Pelattu: Dark Souls

Tämä kuva on aiemmin pelaamastani
PC-versiosta ja sen vuoksi terävämpi.

Dark Souls on From Softwaren vuonna 2011 julkaisema toimintaroolipeli, joka nauttii äärimmäisen haastavan, joskin loistavan pelin maineesta. Vaikeutensa lisäksi Dark Souls ei pahemmin neuvo mistä pelissä on kyse tai minne suuntaan tulisi edetä ja tähän tyssäsikin oma tutustuminen pelisarjaan pari vuotta sitten. Erityisesti nyt viime vuosina peli sai jo niin paljon näkyvyyttä peliyhteisöissä, että halusin antaa pelille uuden mahdollisuuden. Tällä pelikerralla pääsin lähemmäksi Dark Soulsin sielunelämää (no pun intended) ja tämä aiemmin lähes mahdottomalta tuntunut peli muuttuikin omia rajojani koettelevaksi, mutta nautinnolliseksi seikkailuelämykseksi.

Pelin intro valottaa tapahtumia todella niukasti. Lordranin valtakuntaa kansoitti aikojen alussa muinaiset ja kuolemattomat lohikäärmeet. Jossain vaiheessa valtakuntaan syttyi elämää ylläpitävä tuli ja sen mukana muitakin olentoja, kuten mm. ensimmäinen kuollut Nito, Izalithin noita tyttärineen sekä auringonvalon herra Gwyn. Uusi joukko tympääntyy lohikäärmeiden herruuteen ja saatuaan tietää näiden heikkouden he rupeaakin sotimaan lohikäärmeitä vastaan. Lopulta lohikäärmeistä päästäänkin eroon ja kaikki on hyvin jonkin aikaa, mutta pikkuhiljaa tuo elämää ylläpitävä tuli uhkaa alkaa hiipumaan ja tämän mukana katoaisi kaikki elämä maailmasta. Tässä vaiheessa pohjoisessa elävien kuolleiden mielisairaalasta eräs puolikuollut pakenee raunioituneeseen Lordraniin toteuttamaan kohtaloaan ja tämä puolikuollut olet - yllätysyllätys - sinä.


Eräs ensimmäisen Dark Soulsin toimivimmista asioista on itse Lordranin maailma. Pelialueet ovat vain muutamaa poikkeusta lukuunottamatta suoraan kytköksissä toisiinsa ilman erillisiä latausanimaatioita alueelta toiselle siirtyessä. Lisäksi voidaan sanoa, että jos näet jossain kaukaisuudessa mielenkiintoisen paikan tai rakennelman, pääset itsekin kyseiseen paikkaan vielä jossain vaiheessa peliä. Dark Soulsin etenemisreitit eivät ole myöskään mitenkään lineaarisia, joten usein voit valita etenemissuunnan vapaasti. Eri asia on sitten se, että miten kovasti saat turpaan valitessasi "väärän" reitin, mutta ainakin teoriassa sinulla on vapaus valita etenemisreittisi jos rahkeet vain riittävät. Helpoimmankin reitin valitessa etenkin uusi pelaaja joutuu suorastaan taistelemaan jokaisesta edetystä metristä ja se on lohduton hetki, kun pitkän etenemisen jälkeen kuolet ja kaikki matkan varrella tapetut viholliset palaavat takaisin henkiin. Monen kuoleman, yrityksen ja erehdyksen jälkeen riittävän pitkälle päästyä löytyy kuitenkin joko checkpointina toimiva uusi nuotio tai vaihtoehtoisesti saa aukaistua oikoreitin pelialueen osien välille, minkä jälkeen koko matkaa ei tarvitse enää kiertää.

Souls-pelin yksi tunnetuimmi osuuksista ovat toistakymmentä isokokoista pomovihollista. Nämä pelkoa ja kunnioitusta herättävät olennot löytyvät usein harmaiden sumuovien takaa ja koska taistelun käynnistyttyä pakeneminen ei ole enää vaihtoehtona, alkaa pelissä kymmeniäkin minuutteja kestävä hektinen taistelu, jossa erotellaan hyvät akanoista. Pomovihollisilla on koko ruudun levyinen elämäpalkki, jota pelaaja koittaa sentti kerrallaan kuluttaa loppuun samalla kun isokokoinen monsteri itse pystyy tappaamaan pelaajan muutamalla iskullaan. Suora kohtaaminen edestäpäin on yleensä varma kuolema, joten pääseminen otuksen taakse on elinehto. Iso järkälemäinen koko tekee pomovastustajasta tosin hitaan sekä suhteellisen ennakoitavan, joten tätä heikkoutta tulee sitten hyödynnettyä väistelemällä tai torjumalla iskuja sekä syöksymällä olennon jalkojen välistä tämän taakse suorittamaan omat iskut. Jokainen pomovastustaja on lisäksi omanlaisensa, joten otuksen käyttäytymisen ja erilaiset hyökkäykset pitää oppia tunnistamaan ennenkuin on toivettakaan selvitä koetuksesta hengissä. Hyvin todennäköisesti tulet kuolemaan ja useita kertoja.

Dark Soulsissa saa luoda aika vapaasti omien mieltymysten mukaisen pelihahmon. Taitopisteet kannattaa laittaa niin, että ne tukevat sinulle sopivaa taistelutyyliä. Vaihtoehtoina ovat karkeasti ottaen miekkaan ja kilpeen tukeutuva soturi, kevyemmin varustautunut varas/ninja joka väistelee iskut kuperkeikoilla  sekä velhouteen tai uskonihmeisiin turvautuva taikuri. Mikään ei tietenkään estä yhdistelemästä näitä mainittuja taitoja. Ehdottomasti tärkein hahmon ominaisuus on stamina ja siihen kannattaakin panostaa oli hahmoluokka mikä tahansa. Kaikki toiminta kuluttaa staminaa oli se sitten juoksemista, miekalla lyömistä, kuperkeikan heittoa tai kilvellä torjumista. Stamina palautuu kyllä pikkuhiljaa takaisin, mutta jos se on päässyt loppumaan kokonaan, niin olet täysin toimintakyvyttömänä pienen hetken ja tuona hetkenä voi tapahtua ja yleensä tapahtuukin kaikkea sellaista ikävää, mitä et toivoisi pahimmalle vihamiehellesikään. Dark Souls onkin erittäin taktinen peli, jossa tulee arvioida kokoajan miten pitkiä hyökkäyksiä on viisasta tehdä ja missä vaiheessa vetäytyä huilaamaan. Dark Soulsiin sopii erittäin hyvin kuuluisa sanonta siitä, millainen loppu ahneella on.

Itse tuli pelattua miekkaan ja kilpeen turvautuvalla soturilla, joka käytti tilanteen niin vaatiessa myös muitakin varusteita. Käytössä olevan raskaat kilvet ja haarniskat olivat kantorajani reunamilla ja minkäänlaisesta ketteryydestä ei voitu puhua. Uudet ja paremmat varusteet halusin tottakai myös heti käyttöön, mutta kykypisteeni ei yleensä riittänyt näiden kantamiseen. Edessä oli siis pidempi tovi grindaamista, jotta saisin korottua kykypisteeni riittävälle tasolle. Kun varusteet oli lopulta saatu päälle, niin tämähän ei tietenkään riittänyt minulle, vaan halusin parannella vielä varusteita sepällä tehokkaammiksi ja vuorossa oli jälleen lisää grindausta.

Peliä en pelannut kuitenkaan aivan omin avuin vaan tiesin joitakin hyviä niksejä muutamiin kohtauksiin jo entuudestaan, koska olin nähnyt peliä pelattavan striimeissä. Käytin myös hieman hyödyksi Dark Soulsin Wiki-sivustoja esimerkiksi varusteasioissa ja hankalien bossien tullessa vastaan. Peli on tosin armottoman haastava vaikka sattuisitkin tietämään miten pomot pitäISI voittaa, joten toivotin pienimmätkin lisäavut tervetulleeksi. Pomovihollisista puheenollen Souls -pelien pelaajat keskustelevat usein siitä mikä pomo heille oli kaikkein haastavin. Useat ovat pitäneet peruspelin puolella Ornstein & Smough -nimisten miesten voimakaksikkoa haastavimpana vastustajana, mutta itselle nuo olivat yllättävänkin helppoja. Sen sijaan vaikeuksia minulle tuotti Capra Demon, jonka kanssa joutui taistelemaan todella ahtaassa huoneessa ja itkuhan siinä meinasi jo tulla. Kaikkein suurimman haasteen koin kuitenkin DLC-alueen puolella, jossa musta lohikäärme Kalameet teki liekillään minusta grillimakkaraa varmasti ainakin parikymmentä kertaa.

Dark Soulsista sanotaan usein, että se on äärimmäisen haasteellinen ja armoton - mutta siitä huolimatta reilu - peli. Peliä pelatessa tajusin, miten erinomaisesti tuo kuvaus pitää paikkansa. Kun saman vihollinen nirhaa sinut monta kertaa, alat pakostikin oppimaan pikkuhiljaa, miten tätä vastaan taistellaan. Kun lopulta opit ennakoimaan viholliseen liikkeet ja annat tälle lopulta itse pataan lukuisten yritysten jälkeen, niin mikään ei anna niin suurtä tyydytystä ja tunnet olevasi maailman kovin badass. Dark Soulsia pelatessa tuntemukset liikkuvat aina jännittyneestä varpaillaan hiippailusta järjettömään pakokauhuun ison monsterin jahdatessa sinua valtavalla lekalla... ja aina siihen lopussa tulevaan autuuden tuntemukseen, kun olet päihittänyt kyseisen hirviön. En muista mikä muu peli olisi leikkinyt tuntemuksilla yhtä kovasti kuin Dark Souls. Pelin parissa kului useita kymmeniä tunteja, mutta kokemus oli niin upea, että ehdottomasti tulee pelattua vielä muutkin Souls -pelit läpi. Suosittelen erityisesti tätä ensimmäistä peliä kaikille muillekin, jotka ette pelkää pientä haastetta. Kun onnistut päihittämään eteen tulleet haasteet, niin se myös palkitsee sinnikkyyden ja vaivannäön.