Olen "kerennyt" katsomaan viime aikoina aivan liian vähän elokuvia mikä näkyy myös hiljaisuutena täällä blogissa. Onneksi nyt "kiireiden" pitäisi alkaa helpottumaan tulevina päivinä ja koitan petrata sillä saralla. Tässä kuitenkin muutama sana viikko sitten katsomastani elokuvasta Seitsemän Vuotta Tiibetissä. Pakko myöntää että minulla oli aivan toisenlainen käsitys elokuvan luonteesta ja sen vuoksi olin vältellyt tätä tuotosta... 90-luvulta asti. Luulin sen olevan enemmänkin joku romanttinen hömppä, tyylilaji josta en tykkää sitten ollenkaan (ainakaan suurimmasta osasta).
Elokuva kuitenkin kertoo itävaltalaisesta vuorikiipeilijästä Heinrich Harrerista (Brad Pitt) 1940-luvun vaihteessa. Heinrich lähtee raskaana olevan vaimonsa vastustuksesta huolimatta valloittamaan vuorta Brittien hallinnassa olevalla alueella Intiassa. Kaikki ei suju kuitenkaan ongelmitta: hän riitaantuu retkikuntansa kanssa, toinen maailmansota alkaa ja he joutuvat poliittisten syiden vuoksi brittien vangiksi. Lisäksi vaimo ilmoittaa löytäneensä uuden miehen. Vangit onnistuvat kuitenkin karkaamaan ja lopulta Heinrich ja vanki nimeltä Aufschnaiter (David Thewlis) suuntaavat yhdessä kohti ulkomaalaisilta kiellettyä Tiibetiä, missä Heinrich ystävystyy itse Dalai Laman (mm. Jamyang Jamtsho Wangchuk) kanssa.
Tämä elokuva yllätti minut aikalailla ja siis myönteisessä mielessä. Olihan se melko pitkäveteinen loppupuolella mutta muut osa-alueet korvasivat sen puutteen. Elokuvassa keskitytään enemmän rauhalliseen menoon ja sen tutkiskeluun miten suorituskeskeinen länsimainen ihminen käyttäytyy saapuessaan Tiibetiin jossa ihmiset tyytyvät niin vähän ja ovat silti onnellisia. Pidin erityisesti Dalai Laman rauhallisesta olemuksesta ja suhtautumisista asioihin ja näyttelijäkin suoritti roolityönsä erinomaisesti. Suosittelen tätä leffaa kaikille jotka haluavat nähdä vaihtelun vuoksi hieman rauhallisempiakin leffoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti