Viikko sitten hankin siis Nintendon vanhemman Wii-konsolin kaverilta ja siihen on nyt tullut tutustuttua viime päivät. Hankinta saattaa olla myös osasyynä sille miksi blogin postaukset ovat tulleet epäsäännöllisin
väliajoin viime aikoina mutta eiköhän asia korjaannu kunhan uutuudenviehätys laitetta kohtaan vähenee :) Konsolin myynyt kaveri oli reilu ja antoi laitteen mukana lainaksi pari peliä että pääsen heti kokeilemaan laitteen toimivuutta. Toinen näistä peleistä oli New Super Mario Bros Wii ja tässä olisi perinteisesti pieni esittely kyseisestä pelistä.
Aluksi haluan kuitenkin raottaa hieman Mario-historiaani. Pelasin alkuperäistä Super Mario Brosia silloin joskus miljoona vuotta sitten kyseisen pelin tullessa markkinoille. Sen jälkeen tutuiksi tulivat myös SMB2 (joka on muuten mielestäni paras Mario-peli), SMB3 ja Super Mario World. Tämän jälkeen minulla on ollut todella pitkä aika kun olen päässyt pelaamaan itselläni uusia Mario-pelejä, koska silloin pelaamiset tapahtuivat lähinnä PC-puolella. Tämän tauon aikana ovat ilmestyneet ainakin Super Mario 64 ja Super Mario Sunshine jotka ovat jo näitä uuden ajan 3D-pelejä, Super Mario Galaxyja en ole vielä kerennyt kokeilemaankaan. Minulle on siis iskostunut selkäytimeen sellainen mielleyhtymä että hyvien aikojen (=lapsuuden) rakkaat Mario-pelit ovat noita 2D-tekniikalla tehtyjä pelejä. En väitä että 3D-mariot olisivat huonoja, niiden parissa ei vaan pääse nostalgisoimaan samalla tavalla kuin näissä 2D-peleissä ja juuri tähän saumaan New Super Mario Bros on omissa silmissäni erinomainen peli! :)
Nyt kuitenkin varsinaiseen peliin. Tarina liittyy Prinsessan syntymäpäivään jonka aikana tämä kaapataan kenenkä muunkaan kuin Bowserin lasten toimesta ja siitä saadaan tekosyy lähteä läpikäymään kenttiä. Itse peli muistuttaa hyvin paljon Super Mario Bros 3 -peliä, joskin tottakai hieman parannetuin grafiikoin mutta pelimekaniikka on samanlainen. Pelin yleisnäkymä on karttaruutu jossa liikutaan suorakulmaisia teitä pitkin paikasta toiseen. Pelaaja voi siirtyä haluttuun kenttään (välillä vaihtoehtoja on parikin kappaletta), vierailla SMB3:n tapaan sienitaloissa pelaamassa minipelejä tai siirtyä kartalla liikkuviin pieniin vihollistaisteluihin. Viimeksi mainitut ovat samoja kuin SMB3:ssa olivat vasaraveljestaistelut mutta tällä kertaa vihollistyyppejä on muitakin, niiden lukumäärä on suurempi ja tavoite ei olekaan (välttämättä) tappaa vihollisia vaan kerätä sieltä välistä kukkasia, joskin vihollisten eliminointi helpottaa kummasti tehtävää. Palkinnoksi näistä tehtävistä saa kolme sientä tavaravarastoon. Tavaroista puheenollen myös SMB3:n tavaravarastot ovat käytettävissä eli Mario voi jemmata erikoisesineitä pahanpäivän varalle eikä vaikeisiin kenttiin tarvitse välttämättä mennä heikkona perus-Mariona.
Tavaroista sieni ja tulikukka ovat tuttuja aiemmista peleistä, mutta nyt mukana on myös jääkukka ja propellipuku. Jääkukalla voi jäädyttää viholliset jääpalasiksi ja nämä voi sitten heittää vaikka toisten vihollisten päälle, propellipuku on sitten jo hieman kaksipiippuisempi esine. Kun pelaaja tärisyttää peliohjainta, lähtee Mario ruudun korkuiseen ilmalentoon ja laskeutuu sen jälkeen alas höyhenen kevyesti. Maakosketuksen jälkeen ilmalentoa voi käyttää taas uudestaan. Puku on kyllä todella kätevä varuste mutta välillä tuntui siltä kuin se olisi ehkä liiankin helpottava. Jos pukua ei käyttänyt "turhiin" lentopyrähdyksiin vaan säästeliäästi pelkästään pelastuskeinona silloin kuin Mario oli tippumassa rotkoon niin kentät olivat naurettavan läpihuutojuttuja. Peli myös tyrkyttää lisäelämiä ovista ja ikkunoista, joten vaikka muutamat yksittäiset kentät ovatkin hieman haasteellisempia, melko helposta pelistä on kuitenkin kyse. Jos jotain oikeeta kitistävää pitää keksiä niin Marion hyppely on harmillisen tahmaista. Aiempi Mario kiihdytti nollasta sataan sekunnissa, tässä pelissä jos erehtyi yrittämään samaa rotkon ylityshypyssä niin vajaaksihan se hyppy jäi.
Pelasin pelin loppuun kahdessa päivässä mutta salareittien aukasemiset ja (kahdesta neljään hengen) moninpeli lisää varmasti pelin kestoa reilusti. Pelaamanen tuntui turhan helpolta yksin pelatessa ja haaste varmasti lisääntyisi jos ympärillä on muita pelaajia säheltämässä ja häiritsemässä. Todennäköisesti tämä peli onkin tarkoitettu moninpelattavaksi ja kevyeksi viihteeksi helpolla vaikeustasolla niinkuin suuri osa peleistä nykyään. Helppoudestaan huolimatta peli oli hauska Mariomaisella tavallaan ja erityisesti hauskan musiikin tahdissa välillä tanssahtelevat Koopa-kilpikonnat olivat todella sympaattisia. Suosittelen tätä peliä etenkin kaikille jotka ovat jostain käsittämättömästä syystä missanneet aiemmat 2D-Mariot!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti