Vuorossa oli taas Pixar -elokuvien katsontaa. Mietin hetken aikaa, katsoisinko elokuvia Pixar-boxin tarjoamassa järjestyksessä, vaiko elokuvien julkaisuajan mukaisessa järjestyksessä. Lopulta päädyin jälkimmäiseen, koska samalla pääsee paremmin hahmottamaan, miten kyseisen elokuvapuljun elokuvat ovat kehittyneet ajan kuluessa. Toy Storyn jälkeen seuraavana elokuvana vuorossa oli siis Pixarin toinen elokuva A Bug's Life, jonka studio julkaisu vuonna 1998.
Elokuva kertoo Flik -nimisestä muurahaisesta, jolla on vilkkaana ja kekseliäänä otuksena kokoajan uusia vempaimia kehitteillä. Valitettavasti nämä keksinnöt eivät useinkaan toimi ja aiheuttavakin usein enemmän haittaa, kuin hyötyä. Flik asuu pelon alla elävässä muurahaisyhteiskunnassa, joka on saanut riesakseen heitä alistavat heinäsirkat. Joka vuosi nämä heinäsirkat saapuvat muurahaisten saarelle kiristysreissulle keräämään näiden keräämiä ruokia.
Eräänä vuotena juuri kun heinäsirkat ovat saapumassa ja ruuat on asetettu valmiiksi, Flik onnistuu tunaroimaan ja koko kerätty ruokakolehti tuhoutuu. Tästä ei heinäsirkat tietenkään ilahdu, mutta antavat lopulta asian olla mikäli muurahaiset keräävät seuraavalla kerralla tuplasti isomman ruokasaaliin. Vaatimukset ovat kuitenkin aivan liian kovat ja jotain muita ratkaisuja pitää keksiä. Koska koko soppa on Flikin syytä, hänet lähetetäänkin pois saarelta etsimään sellaisia ötököitä, jotka ovat valmiita taistelemaan muurahaisten puolesta. Flik löytääkin juuri sopivan ryhmän voimakkaita ja urhoollisia sotureita, mutta kaikkien epäonneksi kyseessä on väärinkäsitys ja joukkio onkin näyttelijöitä, jotka luulevat olevansa matkalla performanssikeikalle... näyttelemään sotureita.
Boxin mukana tullut versio A Bug's Lifesta oli ns. 10-vuotis juhlaversio ja sisälti ison määrän erilaisia extroja. Mukana oli normaalien trailereitten ja mainosten lisäksi mm. Pixarin lyhytelokuva Geri's Game, jossa vanhus pelaa yksinään shakkia. Muissa videoissa esiteltiin mm millainen juoni elokuvalle oltiin alunperin suunniteltu ja erilaisia tuotantoon liittyviä dokumentteja. Lisäksi mukana oli parikymmentä minuuttia kestävä video jossa elokuvan tekijät muistelevat elokuvaa 10 vuotta julkaisun jälkeen ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä elokuvan kommenttiraita. Katseltavaa tai kuunneltavaa riittää varsinaisen elokuvan lisäksi siis useammaksi tunniksi.
Haluaisin tykätä tästä elokuvasta, mutta valitettavasti Se Jokin mielestäni vain puuttuu. Elokuva näyttää kyllä hyvältä ja lisälaatua saa blu-rayn teräväpiirtotekniikasta, mutta itse elokuva ei tuntunut kuitenkaan kovinkaan mielenkiintoiselta. Elokuvassa on kyllä iso kasa hyönteismaailmaan liittyviä sanallisia vitsejä, mutta (ehkä kyse on vain kielimuurista) minua ne eivät kovinkaan naurattaneet. Loppua kohti elokuva sentään parani hitusen. Jotenkin tämä ei iskenyt omaan aikuiseen makuhermoon, mutta uskoisin nuoremmille tämän olevan kuitenkin loistoleffa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti