chrysalis kommenttiraidoilla näkemyksiään jaksoista, millaisia vinkkejä tulevista tapahtumista jo annetaan ja paljosta muusta. Kommenttiraidat olivat ainakin minusta todella kiinnostavaa kuunneltavaa ja suosittelen kaikille muillekin B5-faneille.

Walter Koenigin vetämässä dokumentissa The Making of Babylon 5 esittellään näyttelijöitä, käsikirjoittajia, kulisseja, erikoisefektejä, ääniraitoja jne. Back to Babylon 5 -dokumentissä puhutaan sarjan suunnitteluvaiheista ja hahmoista.

The Universe of Babylon 5 -tietopankissa on joukko noin puolen minuutin mittaisia lyhyitä esittelyitä avaruusaseman alueista, hahmoista, ryhmittymistä ja teknologioista. Extrat olivat mielestäni erinomaisesti tehtyjä ja etenkin kommenttiraidoista sai tietää lukuisia kiinnostavia triviatietoja sarjasta.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Portal -arvonta suoritettu


Nyt on vuorossa taas suomalaisten perinteiden mukainen lauantai-iltojen kohokohta eli saun... siis blogini peliarvonta. Arvonnan voittaja saa tällä kertaa hulpean paketin joka sisältää sekä itseni että monien arvostelijoiden mielestä loistavat puzzle-pelit PC:lle eli Portalin ja Portal 2:n.

Suoritan arvonnan vanhalla jo hyväksi havaitulla tavalla eli Excel-taulukolla ja random.orgin avustuksella. Arvonnan tapahtumat etenivät kutakuinkin seuraavien kuvien osoittamalla tavalla:





Voittajaksi selviytyi siis tällä kertaa Sasse, kohtuullisen isot onnittelut ja mukavia pelihetkiä siis hänelle! Ja vaikkei tuuri nyt osunutkaan muille osallistujille niin eiköhän myöhemmin tule taas uusia arvontoja joten stay tuned! :)

Mikkoakin kiinnostaa -gaala

Ei ehkä nyt ihan gaala oikeasti  mutta jonkinlainen erikoispostaus kumminkin. Nyt alkaa nimittäin olemaan tasan vuosi siitä kun aloitin pitämään tätä blogia. Kyseessä ei ollut synkeän myrskyinen yö mutta yö kuitenkin kun päätin ihan uteliaisuuttani ruveta tähän hommaan. Olin saanut mielikuvan että blogit ovat suurimmaksi osaksi tyttöjen kirjoittamia meikkausblogeja tai poliitikkojen asiakirjoitusblogeja. Omia kiinnostuksen kohteitani käsitteleviä blogeja ei näkynyt läheskään yhtä suurissa määrin joten halusin sitten perustaa kokeilun vuoksi oman nurkan aihepiireille.

Sanoin kokeilun vuoksi siksi että rehellisesti sanoen en ollut aluksi täysin varma jaksanko kirjoitella mitenkä pitkään. Aluksi jo se tuntui hienolta saavutukselta kun innostus ei ollut lopahtanut ensimmäisen kuukauden aikana, nyt niitä kuukausia on takana jo kaksitoista ja innostus jatkuu edelleen. Ehkä postausten aiheiden painotukset ovat vaihtuneet ajan kuluessa mutta jospa vaihtelu virkistäisi. Eräs kannustava asia on ollut se että säännöllisesti seuraavia lukijoita on tullut lisää ja osa jopa osallistuu aktiivisesti kommentoimalla jne. Arvostan kovasti tuota osallistumista koska se tarkoittaa että en ole kirjoitellut täysin turhaan vaan jutut kiinnostavat muitakin kuin vain itseäni. Iso kiitos siis teille!

Muutoksista puheenollen olen viime aikoina huomannut millaisia ongelmia tulee siitä kun olen kirjoitellut postauksia säännöllisen epäsäännöllisesti. Pelivideojutut ovat lisääntyneet samalla taas elokuva- ja TV-sarjajuttujen vähentyessä. Tähän tulee nyt muutos ja pyrin jatkossa suunnittelemaan postausrytmin ja aiheet paremmin. Alustavien suunnitelmien mukaan leffajuttuja olisi tulossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin, pelijuttuja tiistaisin ja torstaisin ja viikonlopuille jäisi TV-sarjojen ja hieman erikoisempien aiheiden vuoro. En tiedä vielä jaksanko miten tuota rytmiä mutta sen näkee sitten aikanaan. Pelitarjouksia tulen kuitenkin ilmoittelemaan silloin kun niitä ilmaantuu ihan sen vuoksi että ne ovat rajatun ajan voimassa. 

GOOGLE SECRETS

Blogien tilastoista näkee kaikenlaista enemmän tai vähemmän hauskaa triviatietoa ja ajattelin valottaa niitä nyt teillekin. Sivuja on katsottu tämän vuoden aikana hieman päälle 16000 kertaa, joskin itse en luota tähän tietoon täysin sillä hakukoneet ja muut vastaavat käyvät "vierailemassa" aina silloin-tällöin sivulla. Eniten "katselukertoja" on saanut teksti jossa olen kertonut Playstation Plussan ilmaisesta kuukaudesta (233 katselua), toisena Kinovisa #30 (202) sekä Steamin kesäalejen päivitykset (195).

Mielestäni kiinnostavimpia tilastoja ovat tiedot siitä, että millä Googlen hakusanoilla blogiin on eksytty. Tilastotoiminnon mukaan sieltä kautta ollaan tultu tämän bloggausvuoden aikana 2567 kertaa, tiedon luotettavuudesta en osaa sanoa mitään.  Hakusanoina on käytetty eniten Steamin alennuksiin liittyviä sanoja eli "steam summer sale 2012" (87) sekä "steam summer sale" (53). Tästä tulee sellainen fiilis että ainakin joitakin nuo tarjousjutut tuntuvat kiinnostavan ja etten tee aivan turhaa työtä. Seuraavaksi tulee useita samaan aiheeseen liittyviä hakuja eli "viisariton kello elokuva" (39), "viisariton elokuva" (37), "viisariton kello" (19), "elokuva viisariton kello" (18) ja "elokuva viisariton" (15). Kaikki tämä siitä hyvästä että yhdessä kinovisan kysymyksessä olen maininnut viisarittomasta kellosta. Kinovisasta puheenollen hakusanoilla "timo mänttärin" on vierailtu 21 kertaa. Joku on myös tiennyt selvästi mitä haluaa, kun on tullut blogiini hakusanoilla "mikkoakin kiinnostaa" (26).

KUNNIAMAININTOJA

Ajattelin antaa tasavuosien kunniaksi joitakin keksimiäni kunniamainintoja tämän kuluneen bloggausvuoden ajalta. Huomioin maininnoissa kaikki itselleni uudet asiat enkä siis vain vuonna 2012 ilmestyneitä juttuja kuten monien "vuoden parhaat" -listauksessa on tehty. Laitekantani parani nimittäin reilusti (nykyaikainen tietokone ja Playstation 3) menneen vuoden aikana joten pääsin nauttimaan esimerkiksi monista jo pari vuotta sitten ilmestyneistä peleistäkin vasta nyt. Tässä kuitenkin joitakin mainintoja:

Paras PC-peli: Dead Island

Tämä suhteellisen avoimen maailman Zombie-peli oli joistakin bugeistaan huolimatta erittäin viihdyttävä peli. Sitä pystyi pelaamaan joko yksin tai yhdestä kolmeen kaverin kanssa. Lisäpeluuarvoa toi neljä hahmoluokkaa ja itse muokattavat aseet. Pelin tulossa oleva eräänlainen jatko-osa Dead Island Riptide on ainakin minulle yksi tämän kevään odotetuin peli ja laitettu jo ennakkotilaukseen.

Kohta suoritettavan arvonnan vuoksi mainitsen ohimennen että toisena palkintona oleva Portal 2 on tiukalla kakkossijalla tässä parhaan PC-pelin listauksessa.

Paras Playstation -peli: Uncharted 2 - Among Thieves

Tutustuin vasta syksyllä yleensäkin PS3:n peleihin joten paljon kehuttu Uncharted -pelisarja oli uusi tuttavuus allekirjoittaneelle. Ensimmäinen elokuvamainen Uncharted oli jo sellainen peli että sukat pyöri jaloissa ja tämä kakkososa korjasi vielä ne vähäiset särmät toimivaksi.



Suurin yllättäjä-peli: Giana Sisters - Twisted Dreams

Giana pääsi yllättämään hieman kuin varkain. Mainosvideon perusteella katsoin ensin että eihän tämä ole ollenkaan samanlainen sivulle rullautuva peli kuin alkuperäinen Giana oli. Ostin pelin lopulta kuitenkin kun oli joulutarjouksessa ja hyvä että tein niin sillä tämähän olikin vallan viihdyttävä tasohyppelypeliksi. Extra Plussaa loistavista musiikeista.

Paras latauspalvelu: Greenman Gaming

Sähköisten latauspalveluiden kuningas Steam on saanut vakavasti otettavan kilpailijan. Hinnat ovat pääasiassa samaa tasoa Steamin kanssa mutta ratkaisevaksi tekijäksi tulee GMG:n vähän väliä julkaistavat 20-33% alennuskoodit jotka toimivat suurimpaan osaan peleistä ja hinnat laskevat Steamiakin halvemmiksi. GMG:n tarjonta ei ole aivan yhtä laaja kuin Steamissa mutta aina peliä hankkiessa kannattaa tarkastaa myös GMG:n hinnat.

Näin luonnollisen onnelliseen hymyyn bloggaajan
naama vääntyi vuosipäivänä.
Paras elokuva jota en ollut aiemmin nähnyt: Pelkoa Ja Inhoa Las Vegasissa

Tämä oli hieman vaikea päättää, sillä parempiakin leffoja olen silti nähnyt vuoden aikana. "Valitettavasti" olen nähnyt ne muut jo aikaisemminkin joten uusimmista tämä sekoileva komedia jäi parhaaksi.

Paras TV-sarja

TV-sarjojenkin kohdalla on sama dilemma kuin elokuvien kanssa että katsotut sarjat ovat pääasiassa jo vanhoja tuttavuuksia. Valitsin tämän tittelin saajaksi Maa 2:n sillä tapahtumista ei ollut mitään muistikuvaa ja aiemmasta katselukerrasta oli jo yli 10 vuotta. Alkuvuonna katsoin sarjan hieman epämääräisemmistä lähteistä mutta pikkulinnut vihjasivat tämän sarjan boxin tarjouksesta ja se onkin juuri matkalla kohti postiluukkuani, jibbii!

Paras kirpputori: Citypörssi, Kuopio

Kuopiossa ei ole ainakaan mahdotonta kilpailua kirpputoreilla jotka myyvät pelejä ja leffoja, joten tämän valinta oli helppo. Nyt kuun vaihteessa Kuopioon on kuitenkin aukeamassa uusi ja isokokoinen kirpputori, saas nähdä onko tilanne toinen puolen vuoden päästä.

Paras kirpputorilöytö: Silent Hill 2

Peli, josta kirjoitinkin vastikään. Kyllä leffoja, TV-sarjojen boxeja ja random-pelejä monestikin tulee vastaan vaan ei Silent Hillejä tai muitakaan suosittujen pelisarjojen edustajia.

Tästä erikoispostauksesta taisi tulla nyt aikamoista sekasotkua mutta koittakaahan kestää kuitenkin, seuraava vastaavanlainen tulee ehkä vasta vuoden päästä jos blogi on silloin vielä voimissaan. Kiitän vielä kerran kaikkia teitä jotka jaksavat seurata juttujani päivästä toiseen. Kaikenlaiset risut ja ruusut ovat aina tervetulleita tästä blogista. Kaikkia parannusehdotuksia en lupaa toteuttaa mutta lupaan ainakin miettiä niitä!

Nyt on seuraavaksi kuitenkin luvassa arvonnan suoritus ja sen jälkeen julistan toisen bloggausvuoden virallisesti alkaneeksi!

Tarjous: Dead Spaceja halvalla

Ensi kuun alussa on ilmestymässä avaruuteen sijoittuvan kahu/scifi/toiminta -pelisarja Dead Spacen kolmas osa. Sitä ennen halukkailla on erinomainen mahdollisuus tutustua aiempiin osiin, kun ne ovat nyt Gamefly -sivustolla alennettuun hintaan.

Dead Space, 3.00 euroa

Dead Space 2, 4.50 euroa

Dead Space + Dead Space 2 Bundle, 5.90 euroa

perjantai 18. tammikuuta 2013

Pelattu: Super Mario World 2 - Yoshi's Island #10

Yoshin ja Marion seikkailut viidennessä maailmassa jatkuvat. Sekä vaikeutuneet kentät että ongelmat nauhoituksessa toivat omat haasteensa mutta onneksi selvittiin kuitenkin viimeiseen maailmaan asti. Tällä kertaa kiivettiin korkealle pilviin lintujen seassa, tosin monet kerrat tultiin valitettavasti myös alas. Mielestäni hienoin viime hetken pelastus tapahtui kohdassa 16:40, katsokaa jos kiinnostaa :) Nyt kuitenkin itse video...




Arvonta: Portal Bundle

Aivan pian tulee täyteen vuosi siitä kun aloitin pitämään tätä blogia ja haluan järjestää sen kunniaksi uuden arvonnan. Ja kun kyseessä on vieläpä tuollainen merkkipäivä niin halusin palkinnoksi jotain hieman erikoisempaa. Tällä kertaa voittaja saa PC:lle Portal Bundlen, joka sisältää sekä alkuperäisen Portal -pelin että sen jatko-osan Portal 2:n. Pelit ovat varmasti monille tuttuja vähintään nimeltä, mutta jos et tiedä millaisista loistavista peleistä on kyse niin kirjoitin vajaa vuosi sitten Portal 2:sta lyhyen esittelyn. Laitan myös tämän postauksen loppuun muutaman minuutin pituisen videon kyseisestä pelistä. Perinteisen yksinpelin lisäksi Portal 2 sisältää mm. erinomaisen yhteistyöpelimuodon ja välineet tehdä omia puzzleja, joten sisältöä tässä paketissa on ainakin pidemmäksikin aikaa.

Arvonta tapahtuu suurimmaksi osaksi samojen periaatteiden mukaisesti kuin aiemmissa arvonnoissani, mutta kertauksen vuoksi tässä säännöt pähkinänkuoressa:
  • Osallistumisaika päättyy 19.1.2013 kello 18:00 Suomen aikaa ja suoritan arvonnan samantien.
  • Osallistuminen tapahtuu kirjoittamalla nimesi tai nimimerkkisi kommenttina tähän postaukseen. 
  • Ilmoita samalla myös jokin yhteystietosi, esimerkiksi sähköpostiosoite riittää. Jos et halua jättää yhteystietoasi muiden näkyville, voit ilmoittaa sen myös minulle suoraan sähköpostilla osoitteeseen deltius@hotmail.com . (huom. vaikka ilmoitatkin yhteystietosi sähköpostilla, nimen/nimimerkin ilmoittaminen kommenttina on pakollinen kaikille)
  • Pyrin ilmoittamaan tulokset välittömästi sekä blogissa että voittajalle tämän antamien yhteystietojen avulla.
  • Molemmat pelit vaativat Steam-tunnuksen, jonka voi rekisteröidä ilmaiseksi. Jos Steam on uudempi tuttavuus niin olen tarvittaessa käytettävissä opastukseen.
  • Jos voittaja ei vastaa yhteydenottoihin maanantaihin 21.1.2013 kello 18:00 mennessä, palkinto menee uudellee arvottavaksi.
  • Pidätän itselläni oikeuden tehdä tarvittaessa muutoksia arvontaan, jos huomaan vilppiä, korjattavaa säännöissä, ohjeistuksissa tai muuten vaan maalaisjärjellisistä syistä. Ilmoitan kyllä muutoksista näkyvästi tähän postaukseen.
Linkkejä aiheeseen:

Portal (Steam):

Portal 2 (Steam):

Portal (ensimmäisen Portalin sisältävän Orange Boxin arvostelu peliplaneetassa):

Portal 2 (arvostelu Peliplaneetassa):

Alla on lyhyt esimerkkivideo Portal 2:n pelaamisesta. Jos haluat kuvan isommaksi, se onnistuu klikkaamalla oikeassa alanurkassa olevasta Youtube -tekstilinkistä. Paljon onnea kaikille osallistujille! :)