Batmanin edesottamuksista kertova Arkham -pelisarja nauttii suuren yleisön suosiota. Erinomaisuudestaan huolimatta olin tähän asti pelannut kyllä ensimmäisen osan Arkham Asylumin (pariinkin otteeseen) läpi, mutta Arkham City oli jäänyt useammallakin pelikerralla kesken. Nyt ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja vääntää pelin vaikka hampaat irvessä loppuun saakka, sillä ei tuo pelien backlogi itsestäänkään hupene.
Arkham City jatkaa tapahtumia vuosi Asylumin jälkeen. Edellisen pelin mielisairaala ja Blackgaten vankila on lopetettu ja näiden asukkaat siirretty asumaan suljetulle slummialueelle, jota kutsutaan Arkham Cityksi. Tällä alueella rötöstelijät saavat elellä miten lystäävät, kunhan eivät koita paeta muualle Gothamiin. Bruce Wayne sattuu käyskentelemään enemmän tai vähemmän sattumalta AC:n lehdistötilaisuudessa, kun pahat miehet kaappaavat hänet ja heittävät vankilan sisälle muiden vankien joukkoon. Pian hänen alteregonsa Batman onkin jo kumipuvussaan selvittelemässä Jokerin, Pingviinin ja muiden sisällä olevien superrikollisten juonia sekä sitä, että mikä on paikan johtajan Hugo Strangen pahaaenteilevältä kuulostava pian käynnistyvä Protocol 10.
Edellistä peliä pelanneille AC on hyvinkin tuttua huttua. Batmanin kontrollit ovat samanlaiset, samoin pelin graafinen ulkoasu ja varusteet. Suurin ero tulee siitä, että AA:n rajoitetut ympäristöt ovat vaihtuneet vapaassa ympäristössä temmeltämiseen ja Batman voi liikkua vaikka heti pelin alussa pelialueen laidalta toiselle. Tässä on toki hyvät ja huonot puolensa, mutta itse en päätynyt ainakaan harhailemaan turhaan ympäristössä koska seurasin tällä kertaa aikalailla orjallisesti vain pääjuonen tehtäviä. Vapaassa ympäristössä eteneminen on pääasiassa kiinni vain siitä, että mitä Bat-varusteita lepakkomiehellä on käytössä ja näitä keräillään mukaan yksi kerrallaan seikkailun edetessä, minkä jälkeen pääsy uusiin rakennuksiin taas aukeaa.
Ympäristö on pullollaan Batmanille vihamielistä väestöä ja näiden kanssa interaktiivinen toiminta onkin Arkham-pelien suola. Yön pimeydessä liikkuja kun Batman on, niin puolet pahiksista käydään nappaamassa tajuttomaksi vetämällä tätä jollain tapaa höplästä sekä taakse hiippaillen ja loppuja vedetään turpiin suoremmalla toiminnalla. Ja voi pojat miten taiteellista toimintaa ne tappelut sitten ovatkaan, pahiksien pataan mätkiminen on sekä hauskaa että näyttävää. Batmanilla on tappeluissa neljä perusliikettä, joita yhdistelemällä suuremmankin lauman pahansuopia miehiä saa katukiveykseen. Yhdellä näppäimellä hakataan, toisella puolustaudutaan lähestyviltä hyökkäyksiltä, kolmannella tehdään väistöhypyn ja neljännellä heilautetaan viittaa niin, että vastustaja pökertyy muutamaksi sekunniksi. Kun Batmanin kimpussa on kymmenen pahista yhtäaikaa ja jokaiseen pitää käyttää erilaisia taisteluniksiä, tulee onnistuneesta tappelusta melkoisen hienoa toimintabalettia. Voitettuaan tappelut Batman saa kokemuspisteitä, joilla hän voi hankkia sitten lisätaitoja varusteisiinsa.
Pelin pääjuoni tarjoaa viihdyttävää toimintaa alusta loppuu pidemmäksi toviksi. AC:ssa ei tarvitse tyytyä pelkästään Batmanilla seikkailuun vaan välillä päästään seikkailemaan myös Kissanaisella. Lisäksi jos intoa riittää, löytyy pelistä paljon myös sivutehtäviä sekä keräiltäviä salaisuuksia sekä avattavia lisäkenttiä ja haastetehtäviä. Pääpelin loputtua pelasin vielä Harley Quinn's Revenge -DLC:n joka tarjoaa paitsi pitkähkön tehtävän jossa pitää soluttautua Harleyn tukikohtaan, myös Robinin pelattavaksi hahmoksi. Kaikenkaikkiaan peli (tai no sen GOTY-versio) sisältää todella paljon puuhasteltavaa.
Loppusanoina voin sanoa, että Arkham City oli todella viihdyttävä peli ja suosittelen sen pelaamista kenelle tahansa, jota kiinnostaa hyvät toiminnalliset seikkailupelit. Suosittelen pelaamaan kuitenkin Arkham Asylumin ensin, sillä se on mielestäni vielä tätä Cityäkin parempi peli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti