Katsottu: Truth or Consequences, N.M

Alkaa olemaa jo pidempi aika, kun viimeksi kirjoitin leffoista tänne blogin puolelle. Pitkän aikaa kirjoittaminen oli helppoa, kun Disney- ja Pixar -leffojen boxeja läpikäymällä vaihtoehtoja ei pahemmin ollut, vaan elokuvat tuli katsottua niiden julkaisujärjestyksestä. Nyt katsottavan elokuvan valinta ei olekaan ollut enää niin helppoa. Katsoako seuraavaksi omia kaikkien aikojen lempielokuvia vai sellaisia, joita en ole vielä katsonut? Entä lyhyempiä elokuvasarjoja kuten Matrixit, Alienit, Pirates of the Caribbeanit jne yhteen putkeen? Lopulta tajusin tehneeni elokuvien valinnasta turhankin suuren ongelman ja nyt päätin, että tulen jatkossa valitsemaan elokuvat hyllystäni suht arpomalla ilman mitään sen suurempaa punaista lankaa.

Ensimmäiseksi näistä suht randomilla leffahyllystä arvotuista elokuvista valikoitui Truth or Consequences, N.M (Helvetillinen Pako), joka on 24-sarjastakin tunnetun Kiefer Sutherlandin aiempia tuotoksia ohjaajana ja esiintyyhän mies itsekin yhtenä päähenkilöistä. Tämä elokuva oli yksi ensimmäisiä omistamiani DVD-leffoja aikoinaan, joskin onnistuin hukkaamaan sen lainatessani leffan jollekin tuttavalle ja en lopulta koskaan saanut omaisuuttani takaisin. Muistan pitäneeni elokuvasta aikoinaan sen verran, että ostin elokuvan joku aika sitten uudestaan ja kyllähän se näin pitkän ajan jälkeenkin taas maistui.

Helvetillinen Pako kertoo vankilasta vastikään vapautuneesta Raymondista (Vincent Gallo) ja hänen tyttöystävästä Addysta (Kim Dickens), jotka molemmat unelmoivat pikaisesta rikastumisesta ja elämän saamisesta kerralla kuntoon. Pari lähtee mukaan ryöstökeikalle, jossa aikomus on varastaa huumerikolliset kaveriensa Curtisin (Kiefer Sutherland) ja Marcuksen (Mykelti Williamson) kanssa. Ryöstö menee kuitenkin pieleen Curtisin äkkipikaisuuden vuoksi ja ryöstöporukka saakin peräänsä niin virkavallan kuin mafiosot. Upotessaan kokoajan vain syvemmälle suohon pakolaiset törmäävät törmäävät asuntoautolla matkustavaan pariskuntaan Gordoniin (Kevin Pollak) ja Donnaan (Grace Phillips) ja ottavat nämä panttivangiksi matkalleen.

Elokuva on melko perus roadmovie, joskin väkivaltainen sellainen. Raymond pitää koko porukkaa kasassa, mutta kyllä elokuvan psykopaatit eli sekä Kiefer että myöhemmin ilmaantuva Martin Sheenin esittämä palkkamurhaaja varastavat shown. Jos haluat nähdä millainen villi badboy Sutherland oli ennen Jack Baueria, suosittelen katsomaan tämän pätkän.

Pelattu: The Legend of Kyrandia (Book One)

90-luvulla tuli pelattua paljon seikkailupelejä ja nyt alkoi tekemään taas mieli palata takaisin noihin aikoihin. Sierra ja Lucasarts olivat tuohon aikaan seikkailupelien kuninkaita, mutta The Legend of Kyrandia oli mm. Eye of Beholdereista ja Command & Conquereistä tunnetun Westwood Studiosin yritys astua seikkailupelien maailmaan. Jos oikein muistan, peliä hehkutettiin aikoinaan näteistä grafiikoistaan ja animaatioistaan. Testasin peliä itsekin aikoinaan, mutta grafiikkojen lisäksi mieleeni jäi myös armoton vaikeus jo heti pelin alkumetreillä. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin GOG.COM on uudelleenjulkaissut Kyrandiat nykykoneille, joten päätin antaa pelille uuden mahdollisuuden.

Pelin tarina alkaa siitä, kun Kyrandian valtakunta on sekasorron vallassa. Paha hovinarri Malcolm on tappanut kuninkaan sekä kuningattaren ja lähtee terrorisoimaan maata taikavoimillaan, edes viattomat oravatkaan ei säästy tämän pellen "kepposilta". Kuningaskunnan hovivelhojen johtaja Kallak on asunut  lapsenlapsensa ja kuningasperheen vesan Brandonin (ääninäyttelijänä Westwoodin monitaiturimies Joseph "Kane" Kucan) kanssa syrjäisessä metsässä, mutta Malcom onnistuu löytämään Kallakin Brandonin ollessa jossain ulkona. Ennen muuttumistaan kivipatsaaksi Kallak ennättää kuitenkin kirjoittamaan Brandonille varoitusviestin ja ohjeistuksen etsiä käsiinsä velhot Brynn ja Darm, jotka voisivat auttaa poikaa. Tästä alkaa Brandonin huikea seikkailu estää Malcolmin valtaannousu sekä kostaa vanhempiensa kuolema.

Peli toimii yksinkertaistetun seikkailupelin tapaan eli pelaaja klikkailee kohteita ilman sen monipuolisempia toimintovaihtoehtoja. Maastosta löytyy valtava määrä esineitä täyttämään yllättävän nopeasti ahtaaksi jäävän 10-paikkaisen tavaravalikon. Muista peleistä poiketen Kyrandian esinteet ilmaantuvat jokaisella pelikerralla eri paikkoihin eli jokainen peli menee hieman eri tavalla. Voit myös jättää ylimääräiset esineet maahan ja ne löytyvät samasta paikasta vielä myöhemminkin. Jos satut käyttämään esineen, uusi joskaan ei välttämättä samanlainen respawnautuu samantien jonnekin pelialueelle. Näin siis teoriassa, itselleni esimerkiksi tuli vastaan tilanne jossa olin käyttänyt jo pelin etenemisen kannalta kriittisen esineen, joka ei spawnautunut enää uudestaan. Onneksi en ollut tallentanut vain yhteen tallennuspaikkaan, muuten olisi harmittanut suuresti.

HUOM TÄSSÄ KAPPALEESSA ON PIENI SPOILAUS, HYPPÄÄ MIKÄLI HALUAT HAKATA PÄÄTÄ SEINÄÄN JA PELATA PELIN TÄYSIN OMIN AVUIN. Seikkailupelien keskeisimpiä asioita ovat puzzlet, miten ne sitten toimivat? Kyrandia ei tosiaankaan pitele pelaajaa kädestä. Pelin alussa nyt ymmärtää, että lankkuja haluavalle miehelle isketään saha käteen, mutta entä myöhemmin kun vastaan tulee alttarilla oleva vati ja alttarilla on jalokivien kuvia? Olet kerännyt mukaasi kaikki maastosta irtoavat eriväriset jalokivet, mutta minkään niiden laittaminen kulhoon ei auta vaikka sitä peli selvästikin haluaa. No tässä vaiheessa hermoni meni ja katsoin netistä vinkkiä. Googlettamalla paljastuikin, että pelissä erilaisia jalokiviä onkin paljon enemmän kuin mitä omassa pelisessiossani oli tarjolla ja kulhoon olisi pitänyt syöttää juuri niitä puuttuvia kiviä. Ei auttanut kuin "tuhota" tavaravarastossa olevat jalokivet ja toivoa, että oikeanlaisia ilmestyy jonnekin pelialueelle. Peli ei millään tapaa auttanut puzzlen kanssa, ei kertonut millaisia jalokiviä kaivataan, ei mitään. Tämä ei ollut edes ainoa ainoa idioottimainen puzzle pelissä, vain pahin niistä.

Millainen fiilis minulle jäi pelistä kokonaisuudestaan? Haluaisin tykätä pelistä kyllä kovasti sillä onhan peli toki nätti ja siinä ollaan koitettu jotain täysin uudenlaista, mutta idioottimaiset puzzlet pilaavat koko pelin. Puzzlet luottavat satunnaisesti ilmestyviin esineisiin ja niitä saa jahdata sitten pitkin poikin kissojen ja koirien kanssa. Peli on pituudeltaankin melko lyhyt, aikaa menee lähinnä erilaisten jalokivien metsästyksessä. Jos meinaat tutustua tähän peliin, niin suosittelen a) tallentamaan useampaan tallennuspaikkaan b) piirtämään vaikka ruutupaperille kartan ja c) jos ja kun jätät esineitä maahan, jätä ne jonnekin helposti löydettävään paikkaan kuten kylään äläkä esimerkiksi laajan labyrinttiluolaston kaukaisimpaan nurkkaan kuten itse saatoin tehdä (käytetyt/tuhotut esineet spawnautuvat uudestaan, eivät maahan jätetyt). 

Itselle jäi ensimmäisestä Kyrandiasta hieman kehno maku suuhun, ei se täysin surkea ollut muttei em syistä johtuen erityisen hyväkään. Onneksi peli olikin enemmänkin vain pakollinen paha päästäkseni pelaamaan pelisarjan parempia jatko-osia, joista lisää hieman myöhemmin.

Shadow Warrior 2 ilmaiseksi

Olen pitänyt jonkin aikaa hiljaiseloa pelitarjouksista ilmoittelusta, pahoittelut siitä. Nyt Good Old Gamesissa eli kaverien kesken GOG:issa on kuitenkin 10-vuotisjuhlat ja tämän kunniaksi tarjouksessa on iso kasa loistavia ja edullisia pelitarjouksia. Kaiken tämän kukkuraksi sivusto tarjoaa nopeimmille Shadow Warrior 2 -pelin aivan ilmaiseksi, kunhan muistat käydä nappaamassa sen lauantaihin noin kello 17 mennessä. Kiitokset tämän ilmaispelin bongauksesta blogini suurimmalle fanille, Joonakselle! :-)

https://www.gog.com

Katsottu: Coco

Vuorossa olisi nyt sitten viimeisin Pixarin animaatio-elokuva josta meinaan kirjoittaa vähään aikaan eli kyseessä on siis Coco. Katsoin tämän elokuvan itse asiassa jo useampi viikko sitten, mutta hieman kuten usein opiskelujen lopputyöraporttien kanssa, niin tätäkin tuli venytettyä ja lykättyä kokoajan jopa naurettavuuksiin asti. Nyt päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni, jättää muut hommat hetkeksi syrjään ja riipaista tämän tekstin kasaan

Tiesin Cocosta todella vähän etukäteen, vain sen verran että se keskittyy Meksikolaisen vainajien muistojuhlan eli Day of the Deadin ympärille. Pixarin elokuvien korkeaan laatuun uskoen sekä minulla olevista ylimääräisistä leffalipuista johtuen oli jo todella lähellä ettenkö olisi käynyt katsomassa tämän elokuvan kesän aikana paikallisessa leffateatterissa, mutta koska olin ennakkotilannut sen jo blueraynakin, niin päädyin lopulta katsomaan elokuvan kotiteatterissani.

Elokuva kertoo 12-vuotiaasta meksikolaispojasta Miguelista sekä hänen suvun synkästä menneisyydestä. Kauan aikaa sitten hänen isoisoisänsä jätti vaimonsa ja Coco -lapsensa tavoitellakseen maailmanmainetta musiikkiuralla. Tämän petoksen jälkeen perheessä on kaikenlainen musiikin harrastaminen ja kuuntelu ollut kiellettyä ja jopa suvun mustan lampaan kuva on revitty pois kaikista perhevalokuvista. Miguelilla on kuitenkin musiikki veressä ja hän hiippaileekin aina muiden silmien välttäessä omaan salaiseen huoneeseen harjoittelemaan kitaran soittoa edesmenneen idolinsa Ernesto de la Cruzin musiikkivideoita katsellen. 

Vainajien muistojuhlan alla Miguel alkaa epäilemään, että Ernesto onkin hänen kauan kadoksissa ollut isoisä ja haluaa osallistua entistä innokkaammin paikalliseen paikalliseen kykykilpailuun. Poika joutuu "lainaamaan" Erneston kitaraa tämän kryptasta ja tempautuu tämän tiimellyksessä kuolleiden valtakunnan puolelle. Miguel lähtee etsimään omia sukujuuriaan ja saa apurikseen Hectorin, ressukan joka vakuuttaa kuitenkin tuntevansa Erneston.

Vaikka odotinkin elokuvan näkemistä (ostinhan sen heti myyntiin tultua), minulla oli sitä kohtaan kuitenkin omat ennakkoluuloni. Elokuvan mainostettiin pyörivän Day of the Deadin ympärillä ja... rehellisesti sanottuna olisi mukava nähdä välillä Meksikoon liittyviä elokuvia/pelejä joissa ei mainita halaistua sanaa tuosta riivatun juhlapäivästä. Onneksi jatkoin kuitenkin katsomista, sillä elokuva alkoi näyttämään loistavat puolesta pikkuhiljaa. Aluksi kaikki näytti "vain" nätiltä, mutta viimeistään kuoleman valtakunnan väriloistosta tuli oikea VAU-fiilis, kun kaikki näytti niin hienolta. Elokuvan hahmokaarti on on laaja kiitos Miguelin lukuisat sukulaiset ja loppua kohti tarinaankin saadaan mielenkiintoisia käänteitä. Ennakkoluuloistani huolimatta Coco olikin loistava elokuva ja suosittelen sitä kaikille!

Katsottu: Cars 3

Blogillani on ollut ennätyksellisen pitkä hiljaisjakso viime aikoina, mistä voin vain pahoitella lukijoitani. Alkvuoden Pixar -elokuvista kirjoittamisesta tuli minulle viikottainen rutiini, mutta tämä rutiini katkesi katsottavan loppuessa elokuvaboxista. Myös töissä oli noihin aikoihin sen verran kiirusta, ettei vapaa-ajalla vaan jaksanut pahemmin kirjoitella. Nyt akkuja on kuitenkin taas ladattu ja tavoite olisi aktivoitua blogirintamalla. Iso kiitos myös teille, jotka olette viime aikoina kyselleet kirjoitusteni perään, muistutitte minua siitä, että siellä jossain on tosiaan upeita ihmisiä, jotka suorastaan odottavat postauksiani :-)

Nyt  kuitenkin varsinaiseen asiaan, jonka vuoksi todennäköisesti tulitte tänne. Viime kerralla kirjoitteluni jäivät siihen, kun Pixar Collection -boxista uupui elokuvastudion tuoreimmat leffat eli Cars 3 ja Coco. Cocon julkaisupäivää jouduin hieman odottelemaan, mutta nyt nuo molemmat löytyvät myös omasta elokuvahyllystäni ja otetaan ensin autoelokuva syyniin. Alkuperäinen Cars ja tämän jatko-osa olivat molemmat omilla eri tavoillaan erinomaisia elokuvia, mitä nyt hieman lapsille suunnattuja olivatkin. Olen aina hieman skeptinen mitä tulee elokuvien jatko-osiin ja vuonna 2016 julkaistu Cars ei ollut poikkeus. Onnistuiko Pixar ylläpitämään vielä kertaalleen autoelokuvansa kiinnostavuuden, se selviää aivan kohta.

Edellisistä elokuvista tuttu Lightining McQueeen on kilpa-ajouransa huipulla ja voittanut useita kertoja Piston Cup -mestaruuden. Teknologia kuitenkin kehittyy ja kisoihin osallistuu uudempia ja entistä nopeampia autoja vanhojen tekijöiden pudotessa pois kuvioista. Sama uhka koskee myös entistä mestaria McQueeniä ja eräässä kisassa hän joutuukin pahaan onnettomuuteen koittaessa saada kiinni nopeampia kilpakumppaneitaan. McQueen joutuu tauolle useammaksi kuukaudeksi ja alkaakin vaikuttamaan siltä, että hänen ura olisi  lopussa. Hän saa kuitenkin vielä yhden mahdollisuuden, sillä ystäviensä ja sponsorien avustuksella hän pääsee treenaamaan viimeisimmän tekniikan harjoittelukeskukseen apunaan personal trainer Cruz Ramirez.

Elokuvan nähtyäni fiilikseni olivat kaikista peloistani huolimatta erittäin positiiviset. Cars 3:ssa yhdistyy kahden edellisen osan parhaat puolet eli ensimmäisen osan rauhallinen mutta toimiva draama ja toisen osan toiminnallisempi puoli. Erityismaininnan saa McQueenin aisapariksi laitettu treenaaja Cruz, jolla oli paitsi hauska, mutta myös syvällisempikin puolensa. Elokuvasta ei jäänyt mieleeni oikeastaan mitään sellaista asiaa joka olisi jäänyt häiriitsemään tai ärsyttämään ja voin sanoa, että Cars 3 on tästä elokuvakolmikosta ainakin omissa kirjoissani onnistunein osa. Pixar se vaan hallitsee jatko-osien tekemiset!

Katsottu: Pixar Collection - Finding Dory

Viikko sitten kerroin tilanneeni uunituoreen Coco -leffan ja ettei katsottavat elokuvat lopu aivan heti tämän Pixar -kokoelman jälkeen. Valitettavasti unohdin tohkeissani ollessani täysin sen asian, että kyseisen elokuvan julkaisupäivä onkin vasta kesäkuun puolessavälissä eli sinne asti joudutaan kuitenkin odottelemaan. Tällä kertaa katsomisvuorossa oli kuitenkin 2016 vuoden Finding Dory, joka on luonnollisesti jatko-osa aiemmin julkaistulle Finding Nemolle. Rehellisesti sanottuna elokuvan samankaltaisen nimen vuoksi odotukseni eivät olleet kovinkaan korkeat ja pelkäsin että luvassa on saman tarinan kierrätystä mutta eri hahmoilla..

Tällä kertaa elokuvassa keskitytään nimensä mukaisesti Doryyn, siniseen palettivälskäriin (kyllä, kävin lunttaamassa netistä) johon tutustuttiin jo Finding Nemon aikana. Dory on hyväntahtoinen kala, jolla on vain yksi mutta sitäkin suurempi ongelma. Hänen lähimuisti on todella huono ja käytännössä kaikki mitä hän oppii, hän unohtaa yleensä jo minuutin kuluessa. Lapsena hän jopa eksyi vanhemmistaan eikä lopulta muistanut enää missä hänen koti on, saati sitten että ketkä hänen vanhempansa ylipäätänsä olivat. 

Elämä ei ole helppoa nuorelle huonomuistiselle kalalle, jota muut kalat vieroksuvat outoutensa vuoksi. Varttuessaan yksinään Dory tutustuu kuitenkin Marlin -kalaan sekä tämän Nemo poikaan ja nämä seikkailut nähdäänkin Finding Nemo -elokuvassa. Vuosi näiden tapahtumien jälkeen Doryn muisti alkaa palaamaan pätkittäin ja hän kokee hetkellisen muistinpalautumisen, että missä hänen vanhempansa ovat. Huonon muistinsa vuoksi Dory ei tietenkään voi lähteä pitkälle matkalle yksinänsä ja saakin lopulta taivuteltua mukaansa Marlinin, Nemon ja myöhemmin mm. mustekalan nimeltä Hank.

Tämänkin elokuvan kohdalla Pixar on ylittänyt itsensä, sen verran nätiltä trooppiset vesistöt ja muukin ympäristö on saatu näyttämään. Tämä ei ole tosin elokuvan paras puoli vaan elokuvan hahmot. Dory on saatu todella sympaattiseksi hahmoksi ja elokuvaa katsoessa tuli melkein surullinen olo, kun huonomuistinen kala eksyy vanhemmistaan ja muut jättää hänet yksin, muista Doryn toilailuista puhumattakaan. Toinen suosikkini oli Hank -mustekala suorastaan ninjamaisilla taidoillaan. Edellisen elokuvan päähahmot Marlin ja Nemo puolestaan jäävät tällä kertaa melko tylsiksi sivuhahmoiksi. Tässä elokuvassa on vähemmän varsinaista seikkailua, minkä vuoksi se ei yllä ehkä ihan ensimmäisen osan tasolle, mutta ei tämäkään silti huono ollut.

Katsottu: Pixar Collection - The Good Dinosaur

Pixar -elokuvian katsomisessa aletaan olemaan jo loppusuoralla, sillä jäljellä on elokuvia enää kuukauden ajaksi. Pixar Collection -boxissa on kyllä elokuvia hieman vähemmän, mutta menin juuri tilaamaan tuoreimman Coco -leffan kerta tarjouksessa oli, joten katsottavaa vielä riittää. Tällä kertaa ollaan kuitenkin menossa studion 16. elokuvassa eli vuonna 2015 julkaistussa The Good Dinosaurissa. Rehellisesti sanottuna tämä elokuva ei ollut minulla paitsi näkemättä, mutta en ollut siitä kuullutkaan aiemmin, joten nyt mentiin kyllä täysin uudella maaperällä. Vaikka odotukseni elokuvaa kohtaan eivät olekaan kovinkaan korkeat, mieltäni lohdutti se että Pixar on osoittanut kyntensä Studiona, joka osaa yllättää positiivisesti katsojan.

The Good Dinosauruksen tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen dinosaurusaikaan miljoonia vuosia menneisyydessä, kun elämä oli vielä yhtä kamppailua selviytymisestä. Arlo syntyy nuorimmaksi apatosaurusten perheeseen ja kasvaminen kahden veljen varjossa ei ole aralle kuopukselle helppoa. Perhe odottaa jokaiselta jäseneltään, että kukin tekee jotain merkittäviä tekoja saadakseen kunnian merkata oman jalanjälkensä perheen ruokavaraston seinään. Arlolta näiden merkkitekojen suorittaminen ei oikein ota kuitenkaan sujuakseen ja lopulta hänen hieman pettynyt, mutta silti rakastava isä päättää puuttua peliin. 

Eräänä päivänä kun luolaihmisten lapsi Spot tulee varastamaan hirmuliskojen ruokaa, isä- ja poikasaurus lähtevät jahtaamaan varasta. Matka ei mene kuitenkaan aivan kuten suunniteltu ja isäsaurus tekee ns. Leijonakuninkaat suojellessaan poikaansa. Isänsä menetyksen jälkeen entistä enemmän perheen elättämisen vastuusta kasautuu Arlon harteille ja ruuan keruun kanssa alkaa tulemaan kiire talven lähestyessä. Yhtenä päivänä varas saapuu taas rikospaikalle ja vihaisena isänsä kuolemasta poika käy tämän kimppuun molempien lentäessä vuolaasti virtaavaan jokeen. Kun Arlo palaa tajuihinsa kaukana kotoa, hän muistaa vain kauan aikaa sitten isänsä antaman opetuksen ja lähtee seuraamaan jokea takaisin kotiin. Omin avuin matka käy dinosaurukselle kuitenkin mahdottomaksi, mutta avukseen ja matkaseuralaiseksi Arlo saa entisen vihamiehensä Spotin.

Ennen elokuvaa minulla ei ollut minkäänlaista hajua siitä, että millainen leffa on luvassa. Onko tämä jollain tavoin kytköksissä siihen vuoden 2000 elokuvaan, joka sotki jenkkien ja eurooppalaisten Disney Classics -numeroinnit? Tuskin. Kun elokuvan maisemat alkoivat rullaamaa ruudulla, leukani meinasi loksahtaa auki, kun niin nättiä oli ympäristö niin nättiä. Vasta elokuvan hahmot erottuivat ympäristöstään, muutoin olisi voinut luulla katsovansa kameralla kuvattua elokuvaa. Elokuvan huumori on toimivaa eikä tuntunut mitenkään väkinäiseltä. Kukaan hahmoistakaan ei alkanut ärsyttämään, päinvastoin kaikki olivat hyvin ilmeikkäitä ja sen kautta eläväisiä. Ainoa marmatuksen aihe nousee tarinasta, joka suorastaan huutaa omaperäisyyden puutteesta. Disneyllä/Pixarilla alkaa olemaan jo aika monta elokuvaa katalogissaan, jossa päähenkilö tempautuu jonnekin kaukaisuuteen ja elokuva onkin sitten kotimatkan taittamista. Onhan tuo ihan toimiva keino saada "seikkailua" elokuvaan, mutta voisi sitä koittaa välillä jotain uuttakin. Muutoin elokuva oli kuitenkin suositeltavan viihdyttävä ja sopii varmasti kaikille vauvasta vaariin.

Katsottu: Pixar Collection - Inside Out

Pixar-elokuvien katsominen jatkuu ja tällä kertaa vuorossa oli elokuvastudion Inside Out vuodelta 2015  eli melko tuoreissa elokuvissa aletaan olemaan jo menossa. En ole uudempia animaatioelokuvia kovinkaan aktiivisesti seurannut ja rehellisesti sanottuna en tiennyt tästäkään elokuvasta juurikaan mitään. Jostain olin saanut sellaisen käsityksen, että tässä mennään ihmisten sisälle, mutta siinä se kaikki tietoni sitten olikin. Saamani mielikuva elokuvasta ei ollut kovinkaan kummoinen ja odotukseni leffaa kohtaan eivät olleet kovinkaan korkealla.

Inside Outissa mennään Riley Andersen -nimisen tytön sisälle, mutta ei kuitenkaan millään Olipa Kerran Elämä -tyylillä kuten etukäteen odotin, vaan tunnepuolella. Tytön sisällä nimittäin sijaitsee hänen tunnepuolen toimintakeskus ja siellä asustelee kaikki hänen kokemansa tuntemukset, kuten Ilo, Suru, Viha jne. Riley on elänyt koko lapsuutensa ajan melko onnellista elämää ja ylipirteä Ilo onkin dominoinut aikalailla hänen tunne-elämää. 

Rileyn perhe muuttaa San Fransiscoon ja tyttö joutuu jättämään aiemmalle paikkakunnalle rakkaat ystävänsä, harrastuksensa jääkiekon ja uuteen kotiin ja kouluun totuttautuminen ei ole helppoa. Ikävä takaisin entiselle kotipaikkakunnalle alkaa olemaan murskaava ja surulliset asiat vain jatkavat kasaantumista. Viimeinen niitti on se, kun tunteiden komentokeskuksessa sattuu vahinko ja niin Ilo, Suru kuin tytön kaikki lapsuuden onnelliset muistot lentävät komentokeskuksesta kauan pois ja tytön henkinen elämä alkaa suistumaan lopullisesti pois raiteilta...

Tämä elokuva oli jotain täysin sellaista, mitä en osannut etukäteen odottaa Disney/Pixar -elokuvalta. En tiedä miten paljon nuoremmat katsojat saavat irti elokuvasta, mutta ainakin hieman varttuneemmille katsojille luvassa on upea elokuvakokemus. Leffa ei ole pelkästään mikään  perinteinen seikkailuelokuva vaan siinä on syvällisempikin merkitys, lopun koskettavasta kohtauksesta puhumattakaan. Itselleni oli hieman hankala kuvailla tätä elokuvaa sanoiksi, mutta kyseessä oli kuitenkin yksi Pixarin parhaimmistoon kuuluvista elokuvista ja suosittelen ehdottomasti katsomista kaikille.

Katsottu: Pixar Collection - Monsters University

Tällä kertaa rikoin aiempaa kaavaani ja kirjoitan Pixar -elokuvasta vasta seuraavana päivänä eli maanantaina. Katselin kyllä varsinaisen elokuvan jo sunnuntaina, mutta tämä jäi niin  myöhälle iltaan, etten jaksanut enää tarttua virtuaalisen sulkakynän varteen. Tällä kertaa katsontavuorossa oli Pixarin neljästoista animaatioelokuva vuodelta 2013 eli Monsters University. Elokuvaa en ole aiemmin nähnyt, mutta muiden leffojen yhteydessä näytetyt mainospätkät tästä elokuvat vaikuttivat ihan hauskoilta ja odotukset olivatkin melko korkeat.

Monsters University sijoittuu aikaan reilusti ennen Monsters Inciä ja tarkemmin sanottuna hirviöiden hurjiin opiskeluvuosiin. Aiemmastakin elokuvasta tuttu hirviö, vihreä ja yksisilmäinen Mike on haaveillut lapsesta pitäen tulevansa pelottelijaksi. Pelottelijoiden tehtävä on hiipiä yöllä lasten makuuhuoneisiin, säikäyttää lapset ja kerätä talteen näiden kauhunkiljahdukset. Nämä kiljahdukset toimivat koko hirviöyhteiskunnan voimanlähteenä ja pelottelijat ovatkin tämän vuoksi tärkeä ja arvostettu ammatti.

Mike on motivoitunut ja erittäin kova opiskelemaan pelottelun teoriaa, mutta ei ole kuitenkaan luontaisesti kovinkaan pelottava. Kampuksella hän tutustuu aiemmastakin elokuvasta tuttuun Sullivaniin, joka on käytännössä peilikuva Mikestä. Sullivania ei pahemmin opiskelut kiinnosta, koska hän osaa olla luonnostaan pelottava. Tämän kaksikon välille muodostuu lukukauden aikana kova kilpailu, mikä päättyy lopulta molempien erottamisuhkaan koko koulusta. Viimeisenä oljenkortenaan kaksikko joutuu nielemää ylpeytensä ja osallistumaan samassa joukkueessa paikalliseen peloittelukilpailuun. Voittajajoukkueelle palkintona on pääsy paitsi takaisin kouluun, myös varma pääsy kaikkien himoitsemaan peloittelun koulutusohjelmaan.

Ennakko-odotukset elokuvaa kohtaan olivat melko korkeat, mutta tavoitettiinko nuo odotukset? Ainakin ulkoisesti elokuva näytti edelleenkin upealta, aivan kuten aiempi osakin. Nämä Monsters-elokuvat ovat kuin luotuja mainostamaan teräväpiirtona tehtyjä animaatioleffoja. Elokuva sijoittuu täysin uuteen ympäristöön ja vain muutamaa päähahmoa lukuunottamatta suurin osa hirviöistä oli uusia. Pääosin nämä uudet hahmot olivat melko tylsiä, mutta onneksi mukana oli muutama ihan hauskakin tapaus. Suurin pettymys elokuvassa oli kuitenkin sen juonessa. Kyllähän elokuvassa tapahtui vaikka mitä kaikkea, mutta ei mitään kovinkaan omaperäistä jonka vuoksi elokuva olisi jäänyt mieleen. Melko tylsän juonen johdosta Monsters University jäikin omissa kirjoissani melko tasapaksuksi (ei siis välttämättä kuitenkaan huonoksi) elokuvaksi, jonka voi toki sen yhden kerran katsoa.

Katsottu: Pixar Collection - Brave

Seuraavana Pixar -elokuvien katsontavuorossa oli Brave, elokuva joka näki päivänvalon vuonna 2012. Brave oli minulle melko odotettu elokuva tässä leffaboxissa, sillä olin kuullut siitä puhuttavan melko paljon positiiviseen sävyyn niin tuttujen toimesta, kuin internetin syövereissä muutenkin. Nämä kehut koskivat niin elokuvan näyttävyyttä, kuin tarinaa ja olinkin innostunut näkemään, mitä Pixarilla oli tällä kertaa tarjottavaan.

Elokuva kertoo Skotlannin klaanien kuninkaallisesta perheestä, johon kuuluvat kuningas Fergus, kuningataräiti Elinor, prinsessa Merida sekä tämän kolme pienempää veljeä. Merida on melkoinen villikko ja uutinen ei tule kovinkaan toivottuna, kun hänen vanhemmat kertovat kutsuneensa läheisten klaanien urokset kilpailemaan tyttären kädestään. Kisat kyllä järjestetään, mutta lopulta tyttö karkaa perhettään metsikköön, koska ei halua tulla väkisin naitetuksi. Merida törmää erämaassa noitaan joka lupautuu

auttamaan tyttöä, mutta tilanne tottakai karkaa käsistä ja hän onnistuu langettamaan hirveän kirouksen perheenjäsentensä ylle...

Millaiset fiilikset elokuvasta sitten jäi itselleni? Elokuvalla oli melko korkeat odotukset ja joskus tuo on hyvä, joskus huono asia. Brave näyttää kyllä upealta elokuvalta ja hyvät puolet ei jää tähän. Elokuvan hahmot ovat sympaattiset ja on elokuva muutoinkin ihan hauska. En haluaisi millään motkottaa tai kritisoida tätä elokuvaa, mutta jokin siinä mielestäni silti puuttui tai olisi voinut olla paremmin. En pitänyt elokuvan tarinaa mitenkään erityisenä, vaikkei se varsinaisesti huonokaan ollut. Ehkä vaan odotin elokuvalta jotain tajunnanräjäyttävää ja sitä ei lopulta tullut. Pienestä valittelustani huolimatta on tämä silti keskivertoa parempi elokuva ja suosittelen kaiken ikäisille.

Katsottu: Pixar Collection - Cars 2

Seuraavana Pixar -elokuvien katseluvuorossa oli studion 12. elokuva vuodelta 2011 eli Cars 2. Kuten edellisen Toy Storyn kohtallakin taisin jo mainita, ennakkoluuloni elokuvien laadusta ovat melko vahvat siinä vaiheessa, kun jako-osio aletaan tehtailemaan. Ensimmäinenkään Cars -elokuva ei ollut (omaan aikuiseen makuun) kovinkaan kummoinen ja rehellisesti sanottuna en odottanut tältäkään elokuvalta sitten kovinkaan kummoisia parannusta. Toy Story tosin osoitti että jatko-osatkin voivat olla erinomaisia, joten pieni toivonkipinä silti jäi ilmaan, kun pistin elokuvan levykkeen asemaan.

Ensimmäinen Cars elokuva kertoi punaisesta kilpa-autosta Lightning McQueenistä sekä hänen ystäväjoukosta, johon kuuluvat mm. hänen paras ystävä hinausauto Mater sekä rakkaudenkohde Sally. Lightning McQueen oli alunperin ylimielinen tulokas kilparadoilla ja pääsi huipulle vasta uuden ystäväpiirinsä avustuksella. Elokuvan jatko-osa jatkaa tapahtumia reilusti myöhemmin, sillä viime kerran jälkeen McQueen on voittanut mestaruuspokaalin jo neljä kertaa. Eräänä päivänä hän saa Italialaiselta Francesco Bernoullilta haasteen osallistua uuteen World Grand Prixiin, joka sisältää kisat Japanissa, Italiassa ja Englannissa. Eräs kisan juju on siinä, että kaikki kisaajat käyttävät polttoaineenaan Allinol -nimistä luontoystävällistä löpöä ja kyseessä onkin eräänlainen  mainoskampanja fiksumpien polttoaineiden puolesta. Kisan lomassa McQueenin hyvä ystävä Mater onnistuu kuitenkin sotkeentumaan vahingossa kisan ympärillä pyöriviin hämäräpuuhin ja kisan rinnalla pyöriikin melkoinen agenttiseikkailu James Bondien tyyliin.

Cars 2 osasi yllättää minut muutamillakin eri tavoilla. Ensimmäisen elokuvan keskiössä toiminut Lightning McQueen onkin tässä elokuvassa jo paljon sivummassa ja voisi melkeinpä sanoa, että hinausauto ja agenttiseikkailuissa pyörivä Mater on tämän elokuvan päähahmo. Tämä ei itseäni kuitenkaan haitannut ollenkaan, sillä McQueen on pohjimmiltaan melko tylsä hahmo ainakin omasta mielestäni. Myös elokuvan luonne on muuttunut elokuvien välillä ja aivan leffan alussa katsoinki hieman ihmeissäni, että olenko varmasti katsomassa oikeaa elokuvaa. Ensimmäinen leffa keskittyi enemmän hahmojen esittelyyn ja kanssakäymiseen ja oli muutenkin melko rauhallinen elokuva, kun taas tämä jälkimmäinen keskittyy seikkailuun ja toimintaan. Elokuvat ovat hyvin erilaisia ja vertailu näiden välillä on hyvin vaikeaa, molemmilla kun on omat hyvät hetkensä.  Kyllähän tämä jatko-osakin oli aikalailla nuoremmalle yleisölle suunnattu, mutta tykkäsin tästä jälkimmäisestä ehkä pikkuriikkisen enemmän.

Mega Man X Legacy Collection 1 ja 2 julkaistaan kesällä

Viime vuosien yksi hienoimmista pelialan kulttuuriteoista oli se, kun Capcom uudelleenjulkaisi legendaariset Mega Man -pelit nykylaitteille. Vuonna 2015 kasibittiseltä Nintendolta tutut osat 1-6 julkaistiin Mega Man Legacy Collection -nimellä ja viime vuonna uudemmat osat 7-10 paketoitiin vastaavasti nimelle Mega Man Legacy Collection 2. Mega Man -pelit eivät tähän todellakaan kuitenkaan lopu ja olikin vain ajan kysymys, että milloin Capcom tuo Mega Man X -sarjan nykypelaajien naatittavaksi. Nyt asialle saatiin vahvistus ja tuo kauan odotettu hetki on tulevana kesänä, sillä Capcom on julkistanut nyt tuovansa markkinoille sarjan kahdeksan seuraavaa peliä kahdessa osassa

Vaikka Mega Man X -pelisarjan osat ovatkin itselleni vähemmän tuttuja kuin alkuperäisen sarjan osat, olen päässyt tutustumaan niihin kuitenkin pintapuolisesti ja olen näistä todella innoissani. Aikoinaan kun olin vielä nuori ja tuhma poika, kokeilin kolmea ensimmäistä X:ää emulaattorin avulla ja kyllähän nuo pelit vaikuttivat hyviltä, vaikken silloin vielä ihan alkuperäisten pelien lailla mukaan tempautunutkaan. X-pelien suurin ongelma on ollut niiden todella huono saatavuus, sillä Super Nintendolla alkanut pelisarja siirtyi kolmen ensimmäisen osan jälkeen Playstationille ja nykyään noita ei tule vastaan edes vahingossa myyntipalstoilla tai ainakaan inhimillisillä hinnoilla. Itse olen bongannut vain Mega Man X8:n kirpputorilta (meni välittömästi ostoon) ja toinen mahdollisuus päästä laillisemmin pelaamaan näitä oli vasta nyt viime aikoina, kun Mega Man X tuli Mini-SNES:n mukana. Toivottavasti kaikki ymmärtävät innostukseni, kun nyt vihdoinkin ilmoitettiin että kaikki nämä harvinaiset pelit julkaistaa yhdessä ja samassa paketissa ja vieläpä suht. edulliseen hintaan (Jenkeissä 20 dollaria per setti).

Mega Man X pelien määrä on suuri ja olisikin ollut hupsua odottaa, että nämä julkaistaisiin yhdessä paketissa. Ensimmäiseen Mega Man X Legacy Collectioniin sisältyvät osat Megaman X - X4 loppujen jääden kokoelma kakkoseen. Varsinaisien pelien lisäksi mukana tulee pelien konseptitaidetta, trailereita, soundtrackit, johdantovideoita, uusi X Challenge -pelimuoto, mahdollisuus vaihtaa filttereillä pelien graafista ulkoasua ja vaikka mitä kaikkea muuta Mega Man fanboy vaan osaa kaivata. Mega Man X Legacy Collectionit julkaistaan heinäkuun 24. päivä ja alustoina ovat PC, PS4, Switch ja Xbox One.

Käy katsomassa pelikokoelmien traileri Mega Man -kanavan Youtube -kanavalta:

https://www.youtube.com/watch?v=3yl3gkKpruA

Lähde:

http://www.capcom-unity.com/capkel/blog/2018/04/10/mega-man-x-legacy-collection-1-and-2-launch-july-24th

Katsottu: Pixar Collection - Toy Story 3

Seuraavaksi  Pixar-elokuvien katsomisvuorossa oli vuonna 2010 julkaistu Toy Story 3. Koska elokuvasarja oli edennyt jo näinkin pitkälle, rehellisesti sanottuna odotukseni eivät olleet kovinkaan korkealla. Monesti mitä pidemmälle elokuvasarja etenee, sitä vähemmän tekijöillä jää enää ideoita seuraaviin osiin. No ei auttanut kuitenkaan kuin tarttua elokuvaan ja toivoa parasta.

Toy Story jatkaa siitä, mihin aiemmat osat päättyivät. Andy -poika on kasvanut isoksi ja hänen on aika muuttaa kotoa pois opiskelemaan. Lapsuuden leikkivuodet ovat auttamatta takana ja suurin kysymys kuuluukin, että mitä kaikille hänen rakkaille leluille tehdään. Äiti auttaa päätöksen teossa sanomalla, että Andy voi ottaa tärkeimmät lelunsa mukaan asuntolaan tai viedä vintille säilytykseen, mutta loput äiti  vie kierrätykseen. Muuttopuuhissa sattuu kuitenkin sekaannus ja lelut joutuvat kierrätykseen menevään laatikkoon ja Andyn äiti vie lelut läheiseen lastentarhaan. Aluksi lastentarha vaikuttaa unelmapaikalta ja lelut tuntevat saavansa uuden alun, mutta kaikki ei olekaan tietenkään aivan sitä miltä näyttää...

Alkupeloista huolimatta Toy Story 3 yllätti minut lopulta positiivisella tavalla. Aivan alussa elokuva toisti kyllä ärsyttävällä tavalla aiemmissakin osissa esiintynyttä teemaa eli lelut joutuvat enemmän tai vähemmän vahingossa väärään autokyytiin toiselle puolelle puolelle kaupunkia. Elokuva parani kuitenkin reilusti tämän jälkeen. Mukaan tuli taas roppakaupalla uusia hahmoja ja aiemmatkaan eivät olleet enää yhtä ärsyttäviä kuin aiemmin (katson tässä kohtaa syyttävästi lehmityttöä Jessietä). Toy Story 3:n huumori toimi erinomaisesti ja tarinaa sen enempää spoilaamatta onpa loppupuolelle saatu haikeitakin kohtauksia. Alkuperäisistä peloistani huolimatta elokuva oli erinomainen tekele  ja suosittelen ehdottomasti sen katsomista kaikille.

Katsottu: Pixar Collection - Up

Seuraava katsontavuorossani oleva Pixarin animaatioelokuva oli Up (eli Kohti Korkeuksia), joka julkaistiin vuonna 2009. Elokuva oli itselleni tuttu hyvin etäisesti vain sitä kautta, että lyhyitä pätkiä siitä oltiin näytetty monen Disneyn ja Pixarin elokuvan mainosten joukossa. Olin lisäksi kuullu kehun sanoja tätä elokuvaa kohtaan tuttavilta, joten lähdin katsomaan sitä melko positiivisin odotuksin.

Up kertoo Carl Fredricksenistä, joka ihaili pienenä poikana kuuluisaa löytöretkeilijää Charles Muntzia. Miehen Etelä-Amerikan seikkailureissu ei mene kuitenkaan aivan kuten elokuvissa ja hän katoaakin lopullisesti Paradise Falls  -nimiseen paikkaan. Eräänä päivänä Carl tutustuu Ellie -nimiseen tyttöön, joka fanittaa myös Muntzia ja kaverukset sopivatkin muuttavansa yhdessä vielä joku päivä Paradise Fallsiin. Elämä kulkee omia polkujaan ja Carl sekä Ellie rakastuvat toisiinsa, menevät naimisiin ja alkavat suunnittelemaan lapsuudessaan sopimaansa matkaa Etelä-Amerikkaan. Vastoinkäymisiä tulee kuitenkin kerta toisensa jälkeen ja pian pariskunta huomaakin olevansa jo vanhuksia. Kun Ellien aika maan päällä lopulta jättää, päättää Carl lähteä toteuttamaan vaimolleen tekemäänsä lupausta. Carl muuntaa kotitalonsa ilmalaivaksi kiinnittämällä siihen sadoittain heliumilla täytettyjä  ilmapalloja ja matkaseurakseen mies saa paikallisen partiopojan Russellin.

Elokuvan aiemmin kuulemani kehut eivät olleet ollenkaan tuulessa temmattuja. Vaikka elokuvan sidekickinä toiminut Russell -poika olikin kutakuinkin jokaisessa kohdassa ärsyttävä penska, elokuvan päähahmo Carl kuitenkin pelastaa koko potin. Elokuvaan on saatu mukaan parikin erittäin koskettavaa kohtausta joissa käydään läpi Carlin ja Ellien yhteistä elämää ja saa olla melko kylmähermoinen katsoja, jos näiden kohdalla ei edes hieman "mene roska silmään". Ainakin itselläni Up meni näiden kohtausten ansiosta suoraa Pixar -elokuvien kärkeen ja oli elokuva toki muiltakin osilta hyvä. Suosittelen ehdottomasti!

Katsottu: Pixar Collection - WALL-E

Tämänkertainen Pixar-elokuva on WALL-E, joka valmistui vuonna 2008. WALL-E poikkeaa muista Pixar-boxin elokuvista sillä tapaa, että tämän elokuvan olen nähnytkin jo aiemmin pari vuotta takaperin. Muistaakseni tämä elokuva oli myös enemmän aikuisten makuun siinä, missä aiemmat elokuvat ovat olleet enemmän perheen pienemmille suunnattuja.

Elokuva kertoo ihmiskunnan tulevaisuudesta, jossa maapallo on yksi iso kaatopaikka, kaikki kasvillisuus on kuollut ja ihmiset ovat paenneet avaruusasemille odottamaan parempaa tulevaisuutta. Vain WALL-E -niminen pieni siivousrobotti torakkaystävänsä kanssa ovat jääneet suureen kaupunkiin siistimään paikkaa puristamalla jätekasoja romukuutioiksi ja kasaamalla näistä korkeita torneja. Eräänä päivänä vastoin  kaikkia odotuksia robotti löytääkin  elossa olevan kasvin ja ottaatämän hoitoonsa. WALL-E:n aika autiolla planeetalla on käynyt kuitenkin hyvin yksinäiseksija tähän tulee muutos, kun planeetalle laskeutuu kasvillisuutta ja muuta elämää etsivä robotti EVA, johon yksinäisyyttä  poteva WALL-E onnistuu ihastumaan.

WALL-E on visuaalisesti todella hienoa katsottavaa. Animaatio on erinomaisesti tehtyä ja tämän tärkeys korostuu erityisesti siinä, ettei elokuvan robotit paljoa puhua pukahda ja kaikki kommunikointi tapahtuu eleillä. Tämä on myös ensimmäisiä Pixarin/Disneyn elokuvia, joissa on mukana todella deeppiä sanomaa ympäristön roskaamisesta sekä kulutusyhteiskunnasta. Todella hieno juttu, että elokuvan tekijät ovat ottaneet näinkin tärkeään asiaan kantaa ja onnistuneet tekemään sen samalla suhteellisen hienovaraisesti ilman turhaa sormen heiluttelua. Vaikkei elokuva aivan täydellinen olekaan, oli se silti hyvin viihdyttävä paketti ja maistuu varmasti kaikille ikään katsomatta.

Pelattu: The Curse of Monkey Island

LucasArts teki 90-luvulla loistavia seikkailupelejä. Ensimmäiset osat The Secret of Monkey Island ja Monkey Island 2: LeChuck's Revenge ovat saaneet viime vuosina uusioversiot, mutta jostain syystä kolmas osa The Curse of Monkey Island ei tälläistä käsittelyä saanut. Peli on laadultaan ja erityisesti huumoriltaan huippuluokkaa ja onkin ollut suorastaan rikos ihmiskuntaa kohtaan, ettei tuoreempi pelikansa ole päässyt pelaamaan tätä peliä. Itse olin vuosia sitten onnekas löytäessäni pelin fyysisen version kirpputorilta, mutta olen silti toivonut myös latausversiota, koska se nyt vaan on niin paljon näppärämpää ladata peli netistä kuin alkaa kikkailemaan levyjen kanssa. 

Tällä viikolla sattui kuitenkin hassusti, sillä kävin vielä alkuviikosta GOG-sivustolla katsomassa ovatko he vieläkään uudelleenjulkaisseet tätä peliä, mutta jo totuttuun tapaan eivät olleet. Nyt perjantaina uudelleenvierailu tuotti kuitenkin tuloksen, sillä kaikkien näiden vuosien jälkeen kolmas Monkey Island oli julkaistu paitsi GOG:iin, mutta myös Steamiin YEAAAAH! Olin tästä julkaisusta niin onnellinen että pakkohan peli oli heti ostaa ja lähteä fiilistelemään takaisin Apinasaarelle.

Edellinen Apinasaari päättyi hyvinkin outoihin tapahtumiin ja Curse jatkaa pian näiden jälkeen. LeChuck on edelleen voimissaan ja hyökkää luurankoarmeijansa kanssa Plunder-saarelle, jonka kuvernöörinä Guybrushin rakas ja myös LeChuckin ihastuksen kohde Elaine Marley toimii. Guybrush onnistuu päihittämään LeChuckin, mutta siinä samalla LeChuckin kirous lankeaa Elainen päälle ja tämä muuttuu kultapatsaaksi. Guybrush pyytää apua vanhalta tuttavaltaan Voodoo-naiselta ja tämä kertoo kirouksen kumoutuvan Blood -saarella löytyvällä sormuksella. Guybrush lähtee siis matkalle, mutta tätä ennen hän tarvitsee laivan, miehistön sekä kartan perille.

Ensimmäinen silmiin pistävä ero aiempiin MI-peleihin verrattuna on ulkoasu. Peli on toteutettu käsin piirretyllä grafiikalla, aivan kuin piirrettyjä katsoisi. Ilmestymisensä aikaan peli oli todella nätti, nyt 2018 vuonna grafiikka hieman pikselöityy ja on rosoisen näköinen, mutta tämä ei toki estä nauttimasta muutoin loistavasta pelistä. Varsinainen pelaaminen on aiemmista osista tuttua kauraa eli Guybrush etenee saarelta toiselle suorittaen erilaisia enemmän tai vähemmän loogiikalla toimivia esinepuzzleja. Monet pulmista ovat todella haastavia ja näissä ei kannata pysytellä aivan perinteisissä ajattelumalleissa. 

LeChuck's Revengen tapaan myös The Curse tarjoaa pelimoodin jossa on helpotetummat puzzlet, mutta siinä samalla missaa paljon pelin loistavasta sisällöstä, joten haasteesta huolimatta suosittelen varauksetta valitsemaan pelin alussa Mega Monkey -pelitilan (tätä ei voi vaihtaa enää pelin alettua). Peliin palaa takaisin myös ensimmäisestä osasta tuttu miekkataistelu, jota moni piti pelin yhtenä hauskimpana osuutena. Yhteenotot voitti paremman miekkailijan sijaan se taistelija, joka osasi loukata toista pahemmin. Tällä kertaa solvausten pitää myös rimmata keskenään.

Peli on huumoripuoleltaan hulvattoman hauska ja vakavempia hetkiä ei pahemmin nähdä. Peli on muutoin loistava kokemus, mutta jos jotain valitettavaa pitää keksiä niin osa puzzleista ovat aivan käsittämättömiä. Vaikka olenkin olenkin pelannut pariinkiin otteeseen vuosia aiemmin, niin edelleen joutui pähkäilemään muutamaa kohtaa oikein olan takaa. Ratkaisun selvittyäkin (lähinnä tuurilla) jäi vain miettimään, että mitä pelin tekijät ovat oikein ajatelleet näitä suunnitellessa. Vaikeudestaan huolimatta peli on kuitenkin edelleenkin yksi seikkailupelien kruunujalokivistä ja suosittelen sitä erittäin lämpimästi kaikille.

Katsottu: Pixar Collection - Ratatouille

Taas oli aika katsoa uusia Pixarin animaatioelokuvia, tällä kertaa vuorossa oli vuonna 2007 julkaistu eläinaiheinen Ratatoille. Elokuvaa en ole aiemmin nähnyt, joten aika vähäisillä lähtötiedoilla alettiin katsomisen mitä nyt rottia elokuvassa varmaankin vilahtelee enemmän kuin laki sallii ja muistelen kuulleeni aika paljon kehuja tästä elokuvasta.

Ratatouille kertoo Pariisissa asuvasta rotasta nimeltään Remy, joka omaa äärimmäisen hyvän haju- ja makuaistin. Kun muut rottayhdyskunnan rotat tonkivat ruokansa ihmisten jäteastioista, Remy hiippailee aina salaa ihmisten asumuksiin, koska sieltä hän saa parhaimmat ruoka-ainekset. Remy haaveilee kokiksi ryhtymisestä ja inspiraation tähän hän on saanut Pariisin huippukokilta Auguste Gusteaulta, jonka siimahäntä on nähnyt ihmisten televisiossa sekä ruokakirjoissa.

Eräänä päivänä rotat jäävät kuitenkin kiinni ruokavarkaudesta ja joutuvat pakenemaan talon asukasta viemäriin. Remy joutuu eroon muusta perheestään ja olettaakin näiden menehtyneen. Kuin kohtalon johdattamana Remy eksyy lopulta oman idolinsa eli Auguste Gusteaun ravintolaan ja Remy haluaa luonnollisesti päästä kokiksi tähän ruokapaikkaan. Rottana tämä on kuitenkin luonnollisesti mahdotonta, mutta tilaisuus kokkailuun ilmaantuu kun ravintolaan ilmaantuu melkoinen vätyskokki Linguini -niminen poika ja kaksikko päättää alkaa tekemään yhteistyötä.

Ratatouille alkaa melko kevyesti ja itse katselin aluksi lähinnä elokuvan hienoa miljöötä, sillä elokuva tosiaan näyttää upealta. Leffan hahmot eivät säväyttäneet kuitenkaan luonteellaan kovinkaan paljoa, olivat sellaista perus animaatiokamaa. Elokuva parani kuitenkin kokoajan ja aivan lopussa lähenneltiin jopa koskettavuuden rajamaita. Elokuva osasi olla myös useassa vaiheessa hauska ja vaikka katsoinkin leffaa hieman väsyneessä mielentilassa, osasi se pitää mukanaan aivan loppuun saakka. Suosittelen katsomista.

Pelattu: To the Moon

To the Moon on Freebird Gamesin seikkailupeli vuodelta 2011. Peli on tehty RPG Maker -nimisellä pelinteko-ohjelmalla ja olikin pieni yllätys, että se nousi suhteellisen vaatimattomista lähtökohdista valtavan suosituksi ja ylistetyksi peliksi. To the Moon nauttii edelleenkin suurta suosiota erityisesti niiden pelaajien keskuudessa, jotka arvostavat peleissä loistavasti kirjoitettua sekä koskettavaa tarinaa sekä tunnelmallista musiikkia. Tiesin pelin jo vuosia sitten, mutta jotenkin se ei vaan tarttunut vielä pelattavien pelien seulaani. Viime aikoina minusta alkoi tuntumaan siltä, että tämä peli kuuluu jo yleissivistykseen ja päätinkin lopulta ottaa tämän työn alle.

To the Moon kertoo elämän ehtoopuolella elävästä leskivanhuksesta Johnny Wylesistä. Vaimonsa Riverin kuoleman jälkeen miehellä on jäljellä enää vain yksi toteutumaton unelma ja se on päästä keinolla millä hyvänsä kuuhun. Miehen mieli on jo niin usvassa, ettei tämä muista enää itsekään, miksi haluaa maan kamaralta pois. Nykyisessä iässään tätä unelmaa on luonnollisesti mahdotonta toteuttaa ja apuun kutsutaan tohtorit Watts ja Rosalene. Kaksikolla on teknologiaa päästä muokkaamaan ihmisten muistoja ja tämän kautta antaa asiakkaalleen mieluisampi tapa poistua tästä maailmasta. Watts ja Rosalene tarttuvat tuumasta toimeen ja rupeavat pureutumaan  ikäkausi kerrallaan Johnnyn muistoihin ja lähtevät tutkimusmatkalle selvittääkseen, että mikä merkitys miehen vaimolla, heidän talon vieressä olevalla majakalla, jäniksillä ja vesinokkaeläimillä on miehen tahtoon lentää taivaalle.

Varsinainen pelaaminen on melko  yksinkertaistettua eli Watts ja Rosaline keräävät muiston alueelta Johnnylle tärkeitä esineitä ja saavat selville lisää miehen menneisyydestä. Toiminnan tai muun pähkäilyn sijaan painotus onkin tarinan viemisessä eteenpäin esineiden tukimisella tai  ihmisten kanssa juttelemalla ja peli kuuluukin niin kutsuttujen kävelysimulaattorien kastiin. Tämä ei ole kuitenkaan huono asia, sillä se tarina on loistavaa settiä. Ainoa puzzleilu pelissä  olivat muistojen välissä olevat tehtävät, joissa joutui pienestä palapelistä muodostamaan kokonaisen kuvan. Tämä minipeli kävi kuitenkin melko nopeasti tylsäksi ja tuntuikin koko pelin turhimmalta osuudelta.

Peli ei ole pituudellaan pilattu, mutta minkä määrässä häviää, laadussa voittaa. Tarina pitää koko ajan otteessaan ja paranee vain loppua kohti edetessään. Olin kuullut ennakkoon että peli on kirjoitettu niin loistavasti, että raavaatkin(?) jätkät joutuvat pelin loppupuolella pyyhkimään kosteita silmiään. Näin ei itselläni aivan käynyt, mutta myönnetään että oli siellä mukana todella tunnepitoisia kohtauksia joka nostivat tämän pelin hyvyyden sinne äärimmäiseen potenssiin. To the Moon oli yksi loistavimmista peleistä taas vähään aikaan ja suosittelen sen kokemista jokaiselle aiemmasta pelihistoriasta riippumatta.

Katsottu: Pixar Collection - Cars

Taas oli sunnuntai ja se tarkoitti samalla myös uuden Pixarin animaatioelokuvan katsomista. Tällä kertaa vuorossa oli vuonna 2006 tehty automaailmaan sijoittuva Cars. En ole aiemmin nähnyt kyseistä elokuvaa enkä tiennyt tarkemmin millainen leffa on kyseessä, mutta minulla oli  silti ennakkoluulojani. Olin nähnyt elokuvasta paljon kuvia ja hieman ounastelin niiden perusteella, että tämä elokuva saattaa olla suunnattu vielä nuoremmalle väelle kuin mitä Pixarin elokuvat normaalisti (ja normaalistikin ne ovat jo melko nuorille).

Autot -elokuva kertoo maailmasta, jonka kaikki asukkaat ovat... arvasit oikein - autoja. Piston Cup -autokisan mestaruus on juuri ratkeamaisillaan ja voittoon on rahkeet kolmella eri kisaajalla: vanhalla joskin tämän kisan jälkeen eläkkeelle siirtyvällä mestarilla The Kingillä, hieman epäeettisiäkin menetelmiä käyttävällä Chick Hicksillä sekä ensimmäistä kertaa kisoissa mukana olevalla ja hieman ylimielisellä Lightning McQueenillä. Kisa päättyy kuitenkin kaikkien yllätykseksi kolmikon tasapeliin ja kisan voittajan sovitaan ratkaistavan viikon päästä Lost Angelesissa järjestettävissä kisoissa.

McQueeniä lähdetään kuljettamaan kohti enkelten kaupunkia rekan peräkärryssä, mutta epäonnekseen kisa-auto tippuu kyydistä matkan aikana ja eksyy moottoritien vuoksi kuolleeksi jääneeseen pikkukylään Radiator Springsiin. McQueen onnistuu tuhoamaan vahingossa vierailunsa aikana kylän läpi vievän autotien ja tästähän ei paikallinen virkavalta tykkää.  Tihutyön tekijän luvataan kuitenkin päästä poistumaan kaupungista, kunhan tämä korjaa yhteiskuntapalvelunaan aiheuttamansa tuhonsa ja tämän aikana McQueen kerkeääkin tutustumaan paikalliseen väestöön sekä kylän värikkääseen menneisyyteen.

Millainen fiilis Autoista sitten jäi allekirjoittaneelle? Kyllähän se tosiaan melko nuorelle yleisölle taisi olla suunnattuna. However... elokuvan animointi oli kyllä todella hienon näköistä ja autot hyvin ilmeikkäitä. Tykkäsin erityisesti siitä, että autokisat kuvattiin samanlaisilla kuvaustekniikoilla, mitä oikeissakin kisoissa käytetään. Lisäksi mukana oli ihan hauskaa huumoria mukana, joten elokuvan parissa viihtyi silti ihan hyvin. Vaikkei Cars ihan täydellinen elokuva ollutkaan, niin oli se silti ihan jees katsottava.

Tarjous: Playstation-pelien alennusmyynnit

Sonyn omassa verkkokaupassa Playstation Storessa on aina jonkinlaista alennusmyyntiä meneillään. Eräs jo melko vakiintunut kampanja heillä on "Tämä on Playstation", jossa alennukseen on laitettu ainakin alunperin heillä yksinoikeudella olleita pelejä. Suurinta osaa näistä peleistä ei saa edelleenkään muille laitteille ja nyt onkin erinomainen mahdollisuus täydentää pelikokoelmia, mikäli joku peleistä vielä puuttuu.

Tämä pelikampanja käynnistyi jo aiemmin tällä viikolla ja osa teistäkin on varmasti kerennytkin jo näkemään nämä tarjoukset. Tämä listaus onkin enemmän heille joilta  kampanja on päässyt menemään ohi tai ei vain jaksa käydä läpi koko katalogia. Alennettujen pelien määrä on reilusti pidempi ja olenkin koonnut tähän alle lähinnä omia suosituksiani.

Playstation 4

• Horizon Zero Dawn Complete Edition, 30.00 euroa
• The Last of Us Remastered, 20.00 euroa
• The Last of Us: Left Behind, 4.00 euroa
• Heavy Rain & Beyond: Two Souls, 13.00 euroa
• Bloodborne GOTY, 20.00 euroa
• Bloodborne The Old Hunters DLC, 7.00 euroa (esim. jos sinulla on tämän kuukauden PS Plussan kautta jo pääpeli)
• Uncharted 4: A Thief's End, 25.00 euroa
• Uncharted: The Lost Legacy, 25.00 euroa
• Uncharted: The Nathan Drake Collection, 20.00 euroa
• Nioh Complete Edition, 35.00 euroa
• Jak and Daxter -kokoelma (J&D: The Precursor Legacy, Jak 2: Renegade, Jak 3, Jak X: Combat Racing), 25.00 euroa
• Until Dawn, 15.00 euroa
• The Last Guardian, 15.00 euroa
• LittleBigPlanet 3, 7.00 euroa
• Everybody's Gone to the Rapture, 5.00 euroa
• inFamous Second Son + inFamous First Light, 13.00 euroa
• Gravity Rush Remastered, 8.00 euroa
• Gravity Rush 2, 15.00 euroa
• Journey Collector's Edition, 7.00 euroa (sisältää myös pelit Flow ja Flower)
• The Unfinished Swan, 3.00 euroa
• Tearaway Unfolded, 7.00 euroa

Playstation 3

• Crash Bandicoot, CB2: Cortex Strikes Back, CB3: Warped, CTR:Crash Team Racing, á 2.00 euroa
• ICO and Shadow of the Colossus Classics HD, 5.00 euroa
• inFamous, inFamous 2 ja inFamous: Festival of Blood, 8.00 euroa
• LittleBigPlanet, 3.00 euroa
• LittleBigPlanet 2 Extras Edition, 6.00 euroa
• LittleBigPlanet 3, 6.00 euroa
• The Jak and Daxter Trilogy, 8.00 euroa
• The Ratchet & Clank Trilogy, 8.00 euroa
• The Sly Trilogy, 8.00 euroa
• Spyro the Dragon Trilogy, 4.00 euroa

Playstation Vita:

• Gravity Rush, 4.00 euroa
• LittleBigPlanet Vita, 4.00 euroa
• Tearaway, 5.00 euroa
• Uncharted: Golden Abyss, 6.00 euroa

Kaikki tarjoukset löytyvät kuitenkin osoitteesta:

https://store.playstation.com

Katsottu: Pixar Collection - The Incredibles

Taas oli aika katsoa uusi Pixar-elokuva. Tällä kertaa vuorossa oli The Incredibles, jonka elokuvastudio toi markkinoille vuonna 2004. Ensimmäinen ajatukseni tästä elokuvasta oli "joko taas, eikös Disneyltä tullut toinenkin supersankariaiheinen elokuva Big Hero 6 aivan lähiaikoina?". Lähiaikoina on kuitenkin suhteellinen käsite ja aikaeroa näiden kahden elokuvan julkaisulla alkaakin olemaan  jo kymmenisen vuotta, joten ehkä tuohon aikaväliin mahtuu jo parikin tälläistä elokuvaa.

Incredibles kertoo yhteiskunnasta, joka suorastaan vilisee erilaisia supersankareita. Sankarit kuitenkin aiheuttavat pelastuspuuhiensa sivutuotteena sen verran paljon vahinkoa, että supersankarina toimiminen kielletään ja nämä aiemmat superihmiset joutuvat opettelemaan elämään normaalia ja tylsää arkea. Eräitä tälläisiä supersankareita ovat Incrediblesin perhe, johon kuuluu väkivahva isä Bob, perheen äiti Helen jonka vartalon venymiselle on vain mielikuvitus rajana, tytär violet joka voi muuttua näkymättömäksi sekä supernopea liikkeissään oleva perheen poika Dash. Kaikkein raskaimmin tämän normaalin elämän ottaa perheen isä, joka yrityksistään huolimatta haaveilee edelleen sankaripäivistään. Eräänä päivänä Bobia lähestyy mysteerinen nainen Mirage, joka tarjoaa mahdollisuutta palata vielä supersankariksi. Houkutus on liian suuri jättää hyödyntämättä ja niinpä Bob eli Mr. Incredible lähtee salaa perheeltään suorittamaan supersankarimaisia/60-luvun James Bondmaisia tehtäviä.

Elokuvan extrat olivat melko kommenttiraitapainotteisia ja tässä elokuvassa niitä oli hulpeat kolme kappaletta. Vielä en noita kerennyt katsomaan, mutta elokuvan tyyli on sellainen että uskoisin mukana olevan todella mielenkiintoista trivia-settiä. Varsinaisesta elokuvasta puolestaan sellaista, että rehellisesti sanottuna leffa ei alkumetreillään oikein vakuuttanut minua. Pidin kyllä elokuvan vanhahtavasta tyylistä, mutta jotenkin päähahmona pyörinyt perheen isä Bob tuntui vain hieman sanotaanko tylsältä. Myöhemmin elokuvassa muutkin perheenjäsenet saavat kuitenkin tilaa reilustikin ja meno muuttuu jo paljon viihdyttämmäksi. Mitä pidemmälle elokuva eteni, sitä enemmän aloin tykkäämään. Alkukankeudestaan ja ennalta-arvattavasta juonestaan huolimatta elokuva paljastui  ihan viihdyttäväksi pläjäykseksi ja suosittelenkin siis katsomista.

Playstation Plussan maaliskuun pelit

Viimeisimmästä Playstation Plussan ilmaispelien mainostuksestani alkaa olemaan jo pieni tovi. Suurimpana syynä tälle on ollut yksinkertaisesti se, ettei viime aikoina tarjolle ole tullut kovinkaan paljoa kiinnostavia pelejä. Nyt Sony julkaisi kuitenkin maaliskuun pelitarjonnan ja ainakin omasta mielestäni tilanne muuttuu ainakin aavistuksen parempaan suuntaan. Maaliskuun 6. päivästä lähtien tarjolle vaihtuvat seuraavat pelit:

• Bloodborne (PS4)
• Ratchet and  Clank (PS4)
• Legend of Kay Anniversary (PS3)
• Mighty No. 9 (PS3 ja PS4)
• Claire: Extended Cut (PS Vita ja PS4)
• Bombing Busters (PS Vita ja PS4)

Suurin kuukauden hitti on ehdottomasti Pleikkarin yksinoikeuspeli Bloodborne ja siinä ainoa itseäni  harmittava asia on vain se, että omistan kyseisen pelin jo entuudestaan. Mielenkiintoista toiminnallista seikkailua erittäin synkässä ja ahdistavassa maailmassa, suosittelen kaikille jotka haluavat peliltään tunnelmaa ja haastetta. Myös Ratchet and Clank on erinomainen ilmaispeli, erityisesti jos tämä tai sen aiemmat versioinnit ovat vielä kokematta. Itselläni on myös varauksellinen uteliaisuus pelejä Mighty No. 9:iä (Mega Man -fani kun olen) ja Clairea kohtaan.

Samalla kun Sony julkaisi edellisen pelilistan, he ilmoittivat toisenkin "uutispommin". Tähän asti Plus-jäsenille on tarjottu melko tasaisesti pelejä niin PS4:lle kuin vanhemmille PS3:lle ja PS Vitallekin. Tämä peli ei enää jatkossa vetele, vaan Sony heivaa vuoden päästä tarjonnasta vanhemmat laitteet ja keskittyy 8.4.2019 eteenpäin vain PS4-pelien tarjoamiseen. Näidenkin lukumäärä tulee putoamaan vain kahteen peliin, mikä saattaa aiheuttaa pientä närää joissakin asiakkaissa. Tuleeko näiden tilalle sitten aiempaa tuoreempia pelejä, tätä ei olla vielä tässä vaiheessa paljastettu.

Millaisia  ajatuksia nämä uutiset aiheuttavat sinussa? Onko tässä kuussa luvassa hyviä pelejä vai onko tälläkin kerralla vuorossa suuri pettymys? Entä mitä mieltä olette PS3 ja Vita -pelien  poistumisesta Plus-palvelusta? Paraneeko palvelu keskittyessään uuteen rautaan vai onko aika sanoa hyvästit Plussalle? Vai onko tämä merkki siitä, että Playstation 5:n julkaisu alkaa olemaan aivan nurkan takana?

Lähteet:

https://blog.eu.playstation.com/2018/02/28/your-ps-plus-games-for-march-are-bloodborne-and-ratchet-clank

https://twitter.com/Polygon/status/968899759393173505

Katsottu: Pixar Collection - Finding Nemo

Finding Nemo on Pixarin tietokoneanimoitu elokuva vuodelta 2003. Leffa on käsitykseni mukaan yksi kyseisen firman nimekkäimmistä elokuvista ja odotinkin kovasti tämän näkemistä. Valitettavasti aina kaikki ei mene ihan kuin toivoisi ja satuin vilustumaan näin viikonlopun kunniaksi. Nyt olo olikin todella väsynyt ja vetämätön ja jouduin katsomaan tämän vähän niinkuin puoliteholla.

Finding Nemo kertoo Isolla valliriutalla asuvasta isäkalasta Marlinista sekä tämän pojasta Nemosta. Marlin menetti puolisonsa sekä loput poikasistaan petokalan hyökkäyksessä useita vuosia aiemmin ja onkin nykyään hyvin arka ja ylisuojelevainen pojastaan. Ensimmäisenä koulupäivänään Nemoa alkaa tympimään isänsä suojelevaisuus ja tämä ui isänsä vastustuksesta huolimatta aavalle merelle tutkimaan pinnalla kelluvaa venettä. Varomattomuus kostautuu ja kalastajat kaappaavat Nemon mukaansa. Marlin koittaa kyllä parhaansa mukaa seurata venettä ja poikaansa, mutta menettää lopulta jäljet. Avukseen jahtiin Marlin saa kuitenkin hyväntahtoisen, joskin todella huonolla muistilla varustetun kalaystävän Doryn.

Tällä kertaa elokuvan mukana ei tullut kommenttiraitaa, mutta muita mielenkiintoisia extroja kylläkin. Mukana on mm. lyhyt animaatioelokuva lumiukon edesottamuksista nimeltä Knick Knack Pixarin alkuajoilta sekä Finding Nemon tekijöiden keskustelutilaisuus 10 vuotta elokuvan julkaisun jälkeen. Eräs sangen mielenkiintoinen osio oli myös konseptitaiteena esitetty versio elokuvan alusta, jossa Marlin tapaa vaimonsa ja lopulta menettää tämän. 

Kuten Pixarilta saattaa odottaa, elokuva on todella nättiä katseltavaa. Trooppiset vesistöt ovat kauniita ja elokuvan kalahahmot ilmeikkäitä. Varsinaista seikkailua elokuvassa myös riittää ja elokuvassa käydäänkin tutustumassa meren lukuisiin mielenkiintoisiin sopukoihin. Kokonaisuudessaan Finding Nemo oli ihan mielenkiintoinen  elokuva ja suosittelen sitä kaikille.

Tarjous: Humble Classics Return Bundle

Sattuuko sinua kiinnostamaan erinomaiset PC-pelit puoli-ilmaiseksi? Jos satut kuulumaan tuohon outoon joukkoon, sinulla on on nyt onnenpäivä sillä Humble Bundlessa on taas iso määrä loistavia pelejä niitä janoaville. Tällä kertaa pääpaino on rooli- ja seikkailupeleissä.

Jos Humble Bundlen konsepti on entuudestaan tuntematon, niin tässä se lyhyesti. Maksat peleistä haluamasi summan ja halutessasi voit valita, mikä osa tuosta summasta menee hyväntekeväisyyteen, pelien tekijöille tai Humble Bundlelle aiheutuvien kustannusten ylläpitoon. Kampanjoissa on aina muutama hintarappunen ja kun maksamasi summa ylittää tälläisen rappusen, myös saamiesi pelien määrä lisääntyy. Ensimmäinen hintarappunen on aina vaivaiset yksi dollaria (0.95 euroa) eli pelaamaan pääsee jo todella pikkurahalla ja pelien hinta/määrä suhde eikun paranee, mitä enemmän riihikuivaa laittaa kehiin. Varsinaisten pelien lisäksi kaupan kylkiäisenä saat vielä pelien soundtrackeja, alennuskuponkeja ja muuta lisuketta, mikäli sellaisista sattuu tykkäämään.

Seuraavaksi on listattuna tämänkertaisen tarjouksen hintarappuset.

Maksamalla yhden dollarin (0.95 euroa) saat pelit:

• Broken  Sword 5 - The Serpent's Curse
• Shadowrun Returns
• Shadowrun: Dragonfall - Director's Cut
• Tesla Effect: A Text Murphy Adventure

Maksamalla vähintään keskiarvon verran maksetuista summista eli tällä hetkellä noin 7.50 dollaria/6.00 euroa saat edellisten lisäksi:

• Shadowrun: Hong Kong - Extended Edition
• Wasteland 2: Director's Cut - Standard Edition
• Age of Wonders 3
• Xenonauts

Maksamalla vähintään 15.00 dollaria/12.10 euroa saat edellisten lisäksi:

• Torment: Tides of  Numenera
• DreamfallChapters: The Final Cut Edition

https://www.humblebundle.com/games/classics-return-bundle