Se on taas Oblivion-seikkailujen vuoro. Edellisellä kerralla käytiin sulkemassa Skingrad -kaupungin luona olevan Oblivion-ulottuvuuden portti, tällä kertaa on Anvil -kaupungin portin vuoro. Viime seikkailujen lopussa olin saanut riittävästi kokemusta sepän hommista, joten pääsin siinä uudelle (journeyman) tasolle. Nyt pystyn paikkaamaan lumottuja metallipöksyjä vaikka taistelujen tiimellyksessä, josta on suuri hyöty taistelijan ammatissa. Eipähän tarvitse kuljettaa vaihtovaatteita sen varalta, että edelliset menee hajalle.
Tein rivakan siirtymisen lounaassa sijaitsevaan Anvil -kaupunkiin, jonka sisällä en ollutkaan aiemmin käynyt. Kadulla joku hurahtanut ukko julisti jostain ennustuksista että joku päivä ilmestyy sankari joka tekee jotain hienoja tekoja ja vain hän onnistuu siinä hommasta... kukahan lie tuo joku on? Oli niin tylsää tarinointia, että en jäänyt ottamaan selvää, vaan jatkoin matkaa kaupungin johtajattaren luo.
Tämä oli kaupungin lähelle ilmestyneestä ulottuvuusportista sitä mieltä, ettei hän uskalla lähettää sinne sotilaitaan. Minun lähettämisen kanssa ei ollut kuitenkaan mitään ongelmaa, yllätys. Ennen kaupungista lähtöä jäin vielä täydentämään varusteitani ja löysinpä kaupungista myös kuuluisan Sextius -nimisen herrasmiehen talon. No eikai nimi miestä pahenna...
Menin ison kiven taakse parantelemaan itseäni, mutta tuliolento ei antanutkaan periksi vaan seurasi. Jatkoin vielä karkuun juoksemista, kunnes olin parantanut itseni täysin, jonka jälkeen tein taas hyökkäyksen ja selviydyin voittajana. Tulityypin mukana oli liikkunut vielä yksi dinosaurus, mutta nyt se oli täysin kadoksissa. Jäin miettimään että missä vaiheessa se taas ilmestyy kuin tyhjästä, hieman ihmemiehen Murdock -hahmon tyyliin.
Astelin kuitenkin portista sisälle ja ammuskelin useita ritareita ja dinoja jousipyssyllä ja lopetin ne parilla miekan iskulla. En päässyt laavan yli, joten etsin turvaa luolasta. Siellä otettiin lämpimästi vastaan, tuliotus nimittäin alko viskelee tulipalloilla minkä kerkesi. Rankaisin tätä vieraanvaraisuuden puuttumisesta. Luolasta löytyi jostai lihapussukasta (yack!) lasinen miekka ja kengät, joilla pystyy kävelemään vetten päällä. Nykyinen Ancient akaviri katanani aiheuttaa 11 pistettä vahinkoa, lasimiekka 16. Hmmm kummankohan otin käyttöön. Tässä vaiheessa tein virheen, joka tulee aiheuttamaan myöhemmin lisävaivaa reissaamisen muodossa. Painolastin vuoksi jätin nimittäin Katanan matkasta... onneksi aseet sentää säilyvät paikallaan jonkin aikaa. Luolasta löytyi myös lisää vihollisia, mm. dinosaurus. uudella miekalla vaan huitelin tätä oikealta vasemmalle, vasemmalta oikealle... tuota muutaman kerran eikä dinolla ollut mitään sanottavaa, ennenkuin oli jo kuollut. Olin rakastunut...
Voimat vievän taian loputtua pukeuduin taas ja jatkoin eteenpäin. Useiden taisteluiden jälkeen tuli vastaan umpikuja eli ilmeisesti jostain kohtaa täytyisi lähteä kiipeämään vuoren rinnettä ylöspäin, siellä ainakin näyttäisi olevan torni. Rinne oli vaan todella jyrkkä, joten vaati melkoista ninjailua päästä ylöspäin. Lopulta kiipeily tyssäsi siihen, että jäin nalkkiin parin kallionseinämän väliin. Onneksi usean minuutin pomppimisen ja huitomisen jälkeen sain nytkytettyä itseni irti ja pois... mikä olisikaan ollut nolompaa kuin joutua huutamaan ohi käveleville demoneille että "hei täällä tarvittais hinausapua...".
Vuoriseikkailut etenivät, tosin suorinta tietä rinnettä ylös ei päässytkään perille, vaikka miten yritin. Lopulta vähän alempaa löytyikin melkein polku, jota pitkin pääsi eteenpäin eräälle luolalle, jonka kautta pääsi ihan oikeallekin polulle. Monia ritareita ja dinoja tuli vastaan. Eräskin ritari koitti uhota minulle huutamalla vihaisesti "JOIN MY ... AAARRRGGGHHHH" kunnees hiljensin tämän miekalla. Taas tuli vastaan luola, jossa yllätin kaksi ritaria ihan poikain kesken. Eivät ilmeisesti tykänneet keskeytyksestä, koska molemmat hyökkäsivät heti kimppuun. Pienen väkivaltakohtauksen jälkeen molemmat makasivat kuolleena maassa ja vein toiselta ilmeisesti kihlasormuksen, jolla voi kohottaa mm. willpoweria.
Jatkuva taistelu alkoi jo tympimään ja edessä oleva tie näytti
olevan vielä täynnä kaikenlai ukkeleita ja otuksia, joten tein laiskasti ja pistin juoksuksi ja kiisin näiden ohitse kuin mikäkin tuulispää. Koittihan ne kyllä perässä pysyä, mutta huonoilla tuloksin. Edessä siinsi aiemmin näkemäni torni, jonka ovesta kiisin sisään ja paukautin oven perässä kiinni. Aulassa oli vartioimassa pari dinoa ja yksi tuliotus. Asetuin taistelussa aina niin, että dinot jäivät minun ja tuliotuksen väliin, jolloinka minä hakkasin dinoja edestäpäin ja tuliotus viskoi näitä tulipalloilla selkään. Dinojen kuoltua iskimme tulityypin kanssa ylävitosta hienosta yhteistyöstä eli löin tätä miekalla viidesti päähän.
Tässä vaiheessa tajusin aiemmin tekemäni virheeni eli katana -miekkani, jonka hylkäsin erään alkupään luolan lattialle. Kyseinen miekka kun taitaa olla tämänhetkeisistä varusteistani tehokkain, joka tehoaa myös haamuihin, normaalit aseet kun tuppaavat menemään haamujen läpi. Tiedossa oli siis juokseminen aivan alussa olevalle luolalle, miekan noukkiminen kyytiin ja palaaminen takaisin tornille. Valitettavasti tornin pihalla olevat parikymmentä pahista oli vielä ulkona ja paluumatkalla takaisin tornille runsas määrä vihollisista oli joko palanut takaisin henkiin tai olivat ensimmäisellä kerralla vain piilossa jossain kiven alla.
Matkan aikana löysin pari pienempää tornia, mutta niiden juurella olevat hissitasot eivät toimineet enää ensimmäisen kokeilun jälkeen, joten minulla oli syytä epäillä, että kyseessä on bugi. Pienen selvittelyn ja nörtteilyn jälkeen hissit taas toimivatkin. Hissin noustua ylös viereeni hyppäsi siellä odotellut dinosaurus. Minua ei paljoa tehnyt mieli jäädä tekemään tuttavuutta tämän kanssa, joten hyppäsin itse kyydistä pois ja laitoin hissin laskeutumaan takaisin alas dino mukanaan... itse jatkoin matkaa ylös. Siellä oli kuilun yläpuolella munkki häkissä. Halusin vapauttaa hänet vankeudesta eli avasin häkin... vain jotta munkki tippuisi parikymmentä metriä alas kuiluun, hups! Tässä vaiheessa alkoi tehdä mieli palata takaisin vuoren päällä olevalle tornille.
Lopulta tuli kauan odotettu hetki, tornin ylin huone. Hiippailin niin pitkälle, kuin vain pystyin huomaamatta. Kilinästä ja kalinasta tiesin, että taistelemalla tätä ei voiteta. Pidin siis kädessä vain soihtua ja juoksin kuin olympialaisten soihdunkantaja ikään lukuisten ritarien ja muiden pahaa tarkoittavien otusten ohitse ja suuntasin sigil stonen luokse. Tämän kaapattua kouraan kesti vain pari sekuntia ja olin nyt sulkeutuneen portin ulkopuolella. Tällä kertaa kaupungin johtajatar sentään osasi kiittää teostani!
Jatkossa voin koittaa kirjoittaa vähemmän Dostojevskimäisiä selostuksia. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti