90-luvulla Nintendon 8-bittinen konsoli oli numero yksi ainakin Suomessa. Yhdillä kavereilla naapurissa oli kuitenkin Sega Mega Drive ja näiden kautta sainkin ensikosketukseni Soniciin, Streets of Rage 2:een ja myöskin Mikki Hiiri -peliin Castle of Illusion. Nyt syksyllä retropelaajien valokeila ja huomio kohdistui Duck Talesin remasteroituun versioon, mutta koska itsellä oli lämpimiä muistoja tätä Mega Driven peliä kohtaan, olin varovaisen toiveikas myös tästä remakesta. Viime viikolla Se sitten tapahtui, Greenman Gamingin alennuskoodilla tämän klassikon sai vähän päälle viidellä eurolla, joten tunsin pakottavan tarpeen ostaa tämän lapsuuden suosikkipelin.
Peli alkaa siitä, kun rakastuneet kyyhkyläiset Mikki ja Minni Hiiri ovat viettämässä kahdenkeskistä laatuaikaa ja ilkeä velho Mizrabel tupsahtaa paikalle kaappaten Minnin ja vie tämän Illuusioiden Linnaansa. Mikki kuulee vastaantulevalta, viisaan oloiselta hiireltä, että velho on kateellinen Minnin kauneudesta(?) ja meinaa tehdä temppunsa, jonka jälkeen Minnin kauneus(?) siirtyy Mizrabelille ja velhon kauheus Minnille. Tämähän ei tietenkään sovi Mikille ja hän lähtee metsästämään linnasta sateenkaarijalokiviä, joiden avulla sateenkaarisilta Mizrabelin luokse avautuu.
Pelissä Mikki tepastelee perinteisten tasohyppelyiden tapaan sivulta päin kuvattuna, joskin erikoisemmissa puzzle-osuuksissa mukaan tulee kolmaskin ulottuvuus. Toiminnot rajoittuvat hyppimiseen ja erilaisten kerättävien esineiden heittelemiseen, mutta nuokin riittävät vallan mainiosti. Vihollisia voi kukistaa heitettävillä esineillä tai hyppimällä päälle ja pitämällä päälle laskeutumisen aikana hyppynapin pohjaan pystyy lennähtämään vielä korkeammalle. Eräänlaisena aulana toimii Super Mario 64:mäisesti linna, josta pääsee siirtymään ennaltamäärätyssä järjestyksessä eri teeman omaaviin maailmoihin, jotka koostuvat kolmesta lyhyemmästä osuudesta. Viimeisessä kentässä vastaan tulee aina joku pomovastus, jonka hyökkäyksiä väistellään muutaman kerran ja iskun tehdään hyppäämällä tämän päälle. Viiden iskun jälkeen pomo kukistuu ja pääsy seuraavaan maailmaan avautuu.
Eurooppalaiseen tapaan Mikki Hiiri ei kiinnosta minua yhtä paljoa kuin Disneyn ankkahahmot, mutta tämä peli oli senkin valossa mielestäni positiivinen yllätys. Mikki liikkuu sympaattisen hyvin animoidusti ja kontrolleissa ei ole pienintäkään valittamista. Musiikit olivat erinomaisia eli samoja tuttuja alkuperäisestä pelistä. Ainoa valittamisen aihe on pelin pelin lyhyys, kaikkien maailmoiden läpipelaaminen onnistuu parissa tunnissa. Onneksi mukaan on laitettu edes keräiltävää sisältöä kuten uusia asuja Mikille ja pelaamalla kenttiä uudestaan voi koittaa rikkoa aiempia nopeusennätyksiä. Lyhyydestään huolimatta Castle of Illusion oli erittäin viihdyttävä tapaus ja suosittelen sitä erityisesti, jos pidät Disneyn aiemmista piirretyistä, tasohyppelypeleistä ja löydät sen joskus alennusmyynnistä.
Extra:
Taltioin pelisessioni Twitchin videopalveluun, kuten innokkaimmat Twitter-feedini seuraajat saattoivat huomatakin. Jos haluat nähdä, miltä Mikin seikkailut näyttävät liikkuvana kuvana, voit nähdä ne alla olevien linkkien takaa
Lisätty: Valitettavasti minusta johtumattomista syistä Twitch.tv:n videoasetukset ovat muuttuneet ja kyseisiä vanhempia videoita ei löydy enää palvelusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti