Tämä ei varmaankaan tule suurena yllätyksenä että seuraavaksi Hayao Miyazakin Henkien Kätkemän jälkeen katsoin samaisen miehen elokuvan Naapurini Totoro. Tutustuin tähän leffaan ensimmäisen kerran 2005 eli suhteellisen myöhään ottaen huomioon että elokuva on tehty 1988. Elokuvaan olisi ollut suomalaiset dubbaukset mutta katsoin sen mielummin alkuperäisillä äänillä suomalaisten tekstitysten kera.
Elokuva kertoo kahdesta tytöstä, 10-vuotiaasta Satsukista ja 4-vuotiaasta Meistä jotka muuttavat isänsä kanssa maalle uuteen kotiin. Perheeseen kuuluu myös äiti, mutta hän on sairaalassa ja aikoo muuttaa myöhemmin perässä. Uuteen kotiin muuttaessa tytöt löytävät nurkista mm. pieniä otuksia joista naapurin mummo osaa kertoa niiden olevan nokipalleroita, olentoja joita vain lapset voivat nähdä. Lapset löytävät metsästä myös Totoro -nimisiä otuksia joista isoin on useiden metrien kokoinen suurimmaksi osaksi ajasta vain torkkuva sympaattinen pullukka. Elokuvan tapahtumat pyörivät lasten perinteisten touhuilujen parissa kun he leikkivät ja ovat huolissaan äidistään.
Totoron mukana tuli melko vähän extroja. Mukana oli jo aiemmin mainittu suomenkielinen dubbaus jos sitä nyt voi extraksi sanoa. Lisäksi DVD:llä oli trailerit Totoron lisäksi elokuvista Kikin lähettipalvelu, Kissojen valtakunta, Henkien kätkemä sekä Liikkuva linna.
Elokuva on melko lapsenomainen mutta ainakin suloiset otukset keräävät runsaasti sympatiapisteitä ja Awww -huokailuja. Lasten kiljuminen ja elämöinti oli välillä sellaista että aloin miettimään onko perheen äidin "sairaala" oikeasti joku mielisairaala ja vaiva on periytynyt lapsille, sen verran hyperaktiivisia olivat ja vielä kun näkivät kaikenlaisia otuksia joita muut eivät nähneet. Lapsellisuudestaan huolimatta elokuva on kuitenkin viihdyttävä tapaus joten suosittelen katsomaan ainakin itse totorojen vuoksi.
