Katsottu: Inland Empire

En ole nähnyt läheskään kaikkia David Lynchin elokuvia, mutta pidän itseäni silti hänen leffojen fanina. Elokuvat kuten Lost Highway ja Mulholland Drive sekä tietysti TV-sarja Twin Peaks ovat outoja, mutta samaan aikaan todella kiinnostavia, ettei niistä voi olla pitämättä. Tämä pitää paikkansa erityisesti, jos haluaa elokuvilta 'Mitä ihmettä minä juuri näin' -fiiliksen. Nurkissani on lojunut jo pari vuotta hänen viimeisin vuonna 2006 julkaistu täyspitkä elokuva, mutta vasta nyt uskaltauduin tarttumaan tätä kolme tuntia kestävää epistolaa sarvista.

Muiden Lynch-elokuvien tapaan tässäkin tapahtumia on vaikea kuvata tarkkaan, mutta siinä leffojen hauskuus juuri onkin. Pääosin elokuvassa seurataan Nikki -nimistä hienossa talossa asuvaa näyttelijää (Laura Dern), joka on hakenut näyttelijäksi On High In Blue Tomorrows -nimiseen elokuvaan. Lopulta ilmoitus elokuvaan pääsystä tulee, mutta ennen tätä naapurin outo puolalainen nainen käy kyselemässä sekavia kysymyksiä elokuvasta ja kertoo kansansa tarinoista, jotka eivät ole aivan selkojärkisimmästä päästä. Pian näyttelytreenien aloittamisen jälkeen elokuvan ohjaaja Kingsley (Jeremy Irons) paljastaakin Nikkille ja tämän vastanäyttelijälle Devonille  (Justin Theroux), että elokuva onkin uudelleenkuvaus alunperin kesken jääneestä puolalaisesta elokuvasta, jonka päänäyttelijät menehtyivät oudoissa olosuhteissa. Jotta asiat eivät menisi aivan liian yksinkertaiseksi, niin Nikkillä on Devonin vuoksi erittäin mustasukkainen aviomies (Peter J. Lucas), välillä nähdään outoa sitcomia puhuvista jäniksistä, Nikkin henkilöllisyydestä ei ollakaan enää täysin varmoja ja kaikkea muuta erittäin Lynchmaista aina humisevaa taustaääntä ja punaisia verhoja unohtamatta.

Elokuvassa on extroina David Lynchin 12-minuuttinen tapaaminen Lynchin ja hänestä kirjoittaneen Michel Chionin kanssa sekä trailereita. Varsinainen elokuva oli mielestäni omalla Lynchmaisella tavallaan mielenkiintoinen ja sai alusta loppuun ja sen jälkeenkin miettimään, mistä elokuva edes kertoi. Lynchin elokuvat tuntien ei ole varmaankaan suuri häpeä myöntää, ettei asiaan tullut vielä selkeyttä ja tulkintoja on varmasti yhtä monta, kuin on katsojiakin. Suosittelen Inland Empireä kaikille, jotka tykkäävät elokuvista jotka ei selitä kaikkea katsojalle ja pitää muutenkin kokoajan pientä jännitystä ilmassa.

Katsottu: Twin Peaks + Fire Walk With Me

David Lynch on kuuluisa oudoista elokuvistaan ja muutamien näkemieni elokuvien perusteella kuuluu myös omien lempiohjaajien joukkoon. Hänen menestynein tuotos lienee Mark Frostin kanssa yhteistyönä 90-luvun alussa tehty TV-sarja Twin Peaks, joka nauttii edelleenkin kulttimainetta. Ostin sarjan molemmat tuotantokaudet sisältävän Gold Box Editionin muutamia vuosia sitten, mutta vieläkään en ollut saanut katsottua sarjaa aivan loppuun saakka ja nyt oli aika korjata tämä vääryys. Samaan syssyyn tuli katsottua myös sarjan esiosana toimivan elokuvan Fire Walk With Me.

Sarja alkaa siitä, kun Twin Peaks -nimisessä pikkukaupungissa löydetään lukiolaistyttö murhattuna. Kyseinen tyttö on kaikkien pitämä Laura Palmer (Sheryl Lee), jonka kuolema pysäyttää koko kyläyhteisön. Raskaimmin tapahtuman ottaa kuitenkin hänen parhaat ystävät, sekä isä. Rikosta saapuu tutkimaan omaperäisiä menetelmiä käyttävä FBI:n agentti Dale Cooper, joka saa tutkimuksissa apua paikallisilta sheriffeiltä, unista sekä naiselta joka puhuu puunrungolle. Pian Cooperille paljastuukin, ettei pikkukaupungissa ole ketään, joka olisi sitä miltä aluksi vaikuttaa. Varsinaisen murhan lisäksi kuvioihin liittyvät mm. eri tahojen yritykset kaapata paikallinen saha oikeilta omistajilta, rajan takana Kanadan puolella sijaitseva ilotalo Yksisilmä-Jack sekä mystinen punaisilla verhoilla varustettu huone, jonka Cooper näkee unessaan.

Twin Peaksin väki on lukuisaa ja värikästä, joten mainitsen tässä vain muutamista. Dale Cooper (Kyle MacLachlanin) on erittäin älykäs, joskin omalaatuinen hahmo, joka  keskittyy monesti tutkimuksia enemmän ihastelemaan Twin Peaksin ihmeellisyyksiä, kuten valtavia puita ja ruokaloiden herkkuja. Tutkimuksissa hän käyttää epätavanomaisia menetelmiä, kuten Tiibetiläisiä oppeja sekä heittelemällä kivillä lasipulloja arpoakseen, että kuka on syyllinen. Laura Palmerin parhaat ystävät (ärsyttävän nössö) James (James Marshall) ja Donna (Lara Flynn Boyle, elokuvassa Moira Kelly) aloittavat myös alkujärkytyksensä jälkeen omat tutkimuksensa, samoin koulun hemmoteltu pahistyttö Audrey (Sherilyn Fenn) joka iskee silmänsä myös Cooperiin. Tragikoomisin hahmo on Lauran isä Leland (Ray Wise), joka alkaa sekoamaan päästään sarjan edetessä. Hänen näyttelijä on minulle tuttu monista muista rooleistaan, mikä vuoksi pidän hänestä vielä enemmän. Yleisesti kaupungin väkeä voisi kuvata sillä tapaa, että jos jollain ei ollut jonkinlaista kytköstä Laura Palmeriin, hänellä on ainakin salasuhde, rikollistausta tai hän on muuten vain täysin pöpilämateriaalia.

Twin Peaks on surullisenkuuluisa siitä seikasta, että miten sarjan taso laskee loppuvaiheessa, tarkemmin sanottuna sen jälkeen, kun Laura Palmerin murhatapaus ratkeaa. Kyseinen murha oli koko TV-sarjan kantava voima ja  David Lynchin ja Mark Frostin alkuperäinen suunnitelma oli, ettei syyllinen koskaan paljastuisikaan. TV-kanava painosti heidät kuitenkin paljastamaan murhaajan ja tämä oli kuolemantuomio koko sarjalle. Tämän jälkeen sarjaan koitettiin tuoda useita uusia juonia, mutta näistä puuttui kokonaan sama tunnelma ja kiinnostavuus, kuin mihin erityisesti ensimmäisellä kaudella oltiin totuttu ja kun ketään ei oikein enää kiinnostanut, sarja päätettiin lopettaa.

Sarjalle tehtiin myös elokuva nimeltä Fire Walk With Me, joka kertoo Laura Palmerin viimeisimmistä hetkistä tämän ollessa vielä elossa. Etukäteen odotin elokuvan olevan todella kiinnostava, mutta voi pojat osasin olla väärässä. Laura Palmer osasi olla tylsä, kauhistuneena Sheryl Lee ylinäytteli aivan liikaa ja muidenkin näyttelijöiden suoritukset olivat aivan käsittämättömän pökkelöitä. Ainoa etäisesti kiinnostava osuus elokuvassa oli loppu, jossa kerrankin näytettiin miten sarjassa paljon puhuttu murha todellisuudessa meni.

Toisen kauden loppu ja Fire Walk With Me -elokuva olivat saaneet mielen melko apeaksi. Valoa tähän synkkyyteen toi kuitenkin Twin Peaks Gold Box Editionin extrat, jotka osoittautuivatkin runsaiksi ja erinomaisiksi. Ensimmäisenä tarjolla oli pilottijaksolle tehty vaihtoehtoinen loppu, joka oli kylläkin melko vaisu mutta Lynchin ja Frostin mukaan pakollinen siltä varalta, jos pilotista ei olisikaan tullut TV-sarjaa ja pilotti esitettäisiin elokuvana. 30 minuuttia kestävässä A Slice Of Lych -pätkässä David Lynch istuu hyvin Lynchmäisessä kahvilassa ja käy mielenkiintoisia keskusteluita Mädchen Amickin (Shelly), Kyle MacLachlanin (Cooper) ja apulaistuottaja John Wentworthin kanssa mm. Twin Peaksin synnystä, siitä miten sarjan pääpahis tuli ikäänkuin vahingossa mukaan sarjaan sekä siitä kuinka häntä harmittaa, että menivät painostuksen alaisina kertomaan Laura Palmerin murhaajan. Secrets From Another Place -osuuksissa kerrotaan pilotin luomisesta, ensimmäisestä ja toisesta tuotantokaudesta ja sarjan musiikin teosta, yhteensä kahden tunnin verran. Mukana on myös kaksi yhteensä noin 15 minuuttia pitkää Kyle MacLachlanin tähdittämää Saturday Nigh Liven sketsiä Twin Peaksista, joka olivat hulpeaa katsottavaa. Mainittujen extrojen lisäksi on vielä 20-minuuttinen juttu vuosittain järjestettävästä Twin Peaks Festival -tapahtumasta, sarjan tunnusmusiikin Falling video, iso määrä japanilaisia Twin Peaks -aiheisia kahvimainoksia, TV-spotteja, kuvagalleria ja monia muita pieniä lisäsäliä.

Kokonaisuudessaan Twin Peaks on erinomainen sarja, vaikka se pahasti lässähtääkin loppuvaiheilla. Jos sarjan katsomisen kuitenkin lopettaa siinä vaiheessa, kun Palmerin murha ratkeaa, niin luvassa on täyttä kultaa eikä katsoja menetä oikeastaan mitään, vaikka viimeiset jaksot jättäisikin väliin. Sarja on tunnelmaltaan tosi omaperäinen ja joissain kohti jopa piinaavan jännittävä. Vaikka sarjan saakin ladattua ilmaiseksi netistä tai katsottua Netflixistä, niin suosittelen ehdottomasti tämän kultalaatikon ostamista, jos David Lynch kiinnostaa yhtään enempää. Muutenkin suosittelen sarjan katsomista jokaiselle ainakin kerran elämässä, sen verran loistavaa settiä on kyseessä.

Katsottu: The Straight Story

Näin joskus vuosia (ehkä 10 vuotta) sitten The Straight Storyn vuokra-VHS:nä ja se ampaisi suoraan yhdeksi lempielokuvistani. Elokuvassa ei ole karkaavaa ruohonleikkuria villimpää äksöniä tai ohjaajastaan David Lynchistä huolimatta mitään paranormaalia vaan elokuva keskittyy tunnelmointiin sekä koskettaviin keskusteluihin ja juuri niissä elokuva loistaakin. Uteliaisuuteni elokuvaa kohtaan heräsi uudestaan näin vuosia myöhemmin ja koska Suomesta leffaa ei tuntunut saavan ainakaan kohtuuhalpaan hintaan, päätin turvautua hankinnassa eBay:hin ja tulihan se perille alle viikossa!

Elokuva kertoo Alvin Straightista, iäkkäästä tyttärensä kanssa elävästä miehestä joka joutuu turvautumaan liikkumisessakin kahteen kävelykeppiin. Alvin kuulee veljensä olevan vielä huonommassa kunnossa ja koska veljekset ovat olleet viime vuodet mykkäkoulussa keskenää, haluaa Alvin päästä tämän luokse toiseen osavaltioon sopiakseen riitansa ennenkuin on liian myöhäistä. Alvinillaä ei ole kuitenkaan ajokorttia eikä halua olla muiden kyydissä, joten hän päättää lähteä pitkälle matkalleen päältä ajettavalla peräkärryllisellä ruohonleikkurilla. Matka etenee kävelyvauhdilla ja vastaan tulee niin ongelmia kuin mielenkiintoisia ihmisiä, joille Alvin kertoo tarinoitaan ja opetuksiaan.

Richard Farnsworthin valinta Alvin Straightin rooliin on ollut erinomainen. Hän osaa olla todella sympaattinen vanhana hyväntahtoisena miehenä ja hänen hidasta ja rauhallista matkaa seuratessa ei edes kaipaa nopeampaa menoa. Olen lukenut joitakin elokuvan arvosteluita ja niissä on monesti kehuttu Alvinin tytärtä (Sissy Spacek). Itse en sitä loistavuutta huomannut, mutta saatoin olla keskittynyt liikaa sympaattiseen Alviniin. Myös muut näyttelijät tekevät elokuvassa erinomaisia suorituksia. Vaikka he ovatkin kukin mukana vain hetken aikaa, tukevat he erinomaisesti Alvinin kertomuksia kuuntelijan roolissa.

Aika ei ollut selvästikkään kullannut muistoja vaan The Straight Story on edelleenkin aivan loistava fiilistelyelokuva. Mielenkiintoiten ja ja sympaattisten kertomusten välillä elokuvassa kuvataan hienoja maisemia erinomaisen musiikin soidessa taustalla. Tätä voisi kutsua hyvän mielen elokuvaksi ja se tunne säilyi elokuvan alusta aivan loppuun saakka. Suosittelen kaikille!

Katsottu: Elefanttimies

Mietin tovin mitä leffaa alkaisin katsomaan ja lopulta valinta osui Elefanttimiehen kohdalle. Kyseessä erään lempiohjaajistani eli David Lynchin elokuva vuodelta 1980. Elokuva on kuvattu mustavalkotekniikalla, siinä on hyviä näyttelijäsuorituksia sekä koskettavia kohtauksia. Hyvä leffa toisin sanoen.

Elokuva kertoo 1800-luvun lontoossa eläneestä John Merrickistä (John Hurt) joka on ollut syntymästään lähtien erittäin epämuodostunut ja esiintyy friikkisirkuksessa ihmisten kauhisteltavana. Katsojana vieraileva kirurgi Frederick Treves (Anthony Hopkins) kiinnostuu Johnin tilasta ja saakin "lainata" Johnin lääketieteelliseen esitelmäänsä. Myöhemmin Frederickille paljastuu kuitenkin että Johnin omistaja Bytes pahoinpitelee tätä ja ottaa hänet lopullisesti suojelukseensa. Kun Merrickin ruman ja rujon kuoren alta alkaakin paljastumaan herkkä ja sivistynyt mies, kaupungin hienosto alkaa kiinnostumaan tästä joskin enemmän itsekkäistä syistä ja Frederick alkaa pohtimaan että onko hän yhtään Merrickin aiempaa omistajaa Bytesiä parempi.

Näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia ainakin päähenkilöillä. Hopkins on osannut vetää roolinsa aivan samanlaisella vakuuttavuudella 1980 vuonna kuin myöhemmälläkin iällään. Potin vie kuitenkin John Hurt, joka osaa tuoda hahmonsa arkuuden ja muut tuntemukset esiin jopa paksujen meikkien ja lisäkkeiden alta.

Elokuva on mustavalkoisuudestaan huolimatta erinomainen ja tunteisiin vetoava elokkuva ihmisten pinnallisuudesta ja "suvaitsuvaisuudenkin" takana piilevistä taka-ajatuksista. Ja näkeepähän samalla myös klassikoksi muodostuneen "I am not an animal, I am a human being!" -lausahduksen.