lauantai 13. lokakuuta 2018

Pelattu: The Legend of Kyrandia (Book One)

90-luvulla tuli pelattua paljon seikkailupelejä ja nyt alkoi tekemään taas mieli palata takaisin noihin aikoihin. Sierra ja Lucasarts olivat tuohon aikaan seikkailupelien kuninkaita, mutta The Legend of Kyrandia oli mm. Eye of Beholdereista ja Command & Conquereistä tunnetun Westwood Studiosin yritys astua seikkailupelien maailmaan. Jos oikein muistan, peliä hehkutettiin aikoinaan näteistä grafiikoistaan ja animaatioistaan. Testasin peliä itsekin aikoinaan, mutta grafiikkojen lisäksi mieleeni jäi myös armoton vaikeus jo heti pelin alkumetreillä. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin GOG.COM on uudelleenjulkaissut Kyrandiat nykykoneille, joten päätin antaa pelille uuden mahdollisuuden.

Pelin tarina alkaa siitä, kun Kyrandian valtakunta on sekasorron vallassa. Paha hovinarri Malcolm on tappanut kuninkaan sekä kuningattaren ja lähtee terrorisoimaan maata taikavoimillaan, edes viattomat oravatkaan ei säästy tämän pellen "kepposilta". Kuningaskunnan hovivelhojen johtaja Kallak on asunut  lapsenlapsensa ja kuningasperheen vesan Brandonin (ääninäyttelijänä Westwoodin monitaiturimies Joseph "Kane" Kucan) kanssa syrjäisessä metsässä, mutta Malcom onnistuu löytämään Kallakin Brandonin ollessa jossain ulkona. Ennen muuttumistaan kivipatsaaksi Kallak ennättää kuitenkin kirjoittamaan Brandonille varoitusviestin ja ohjeistuksen etsiä käsiinsä velhot Brynn ja Darm, jotka voisivat auttaa poikaa. Tästä alkaa Brandonin huikea seikkailu estää Malcolmin valtaannousu sekä kostaa vanhempiensa kuolema.

Peli toimii yksinkertaistetun seikkailupelin tapaan eli pelaaja klikkailee kohteita ilman sen monipuolisempia toimintovaihtoehtoja. Maastosta löytyy valtava määrä esineitä täyttämään yllättävän nopeasti ahtaaksi jäävän 10-paikkaisen tavaravalikon. Muista peleistä poiketen Kyrandian esinteet ilmaantuvat jokaisella pelikerralla eri paikkoihin eli jokainen peli menee hieman eri tavalla. Voit myös jättää ylimääräiset esineet maahan ja ne löytyvät samasta paikasta vielä myöhemminkin. Jos satut käyttämään esineen, uusi joskaan ei välttämättä samanlainen respawnautuu samantien jonnekin pelialueelle. Näin siis teoriassa, itselleni esimerkiksi tuli vastaan tilanne jossa olin käyttänyt jo pelin etenemisen kannalta kriittisen esineen, joka ei spawnautunut enää uudestaan. Onneksi en ollut tallentanut vain yhteen tallennuspaikkaan, muuten olisi harmittanut suuresti.


HUOM TÄSSÄ KAPPALEESSA ON PIENI SPOILAUS, HYPPÄÄ MIKÄLI HALUAT HAKATA PÄÄTÄ SEINÄÄN JA PELATA PELIN TÄYSIN OMIN AVUIN. Seikkailupelien keskeisimpiä asioita ovat puzzlet, miten ne sitten toimivat? Kyrandia ei tosiaankaan pitele pelaajaa kädestä. Pelin alussa nyt ymmärtää, että lankkuja haluavalle miehelle isketään saha käteen, mutta entä myöhemmin kun vastaan tulee alttarilla oleva vati ja alttarilla on jalokivien kuvia? Olet kerännyt mukaasi kaikki maastosta irtoavat eriväriset jalokivet, mutta minkään niiden laittaminen kulhoon ei auta vaikka sitä peli selvästikin haluaa. No tässä vaiheessa hermoni meni ja katsoin netistä vinkkiä. Googlettamalla paljastuikin, että pelissä erilaisia jalokiviä onkin paljon enemmän kuin mitä omassa pelisessiossani oli tarjolla ja kulhoon olisi pitänyt syöttää juuri niitä puuttuvia kiviä. Ei auttanut kuin "tuhota" tavaravarastossa olevat jalokivet ja toivoa, että oikeanlaisia ilmestyy jonnekin pelialueelle. Peli ei millään tapaa auttanut puzzlen kanssa, ei kertonut millaisia jalokiviä kaivataan, ei mitään. Tämä ei ollut edes ainoa ainoa idioottimainen puzzle pelissä, vain pahin niistä.

Millainen fiilis minulle jäi pelistä kokonaisuudestaan? Haluaisin tykätä pelistä kyllä kovasti sillä onhan peli toki nätti ja siinä ollaan koitettu jotain täysin uudenlaista, mutta idioottimaiset puzzlet pilaavat koko pelin. Puzzlet luottavat satunnaisesti ilmestyviin esineisiin ja niitä saa jahdata sitten pitkin poikin kissojen ja koirien kanssa. Peli on pituudeltaankin melko lyhyt, aikaa menee lähinnä erilaisten jalokivien metsästyksessä. Jos meinaat tutustua tähän peliin, niin suosittelen a) tallentamaan useampaan tallennuspaikkaan b) piirtämään vaikka ruutupaperille kartan ja c) jos ja kun jätät esineitä maahan, jätä ne jonnekin helposti löydettävään paikkaan kuten kylään äläkä esimerkiksi laajan labyrinttiluolaston kaukaisimpaan nurkkaan kuten itse saatoin tehdä (käytetyt/tuhotut esineet spawnautuvat uudestaan, eivät maahan jätetyt). 

Itselle jäi ensimmäisestä Kyrandiasta hieman kehno maku suuhun, ei se täysin surkea ollut muttei em syistä johtuen erityisen hyväkään. Onneksi peli olikin enemmänkin vain pakollinen paha päästäkseni pelaamaan pelisarjan parempia jatko-osia, joista lisää hieman myöhemmin.

perjantai 5. lokakuuta 2018

Shadow Warrior 2 ilmaiseksi


Olen pitänyt jonkin aikaa hiljaiseloa pelitarjouksista ilmoittelusta, pahoittelut siitä. Nyt Good Old Gamesissa eli kaverien kesken GOG:issa on kuitenkin 10-vuotisjuhlat ja tämän kunniaksi tarjouksessa on iso kasa loistavia ja edullisia pelitarjouksia. Kaiken tämän kukkuraksi sivusto tarjoaa nopeimmille Shadow Warrior 2 -pelin aivan ilmaiseksi, kunhan muistat käydä nappaamassa sen lauantaihin noin kello 17 mennessä. Kiitokset tämän ilmaispelin bongauksesta blogini suurimmalle fanille, Joonakselle! :-)