Katsottu: Truth or Consequences, N.M

Alkaa olemaa jo pidempi aika, kun viimeksi kirjoitin leffoista tänne blogin puolelle. Pitkän aikaa kirjoittaminen oli helppoa, kun Disney- ja Pixar -leffojen boxeja läpikäymällä vaihtoehtoja ei pahemmin ollut, vaan elokuvat tuli katsottua niiden julkaisujärjestyksestä. Nyt katsottavan elokuvan valinta ei olekaan ollut enää niin helppoa. Katsoako seuraavaksi omia kaikkien aikojen lempielokuvia vai sellaisia, joita en ole vielä katsonut? Entä lyhyempiä elokuvasarjoja kuten Matrixit, Alienit, Pirates of the Caribbeanit jne yhteen putkeen? Lopulta tajusin tehneeni elokuvien valinnasta turhankin suuren ongelman ja nyt päätin, että tulen jatkossa valitsemaan elokuvat hyllystäni suht arpomalla ilman mitään sen suurempaa punaista lankaa.

Ensimmäiseksi näistä suht randomilla leffahyllystä arvotuista elokuvista valikoitui Truth or Consequences, N.M (Helvetillinen Pako), joka on 24-sarjastakin tunnetun Kiefer Sutherlandin aiempia tuotoksia ohjaajana ja esiintyyhän mies itsekin yhtenä päähenkilöistä. Tämä elokuva oli yksi ensimmäisiä omistamiani DVD-leffoja aikoinaan, joskin onnistuin hukkaamaan sen lainatessani leffan jollekin tuttavalle ja en lopulta koskaan saanut omaisuuttani takaisin. Muistan pitäneeni elokuvasta aikoinaan sen verran, että ostin elokuvan joku aika sitten uudestaan ja kyllähän se näin pitkän ajan jälkeenkin taas maistui.

Helvetillinen Pako kertoo vankilasta vastikään vapautuneesta Raymondista (Vincent Gallo) ja hänen tyttöystävästä Addysta (Kim Dickens), jotka molemmat unelmoivat pikaisesta rikastumisesta ja elämän saamisesta kerralla kuntoon. Pari lähtee mukaan ryöstökeikalle, jossa aikomus on varastaa huumerikolliset kaveriensa Curtisin (Kiefer Sutherland) ja Marcuksen (Mykelti Williamson) kanssa. Ryöstö menee kuitenkin pieleen Curtisin äkkipikaisuuden vuoksi ja ryöstöporukka saakin peräänsä niin virkavallan kuin mafiosot. Upotessaan kokoajan vain syvemmälle suohon pakolaiset törmäävät törmäävät asuntoautolla matkustavaan pariskuntaan Gordoniin (Kevin Pollak) ja Donnaan (Grace Phillips) ja ottavat nämä panttivangiksi matkalleen.

Elokuva on melko perus roadmovie, joskin väkivaltainen sellainen. Raymond pitää koko porukkaa kasassa, mutta kyllä elokuvan psykopaatit eli sekä Kiefer että myöhemmin ilmaantuva Martin Sheenin esittämä palkkamurhaaja varastavat shown. Jos haluat nähdä millainen villi badboy Sutherland oli ennen Jack Baueria, suosittelen katsomaan tämän pätkän.

Katsottu: Pixar Collection - Toy Story

Nyt on aika aloittaa taas uusi katseluprojekti ja tämän nimi on Pixar Collection. Kokoelma sisältää 17 Pixar Studiosin leffaa, joista itse olen nähnyt tätä ennen vain yhden. Tämä boxi, aivan kuten Disney Classics viime vuonna, onkin erinomainen keino sivistää itseäni samalla sellaisten elokuvien pariin, jotka olen aiemmin missannut. Ensimmäisenä vuorossa on Toy Story, joka oli ilmestyessään 1995 uraauurtava elokuva täysin tietokoneella tehtynä täyspitkänä elokuvana. Suosionsa vuoksi odotukset elokuvaa kohtaan olivat todella korkeat, mutta toisaalta pieni pelko oli ilmassa, että onko ajan hammas kerennyt puremaan elokuvaan, koska tietokonegrafiikka kun saattaa näyttää melko karulta pidemmän ajan kuluttua.

Elokuva kuitenkin kertoo Woody-nimisestä sheriffistä (Tom Hanks), joka on Andy-pojan suosikkilelu. Jokaisena jouluna ja syntymäpäivänään Andy saa uusia leluja ja kaikki aiemmat lelut jännittävät kauhulla, jääkö joku heistä unohduksiin ja sitä kautta kirpputorille. Eräänä syntymäpäivänä tuo pelko sitten toteutuu, kun Andy saa äidiltään jokaisen pojan toivelahjan, Buzz Lightyear -nimisen toimintafiguurin (Tim Allen). Woodyn on vaikea sulattaa tilannetta ja kateuksissaan meinaa tuupata Buzzin pöydän taakse, mutta tämä tipahtaakin vahingossa ikkunasta pihalle. Muut lelut näkevät tämän ja luulevat Woodyn tehneen tämän tarkoituksella ja tämän jälkeen Woodyn ei auta kuin lähteä etsimään Buzzia takaisin.

Muiden elokuvien yhteydessä olen tottunut melko suppeaan tarjontaan, mitä tulee elokuvan mukana tuleviin ylimääräisiin sisältöihin eli ns extroihin. Toy Story on sitten toista maata ja aloin haukkomaan melkein henkeä tämän sisällön määrästä. Erilaisia juttuja on niin paljon, että niiden listaamiseen tarvitaan kaksi omaa sivua Bluray-version päävalikossa. Mukana on niin Nasan kanssa tehtyjä pikaisia opetusvideoita lapsille, haastatteluja, poistettuja kohtauksia, puhumattakaan siitä  kuuluisasta kommenttiraidasta. Sisällön määrä on aivan valtava siihen nähden, että ne on tungettu yhdelle levylle elokuvan lisäksi. Valitettavasti aloin katsomaan Toy Storya hieman myöhäisessä vaiheessa ja huomasin näiden määrän turhan myöhään. En siis valitettavasti kerennyt katsomaan näitä vielä läpi, mutta jos muissakin Pixarin leffoissa extrojen määrä tulee olemaan tätä luokkaa, ei voi sanoa kuin että wau!

Aivan kirjoituksen alussa mainitsemani ennakkopelkoni oli täysin turha. Vaikka elokuvan julkaisusta alkaa olemaan jo noin 23 vuotta, Toy Storyn tietokonegrafiikka toimii edelleen erinomaisesti. Eihän elokuva ole enää aivan niin yksityiskohtainen kuin nykyiset tietokoneella tehdyt animaatioelokuvat, mutta itse en sellaista ainakaan jäänyt kaipaamaan. Itselleni ongelmakohdaksi jäi kuitenkin elokuvan huumori, sillä vaikka monesti tiesinkin että tässä kohtaa kerrottiin vitsin, niin nämä tuntuivat enemmän väkinäiseltä. Tämä ei tosin ole niinkään elokuvan vika vaan omani, sillä mitäpä minä katselen tämän ikäisenä lapsille suunnattuja elokuvia :-D Muutaman kerran elokuva sai kyllä hymyn minunkin huulille, elokuva sisältää useita viittauksia esim. muihin elokuviin, kuten Manaaja. Vaikka elokuvalla onkin omat ongelmakohtansa oli se ihan hyvää viihdettä ja suosittelen silti kaikille.

Katsottu: Disney Classics 55 - Moana

Kaikki loppuu aikanaan ja niin myös ainakin tältä erää Disneyn ns. klassikkoelokuvien esittelyt. Nyt on nimittäin käsittelyssä viimeisin jo julkaistu elokuva ja kyseessä on siis vuonna 2016 ilmestynyt Moana. Kuten monesta muusta Disneyn viimeisen vuosikymmenen elokuvasta, tästäkään minulla ei ollut oikein muuta ennakkotietoa kuin se, että leffa sijoittuu trooppisille saarille ja... no siinäpä tietämykseni sitten olikin. Tyhjästä on hyvä ponnistaa ja jäinkin innolla odottamaan mitä Disney on saanut tällä kertaa aikaiseksi.

Elokuva kertoo Motunuin kansasta jossain eteläisellä Tyynellämerellä. Kansan kertoman legendan mukaan kauan aikaa sitten Te Fiti -niminen jumalatar loi kaiken elämän mystisen pounamu-kiven avulla, mutta epäonneksi puolijumala Maui meni ja varasti häneltä tämän kiven. Noin tuhat vuotta myöhemmin Motunuin -heimon päällikön tytär Moana on leikkimässä rannalla, kun meri yllättäen herää eloon. Meri antaa tytölle pyhän tehtävän lähteä purjehtimaan merille ja palauttamaan tuo kadoksissa oleva kivi takaisin. Tytön isä on kuitenkin eri mieltä asiasta, eikä halua tyttärensä lähtevän vaarallisille vesille, vaan valmistautumaan sen sijaan kohtaloonsa päällikön tyttärenä sekä heimon tulevana johtajana. Moanan isoäiti uskoo kuitenkin tytön kohtalon olevan merillä ja paljastaa heimon menneisyydestä vaietun salaisuuden, minkä jälkeen Moana lähteekin isänsä vastustuksesta huolimatta etsimään merelle Mauita ja tämän varastamaa kiveä.

Tämä elokuva oli ainakin karkkia silmille, jos ei muuta. Niin hahmot, meri kuin kaikki muukin oli niin nättiä katseltavaa ja siihen kun lisättiin vielä nätti ja kirkas tropiikki - tätä olisi voinut katsella enemmänkin. Elokuvan nimikkohahmo Moana oli "ihan jees" hyvin ongelmistaan selviävänä nuorena neitokaisena, mutta toisen päähahmon Mauin omahyväisyys ja itserakkaus vain osasi ärsyttää. Tiedän-tiedän, se kuului kyseisen hahmon luonteeseen mutta en tykännyt silti. Muutoin elokuva edusti Disneyn animaatioiden parempaa keskitasoa: Ei huono, mutta ei täydellinen. Kaikesta huolimatta kyllä tämän parissa se vajaa parituntinen meni ihan rattoisasti ja kyseessä on ihan viihdyttävä pläjäys paremman puutteessa.

Katsottu: Disney Classics 54 - Zootopia

Vuoden kestänyt Disney Classic -leffaboksin urakka on nyt takana, mutta vuonna 2016 firmalta tuli ulos vielä kaksikin kappaletta animaatioelokuvia. Näistä ensimmäinen oli eläinmaailmaan sijoittuva Zootopia. Rehellisesti sanottuna en tiennyt tästä elokuvasta hölkäsenpöläystä etukäteen, mutta ehkäpä olisi pitänyt, sillä jälkikäteen huomasin netistä, että tämähän on menestynyt todella hyvin arvosteluissa. Ilman sen tarkempaa tietoa elokuvasta lähdin kuitenkin katselemaan, onko Disneyn taika vielä miten hyvin hallussa.

Elokuva kertoo eläinmaailmasta, jossa evoluutio on matkannut kauas alkuajoistaan ja eri lajit elävät nykyään harmoniassa keskenänsä Zootopian suurkaupungissa. Joitakin pieniä ennallokuuloja lajien välillä silti on edelleen ja maalla asuva tyttöjänis Judy päättää näyttää muiden epäilyt vääräksi hakeutumalla historian ensimmäiseksi jänispoliiksi. Poliisin natsoistaan huolimatta kukaan ei tunnu ottavan Judya kuitenkaan vakavissaan ja muiden poliisien etsiessä kadonneita kaupunkilaisia alokas laitetaankin parkkipirkon tehtäviin. Tehtäviensä aikana Judy tutustuu huijariin joskin harmittomaan sellaiseen, Nick-nimiseen kettuun. Sakkolappuja jakaessaan Judy sekaantuu meneillään olevaan rikokseen ja hommat eskaloituvat niinkin rajusti, että pian hän saa aikaa ne kuuluisat 48 tuntia aikaa löytää Nick-ketun kanssa kadonnut perheen isä herra Otterton tai neito saa sanoa hyvästit poliisin uralleen.

Elokuva ei sisältänyt pieneksi harmikseni extroja, vain pari mainosta. Itse elokuva yllätti kuitenkin allekirjoittaneen positiivisesti, näin siis ennen kuin olin edes kuullut että elokuva on niittänyt menestystä muissa medioissa. Elokuva on toteutettu teknisesti erinomaisesti eli näyttää todella hyvältä, erityisesti päähahmo Judy näyttää todella symppikseltä (tosin milloin puput eivät sellaisia olisi?). Elokuva tykittää useaan otteeseen huumorilla ja sen aikana tulikin naurahdeltua vähän väliä. Jos jotain negatiivista pitää keksiä, niin en niin välittänyt Nickin hahmosta joka oli kokoajan hieman ärsyttävänkin omahyväisen oloinen, mutta ehkäpä se kuului vain hänen luonteeseen. Kokonaisuudessaan elokuva toimi ainakin itselläni ja suosittelenkin sen näkemistä kaikille.

Katsottu: Disney Classics 53 - Big Hero 6

Vuosi sitten aloitin pitkäkestoisen urakan eli 53 animaatioelokuvaa sisältävän Disney Classics boxin katsomisen yhden leffan viikkovauhdilla. Nyt tuo urakka alkaa olemaan päätöksessä ja viimeisenä tarkastelun kunnian saa vuonna 2014 valmistunut leffa nimeltään Big Hero 6. Rehellisesti sanottuna en tiennyt tuosta elokuvasta etukäteen oikeastaan mitään ja vasta jälkikäteen sain tietää, että leffa perustuu Marvelin jo olemassaolevaan, samannimiseen sarjakuvaan.

Elokuva kertoo 14-vuotiaasta pojasta Hiro Hamadasta, joka on ikäisekseen nero ainakin mitä tulee robotikkaan ja poika on läpäissyt nuoresta iästään huolimatta jo lukionkin. Vapaa-aika kuluu osallistumalla laittomiin robottiturnajaisiin ja poika joutuu lopulta tämän vuoksi lain kanssa pulaan. Isoveli Tadashi haluaa ohjata Hiron kaidalle tielle ja tutustuttaa tämän omaan työpaikkaansa, jossa he valmistava robotteja. Samalla Hiro tutustuu Tadashin työkavereihin, jotka ovat jokainen omalla tavalla omaperäisiä, mutta jokainen heistäkin kuitenkin asiantuntijoita robottien kanssa. Kaiken huippuna Hiro pääsee laboratoriossa tutustumaan veljensä viime aikoina työn alla olevaan projektiin, kömpelöön ensiapurobottiin Baymaxiin.

Hiro kiinnostuu silminnähden firmasta ja paikan omistaja professori Robert Callaghan lupaakin päästää pojan heidän yliopiston koulutukseen, mikäli tämä menestyy kohta järjestettävillä tiedemessuilla. Messut sujuvatkin loistavasti ja Hiron kehittämät mikrobotit herättävät kiinnostusta niin yliopiston kuin valitettavasti myös hämärempien tahojen edustajissa. Messuilla tapahtuu lopulta kuitenkin valtava räjähdys kaikki olettavat tämän olleen vain traaginen onnettomuus. Kun Hiro alkaa myöhemmin epäilemään, että kyseessä saattaa olla muutakin vilunkipeliä, perustaa hän veljensä työkaverien kanssa oman supersankaritiimin rikoksia ja vääryyksiä selvittämään.

Elokuvan jälkeen fiilikseni olivat melko sekavat. Itse elokuva ei ollut mitenkään erityisen kummoinen, sellainen keskinkertainen pläjäys. Toisaalta elokuvassa oli muutamia mielenkiintoisia hahmoja. Erityismaininta menee ehdottomasti symppisrobotille Baymax, jota Hiro joutuu opettamaan jatkuvasti kädestäpitäen sankarin hommissa. Koska elokuva on tehty yhteistyössä Marvelin kanssa, asiaan kuuluu luonnollisesti että Stan Lee tekee tässäkin elokuvassa cameo-esiintymisen. Kokonaisuudessaan elokuva ei ollut mikään täydellinen, mutta parempaa keskitasoa kuitenkin. 

Mitäkö sitten seuraavaksi, nyt kun tämä Disneyn 53 klassikkoelokuvan boksi on katsottu loppuun? Onneksi Disney ei lakannut elokuvien tekemistä Big Hero 6:n jälkeen vaa porskuttaa edelleen kovaa vauhtia. Disneyn virallisiin klassikkoelokuviin on keretty tekemään tämän jälkeen parikin elokuvaa ja nämä elokuvat ovat Zootopia sekä Moana. Näillä siis jatketaan vielä pari seuraavaa viikkoa. Näiden jälkeenkin jatketaan ainakin tavallaan Disneyn elokuvatuotannolla, sillä ostin tuossa jokin aika sitten Disney Pixax -kokoelmaboxin. Mukana iso kasa erinomaisia elokuvia, joten katsottavaa riittää vielä pitkälle tätä vuotta. Luvassa on myös paljon muutakin uutta Disney-elokuvien lisäksi, mutta ilmoittelen näistä enemmän lähiaikoina. Ensi kertaan kuitenkin, se on moro!

Katsottu: Disney Classics 52 - Frozen

Frozen on Disneyn vuonna 2013 tietokoneella työstämä animaatioelokuva, joka pohjautuu löyhästi Hans Christian Andersenin Lumikuningatar -tarinaan. Elokuva on ollut viime vuosina todella suosittu ja olenkin tuntenut oloni tynnyrissä eläneeksi, kun en ollut tätä vielä nähnyt. Saamansa suosionsa vuoksi Frozen oli kuitenkin yksi eniten odottamistani elokuvista tässä meneillään olevassa 53 Disney-elokuvan boxissa. Olin nähnyt etukäteen joitakin kuvia sekä todella lyhyitä kohtauksia Frozenista ja en oikein kokenut niiden perusteella, että tämä elokuva olisi kuitenkaan Minun Juttu(TM). Muuttuiko näkemykseni elokuvaa kohtaa kuitenkin nähtyäni sen kokonaisuudessaan? Sen saatte kuulla aivan pian!

Elokuva kertoo kahdesta Arendellen valtakunnan prinsessasta: Elsasta ja Annasta. Sisaruksista Elsa on sen verran poikkeuksellinen tapaus, että hänellä on kyky luoda tyhjästä ilmasta jäätä. Eräänä päivänä vahinko sitten tapahtuu ja Elsa onnistuu satuttamaan Annaa vakavasti heidän leikkiessä taialla. Vanhemmat vievät tytön lähellä asuvien peikkojen luokse, jotka saattaisivat pystyä pelastamaan Annan. Peikot pystyvätkin auttamaan perhettä, mutta suostuvat siihen vain yhdellä ehdolla. Onnettomuuteen johtaneet tapahtumat pyyhitään kokonaan Annan muistista, mukaanlukien sen tiedon, että Elsalla ylipäätänsä on taikavoimia. Toisekseen Elsan tulee pysytellä erossa muista ihmisistä niin kauan, kunnes pystyy todella hallitsemaan voimansa ettei samanlaisia onnettomuuksia enää satu vastaisuudessa. Vaikka Anna saadaan pelastettua, sisarusten välit eivät ole enää koskaan entisensä. Kuninkaallinen perhe eristäytyy omiin oloihinsa linnaan ja vanhempien painostuksesta myös Elsa sulkeutuu huoneeseensa jättäen sisarensa Annan ilman selitystä ulkopuolelle.

Vuodet kuluvat ja tyttöjen kasvaessa heidän vanhempansa menehtyvät laivaonnettomuuden yhteydessä. Elsa on kuninkaallisen perheen seuraava kruununperijä ja 21 vuoden kohdalla tulevatkin hänen kruunajaiset. Kruunajaiset ovat senkin vuoksi historiallinen hetki, että pitkän tauon jälkeen normaalit kansalaisetkin pääsevät taas kuninkaallisten linnaan. Anna onnistuu kuitenkin juhlien keskellä hermostuttamaan Elsan ja tämä paljastaa vahingossa koko juhlaväen silmien edessä yliluonnolliset kykynsä. Taikuuteen tottumattomat ihmiset säikähtävät näkemäänsä ja pitävätkin Elsaa hirviönä. Elsa karkaa paikalta häntä jahtaavia ihmisiä läheiseen vuoristoon muuttaen samalla vahingossa koko Arendellen valtakunnan jäiseksi maaksi. Anna lähtee sisarensa perään ja saa avukseensa jääkuutioiden myymisellä elantonsa saavan Kristoffin, tämän eläinystävänsä Sven -poron sekä eläväksi muuttuneen lumiukon Olafin.

Kirjoituksen alussa mainitsemani pelkoni elokuvan hyvyydestä osoittautuivat onneksi aiheettomiksi, sillä Frozenissa on kehuttavia asioita vaikka muille jakaa. Elokuvan juoni ja teknisen toteutus oli upeasti tehty ja elokuvaa oli todella nautinnollista katsoa. Jokainen tärkeistä hahmoista osasi olla omalla tavallaan mielenkiintoinen ja voi pojat miten heille oli saatu lisättyä persoonallisuutta pienillä ilmeiden muutoksilla. Elokuva on täynnä erinomaisia musiikkiesityksiä ja pankin räjäyttää kyllä Let It Go -kappale, jonka aikana Elsa kasvaa muita tottelevasta mutta tyytymättömästä ihmisestä itsenäiseksi naiseksi, joka saa olla juuri sellainen kuin itse haluaa. Kyseinen biisi toimi elokuvassa täydellisesti ja tulipa tuon kuunneltua useampaan otteeseen Youtubesta vielä jälkikäteenkin. Jos jotain vähäistä kritiikkiä pitää keksiä, niin elokuvan mukana tuli käytännössä olematon määrä extroja, mikä harmittaa kyllä itseäni. Elokuvan kehityksessä on ollut aikoinaan niin paljon mutkia ja muutoksia, että elokuvasta olisi katsonut mielellään useammankin making of ja behind the scenes-dokumentin ja tietenkin sen kuuluisan kommenttiraidan. Yhteenvetona voin kuitenkin sanoa, että Frozen oli ennakkopeloistani huolimatta yksi parhaimmista Disney -animaatioista ever!

P.S. 53 Disney -elokuvan kokoelma alkaa olemaan jo loppusuoralla ja viikon päästä katsastetaan viimeisin elokuva. Entä mitä tämän jälkeen? Onko Disneyn leffaboxin jälkeen enää elämää? Onneksi vastaus on kyllä ja suunnitelmat jatkosta ovat jo selvillä. Pidän teitä jännityksessä vielä viikon ajan ja tuon jälkeen paljastan hurjat suunnitelmani jatkosta. Koittakaahan kestää sinne asti ja hyvää alkanutta vuotta 2018! :-)

Katsottu: Disney Classics 51 - Wreck-It Ralph

Wreck-It Ralph eli Räyhä-Ralf on Disneyn 51. animaatioelokuva vuodelta 2012. Disney on viime aikoina koittanut uusiutua pysyä ajan hermolla, etteivät kaikki heidän tarinansa koskisi enää pelkästään prinssejä, prinsessoja ja satulinnoja. Videopelit ovat viimeisen vuosikymmenen aikana nousseet koko kansan viihteeksi ja tässä elokuvassa Disney on koittanut iskeä näppinsä kyseiselle trendikkäälle tontille. Moni peliaiheinen elokuva tähän asti on epäonnistunut pahasti ja videopeleistä kiinnostuneena olinkin melko varautuneena tämän elokuvan suhteen. Onnistuiko Disney siinä, missä muut elokuvayhtiöt ovat failanneet?

Räyhä-Ralf on yli 30 vuotta vanhan videopelin hahmo paikallisessa arcade-pelihallissa. Ralf ei ole kuitenkaan pelin sankari vaan pahis, jonka pelin sankari ja huoltomies Fix-It Felix Jr heittää katolta alas kerrasta toiseen. Felix on sankarina kaikkien juhlima ja rakastama mies, kun taas kukaan ei halua olla kaatopaikalla asuvan Ralfin ystävä. Pelin sankari saa aina pelin päätteeksi mitalin osoituksena siitä miten hieno tyyppi hän on, mutta Ralf ei pahiksena tätä voi saada tätä koskaan. Eräänä päivänä Ralf saa tilanteesta tarpeekseen ja ottaa hatkat pelistään. Mies näkee mahdollisuuden ansaita kovasti haaveilemansa mitalin siirtymällä Hero's Duty -räiskintäpeliin ja lopulta onnistuukin tehtävässään. Tempauksen yhteydessä Ralf onnistuu kuitenkin päästämään valloilleen pahat cyberhyönteiset, jotka ennemmin tai myöhemmin tulevat tuhoamaan pelihallin kaikkien pelien maailmat. Avukseen pelihallin pelastamisessa Ralf saa Glitch -nimisen tytön, mutta ensin heidän tulee voittaa yli-imelän Sugar Rush -pelin karting -kisan.

Räyhä-Ralf osasi yllättää minut perinpohjaisesti. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat melko skeptiset, mutta jo elokuvan ensiminuutit käänsivät suhtautumiseni nurinkurin. Kuten odottaa saattaa, elokuvassa vitsaillaan paljon videopeleistä, mutta en osannut etukäteen odottaa, miten paljon sitä tehtiin. Elokuvassa vilisee valtava määrä suoria ja epäsuoria viittauksia olemassa oleviin peleihin. Ralfin oma peli on kopio joko Rampagesta tai Donkey Kongista. Hero's Duty on ottanut mallia Call of Dutyistä ja Haloista, Sugar Rushin ajokisa on ilmiselvä viittaus Mario Karteihin. Pitkin elokuvaa vilahtelee myös iso liuta oikeiden videopelien hahmoja, tärkeimmistä taisi vain itse Mario puuttua. Linnassa olevan lukitun holvin aukaistaan puolestaan 8-bittisen Nintendon peleissä olevalla ns. Konami-koodilla. Itse katselin Räyhä-Ralfia lähinnä siitä näkökulmasta että paljonko peliviittauksia onnistuin löytämään ja sen ansiosta sain viettää time of my life. Kyseessä oli loistava leffa ja erityisesti peliaiheisista elokuvista ehkä paras koskaan tehty elokuva.

Katsottu: Disney Classics 50 - Tangled

Tangled eli Suomalaisittain Kaksin karkuteillä on paitsi Disneyn vuonna 2010 valmistunut animaatioelokuva, samalla myös studion 50. leffa ja siten tärkeä merkkipaalu heidän historiassa. Elokuva pohjautuu Grimmin veljesten Tähkäpää -tarinaan ja oli itselleni tämän kautta tuttu entuudestaan. Olin kuullut Tangledista kuitenkin muutoinkin kehuja, joten voisin jopa sanoa että tämä elokuva oli kaikkein eniten odottamani animaatioelokuva tässä katsomassani 53 elokuvan boxissa.

Elokuva kertoo tytöstä nimeltä Tähkäpää (Rapunzel englanninkielisessä versiossa), joka on asunut koko ikänsä korkean tornin huipulla eristyksissä ulkomaailmasta. Tyttö omaa valtavan pitkät maagiset hiukset ja elää näiden vuoksi eristäytynyttä elämää. Ainoana vierailijana hänellä ovat Pascal -niminen kameleontti sekä hänen äitinsä Gothel, jonka Tähkäpää joutuu vetämään ylös torniin pitkillä hiuksillaan. Äiti kuitenkin kieltää tytärtään edes haaveilemasta tornista poistumisesta, sillä muut ihmiset maailmassa ovat itsekkäitä ja haluavat viedä tytön hiukset omiin tarkoitusperiinsä. Tähkäpää on nähnyt kuitenkin tornin ikkunasta, että hänen jokaisena syntymäpäivänä läheisestä kaupungista lähetetään taivaalle sadoittain lentäviä lyhtyjä ja Tähkäpää meinaa vielä joku päivä selvittää mistä tässä on kyse. Kun Tähkäpää on tulossa täysi-ikäiseksi, hän rohkaistuu ja pyytää äidiltään lupaa päästä tornista pois näkemään taivaalle lähetettäviä lyhtyjä. Äiti kimpaantuu tytön röyhkeydestä ja kieltää koskaan toiste enää edes puhumasta asiasta. Eräänä päivänä nuori mies/varas Flynn Rider kiipeää torniin paetessaan häntä jahtaavaa psykopaattista hevosta ja Flynnistä Tähköpää saakin apurin karata tornista.

Elokuvan mukana tulevien extrojen määrä oli hieman aiempia vähäisempi, mutta toisaalta ne olivat ehkä hieman laadukkaampia. Mukana oli muutama eri versio siitä, miten tekijät suunnittelivat aloittavan elokuvan. Lisäksi mukana oli lyhyt montage-video, jossa näytetään lyhyet klipit jokaisesta Disneyn tuohon mennessä tehdystä animaatioelokuvasta. 

Disney teki nettilähteiden mukaan Tangled -elokuvaa kuutisen vuotta ja on yksi kalleimpia koskaan tehtyjä elokuvia. Tämä satsaus kuitenkin näkyy, sillä elokuva näyttää todella upealta eikä miltään pikaisesti kasaan rykäistyltä tekeleeltä. Paras puoli elokuvassa ovat hahmot, jotka ovat todella yksityiskohtaiset, ilmeikkäät ja muutenkin saatu todella mielenkiintoisiksi. Äkkiseltään en osannut keksiä Tangledista mitään merkittävän huonoa asiaa. Elokuva kuuluukin siis omissa kirjoissani Disneyn elokuvien kärkipäähän ja sanomattakin selvää, että suosittelen sitä kaikille hyvistä ja viihdyttävistä elokuvista pitäville!

Katsottu: Disney Classics 49 - The Princess and the Frog

53 Disney-animaatioelokuvan boxin katselu alkaa olemaan jo loppusuoralla. Tällä kertaa vuorossa on vuonna 2009 julkaistu elokuva Princess and the Frog eli Suomalaisittain Prinsessa ja Sammakko. Elokuva pohjautuu Grimmin veljesten satuun sammakoita suukottelevasta prinsessasta ja tämä tarina olikin itsellekin entuudestaan tuttu. Disneyn tyyli on ollut kuitenkin värittää näitä tunnettuja satuja täysin uudenlaisiksi tarinoiksi, joten odotin ihan mielenkiinnolla millainen versiointi tällä kertaa olisi luvassa.

Elokuva sijoittuu 1900-luvun alkupäähän Yhdysvaltojen New Orleansiin. Nuorella köyhemmissä oloissa ikänsä asuneella naisella Tianalla on unelma perustaa vielä joku päivä oma ravintola, mutta tämän toteutuminen vaatii suuren summan rahaa. Unelman saavuttaakseen hän tekee todella kovasti töitä kahdessa muussa ravintolassa ja mitään muuta elämää hänellä ei sitten olekaan. Tianan hyvällä ystävällä Charlottella on puolestaan päinvastainen tilanne, sillä hän on rikkaasta perheestä ja päivät menevät käytännössä haaveilemalla unelmien prinssistä.

Eräänä päivänä Orleansin kaduilla alkaa kuhina, sillä Maldonian prinssi Naveen on ilmoittanut tulevansa vierailulle kaupunkiin. Naveen päätyy majoittumaan Charlotten rikkaiden vanhempien kartanoon ja hänen kunniaksi järjestetäänkin suuret juhlat. Tianankin kutsutaan juhliin järjestämään pitopalvelun ja hänelle luvataan onnistuneista järjestelyistä palkkioksi juuri sen verran rahaa, mitä hän tarvitsee omaan ravintolaansa. Charlotte puolestaan on haaveillut koko ikänsä prinssistä ja nyt hän saakin elämänsä tilaisuuden hurmata tälläisen itselleen. Valitettavasti Prinssi Naveen ei ole aivan se mies joka väittää olevansa, sillä todellisuudessa ilkeä voodoo-pappi Tohtori Facilier on kaapannut ruhtinaan omiin juonitteluihinsa. Oikea prinssi on muutettu taian voimalla sammakoksi, samalla kun juhlissa esiintyvä prinssi on vain samannäköinen teeskentelijä. Sammakkoprinssi pääsee vapaaksi ja varoittamaan juhlaväkeä. Valitettavasti toisin kuin tunnetussa sadussa, Tiana muuttuukin suukon johdosta itsekin sammakoksi. 

Disneyllä viimeisimmät elokuvat on tehty tietokoneanimaatiolla, mutta tässä leffassa palattiin takaisin käsin piirrettyyn tekniikkaan. Tämä toteutustapa toimi erinomaisesti tässä elokuvassa ja välillä tuntui kuin olisi palannut katsomaan Disneyn kulta-aikojen animaatioelokuvia. Elokuvan tarina ja hahmot olivat myös mielenkiintoisia ja musiikkiosuudet olivat keskeinen osa tätä leffaa. Tianan ja prinssin lisäksi seurueeseen lyöttäytyy mm. hulvattoman hassu ja musiikillisesti lahjakas alligaattori, jonka unelma on muuttua joskus ihmiseksi, jotta voisi joku päivä liittyä jazz-bändiin. Prinsessa ja sammakko oli todella positiivinen yllätys elokuvaksi ja suosittelenkin sen katsomista jokaiselle.

Katsottu: Disney Classics 48 - Bolt

Bolt on Disneyn tietokoneella tehty animaatioelokuva vuodelta 2008. Elokuvan tarina on Disneyn omaa tekoa muuttuikin merkittävästi alkuperäisistä suunnitelmista tuotannon aikana. Itse en elokuvaa ollut aiemmin nähnyt, mutta olin kuitenkin käsityksessä että elokuva on saanut paljon kehuja ja lähdinkin katselemaan leffaa luottavaisin mielin, että nyt on vuorossa taas jotain hyvää.

Bolt on pieni koira, jonka elämä Penny-nimisen tytön lemmikkinä on yhtä seikkailua. Kaksikon arkeen kuuluu hurjat James Bond:maiset takaa-ajot, heidän arkkivihollisen Tohtori Calicon juonet sekä se, että Bolt lopulta aina pelastaa päivän supervoimillaan, kuten superhaukkumisellaan tai laserkatseellaan. Bolt ei kuitenkaan ole tietoinen, että mikään näistä tapahtumista ei ole totta, vaan koko hänen elämä on osa televisiosarjaa, yhtä Truman Showta. Eräänä päivänä Bolt saa TV-sarjan tapahtumien vuoksi käsityksen, että hänen rakas omistajansa Penny on kidnapattu ja lähtee jahtaamaan syyllisiä. Jahtaamisen yhteydessä koira eksyy vahingossa muuttolaatikkoon ja tämä lähetetään New Yorkiin. Boltille tulee kiire päästä takaisin Hollywoodiin ja avukseen hän saa Mittens -kissan sekä oman televisiosarjan suurfanin Rhino -hamsterin.

Itse elokuva oli mielestäni ihan jees, ei täydellinen mutta ei huonokaan. Elokuva näyttää todella hyvältä ja tästä ei animaatio paljoa enää voi parantua. Elokuvan kaksi päähahmoa eli Bolt ja Mittens eivät herättäneet itsessäni kummoisempia tuntemuksia, mutta onneksi Disney osaa comic sidekickien tekemisen ja tällä kertaa Rhino -hamsteri aiheutti useamman hihityksen. Kokonaisuudessaan elokuva oli viihdyttävä ja suosittelen katsomista, mikäli animaatioelokuvat kiinnostavat.

Katsottu: Disney Classics 47 - Meet the Robinsons

Meet the Robinsons (Suomessa Riemukas Robinsonin perhe) on Disneyn tietokoneanimaatiolla toteutettu elokuva vuodelta 2007. Elokuva pohjautuu löysästi lastenkirjaan A Day with Wilbur Robinson, joskin Disney on lisännyt mukaan mm. aikamatkustelua. Itselleni tämä elokuva oli nimeään lukuunottamatta täysin tuntematon, mutta lähdin katsomaan sitä kuitenkin melko suurella innokkuudella.

Elokuva kertoo orvoksi jääneestä 12-vuotiaasta pojasta Lewisistä, joka asuu orpokodissa. Hän on todella älykäs ja hänessä on selvästikin Pelle Pelottoman vikaa ja poika kehitteleekin kokoajan uusia vempeleitä. Lukuisia ehdokkaita adoptiovanhemmiksi käy katsastamassa poikaa, mutta Lewis onnistuu aina tavalla tai toisella säikyttämään nämä pois. Poika haikaileekin enemmän menneisyyteen miettien, että miksi oma äiti hylkäsi hänet ja Lewis tekisi mitä tahansa, jotta pääsisi näkemään äitinsä vielä edes yhden kerran.

Avukseen äitinsä paikallistamisessa Lewis rakentaa muistin skannauslaitteen. Hän vie laitteen lasten tiedemessuille, jossa hän törmää outoon poikaan nimeltä Wilbur Robinson. Wilbur väittää tulevansa aikakoneella tulevaisuudesta ja että outo knallihattuinen mies on varastanut heiltä toisen samanlaisen. Wilbur tarvitsee Lewisin apua konnan kiinnisaamisessa ja Lewis suostuukin lähtemään mukaan sillä ehdolla, että saa käyttää samalla aikakonetta oman äitinsä näkemisessä. Tulevaisuuteen saavuttuaan pojat onnistuvat kuitenkin hajottamaan aikakoneen ja rupeavat korjaamaan sitä Robinsonien omalaatuisen perheen autotallissa...

Elokuvan mukana tuli ne aika perinteiset extrat eli poistettuja kohtauksia, elokuvassa esiintyneitä musiikkeja sekä pieniä pelejä. Näiden lisäksi mukana oli mm. 14-minuuttinen dokkari elokuvan luonnista, 6-minuuttinen juttu tunnetuimmista keksinnöistä sekä viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä - leffan ohjaajan Stephen Andersonin kommenttiraita koko elokuvalle.

Meet the Robinsons oli toteutettu teknisesti todella hyvin ja sitä oli ilo katsella. Aluksi elokuva oli hieman tylsähkön oloinen, mutta parani kokoajan edetessään ja loppupuolella oli jo priimaa. Aikamatkustelu toi elokuvaan jotain sellaista mielenkiintoista, mitä ei aiemmissa Disneyn animaatioelokuvissa vielä ollut ja itse ainakin viihdyin tämän parissa todella hyvin. Elokuva olikin siis loppujenlopuksi positiivinen yllätys jota en osannut odottaa ja suosittelenkin leffaa kaikille muillekin.

Katsottu: Disney Classics 46 - The Wild

The Wild eli Aivan Villit Suomessa on Disneyn studion julkaisema, mutta ei heidän itse tekemänsä animaatioelokuva vuodelta 2006. Itselleni elokuva oli entuudestaan tuntematon, mutta muistin kuitenkin että tämä elokuva liittyi jollain tapaa Disneyn animaatioelokuvien numerointihässäkkään. Disney teki aiemmin vuonna 2000 studion ensimmäisen tietokoneanimaatiolla toteutetun elokuvan Dinosaur. Syystä tai toisesta elokuvaa ei laskettu kuitenkaan Euroopassa Disneyn klassikoihin, vaikka Jenkeissä näin tehtiin. Myöhemmässä vaiheessa havaittiin että molemmilla mantereilla Disney Classics -sarjaan tarvitaan kuitenkin sama määrä elokuvia ja sen sijaan että Studio olisi kaivanut naftaliinista aiemman Dinosaur -elokuvan, he julkaisivat nimissään kanadalaisen C.O.R.E. -studion elokuvan. Sekavasti hoidettu, mutta myöhempien elokuvien numeroinnit saatiin ainakin kuntoon.

Varsinainen The Wild -elokuva kertoo Samson -nimisestä urosleijonasta sekä tämän pojasta Ryanista, jotka elävät New Yorkilaisessa eläintarhassa. Isä kertoo kyllästymiseen asti sankaritarinoita ajasta, jolloin hän jahtasi Afrikan mantereella eläimiä. Ryan ei ole tullut kuitenkaan isäänsä ja karjumisyrityksistäkin muodostuu vain huvittavia naukaisuja. Poika alkaa kaipaamaan erämaahan pääsyä, mutta isäpapan mukaan eläintarhassa olot ovat erinomaiset ja ei halua pois. Eräänä iltana poika kyllästyy isänsä varjoon jäämisestä ja uhoaa karkaavansa eläintarhan aidan ulkopuolella olevaan vihreään laatikkoon, jonka määränpäänä on Afrikka. Ryan pääseekin kiipeämään laatikkoon, mutta tuleekin heti katumapäälle, kun ovi perässä paukahtaa kiinni ja laatikkoa lähdetään kuskaamaan kohti satamaa. Tilanne valkeneekin pian muille eläintarhan eläimille ja he lähtevät Samson etunenässä jahtaamaan kadottutta poikaa takaisin.

The Wildin tietokoneella tehdyt grafiikat ovat parantuneet edellisestä elokuvasta, tosin onpahan kyseessä toinen studiokin. Voisin sanoa jopa, että elokuva näyttää hienolta. Tykkäsin myös elokuvassa vilahtaneista viittauksista Disneyn aiempiin elokuviin, kuten Leijonakuninkaaseen. Valitetavasti tuohon ne elokuvan hyvät puolet sitten melkeinpä jäivätkin. Elokuvat tarina on niin mielikuvitukseton, että tämä häiritsi jo elokuvan aikana. Toivoin kokoajan että tulisiko kohta joku yllättävä twisti, mutta ei sitä koskaan tullut. Samsonin ääninäyttelijänä oli yksi lemppareistani eli Kiefer Sutherland, mutta hänkin veti suht tasapaksun homman. En kyllä katsoisi tätä enää toistamiseen, mutta ehkä joillekin perheen pienemmille (jotka eivät vaadi kaksista tarinaa) tämä voi olla ihan OK elokuva.

Katsottu: Disney Classics 45 - Chicken Little

Chicken Little tai Pikku Kananen on Disneyn vuonna 2005 julkaistu animaatioelokuva. Leffa perustuu tunnettuun samannimiseen tarinaan ja oli itsellenikin etäisesti tuttu, vaikka juuri tätä Disneyn versiointia en olekaan nähnyt. Tällä kertaa katsomiselle oli hankalampi löytää sopivaa aikaa, kun oli melko paljon muita kiireitä ja menoja, mutta onneksi sain tämänkin lopulta katsottua.

Elokuva alkaa sillä, kun jokin esine tipahtaa taivaalta ja iskee Pikku Kanasta päähän. Hän on vahvasti sitä mieltä, että tuo esine oli pala taivaasta ja hälyttää apua koulun suurilla kelloilla. Koko kaupunki joutuu täyteen kaaokseen ja kaiki asukkaat palokuntaa myöten ryntää pojan luokse kysymään mikä hätänä. Hän ei pysty kuitenkaan todistamaan väitettään taivaan putoamisesta ja kaupunkilaiset mukaanlukien hänen oma isänsä alkavat pitämään poikaa hulluna.

Vuosi kuluu eteenpäin, mutta hullun maine vaan säilyy. Eniten Pikku Kananen haluaisi kuitenkin että hänen isänsä olisi pojastaan ylpeä, eikä häpeäsi tätä. Isä tykkää kovasti baseballista ja poika liittyykin tämän vuoksi paikalliseen joukkueeseen. Pikku Kananen on lajissa melkoinen tohelo, mutta onnistuu lopulta kuitenkin ratkaisemaan tärkeän ottelun. Kaupunkilaiset juhlivat poikaa sankarinaan ja jopa hänen aiempi episodi taivaan putoamisesta tuntuu unohtuneen. Huolia tulee kuitenkin melko pian, sillä Pikku Kananen törmää sattumalta samanlaiseen esineeseen "taivaan palaseen", johon hän törmäsi jo vuosi aiemmin. Nyt pojalle tulee ongelma, että uskaltaako hän kertoa löydöksestään senkin uhalla, että saa jälleen kerran hullun maineen.

DVD-version mukana tuli ne perinteiset Disney-leffoista tutut extrat, kuten poistettuja kohtauksia, elokuvan musiikkiesityksiä sekä useampia lyhytdokumentteja elokuvan teosta. Itse elokuvasta minulla oli hieman ristiriitaiset fiilikset. Varsinainen tarina oli ihan mielenkiintoinen, samoin elokuvassa oli ihan hauskaa huumoria. Tekninen toteutus ei ollut kuitenkaan täysin mieleeni, sillä elokuva on tehty käytännössä kokonaan ja peittelemättä tietokoneanimaatiolla ja tämä tyyli ei vain kutkuttanut minun makuhermojani. Ihan OK elokuva kuitenkin, erityisesti mikäli tuo tietokonegrafiikka ei häiritse.

Katsottu: Disney Classics 44 - Home on the Range

Seuraavana Disneyn leffamaratonissa oli vuorossa vuonna 2004 valmistunut elokuva Lehmäjengi. Rehellisesti sanottuna en ollut kuullutkaan tälläisestä elokuvasta aiemmin ja odotukseni lähentelivät nollaa. Toisaalta odotukset eivät olleet myöskään kovinkaan korkealla, sillä jos kyseessä olisi edes kohtuullinen elokuva, niin olisin siitä kuullut tavalla taikka toisella, enkös?

Elokuva sijoittuu Villin Lännen aikakauteen, jolloin alkumusiikin mukaan miehet olivat rautaa ja mammanpojilla ei ollut asiaa Amerikan mantereelle. Dixonin karjatilalla käy hassusti, sillä kuuluisa varas Alameda Slim vie yön aikana melkein kaikki eläimet ja jäljelle jää vain lehmä nimeltään Maggie. Yhdellä eläimellä karjatilan pyörittäminen on mahdoton tehtävä ja Dixon myy eläimensä toiselle elänrakkaalle tilan omistajalle rouva Pearlille.

Uudella tilallakaan finanssiasiat eivät mene kuitenkaan ruusuisesti. Pankki muistuttelee Pearlia saatavistaan ja rouvalla on vain kolme päivää aikaa maksaa erääntyvä lainansa. Emännän jäädessä surkuttelemaan tilannetta uusin tulokas Maggie saa idean viedä tilan eläimet kaupunkiin näyttelyyn ja voittaa sieltä rahat lainanmaksuun. Eläinjoukkio lähtee kaupunkiin selvittelemään asiaa, mutta törmäävät matkallaan palkkiometsästäjään Ricoon. Lehmille selviää että lännen etsityimmän lainsuojattoman Alameda Slimin vangitsemisesta on luvattu juuri samansuuruinen palkkio minkä Pearl on velkaa pankille ja lehmien suunnitelmat menevätkin kertaheitolla uusiksi.

Elokuvan DVD-version mukana tuli taas paljon extroja. Mukana oli niin poistettuja kohtauksia, puolisen tunnin verran tarinaa elokuvan teosta ja viimeisimpänä se mielestäni paras juttu - kommenttiraita elokuvalle. Elokuva vaikutti aluksi hieman tylsältä, mutta paranee loppua kohti kun mukana on paljon toimintaa ja sähellyskomediaa. Äänirooleissa esiintyy useita elokuvamaailman tunnetuista nimistä, kuten mm. Roseanne Barr, Judi Dench, Jennifer Tilly, Cuba Gooding Jr ja Randy Quaid. Kyllä tämä ihan jees leffa lopulta olikin, joten suosittelen katsomaan, jos satut saamaan jostain käsiisi.

Katsottu: Disney Classics 43 - Brother Bear

Disneyn elokuvaboxini alkaa lähestymään jo loppumetrejään, sillä jäljellä on enää kymmenen elokuvaa. Seuraavana vuorossa on vuonna 2003 valmistunut elokuva Karhuveljeni Koda, joka kertoo kaukana menneisyydessä asuneen eskimokansan suhteesta luontoon. Elokuvaa en ollut koskaan aiemmin nähnyt, mutta olin kuullut jotain elokuvasta ja odotin sen näkemistä suurin odotuksin.

Elokuva kertoo kolmesta eskimoveljeksestä Kenaista, Denahista ja Sitkasta, joista nuorin Kenai on juuri aikuistumisen kynnyksellä. Jokainen heimon miehistä saavat miehistymisriittinä itselleen toteemieläimen, jonka on tarkoitus määrittää heidän tulevaisuutensa. Veljistä Denahi sai aikoinaan toteemieläimekseen viisauden suden ja Sitka johdatuksen kotkan. Kun Kenai saa eläimekseen hieman nössöltä kuulostavan rakkauden karhun, mies ei pysty peittelemään pettymystänsä. 

Eräs epäonninen karhu sattuu varastamaan veljesten kalastamia kaloja ruuakseen ja nyt karhuja erityisesti vihaava Kenai lähtee jahtaamaan tätä karhua veljiensä kanssa. Hurjan taistelun päätteeksi veljeksistä vanhin eli Sitka saa surmansa ja karhu pääsee viimeisillä voimillaan karkuun. Kaikesta tapahtuneesta tulistunut Kenai lähtee karhun perään vielä kertaalleen ja saavuttaa vahingoittuneen eläimen. Vaikka mikään Kenain teko ei toisi veljeänsä enää takaisin, poika surmaa eläimen silkaksi kostoksi. 

Taivaalla revontulien muodossa olevat esivanhemmat eivät kuitenkaan pidä Kenain teosta eli melko tarpeettomasta olennon surmaamisesta vain koston vuoksi. Tästä rangaistakseen esivanhemmat muuttavat Kenain karhuksi, jotta tämä oppii näkemään elämää myös toisesta näkökulmasta. Veljeksistä keskimmäinen eli Denahi saapuukin juuri taistelupaikalle ja erehtyy luulemaan, että karhumuodossa oleva Kenai on surmannut veljensä ja lähtee jahtaamaan veljeään. Karkumatkallaan Kenai törmään yliystävälliseen karhunpentuun Kodaan ja pari lyöttäytyy yhteen matkalla kohti karhujen asuttamaa kylää.

DVD-elokuvan mukana tuli Disneyn tapaan ihan kiva määrä extroja. Mukana oli niin poistettuja kohtauksia, elokuvassa esitettyjä musiikkeja, muutaman minuutin videopätkät ääniefektien tekemisestä ja graafisesta ulkoasusta ja viimeisenä muttei vähäisimpänä - kommenttiraita jossa puhuvat elokuvan sivuhahmoina olleet hirvet (Rick Moranis ja Dave Thomas). Jotenkin en huomannut elokuvassa montaakaan valittamisen aihetta. Leffa oli käytännössä jokaisella osa-alueellaan vähintäänkin hyvä ja erityisesti sivuhahmoissa oli mukana useita mielenkiintoisia ja koomisia tapauksia. Kokonaisuudessaan Karhuveljeni Koda lunasti korkeat odotukseni ja suosittelenkin elokuvan katsomista siis muillekin.

Katsottu: Disney Classics 42 - Treasure Planet

Disneyn seuraava elokuva vuodelta 2002 on nimeltään Aarreplaneetta ja perustuu Robert Louis Stevensonin romaaniin Aarresaari. Disneyllä oli tuohon aikaan jonkinlainen fiksaatio avaruutta kohti, koska aiempi elokuva sijoittui avaruuteen ja tämäkin on nimensä mukaisesti avaruuteen käännetty versio tunnetusta kirjasta. Itselleni niin Aarreplaneetta kuin Aarresaarikin on vain sen verran tuttu, että olen kuullut muutaman hahmon nimen aiemmin, mutta that's it!

Aarreplaneetta kertoo nuoresta pojasta nimeltään Jim Hawkins.  Jim on innostunut merirosvoista kertovista saduista ja erityisesti hurjia ryöstöretkiä tehneestä kapteeni Flintistä, joka piilotti saaliinsa legendaariselle aarreplaneetalle. Aika kuluu eteenpäin ja Jimistä kasvaa nuori joskaan ei täysin nuhteeton mies. Kolttoset ja jopa virkavallan kanssa ongelmiin joutuminen kiinnostaa miestä kuitenkin enemmän, kuin YH-äitinsä auttaminen perheen majatalossa.

Eräänä päivänä taivaalta syöksyy maahan pakomatkalla oleva avaruusalus ja sen mukana vakavasti loukkaantunut mies nimeltään Billy Bones. Mies antaa viimeisillä hengenvedoillaan Jimille oudon pallon ja kehoittaa häntä varomaan "kyborgia". Outoa viestiä ei keretä ihmetellä sen pidempää, sillä Billyä jahdannut joukkio saapuu paikalle ja polttaa koko perheen majatalon. Perhe pääsee pakenemaan ja perheystävän tohtori Delbert Dopplerin luona Billyn antama pallo osoittautuukin pähkäilyn jälkeen hologrammikartaksi, minnekkäs muuallekaan kuin legendaariselle Aarreplaneetalle. Jim ja Delbert päättävät vuokrata matkaa varten avaruuslaivan ja laivalla he tapaavat mm. määrätietoisen kapteeni Amelien sekä epäilyttävän kyborgikokin John Silverin.

DVD-version mukana tuli extroja todella paljon. Mukana oli poistettuja kohtauksia, behind the scenes videoita, hahmojen esittelyjä, useita lyhyitä "dokumenttejä",  kommenttiraita ja jopa aiemman Disneyn tekemän Aarresaari elokuvan traileri. Varsinainen elokuva oli karkkia silmälle ja piirretty sekä tietokoneella tehty animaatio sulautuu todella hyvin toisiinsa. Itseäni elokuvan avaruusteema ei kuitenkaan niin napannut ja olisin mielummin katsonut ihan vesille sijoittuvan Aarresaaren avaruusympäristön sijaan. Oli elokuva silti ihan mielenkiintoinen tapaus ja erityisesti John Silverin hahmo jäi positiivisessa valossa mieleeni.

Katsottu: Disney Classics 41 - Lilo & Stitch

Seuraavana Disneyn leffakatseluissani oli vuorossa elokuvastudion vuonna 2002 ilmestynyt scifi-/draamaelokuva Lilo & Stitch. Nimeä lukuunottamatta elokuva oli minulle entuudestaan tuntematon, mutta odotukseni leffaa kohtaan olivat kuitenkin suhteellisen optimistiset, koska kukapa ei tykkäisi koalakarhua muistuttavista otuksista. 

Sininen ja isokorvainen Stitch ei ole mikä tahansa tavanomainen karvaturri, vaan hän on tulos laittomasta geenimanipulaatiokokeesta. Stitchin luonut tohtori Jumba Jookiba joutuu Galaktisen Federaation oikeuden eteen teostaan, koska hän on koittanut luoda olennon, joka aiheuttaa tuhoa ja kaaosta. Tämä olento Stitch onnistuu kuitenkin pakemaan oikeuslaitosta avaruusaluksella ja päätyy lopulta Maa-nimiselle planeetalle, tarkemmin sanottuna Hawajin saarille. Tohtori Jumba Jookiba tuntee luomuksensa parhaiten ja hänelle luvataan armahduksen rikoksistaan, mikäli tämä tuo sinisen hirviön takaisin.

Samaan aikaan Hawajilla asuu vanhempansa menettänyt sisaruspari: jo aikuisikään kasvanut Nani sekä hänen nuorempi sisko Lilo. Arki ei ole sisaruksilla kuitenkaan helppoa, sillä Nanilla on vaikea löytää pysyviä työpaikkoja ja Lilo puolestaan joutuu jatkuvasti hankaluuksiin ikätoveriensa kanssa. Tilanne muuttuu vielä pahemmaksi, kun sosiaaliviranomaiset alkavat seuraamaan sisarusten elämää ja uhkaavat viedä Lilon pois, mikäli tytöt eivät ryhdistäydy. Nani ja Lilo ottavat Stitchin eläinsuojasta lemmikikseen luullen tätä koiraksi. Valitettavasti tämä tuhon ja kaaoksen luomiseen kehitelty olento ei ole kuitenkaan mikään mallikansalainen ja aiheuttaa vain lisää ongelmia tyttöjen jo entuudestaan hankalaan elämäntilanteeseen...

DVD-version mukana tuli kaikenlaisia extroja ja näistä mielenkiintoisimmat olivat  elokuvan kahden ohjaajan puhuma kommenttiraita sekä melkein kymmenen minuuttia pitkä esittelyvideo Hawajin saarista. Itse elokuva ei tuntunut aluksi kovinkaan kiinnostavalta, mutta edetessä mielipiteeni kuitenkin muuttui. Disneyn elokuvat pyörivät yleensä satujen ja taikuuden ympärillä, mutta nyt mukana oli todellisen elämän draamaakin mukana. En ainakaan muista, että aiemmissa Disneyn elokuvassa oltaisiin menty aivan sille tasolle, että sosiaaliiviranomaiset uhkaavat tulla erottamaan perheenjäseniä toisistaan. Sisarusten käymä kinastelu ja sanaharkka oli kuitenkin mielenkiintoista katsottavaa ja tämän realistisuuden (vaikkakin scifiä on mukana) ansiosta elokuva nousi kirjoissani keskinkertaisesta ihan hyväksi.

Katsottu: Disney Classics 40 - Atlantis: The Lost Empire

Tällä kertaa Disneyn animaatiomaratonissa vuorossa on Atlantis: Kadonnut Kaupunki, joka on ainakin minun käyttämän laskentatavan mukaan firman 40. animaatioleffa. Elokuvan pohjautuu meren alle uponneen kaupungin myyttiin ja aihe kiinnostaakin minua ainakin kohtalaisesti. Tätä Disneyn versiointia en ole kuitenkaan nähnyt kertaakaan aiemmin enkä ole myöskään kuullut siitä muiden mielipiteitä, joten melko avonaisin mielin lähdettiin tätä katsomaan.

Elokuva kertoo kartanpiirtäjänä, kielitieteilijänä ja museon pannuhuoneen lämmittäjänä toimivasta Milo Thatchista (Michael J. Fox). Mies on tekemässä tutkimusta Atlantiksen kadonneesta kaupungista, mutta museo ei anna hänelle rahoitusta tutkimusmatkalle. Omaperäinen miljonääri Preston B. Whitmore ottaa häneen kuitenkin yhteyttä ja tarjoaa hänelle elämänsä tilaisuuden osallistua Atlantiksen löytöretkelle. Preston ei tarjoa tilaisuutta hyvää hyvyyttään, vaan sen vuoksi koska tunsi aikoinaan Milon isoisän, joka oli innokas Atlantiksen tutkija. Milon ei tarvitse lähteä reissuun kuitenkaan yksin, vaan mukaan lähtee sekalainen sakki omien osaamisalueiden asiantuntijoita.

Elokuva alkaa melko hissukseen ja sukkani eivät alkaneet pyörimään jaloissani oikein missään vaiheessa. Loppua kohden elokuvan meno kuitenkin paranee sentään visuaalisuuden osalta, mutta muuten elokuva jatkaa melko tasapaksulla menollaan. Elokuva oli hieman meh, ei se täysin huono ollut, mutta ei mikään huippukaan.

Varsinaisen elokuvan ulkopuolella extrojen ystäviä kuitenkin hemmotellaan, sillä mukana on jos jonkinmoista lisäsisältöä. Poistettujen kohtausten lisäksi mukana on niin audio kuin visual kommenttiraidat, Atlantiksen tutkimuksesta kertovia osuuksia, elokuvan tuotannosta kertovia lyhytdokumentteja ja paljon muuta. En kerennyt näitä extroja kovinkaan tarkkaan katsomaan ja tulen varmaankin palaamaan niihin vielä jossain vaiheessa, ainakin nuo kommenttiraidat kiinnostavat. 

Katsottu: Disney Classics 39 - The Emperor's New Groove

Taas olisi aika katsoa Disneyn animaatioelokuvia. Tässä vaiheessa sarjaa elokuvien "numeroinnit" menevät hieman sekavaksi, sillä Disneyn 39. animaatioelokuva riippuu aivan siitä, millä alueella satut asumaan. Joillakin alueilla elokuvastudion seuraava elokuva on Dinosaur (Dinosaurus) vuodelta 2000, mutta kaikkialla tätä elokuvaa ei pidetä osana Disneyn ns. klassikkosarjaa. Tämän vuoksi käytössäni oleva kokoelma hyppää suoraan saman vuoden elokuvaan Keisarin Uudet Kuviot. Itse en ole tätä elokuvaa koskaan nähnyt ja en tiedä sen tapahtumista käytännössä mitään muuta, kuin että tällä kertaa liikutaan Inkojen maailmassa. Olen kuullut leffan nimen esintyvän kuitenkin monesti positiivisissa yhteyksissä ja tämän vuoksi odotukseni hyvästä leffasta olivat melko korkealla.

Elokuva kertoo nuoresta Perulaisesta inkakeisarista Kuzcosta. Mies elää palatsissaan hyvin itsekästä elämää eikä hän pahemmin välitä, vaikka muut joutuisivat hänen oikkuilujensa vuoksi kärsimään. Hän haluaa mm. rakentaa itselleen kesähuvilan erään tietyn vuoren huipulle siitäkin huolimatta, että alle jäävät Pacha -nimisen kylänjohtajan ja muiden asukkaiden kodit. Keisarilla on häikäilemätön neuvonantaja Yzma, joka väärinkäyttää korkeaa asemaansa ja Kuzco antaa hänelle potkut tästä hyvästä. Yzma ei luonnollisestikaan tästä tykkää ja alkaa juonimaan yksinkertaisen avustajansa Kronkin kanssa kostoa aikomuksenaan surmata keisari. Kaikki ei tietenkään mene kuin Strömsässä ja surman sijaan Kuzco muuttuu taikajuoman johdosta laamaksi. Kronkin omatunto alkaa kolkuttamaan kriittisellä hetkellä, eikä pysty surmaamaan keisaria ja tämä pääsee pakenemaan Pachan kyydissä läheiseen kylään.

Elokuvan mukana tuli yllättävänkin paljon extroja. Mukana oli Disneyn muista leffoista tuttuja poistettuja kohtauksia, musiikkiosuuksia . Behind the scenessä esiteltiin mm. elokuvan tekijöiden tutustumismatkaa Peruun, tietokonegrafiikan hyödyntämistä elokuvassa sekä ääninäyttelijöitä (mm. David Spade ja John Goodman). Lisämateriaalit kruunaa kommenttiraita, jossa on hulpeat seitsemän Disneyn työntekijää äänessä elokuvan tuottajasta ja ohjaajasta aina pääanimaattoreihin asti.

Kuten kirjoituksen alussa mainitsin, niin en tiennyt tästä elokuvasta oikein mitään. Elokuvan nähtyäni mielipiteeni jäi vielä hieman kahden vaiheille. Elokuva näyttää ihan hienolta ja muutaman kerran siellä heitettiin ihan hauskaa läppääkin. Kuitenkin se jokin tuntui puuttuvan elokuvasta eli sukkani eivät alkaneet pyörimään missään vaiheessa elokuvaa niinkuin tämä olisi parasta ikinä. Tämä oli sellainen tasapaksu elokuva, joka viihdyttää sen yhden kerran kunhan ei odottele ihan tähtiä taivaalta.

Katsottu: Disney Classics 38 - Fantasia 2000

Fantasia 2000 on Disneyn 38. animaatioelokuva, joka näki päivänvalonsa vuonna 1999. Elokuva on jatkoa vuoden 1940 elokuvalle Fantasia ja olinkin lievästi sanottuna varautunut tämän uutukaisen suhteen. Katsoin tämän alkuperäisen elokuvan tämän vuoden tammikuussa ja se ei ollut kuitenkaan ihan omaan makuuni. Jännityksellä siis jäin odottelemaan, että jatkaako Fantasia 2000 edeltäjänsä jalanjäljillä vai onko luvassa iloisia yllätyksiä.

Aivan kuten alkuperäisessä Fantasiassa, myös tässä versiossa livenä toimiva sinfoniaorkesteri soittaa musiikkia ja Disneyn näppärät animaattorit ovat taiteilleet näihin musiikkeihin päälle hienoja animaatioita ja tarinoita. Tällä kertaa tarinoiden määrä on kahdeksan ja jokaisen esityksen alustaa joku viihteen tunnetuista nimistä kuten esimerkiksi Steve Martin, James Earl Jones ja Penn & Teller. Itse animaatiot vaihtelevat niin animoinnin, musiikin kuin mielenkiintoisuuden saralla. Mukana on niin avaruuteen lentäviä valaita, yksijalkaisen tinasotilaan tarina kuin Aku ja Iines Ankka Nooan Arkissa. Hämmentävin animaatio on kuitenkin Noidan Oppipoika, joka on 1:1 sama animaatio kuin oli ensimmäisessäkin Fantasiassa. Miksi Disney miksi?

Ennakko-odotukseni tätä vuosituhannen Fantasiaa kohtaan eivät olleet kovinkaan korkealla. Hieman alkua katseltuani tuli olo, että mihinkään ei olla edetty sitten edeltävän osan eli toisinsanoen hieman tylsältä rainalta tuntuu. Onneksi jatkoin silti katselua, sillä mukana oli muutamia ihan viihdyttäviäkin animaatioita. Tinasotilaan tarina oli tehty todella upean näköiseksi ja sitä oli ilo katsoa. Toisaalta taas hyvin yksinkertaisesti tehty ja vain muutaman minuutin pituinen animaatio jojoilua harrastavasta flamingo-linnusta oli niin älytön, ettei siitä voinut olla pitämättä. Kokonaisuudessaan voisin sanoa, että tämä uudempi Fantasia on ainakin hieman mielenkiintoisempi kokonaisuus, kuin mitä alkuperäinen oli.