Viime kirjoituksista alkaa olemaan jo pidempi aika, joten päätinpä kirjoittaa nyt sitten peleistä. Assassin's Creed -pelisarja on edennyt jo hyvinkin pitkälle ja uusia osia julkaistaan melkeinpä vuosittain. Kiinnostusta pelisarjaa kohtaan allekirjoittaneelta löytyy, mutta jostain syystä se on vain jäänyt minulla alkumetreille. Nyt on kuitenkin aika ottaa salamurhaajia sarvista ja pelata nuo pelit vaikka temppeliritarien henki menisi. Assassin's Creed: Brotherhood tuli pelattua muutama vuosi takaperin Ezio Collectionin ilmestyessä ja nyt on seuraavaksi Revelationsin vuoro.
Revelations jatkaa Ezio Auditoren tarinaa siitä, mihin se Brotherhoodissa jäi. Entinen naistennaurattaja ja nykyinen salamurhaaja Ezio on päässyt kunnioitettavaan ikään ja parta alkaa jo harmaantua. Tällä kertaa Firenzessä ja Roomassa temppeliritareita vastaan taistellut mies lähtee tutkimaan esivanhempansa Altairin salaisuuksia veljeskuntansa vanhaan päämajaan Masyafin linnakkeeseen. Paikka on kuitenkin joutunut temppeliritarien haltuun ja pian selviääkin, että myös he ovat etsimässä Altairin salaisuuksia tämän rakennuksen piilotetusta kirjastosta.
Sisäänpääsyä varten tarvitaan kuitenkin viisi kiekon muotoista avainta, joista ensimmäisen Ezio "takavarikoi" temppeliritareilta. Loppuja avaimia hän lähtee etsimään Konstantinapoliin, kaupunkiin jonne Marco Polon isä Niccolo Polo ne vei kauan aikaa sitten, kun Altair oli laajentamassa salamurhaajien veljeskuntaa. Uudessa suurkaupungissa Ezio tutustuu nopeasti uusiin ystäviin, mm. kirjoista paljon tietävään Sofia Sartoriin sekä opiskelijaan Suleimaniin. Heidän kautta Ezio pääseekin loppujen avainkiekkojen jäljille ja onnistuu siinä samalla sekaantumaan myös paikallisen sulttaanin hovissa tapahtuviin juonitteluihin.
Revelationin pelimekaniikat ovat sekä sen vahvuus, että heikkous. Jos olet pelannut erityisesti kahta aiempaa osaa (AC2 ja AC: Brotherhood), olet kuin kotonasi tässä pelissä. Pelissä juostaan valtavan kokoisen ihmisiä täynnä olevan kaupungin kaduilla, koitetaan välttää vartioiden huomion herättämistä, kiipeillään korkeisiin rakennuksiin saadakseen enemmän kohteita näkyville kartalle, ostetaan rakennuksia ja luonnollisesti salamurhataan valtavat määrät pahoja ihmisiä joko Ezion omasta toimesta tai lähettämällä muita veljeskunnan jäseniä erilaisiin tehtäviin. Ezion seikkailujen lisäksi välillä piipahdetaan myös seuraamassa Altairin sekä AC-pelien keiskeisen hahmon Desmond Milesin elämän tapahtumia. Desmond on aiempien pelien johdosta tällä hetkellä koomassa, mutta elää kuitenkin Animuksen luomassa virtuaalimaailmassa.
Peli on suurimmaksi osin tuttua AC-meininkiä, mutta on mukana hieman uuttakin. Ezio voi ostaa ympäri kaupunkia salamurhaajien käyttöön tukikohtia ja määrätä niitä johtamaan muita veljeskunnan jäseniä. Virkavallan huomion herättämiseen riittää tällä kertaa kiinteistöjen ostaminenkin. Tätä huomiota saa pudotettua maksamalla kylmää rahaa kadun nurkissa propagandaa levittäville miehille. Mikäli tätä ei ehdi tehdä ajoissa, kaupungin vartijat hyökkäävät tukikohtiisi ja alkaa tornipuolustuksen tapainen minipeli. Tässä pelissä asettelet talojen katoille jousipyssyillä ja muilla aseilla varustettuja miehiä pysäyttämään kadulla eteneviä vartijoita. Minipelin voi halutessaan sivuttaa määräämällä tukikohdalle johtajan, jolloin hän hoitaa puolustamisen puolestasi, mutta nämä johtajat tulee ensin kouluttaa. Muita uudistuksia ovat mm. erilaisten pommien rakentaminen (esim. savupommi, pommi vartijoiden harhauttamiseksi jne) sekä Ezion ulottuvuutta hieman pidentävä koukkuase, jonka avulla erilainen ninjailu onnistuuu hieman näppärämmin.
Millainen fiilis pelistä sitten jäi käteen? Sanonta kuuluu, että jos joku asia toimii, sitä ei kannata muuttaa. Assassin's Creed -pelisarjan tähänastinen korkein huippu oli sarjan toisessa osassa, silloin pelimekaniikat olivat tuoreita ja toimivia. Brotherhoodissa mekaniikat olivat edelleen suht. samoja, mutta käytännössä saman pelin toistaminen alkoi jo puuduttamaan ja rehellisesti sanottuna taisin aloittaa pelin eri alustoilla kolme kertaa alusta, ennenkuin nyt jaksoin pelata loppuun asti. Revelationissa mekaniikat olivat edelleen samoja ja pelattiin samalla Eziolla, hohhoijjaa! Joitakin pieniä uudistuksia Revelationiin on koitettu tehdä, mutta ne eivät ole kiinnostavia uudistuksia. Tukikohtien puolustamisen minipeli on lähinnä riesa jonka ulkoistaa ASAP veljeskunnan jäsenille. Pommeilla olisi ehkä ollut taktista potentiaalia useisiin tilanteisiin, mutta niitä ei vaan tullut hyödynnettyä.
Suurin ongelma on siis liian samankaltaisuus aiempiin peleihin nähden. Pidin kyllä muutoin itse pelaamisesta, vaikka hieman valittelenkin. Aiempien osien tapaan myös tässä pidin kiinteistöjen ostamisesta sekä veljeskunnan jäsenten lähettämisestä erilaisiin tehtäviin. Nuo saivat peliin hieman vaihtelua pelkän salamurhaamisen rinnalle ja kukapa voisi olla pitämättä siitä, kun säännölliset rahavirrat kasvavat siinä samalla.
Kenelle Assassin's Creed: Revelation sitten sopii parhaiten? Peli ei sinällään vaadi aiempien pelien pelaamisesta, mutta olisihan se tietysti hyvä jos edes jotain tietämystä olisi pelisarjan aiemmista juonikuvioista. Pelin alussa oleva aiempien tapahtumien tiivistelmä on melko suppea ja itse pelikin on kuitenkin päätösosa niin Ezion kuin Altairin tarinoille, joten olisi hyvä jos tämä ei olisi se osa jossa tutustuu sarjaan. Aiempia osia pelanneet saavat tästä lähinnä lisää tarinaa itse pelin pysyessä käytännössä samana. Rehellisyyden nimissä tämä peli tuli pelattua hieman väkinäisesti läpi, mutta se tieto ilahdutti ja tsemppasi jatkamaan, kun tiesi että pelisarja muuttuu reilusti seuraavissa osissa.
