Pikakatsaus: Subnautica

Viimeisen viikon ajan olen ollut koukuttuneena peliin nimeltä Subnautica. Kyseessä on vuoden 2014 lopulla Early Accessina julkaistu peli, johon tupsahtelee uusia päivityksiää vähän väliä ja pelin virallinen julkaisuaika on näillä tiettämin tämän vuoden elokuussa. Kyseessä on avoimen maailman hengissäselviytymispeli hieman Terrarian tai Minecraftin tapaan, joskin veden alla ja tämäkös minulle vanhalle Terraria-fanille kelpaa.

Valtavan kokoinen Aurora -avaruusalus joutuu tekemään pakkolaskun vedentäytteiselle planeetalle ja pelaaja sattuukin olemaan ainoa hengissä säilynyt. Pelastusta ei ole saapumassa ainakaan ihan heti, joten pelaaja joutuu selviytymään hengissä niillä vähäisillä resursseilla, joita hänellä on käytettävissä. Aluksi käytössä on vain turvapaikkana ulapalla kelluva pelastuskapseli sekä sen sisällä oleva monitoimilaite, jolla voi mm. rakentaa materiaaleista erilaisia käyttöesineitä, valmistaa ruokaa jne. Ruoka on pelissä (etenkin survival -moodissa) äärimmäisen tärkeää ja nälkää vastaan käydäänkin jatkuvaa kamppailua. Meri on täynnä kaloja ruuaksi, mutta nämä pitää ensin valmistaa ja ruuat saattavat mennä myös pilalle, jos kaloja pitää taskussa liian kauan. Suolainen merivesi puolestaan ei ole myöskään juomakelpoista ennen tarvittavia käsittelyjä.

Kun ruokailuasiat ovat kunnossa, voi pelaaja lähteä sukeltelemaan ja tutkimaan ympäristöä. Meren pohja on täynnä erilaisia materiaaleja, kuten kasveja, metalleja, Aurora -aluksen kappaleita jne. Nämä saa muokattua (pelastuskapselin monitoimilaitteella) uuteen muotoon ja erilaisiksi käyttöesineiksi, kuten puukoksi, uimaräpylöiksi, happisäiliöiksi jne. Uudet esineet puolestaan mahdollistava syvempiin vesiin tehtävät uimareissut ja sieltä harvinaisempien materiaalien noutamisen. Meren pohja on täynnä myös Aurorasta pudonnutta teknologiaa, jotka pelaaja saa käyttöönsä kunhan löytää ne ja tutkii erillisellä skannerilaitteella.

Kun resursseja alkaa kertymään ja pelastuskapselissa alkaa olemaan turhan ahdasta, on aika rakentaa merenpohjaan tilavampi tukikohta. Tukikohta vaatii toimiakseen sähköä, minkä hoidetaan aluksi aurinkopaneeleilla ja myöhemmin muilla voimalähteillä. Jos sähköntuotannon menee laiminlyömään, ei tukikohdassa olevat laitteet toimi, kuten ei myöskään hapentuotanto. Lisäksi jos laajennat tukikohtaa liian innokkaasti tai syvälle mereen ilman tarvittavia seinien vahvistamisia, rakennelma on pian veden vallassa. Toimivan tukikohdan tekemisessä ja ylläpidossa on todella paljon huomioitavia asioita.

Yksi pelin hauskimmista asioista on se, ettei laajoja ja paikoin vaarallisiakin vesistöjä tarvitse mennä pelkästään räpylöiden voimalla. Kun sopivat teknologiat on tutkittu, voit rakentaa avuksi eri kokoisia sukellusvenelaitteita ja lisätä näihin ominaisuuksia erilaisilla päivityksillä. Järein näistä sukellusveneistä on parikymmentä metriä pitkä Cyclops, joka toimii jo omana liikuteltavana tukikohtana. Nämäkään laitteet eivät tietenkään toimi vain pyhällä hengellä eli niitä varten joutuu rakentamaan paljon resursseja syöviä pattereita ainakin siihen asti, kunnes saat käyttöösi uusiuvia energianlähteitä. Tälläisiä energianlähteitä ovat esim. sukellusveneen omat aurinkopaneelit ja viritellyt uimaräpylät, jotka uidessaan lataavat pikkuhiljaa kädessä olevia sähkölaitteita..

Itse pelialue näyttää todella tylsältä pinnalta katsottuna, sillä ulapalla erottuu vain pelaajan pelastussukkula sekä valtavan kokoinen vielä tulessa roihuava Aurora. Tilanne on kuitenkin aivan toinen pinnan alle kurkistaessa, sillä matalan aloitusalueen ympärillä alkavat laajenemaan erilaiset syvänteet ja biomit. Jokaisella biomilla on sille ominaiset kasvillisuudet ja eliönsä, joten tiettyä resurssia etsivän kannattakin hakeutua tietylle alueelle. Moni näistä alueista on sen verran hyvin piilotettuna syvyyksiin, jotta sinne joutuu tekemään pitkiäkin sukellusreissuja.

Itse olen tykännyt pelistä todella paljon, mutta on siinä myös muutamia puutteita. Toivoisin mukaan moninpeliä, koska se on ollut todella hauska ominaisuus etenkin Terrariassa. Pelissä on lisäksi vain yksi kiinteä kartta ja kun sen sopukat oppii jossain vaiheessa ulkoa, ei uutta löydettävää enää ole. Onneksi pelissä on kuitenkin reilusti enemmän myönteisiä asioita, jotka peittoavat nuo edellä mainitsemani asiat. Meren pohja on todella laaja etenkin jos lasketaan sinne piilotetut luolastot. Itse olen kerennyt laskeutumaan pelissä vain noin 600 metrin syvyyteen, mutta tekijöiden mukaan biomit ylettyvät 3000 metriin joten tutkittavia paikkoja etenkin syvänteiden kohdilla takuulla riittää. Peliin lisätään vielä elokuun julkaisuun mennessä lukuisia uusia esineitä ja teknologioita uusista paikoista puhumattakaan. Itselleni joka normaalisti suorastaan kammoan syviä vesistöjä, tämä peli on lisäksi suorastaan terapeuttista :-D

Suosittelen peliä kaikille, erityisesti jos tykkäät Terrarian kaltaisista peleistä joissa tutkitaan paikkoja ja keräillään resursseja. 

Pikakatsaus: Mega Man Legacy Collection

Tänään oli kauan odotettu päivä, nimittäin Mega Man Legacy Collection julkaistiin usean kuukauden jälkeen julkistamisesta. Itselleni Mega Man on yksi suurimmista lempipelihahmoista ja tämä oli todella mieluisa pelijulkaisu, koska näitä alkuperäisiä Mega Man -pelejä ei ole aiemmin päässyt pelaamaan tietokoneella ainakaan käyttämättä emulaattoreita.

En kerennyt pelaamaan tänään vielä paljoa, mutta tässä ensimmäisiä ajatuksia. Käytin pelaamiseen oikean fiiliksen saamiseksi alkuperäisen NES-ohjaimen kopiota, jonka voi kytkeä tietokoneeseen USB-portin kautta. Aluksi peli ei meinannut tunnistaa ohjainta, mutta asia korjaantui kun latasin netistä JoyToKey -nimisen näppäintenmappaus-ohjelman.

Kun lopulta pääsin pelien kimppuun, tuntuivat ne aivan kuin alkuperäiset pelitkin aikoinaan. Halutessaan valikoista olisi voinut säätää erilaisia grafiikkafilttereitä, mutta itse en näihin koskenut koska olin tyytyväinen oletusasetuksiin. Peleihin on ympätty myös yksi tallennus-slotti, jottei etenkään ensimmäistä Mega Mania tarvitse aloittaa alusta vaikka pelisession pitäisikin hetkellisesti keskeyttää.

Loistavasti tehtyjen käännöspelien lisäksi Legacyssa on kiitettävä määrä extroja. Pelin valikoista löytyy jokaisesta pelihahmosta ja vihollisesta esittelyt sekä vaihteleva määrä piirrustuksia. Mega Man -pelien soundtrackit ovat pelimusiikin parhautta ja halutessaan näitä pääseekin kuuntelemaan milloin tahansa menusta. Peleistä löytyy myös erilaisia haastetehtäviä ja näitä suorittamalla aukeaa uusia. Tehtävät ovat usein lyhyitä joskin vaikeita pätkiä kyseisestä pelistä ja nämä pitää suorittaa mahdollisimman nopeasti. Hyvin menneitä haastetehtäviä voi sitten jälkikäteen katsella uusintavideolta sekä vertailla muiden pelaajien kanssa.

Tämän hetken kokemuksen perusteella kokoelma vaikuttaa niin hyvältä, että suosittelen sitä jokaiselle niin pelisarjan entiselle tuttavalle kuin heillekin, jotka ovat vasta tutustumassa sarjaan.

Jos haluat nähdä ensimmäistä Mega Mania toiminnassa, niin siitä löytyy pelaamani video täältä.

Pikakatsaus: Trine 3 - The Artifacts of Power (Early Access)

Kaksi ensimmäistä kotimasen Frozenbyten tekemää Trine -peliä olivat suuria menestyksiä ja kolmannen osan tuleminen oli lähinnä ajan kysymys. Nyt Trine 3: The Artifacts of Power on siinä kehitysvaiheessa, että peli julkaistiin Steamiin Early Access -muodossa, jolloin pelistä on kokeiltavissa jo etukäteen pari ensimmäistä kenttää sekä uutuutena olevia haastekenttiä. Uteliaisuuteni peliä kohtaan voitti ja koska tiesin hankkivani pelin kuitenkin heti sen julkaisun yhteydessä, nappasin EA-version kokeiltavakseni jo tässä vaiheessa.

Alkuperäisten Trine -pelien idea oli edetä fantasiateemaisten kenttien läpi suorittaen samalla tasohyppelyä ja erinäisiä fysiikkapohjaisia puzzle-tehtäviä sekä keräten taikapulloja ja muuta loottia. Pelaajan ei tarvitse tyytyä yhteen hahmoon vaan milloin tahansa on vaihdettavissa kolmen sankarin välillä. Pontius on porukan tankki, ritari joka huitoo viholliset palasiksi miekallaan ja suojautuu erilaisia vaaroja vastaan kilvellään. Zoya on puolestaan kolmikon ketterin ja tämä varkaankin ammattia harjoittava neitokainen pitää viholliset loitolla jousipyssyllään sekä kiipeilee korkeuksiin heittolöydellä. Amadeus -velho on puolestaan keskittynyt ammattinsa mukaisesti loitsuihin ja hän pystyy loihtimaan erilaisia esineitä tyhjästä ilmasta sekä siirtämään näitä.

Hahmot ovat saaneet kolmanteen osaan luonnollisesti uusia taitoja. Pontius osaa nyt liitää kilpensä avulla pidempiä matkoja, tehdä hyppyjen aikana voimakkaampia alastuloja rikkoakseen alapuolella olevia  esineitä sekä tehdä voimakkaita syöksyhyökkäyksiä vihollisten kimppuun. Zoya osaa käyttää tällä kertaa heittoköyttään paljon aiempaa monipuolisemmin. Hän voi raahata löydellä laatikoita ja vedellä käytännössä mitä tahansa esinettä, johon on kytketty metallinen rinkula. Amadeuksella en huomannut vielä merkittäviä uudistuksia aiempiin osiin verrrattuna, mutta jospa ne tulevat käyttöön pelin myöhemmissä vaiheissa.

Suurin uudistus pelissä on kaksiulotteisten ympäristöjen muuttiminen  kolmiulotteisiksi. Vaikka perusmekaniikka onkin pysynyt samana, tuo kolmas ulottuvuus enemmän  mahdollisuuksia etenemiselle, esim. hahmo voi hyppiä kahden 90 asteen kulmassa olevan seinän kautta normaalia korkeammalle. Joskus tämä vapaa ympäristö aiheuttaa hetkellistä problematiikkaa, kun ei oikein tiedä että minne suuntaan pitäisi seuraavaksi edetä, koska aina se ei ole vanhanmallisesti oikealle päin. Pelissä on myös yksi pieni pelaamista helpottava toiminto, sillä tabulaattoria painamalla pelaaja näkee mitä ympäristön esineitä Amadeus voi loitsullaan siirrellä ja mihin esineisiin Zoya voi heittää köytensä (ja ylettääkö köysi ylipäätään niihin).

Peli on tottakai vielä kehitysvaiheessa ja saattaa muuttua jonkin verran, joten mitään lopullista mielipidettä tästä tulevasta pelistä on vielä mahdoton sanoa. Tämänhetkisen näkemäni perusteella peli vaikutti kuitenkin sangen erinomaiselta jatko-osalta aiemmille peleille. Siinä oli sopiva määrä uudistuksia, mutta paljon myös vanhaa hyvää ja toimivaa edellisistä peleistä. Tällä hetkellä odotan lopullisen pelin julkaisua innolla ja tämän pitäisi tapahtua nyt tulevana kesänä tai syksynä.

Alla vielä halukkaiden silmille pientä videota Early Access -versiosta, olkaapa hyvä! :)

Pikakatsaus: Legend of Zelda - Majora's Mask 3D

Viikko sitten postiluukusta kolahti julkaisupäivänään parikin uutta Nintendo (New) 3DS:n peliä. Toinen näistä oli Monster Hunter 4 Ultimate ja toinen oli Zelda -pelisarjan paljon hehkutusta saaneen Majora's Maskin uudelleenluotu versio. MH4U:n tapaan aikomukseni oli kirjoittaa Majurin Maskistakin lyhyen pikakatsauksen että miltä peli vaikuttaa ensimmäisen pelitunnin perusteella (en meinaa pelata peliä enempää ennenkuin esim. Ocarina of Time 3D on läpäisty), mutta jotenkin tuo kirjoitus unohtui muiden kiireiden vuoksi. Kiitos kuitenkin Rollelle, että muistutti postauksellaan että tämänkin piti raapustaa :)

Voisin kertoa sen verran taustoja, että en ole pelannut kertaakaan alkuperäistä Majora's Maskia, mutta tietokoneen N64-emulaattorilla ja Wii U:n Virtual Consolella kylläkin. Itse asiassa Majora oli yksi ensimmäisistä VC-peleistäni ja tämä olikin myös hyvä syy tilata Briteistä adapteri, jotta pääsin nauttimaan pelistä Gamecuben ohjaimellani. Peli on kuitenkin siis ainakin jossain määrissä entuudestaan tuttu.

Miltä tämä uusioversio sitten vaikutti aiempiin pelikertoihin verrattuna? Ensimmäinen kehu tulee pelin sovittamisesta taskukokoiselle laitteelle. Aiempien versioiden pikselöityvät grafiikat alkoivat häiritsemään hieman ainakin itseäni suuremmalta ruudulta katsottuna. Käsikonsolin grafiikoita on tottakai paranneltu entisestä, mutta muutenkin peli näyttää loistavalta erityisesti pieneltä näytöltä katsottuna. Alemmalle ruudulle jäävä käyttöliittymä on erittäin toimiva ja yksi pelin olennainen esine muistikirja kaupunkilaisten menoista on kokenut parannuksia. Jotkut alueet näyttivät myös muuttuneen eli tällä kertaa esim. kellotornin taakse pääsi kurkkaamaan vapaalla kameralla ja rahanvaihtaja olikin vaihtanut paikkansa sinne. Melkein ainoa itseäni häiritsevä muutos oli okarinalla soittelu... aiemmin muistaakseni riitti melkein c-ohjaimella vääntely eri suuntiin, mutta nyt näppäimet oli jaoteltu uusille näppäimille ja itse en tästä oikein tykännyt (joskaan en keksi parempaakaa ratkaisua)

Suurimmalta osin pidin kuitenkin pelin parannuksista ja kyseessä on loistavasti tehty pelin remake. En ole tietenkään pelannut peliä vielä pitkälle, joten en tiedä tuleeko siellä vastaan millaisia yllätyksiä. Peliin aiemmin tutustumattomille sellainen muistutus, että ainakin alkuperäinen peli oli sanotaanko haasteellinen mutta jos se ei haittaa, niin suosittelen ehdottomasti!

Pikakatsaus: Monster Hunter 4 Ultimate

Monster Hunter -pelisarja on ollut minulle suht tuntematon entuudestaan, kunnes kaverini alkoi ylistämään ja mainostamaan erityisesti sarjan kolmatta osaa. Sarjan neljänneksi numeroitu osa julkaistiin Euroopassa samaan aikaan New 3DS:n kanssa eli viime perjantaina ja mainospuheet tehosivat minuun sen verran hyvin, että olihan tämäkin peli pakko ostaa (toinen pakko-ostos oli se toinen perjantaina julkaisupäivän saanut 3D-remake eräästä tunnetusta vihreänuttuisen miehen pelistä).

Olen kerennyt pelaamaan MH4U:ta vasta hieman, mutta ajattelin kirjoittaa pelistä kuitenkin jo muutaman sanan. Pelin ideana on toimia metsästäjänä, joka lahtaa lähialueen dinosaurushirviöitä, kerätä näistä lihat ja luut sekä ympäristöstä erilaisia resursseja kuten rautamalmia, sieniä jne. Nämä materiaalit kiikutetaan sitten lähikylään, jossa niistä rakennetaan aseita, panssareita, parannuspotioneita jne.

Oma pelityyli riippuu paljolti hahmon erikoistumisista. Oma tähän asti pelaamani hahmoni on esimerkiksi lähitaisteluun keskittynyt pitkän miekan heiluttelija, jolla ei ole kuperkeikkaväistöjen lisäksi muita puolustuskeinoja. Hirviöitä pelissä on useita kymmeniä ja jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Pelin sisällä on omat ohjetekstinsä niin varusteisiin kuin vihollisten lajitietoihin.

Peliä voi pelata joko yksin tai moninpelinä. Yhdellä tai kahdella pelaajana mukana hengailee NPC-lemmikkikissat, jotka avustavat monstereiden nirhimisessä. Useammalla hengellä pelatessa apureita ei ole ja pelaajien lukumäärä vaikuttaa olentojen kestävyyteen, ei määrään. Olemme pelanneet MH4U:ta nyt kolmen pelaajan voimin ja sanomattakin on selvää, että hauskaa on ollut. Monipuolisen sisällön lisäksi peli näyttää varsin upealta ja New 3DS:n 3D-efekti sai suuria kehuja aiemmin perus-3DS XL:llä pelanneilta kavereilta. Peli vaatii hieman mekaniikkojen opettelua mutta niiden opittua peli on ollut todella viihdyttävä ja suosittelen tutustumista kaikille 3DS:n omaaville ihmisille.

Pikakatsaus: The Legend of Zelda: Ocarina of Time 3D

Uuden New 3DS XL:n ostettua halusin luonnollisesti myös uutta 3D-ominaisuuksia hyödyntävää pelattavaa. Vanhana Zelda-fanina ja paljon kehujakin kuulleena laitoin tilaukseen sekä jo julkaistun Ocarina of Time 3D:n että kuukauden päästä julkaistavan Majora's Mask 3D:n. Coolshopin toimitukset toimivatkin odottamaani nopeammin ja tänään kotiin saapuessani postiluukun alapuolelle oli tipahtanut iloinen yllätys eli kirjeeseen sullotun Ocarina of Time 3D:n.

Ocarina of Time on aikoinaan Nintendo 64:lle julkaistu paljon suitsutuksia saanut seikkailupeli, joka siirsi Linkin seikkailut ensimmäisen kerran ja vielä onnistuneesti 3-ulotteiseen ympäristöön. Link koluaa tapansa mukaisesti Hyrulen valtakuntaa ja siellä olevia luolastoja tavoitteenaan estää loppujenlopulta pahan Ganonin maailmanvalloitussuunnitelmat. Itse pelasin Ocarina of Timea vasta reilusti myöhemmin ja käytössäni oli Gamecuben Windwakerin mukana tullut porttaus Ocarinasta.

Tämän 3DS -version 3-ulotteiset tehosteet ovat näyttäviä ja grafiikat ovat aiempaa hienommat kiitos yksityiskohtaisempien tekstuurien. Käyttöliittymää on rukattu uusiksi eli kartta näkyy aina kosketusruudulla, samalle näytölle on laitettu myös pika(kosketus)näppäimet neuvonantajana toimivalle Navi-keijulle, tärkeää roolia esittävälle okariinalle sekä aiemmin C-näppäimen takana olleille esineille. Ainoa havaitsemani harmitus oli se, ettei peli tue New 3DS:n uusia painikkeita, mutta tämä ei ole kuitenkaan suuri miinus.

Peli tuntuu uusien grafiikoiden vuoksi upean näköiseltä, mutta samalla siltä samalta peliltä johon aikoinaan ihastui. Uuden käyttöliittymän vuoksi peli toimii erinomaisesti käsikonsolilla, eikä tähän mennessä ainakaan kerennyt tulla ongelmia kontrollien kanssa. Peli toimi niin hyvin, että tähän versioon tulee hyvin todennäköisesti tartuttua helpommin verrattuna siihen, jos pitäisi alkaa virittelemään isoja konsolilaitteita päälle. Aiemmalla kerralla Ocarina jäi allekirjoittaneelta kesken (joskin aivan loppumetreille), jospa peli tällä alustalla sinnittelisi aivan loppuun saakka. 

Pikakatsaus: One Must Fall 2097

Eilisestä Wacky Wheels -esittelystä innostuneena mieleeni tuli, että voisin esitellä vielä toisen 90-luvun lempipeleistäni. Tuohon aikaan tappelupelien genreä hallitsivat Street Fighter ja Mortal Kombat -pelit, mutta siinäpä ne varteenotettavat vaihtoehdot sitten olivatkin. 1994 julkaistiin PC:lle kuitenkin One Must Fall: 2097 tuohon aikaan suositussa shareware -formaatissa eli ilmaiseksi jaetussa versiossa pääsit pelaamaan muutamalla pelihahmolla ja taisteluareenalla, loppujen auetessa käyttöön Visaa Vinguttamalla. Pelin tehnyt Diversion Entertainment teki kuitenkin 1999 kulttuuriteon julkaisemalla pelin kokoversion freewareksi ja lisäämällä siihen vielä paremmat moninpelivaihtoehot, joten nykyään pelin voi latailla netistä ihan hyvällä omallatunnolla ja laillisesti.

"Normaaleista" tappelupeleistä eroten OMF:ssa liikutaan jättikokoisilla roboteilla, joita ohjaavat erilliset ihmiset. Kuskien erilaisia ominaisuuksia (voima, ketteryys ja kestävyys) yhdistelemällä eri liikkeitä omaaviin robotteihin saa räätälöityä juuri omalle pelityylille sopivan tuhokoneen. Jokaisella robotilla on perusliikkeiden lisäksi kolmesta neljään erikoisliikettä, jotka saa aikaiseksi painamalla ohjainta/nuolinäppäimiä tiettyihin suuntiin oikeassa järjestyksessä ja lopuksi lyönti-/potkunäppäintä. Peliin on varastettu muista tappelupeleistä mukaan myös ns. fatality -liikkeet (kulkevat tässä nimillä scrap- ja destruction-liikkeet), jotka voi tehdä jo hävinneelle vastustajalle.

Pelissä on käytössä neljä taisteluareenaa, joissa on yhtä lukuunottamatta mukana lisävaaroja. Näitä vaaroja ovat mm. aluetta tulittavat hävittäjälentäjät, seinästä työntyvät piikit, seininä toimivat sähköistetyt kalterit jne, joten vastustaja ei ole ainoa asia, jota tulee varoa.

Pelistä löytyy muutamia eri pelimuotoja, joista perinteisimmässä valitaan alussa ohjaaja ja robotti ja tämän jälkeen taistellaan kaikki robottivastustajat läpi. Kaksinpelissä luonnollisesti taistellaan yksittäiset ottelut toisiaan vastaan, minkä jälkeen ohjaajan ja robotin pääsee vaihtamaan. Kolmas ja mielenkiintoisin pelimuoto on kuitenkin turnajaiset. Tässä pelimuodossa aloitetaan ohjaajalla ja robotilla (Jaguarilla), joiden statsit ovat aivan nollissa. Voittamalla otteluita pankkitilille tulee pätäkkää ja näillä rahoilla voi sitten korottaa molempien statseja ja ostaa pelattavaksi muita robotteja. Otteluiden jälkeen robotit tulee korjata takaisin taistelukuntoon ja tämä korjaus maksaa rahaa. Huonolla tuurilla voittorahoista ei jää siis paljoa jäljelle, jos voitit taistelun nipinnapin.

Jos haluat tutustua peliin, niin sen saa ainakin DOS Games Archieve -sivustolta. Toimiakseen nykykoneilla peli vaatii DOSBoxin, jonka Windows-version suora latauslinkki löytyy tästä. Kun saat pelin käyntiin, se toimii todennäköisesti aivan liian nopeasti johtuen nykykoneiden suuremmasta nopeudesta 90-luvun koneisiin verrattuna. Saat hidastettua pelin kuitenkin sopivalle tasolle Gameplay -valikon nopeusasetuksista (itse laitoin sen säätimen aivan "nolliin").

Pelin asennus käyttökuntoon vaatii perustietämyksen MS-DOSin käytöstä. Jos sinulta puuttuu mainittu tietämys mutta haluat koittaa peliä, kommentoi asiasta tähän postaukseen niin lisään ohjeet, miten peli saadaan käyttökuntoon :)

Pikakatsaus: Wacky Wheels

Mario Kart on yksi Nintendon suosituimmista pelisarjoista, jonka ensimmäinen osa julkaistiin 1992 Super Nintendolle. Itselläni ei tuohon aikaan ollut SNESiä, joten pelisarjaan tutustuminen jäi väliin. Sen sijaan PC-pelaajana tutustuin pari vuotta myöhemmin Apogeen julkaisemaan Wacky Wheels -peliin, joka on ilmeisesti melko suora kopio Mario Kartista. Kaikesta huolimatta, oli peli sitten kopio tai ei, nämä ruohonleikkureilla kisaavat eläimet veivät tuolloin sydämeni ja nyt riemu olikin suurin, kun huomasin pelin vihdoinkin löytyvän myös GOG.COMista.

Pelissä saat valita hahmon kahdeksasta eläimestä, jotka lähtevät ajamaan kisaa erilaisille radoille. Voiton ei tarvitse perustua pelkästään ajotaitoihin vaan radalta voi poimia myös siileä, pommeja ja tulipalloja, joilla häiritä kilpailijoiden ajosuoritusta. Tietokonepelaajat eivät tosin alennu tälläiseen vilunkipeliin, joten yksinpelissä näiltä saa olla rauhassa. Aikoinaan kaksinpeli onnistui useammallakin eri tavalla, mutta nykyään samalla koneella (splitscreeninä) pelaaminen taitaa olla ainoa vaihtoehto.

Radalla kisaaminen ei ole onneksi ainoa pelimuoto vaan mukana on myös suljetulla areenalla käytäviä taisteluja. Yksinpelinä tällä areenalla metsästetään niin paljon ankkoja tietyssä ajassa kuin vain mahdollista. Kaksinpelin versiossa käydään 1 vs 1 -kaksintaisteluja ja hauskuus tuleekin siitä, kun koitetaan hiippailla/ajaa toisen taakse tämän huomaamatta. Nykyään tosin jos splitscreeninä pelaaminen on ainoa vaihtoehto, niin toisen taakse pääseminen on todennäköisesti paljon vaikeampaa.

Koska peli on julkaistu alunperin 94, näkyy tämä valitettavasti pelin grafiikassa. Koko ruudulla pelatessa kuva oli armottoman pikselimössöä, mutta pienentämällä ikkunaa (Alt+Enter) ikkunan saa pienemmäksi ja jälki on jo paljon siedettävämpää. Itse pelin hahmot ovat todella sympaattisia ja pelin musiikit erinomaisia, että kyllä tätä peliä edelleen mielellää pelaa paremman puutteessa.

Pikakatsaus: Five Nights At Freddy's

Tässä  kuussa julkaistiin Scott Cawthon -nimisen miehen kauhuelementtejä sisältävä indie-peli. Nopeasti kyseinen peli meni läpi Steamin Greenlightista ja tulikin heti sivustolle myyntiin. Olin nähnyt pelistä lyhyen osuuden eräässä striimissä ja vaikken suuri kauhupelien fani olekaan, niin tämän päätin kuitenkin ostaa, kun hinta oli vain 5 euroa (Desurasta tämän saa 4 eurolla, jos Steamissa pyöriminen ei ole välttämättömyys).

Alussa pelaaja aloittaa yövartijan työt paikallisessa Pizzeriassa, jonka vetonaulana toimii joukko lapsia viihdyttäviä robottieläimiä. Yön aikana tilanne on kuitenkin aivan toinen, sillä päivällä niin herttaiset otukset heräävät eloon ja lähtevät jahtaamaan kaikkia paikalla olevia ihmisiä... tässä tapauksessa vartijan kopissa istuskelevaa yövartijaa - sinua!

Pakeneminen työpaikalta ei ole vaihtoehto eikä vartijan kopistakaan parane lähteä ulos ennen aamunkoittoa eli luvassa on kuusi tuntia piinaavaa yövuoroa rakennuksessa, jossa murhanhimoiset olennot vaeltavat sinua jahdaten. Puolustuskeinona voi sulkea vartijan huoneen kaksi sivuilla olevaa ovea, mutta näiden pitäminen kiinni kuluttaa erittäin rajallista virtaa. Olentojen liikkumista talossa voi seurata valvontakameroiden välityksellä ja lähelle tultua ovet voi sulkea näiden naaman edestä. Kamerat eivät kuitenkaan kata jokaista nurkkaa ja ovien edustalle olevat sokeat pisteet voi valaista lisävaloilla, jotka vievät myös oman osuutensa virrasta. Virtaa on kuitenkin käytettävissä koko yön aikana niin rajallisesti, ettei sitä kannata kuluttaa kuitenkin kuin niin vähän kuin pakollista. Jos virta loppuu ennen aamunkoittoa tai pelaaja on muuten vain varomaton, hirviöt pääsevät vartijan huoneeseen hirmuisen säikytysefektin säestämänä ja pelaajan housut menevät pyykkiin game overista puhumattakaan.

Pelin tunnelma on yksinkertaisesta tekniikastaan huolimatta kutkuttavan jännittävä. Rakennuksen pimeät nurkat ja useampi liikkeessä oleva olento laittaa kokoajan arvailemaan missäpäin nämä ovat liikkumassa. Välillä rakennuksen pimeyksistä kuuluvat äänet ei helpota myöskään työpaikan viihtyvyyttä. Pelissä on tarjolla viisi yötä, joissa hirviöiden aktiivisuus lisääntyy joka yönä. Laitan tähän loppuun vielä esimerkin toisen yön pelaamisesta, olkaa hyvä!

Videon oikeasta alakulmasta saat säädettyä halutessasi videon 

kokoa ja laatua paremmaksi.

Pikakatsaus: Sniper Elite 3

Tutustuin vuosi sitten Sniper Elite V2 -peliin, joka osoittautuikin erittäin viihdyttäväksi hiiviskely, taktikointi- ja toimintapeliksi miten sen nyt kukin haluaakaan määritellä. Peli tuli tunnetuksi killcamista, jossa yhdellä laukauksella tehdyt tapot näytettiin hidastettuna ja väkivallalla mässäillen, että pelaaja näki aiheuttaneen todellakin vahinkoa.

Nyt perjantaina julkaistiin sarjan jatko-osa nimeltä Sniper Elite 3 ja kun kikkailemalla oli mahdollisuus saada peli reilusti Steam-hintoja halvemmalla, niin pakkohan tämä oli heti hankkia vaikken uutuuspelejä kovin usein yleensä hankikkaan. En ole pelannut peliä luonnollisestikaan vielä läpi (itse asiassa vain pari ensimmäistä kenttää), mutta halusin kirjoittaa pienen esittelypostauksen, kun blogini sisältö on ollut lähinnä pelitarjouksia viime aikoina.

Sniper Elite 3 eroaa edellisestä osasta sillä tapaa, että tapahtumapaikkana ei olekaan enää Eurooppa vaan tällä kertaa hiippaillaan Afrikan maisemissa. Luvassa ei ole enää sokkeloisia rauniokaupunkeja vaan pelaaja liikkuu kallioilla ja luonnon helmassa ja ihmiskeskittymät ovat lähinnä sotilasleireissä. Avarampi ympäristö tarkoittaa myös sitä, että enää ei edetä edellisen osan tapaan putkijuoksuna vaan pelaaja saa valita vapaammin etenemisreittinsä ja taktiikkansa, joskin kyllähän niitä näkymättömiä seiniäkin tuli vastaan etenemisreitin laitamilla.

Avoimessa ympäristössä äänet kantautuvat jokaisen lähialueella olevan vihollisen korviin. Sen vuoksi tällä kertaa äänet pitää huomioida mielestäni aiempaa osaa enemmän, sillä ensimmäinenkin laukaus hälyttää viholliset ja toinen laukaus paljastaa näille jo ampujan tarkan sijainnin. Jos äänekkään laukauksen on pakko ampua, kannattaa heti sen jälkeen poistua paikalta vähintään 30 metrin päähän etteivät viholliset havaitse ja peli ilmoittaakin avuliaasti, kun tarpeeksi etäälle on siirrytty.

Onneksi äänettömiäkin tapoja nirhata vihollisia löytyy. Jos vihollisen taakse pääsee hiippailemaan, voi tämän nirhata äänettömästi. Myös vakiovarusteisiin kuuluva pistooli tappaa äänettömästi, mutta vaatii luonnollisesti lähietäisyyttä. Jos tarkkuuskivääri on kuitenkin Sinun Juttu(TM), kannattaa laukaukset naamioida muun melun sekaan. Tämä ominaisuus oli edellisessäkin Sniper Elitessä, mutta mielestäni sitä hyödynnetään nyt enemmän. Joissakin paikoissa karttaa sijaitsee päriseviä sähkögeneraattoreita, joita hieman sabotoimalla laitteet menevät osittain epäkuntoon ja päästävät vähän väliä kovempaa pauketta. Tämän ehkä kahden sekunnin aikana kestävän paukkeen aikana lähialueelta voi ampua kiväärillä ilman paljastumista, mutta sinä aikana joutuu vielä tähtäämäänkin joten kiirettä pitää.

Edellisessä osassa pystyi ilmeisesti taggaamaan vihollisia co-op -pelissä ja sama toiminto on mukana tässäkin osassa, joskin yksinpelissä. Kiikareilla voi merkata viholliset, joiden sijainnit näkyvät jatkossa vaikka olisivat esteiden takana piilossa. Kyllähän kyseinen toiminto tuntui hieman huijaamiselta, mutta helpotti ainakin pelaamista. Tällä kertaa sotilaiden lisäksi vihollisina ovat myös ajoneuvot. Kiikareilla ajoneuvoista nähdään näiden heikot kohdat (huomaa monikkomuoto) ja ajovälineen tuhoaminen vaatii osuman jokaiseen näihin kohtiin.

Tappoja kerätessä saadaan ylennyksiä ja aukaistaan lisävarusteita, mutta näiden käyttötapa ei kerennyt vielä selviämään allekirjaoittaneelle. Kaipa asevarastoista saadaan sitten erilaisia ansoja jne? Siinä vaiheessa kun yksinpelikampanja alkaa tympimään, voi samat pelata vielä kaverin kanssa cooppina. Muita pelimuotoja ovat mm. jatkuvia vihollisaaltoja vastaan taisteleminen ja ainakin itseäni kiinnostaa cooppi-muoto, jossa toinen pelaajista hoitaa ilmeisesti ampumisen kun taas toinen hoitaa spottaamisen (jos joku teistä omistaa tämän pelin ja haluaa koittaa, niin ilmoittautukoot minulle :) )

Summa summarum... ainakin tähän asti peli on sangen kiinnostavan oloinen. Suht. avoin ympäristö ja erilaiset lähestymistavat antavat paljon erilaisia pelaamismahdollisuuksia ja ainakaan minun pelityylillä kentät eivät olleet mitää speedrunnauksia vaan vihollisia sai nirhata yksi kerrallaan pitkän aikaa. Mielestäni kyseessä on siis erinomainen jatko-osa jo entuudestaan erinomaiselle pelisarjalle!

Tässä vielä lopuksi muutaman minuutin pituinen video, jossa on pieniä pätkiä pelistä. Videon kannattaa avata alakulman napista Youtuben omalle sivulle, niin kuva näkyy hieman suurempana ja rataspainikkeesta voi laittaa videon laatua paremmaksi. (Video sisältää väkivaltaa, joten herkimpien tai alaikäisten ei kannata katsoa.)

Pikakatsaus: The Elder Scrolls Online Beta

Moni on varmaan tietoinen, että muutama viikko sitten oli The Elder Scrolls Online Betan ns. stressitesti, jonne kutsuttiin mukaan varmaankin jokainen ensimmäiseen Betaan hakeutunut ihminen. Minäkin satuin kuulumaan näihin onnekkaisiin, vaan käyttöehtojen mukaan mistään näkemästä ei saanut kertoa missään muodossa, niin agenttimaisen salaista puuhaa se oli. Nyt järjestettiin uusi testiviikonloppu ja tällä kertaa näkemästään ja kokemastaan saa kertoa, joten ajattelin kirjoittaa aiheesta tälläisen pikakatsauksen.

Aluksi haluan sanoa, että taustani nettiroolipeleihin tai Elder Scrollseihin on melko vähäinen. WOWia en ole pelannut kertaakaan ja muutkin nettiroolipelit ovat jääneet aikalailla yhden kokeilukerran asteelle. Elder Scrollseista minulla on kyllä jonkin verran kokemusta Oblivionista ja se onkin yksi parhaista pelaamistani roolipeleistä. Tästä huolimatta pelituntini ovat kuitenkin varmasti reilusti vähäisemmät kuin heillä, jotka ovat tahkonneet parin viime vuoden aikana Skyrimiä melkein unissaankin. Voin siis pitää itseäni melko noviisina nettiroolipelaajana eli ESO-kokemukseni kannattaa peilata tämän näkökulman kautta.

Peli alkaa perinteisellä hahmonluonnilla, joka on ESO:n tapauksessa melko kattava. Hahmon luonnin jälkeen pelaaja tiputetaan aluksi pieneen luolastoon ja tämän jälkeen ensimmäiselle pikkusaarelle, jotka molemmat toimivat eräänlaisina tutorialina varsinaiseen peliin. Tekemistä aloitussaarellakin riittää ihan kiitettävästi, jonka jälkeen siirrytään pelin varsinaiselle saarelle. En ole vielä aivan varma miten lopullinen peli toimii että aloittavatko kaikki pelaajat eri saarilla riippuen omasta rodustaan jne, mutta jos näin on, niin koko pelialue on siinä tapauksessa aivan järjettömän iso. Itselläni pelialueena toimi Auridonin saari, joka on muuten mukavan oloinen ja idyllinen paikka, mutta sitä riivaa jatkuvat merirosvojen hyökkäykset.

Itse pelasin Wood Elf -hahmolla ja pyrin panostamaan enemmän etä- kuin melee-aseisiin. Kaikkiin pelin toimintoihin ei löytynyt opastuksia (oma ohjeiden skippailu ei auttanut asiaa) ja moni asia piti opetella kantapään kautta. Aiempien salassapitovelvollisuuksien vuoksi netistä löytyvän ohjeistusten määräkin oli myöskin sangen niukka ja moni perusasia tuli opittua vasta viime hetkillä kun olin jo päättänyt että tänä viikonloppuna en enää pelaa. Eräskin taistelu olisi mennyt varmasti helpommin, jos olisin siinä vaiheessa tiennyt parannuspullojen pikanäppäimestä/tavaraslotista. Hahmot kuitenkin resetoidaan lopullisen pelin julkaisun yhteydessä, niin seuraavalla hahmolla pelaaminen sujuu varmasti jo reilusti paremmin.

Itse peli oli hyvin paljon samanlaista questien perässä juoksemista kuin aiemmissakin ES-peleissä. Olihan ne tehtävät kyllä hieman suoraviivaisempia, mutta olisi kai liikaa vaatia monimutkaisempia sisältöjä kun porukka juoksee tehtävät läpi muutamissa minuuteissa vaatien jo uutta tilalle. Itseäni huvitti tilanteet joissa tarkoitus oli muka hiipiä hiljaa lukitun oven läheisyydessä ja samaan aikaan muita pelaajia juoksi samasta ovesta niin että ovi vaan heilui niinkuin pyöröovi.

ESO-peliä voi pelata toki yksinkin, mutta hauskempaa se on porukalla. Pelissä voi perustaa kiiltoja ja ryhmiä ja ryhmäläiset sitten näkyvät toistensa kartoilla pienellä merkillä ja varsinaisessa näkymässäkin, jos ovat vaan lähellä toisiaan. Jotta pelaaminen ei menisi aivan liian helpoksi, niin joillekin alueille pääsee vain yksinään tai niin ettei muita pelaajia saa avukseen esimerkiksi taisteluun.

Jos pelistä pitää jotain valittaa, niin peli on vielä melko buginen. Välillä questien suoritus jää pattitilanteeseen, kun olennainen hahmo jää ilmestymättä. Onneksi questit pystyivät resetoimaan ja aloittamaan alusta, mutta ei sekään pelaajaa ilahduta. Peli jäi myös usein jumiin jos kesken keskustelun NPC:n kanssa alt+tabbasi Windowsin puolelle. Tähän onneksi auttoi chattiin kirjoitettu komento /reloadui ja suurempaa vahinkoa ei kerennyt tapahtumaan. Toivottavasti saavat korjattua nuo ongelmat kuitenkin lopulliseen versioon mennessä.

Peli on ulkoasultaan todella nättiä katsottavaa ainakin nettiroolipeliksi. Rehellisesti sanoen odotin ESO:lta paljon vähemmän ja kun peli osoittautuikin jo ensimmäisen Beta-viikonlopun aikana samanlaiseksi puuhasteluksi kuin esim. Oblivion, niin yllätyin erittäin positiivisesti. Mahdollisuudet tutustua betaan alkavat olemaan jo melko vähäiset ennen pelin varsinaista julkaisua huhtikuun alussa, joten toivottavasti mahdollisimman moni pääsi betaa koittamaan ja kokemaan saman ilon jonka itse koin! :)

Lopuksi vielä nopeasti kasaan heitetty satsi videoclippejä pelisession aikana tallennetuista pätkistä, olkaa hyvä! :) P.S. Videon saa suuremmaksi ja kuvanlaatua nostatettua oikeassa alakulmassa olevista painikkeista.

Pikakatsaus: Uusi perheenjäsen

Olen puhunut aiemmin haluavani hankkia Playstation Vitan ja nyt oli se hetki kun päätin toteuttaa "unelmani". Lukuisat ihmiset olivat kritisoineet kyseistä laitetta erinäisiin syihin perustuen (mm. siihen ettei laitteelle ole riittävästi kiinnostavia pelejä) laittaen pienen epäilyksen mieleeni että kannattaako laitetta hankkia. Hankintapäätöksen aikana rinnalla pyöri myös Nintendon valmistamat käsikonsolit joille löytyy useita itselleni rakkaita pelisarjoja mikä vaikeutti entisestään valintaan.

Loppujen lopuksi merkittävämpänä tekijänä päätöksessä toimi Playstation Plus -palvelu johon olen sitouttanut itseni vielä piiiiiiiitkäksi aikaa ja saan kyseisestä palvelusta ison määrän pelejä "ilmaiseksi" kun taas Nintendon pelit maksaisivat luokkaa 40 euroa per kappale. Päädyin siis tällä kertaa Sonyn leiriin paljolti ihan rahallisista syistä joskaan se ei tarkoita ettenkö saata ostaa Nintendon jotain DS-konsolia vielä joskus tulevaisuudessa ja todennäköisesti ostankin.

Ostin laitteen eräästä nimeltämainitsemattomasta kauppaketjusta joka alkaa ja loppuu A-kirjaimella ja sisältää nimen Antti mutta en kerro sen tarkemmin mistä liikkeestä oli kyse. Pelin mukana sai valita joko Little Big Planetin tai Sly Cooperin ja koska olen todennut Little Big Planetit jo aiemmin hyviksi peleiksi niin valitsin sitten sen mukaan. Muita pelejä en runsaan Playstation Plus -tarjonnan vuoksi tarvinnutkaan. Laitteen mukana tuli 4 gigatavun muistikortti jolle mahtuu juuri ja juuri yksi varsinainen Vita-peli ja ehkä jotain muuta mutta niistä muista lisää hieman myöhemmin tässä postauksessa. Tallennustila tuntui auttamattoman pieneltä ja päätin laittaa samantien tilaukseen neljä kertaa suuremman kortin ja tänään kaupasta tarttui mukaan vielä suojakotelo pelilaitteelle ja sen tärkeimmille lisävarusteille.

Sitten varsinaiseen asiaan eli mitä laitteella voi tehdä. Vita-pelien pelaaminen ei tule varmaan kenellekään yllätyksenä joten siihen en paneudu tällä hetkellä kovinkaan tarkkaan. Peleissä hyödynnetään sekä ohjaimen kallistelua että kosketusnäytön vetelyä sormilla mitkä tuovat oman hauskan lisänsä ainakin PS3-peleihin verrattuna. Kyllähän ohjaimen heiluttelua oli myös joissakin PS3-peleissäkin mutta mielestäni aivan liian vähän. Vitassa on PS3:en ohjaimeen verrattuna yhdet liipasinpainikkeet vähemmän mutta muuten näppäinten lukumäärä on entisellään mitä nyt sijoittelu hieman poikkeaa. Pienet tatit olivat aluksi hieman oudot mutta kyllä niihinkin (etenkin näin pienisormisena) pian tottui.

Itse yllätyin (myönteisessä mielessä) suuresti siitä kun huomasin että Playstation Storesta PS3:lle ostamani PS1 -pelit asentuivat ongelmitta myös Vitalle vaikken ollut ostanut niistä erikseen mitään Vita-versioita. PS1 -pelit vievät lisäksi todella vähän tilaa (ehkä 10% Vita-pelien viemästä tilasta) ja vaatimattomamman resoluution vuoksi niitä pelaa muutenkin mielummin pienemmältä ruudulta kuin isosta televisiolta. Näistä peleistä saa siis erinomaista ajanvietettä matkoille kun yhden huonon Vita-pelin sijaan voi asentaa 10 erinomaista PS1-klassikkoa.

Tämän postauksen oli tarkoitus olla vain pikainen katsaus itselleni uuteen laitteeseen joten tarkemmat analysoinnit jätän myöhemmäksi ajankohdaksi kunhan kerkeän tutustumaan laitteeseen paremmin. Luonnollisesti koska kirjoitan blogiini eri pelikonsoleista niin Vita liittyy myös tästä lähtien käsiteltävien laitteiden joukkoon. Tarkoitus on siis alkaa kirjoittelemaan esittelyjä myös tämän laitteen peleistä mutta jännityksen vuoksi mitään nimiä en vielä tässä vaiheessa mutta myönnän että yksi "ihan kiva" ja koukuttava peli on jo löytynyt. Palailen aiheeseen kuitenkin sitten myöhemmin...

Pikakatsaus: Ouya

Persoonallisen nimen omaava pelikonsoli Ouya saapui ensimmäisten onnellisten omistukseen vasta nyt kesäkuussa ja kaikki ennakkotilaajatkaan eivät ole saaneet vielä omaansa joten kyseessä on hyvin tuore laite. Myönnän etten ole seurannut Ouyan kehitystä kovinkaan tarkkaan joten jos haluat tietää siitä tarkemmin niin Googlella löydät varmasti hyvin tietoa. Minulla oli tänään mahdollisuus tutustua pikaisesti kyseiseen laitteeseen joten ajattelin kertoa hieman saamastani ensivaikutelmista.

Itse laite on kutakuinkin ison nyrkin kokoinen ja muodoltaan pyöristetyillä kulmilla varustettu kuutio joten mieleeni tulee helpostikin Nintendon Gamecube. Levyasemia laitteessa ei ole ja ohjaimina toimivat ainakin Playstation 3:n langattomat ohjaimet. Tehoja laitteessa ei ole kovinkaan paljoa ja ne vastaavat kai aikalailla ensimmäistä Wii-konsolia.

Ensimmäinen testattu peli oli Tower Fall jossa 2-4 pelaajaa juoksevat ympäri yhden ruudun tasoa ja koittavat säilyä viimeisenä hengissä. Käytössä oli jousipyssyt joissa vain pari ammusta ja ne ammuttua nuolet täytyy kerätä maasta jos mieli tekee jatkaa ampumista. Vastustajan voi kukistaa myös hyppäämällä Mariomaisesti päälle ja lisäksi kentästä löytyy muitakin apuvälineitä kuten lyhyet lentopyrähdykset mahdollistavat siivet. Peli oli hyvin yksinkertainen mutta hauskaa nopeatempoista toimintaa.

Toisena kokeiltuna pelinä oli Ice Rage -niminen jääkiekkopeli. Tässä yksinkertaistetussa jääkiekossa kentällä on vain maalivahti ja yksi pelaaja. Helpommalla vaikeustalossa tekoäly ohjaa maalivahtia, vaikeammalla myös maalivahdin ohjaaminen on pelaajan vastuulla. Peli oli yksinkertaisuudestaan huolimatta hauska minipeli.

Kolmantena kokeilussa oli outo peli jota en kerennyt kokeilemaan ja en tiedä olisinko innostunutkaan siitä kovinkaan paljoa. Pelissä kaksi tikkuhahmoa pitävät toisiaan käsistä kiinni ja tarkoitus oli kai selättää vastustajan.

Viimeisessä näkemässäni Hidden in Plain Sight-pelissä oli useampi pelimoodi joista tutustuimme kahteen. Ensimmäisessä pelialue vilisee täynnä ninjoja ja pelaajien tulee sulautua näiden joukkoon. Voittaja on se joka ensimmäisenä koskettaa kaikkia patsaita tai tunnistaa toiset ihmispelaajat ja eliminoi heidät. Toisessa pelimoodissa kentässä on kuninkaallisia, ritareita ja ninjoja. Ninjojen joukossa on salamurhaajia joiden tehtävänä on tappaa kuninkaalliset kun taas ritarien tehtävänä on tunnistaa salamurhaajaninjat ja eliminoida nämä. Tämäkin vaikutti erittäin hauskalta peliltä yksinkertaisesta toteutuksestaan huolimatta.

Minkäkölainen vaikutelma minulle sitten jäi tästä uudesta konsolista? Kokeilemani pelit eivät todellakaan kilpailleet uusimpien grafiikkahirviöiden kanssa mutta paljon retrokonsoleillakin pelaavana se ei haitannut minua lainkaan. Pelit vaikuttivat yksinkertaisuudestaan huolimatta erittäin viihdyttäviltä ja hauskalta etenkin moninpelin ansiosta (testatuissa peleissä ei tainnut olla edes yksinpeliä). Tämän konsolin peleillä on todella matala kynnys päästä mukaan peliin ja todennäköisesti tarkoitus onkin olla ns. casual/party-pelien konsoli ja siinä se toimii erinomaisesti. Myöskin todella matala hinta (eli alle 100 euroa/dollaria) tekee tästä erittäin houkuttelevan hankinnan jos ei halua satsata laitteeseen suurempia summia. Itse jään ainakin innolla odottamaan Ouyan suurempaa rantautumista Suomeen, tällä hetkellä vaikuttaa ainakin hyvältä.

Pikakatsaus: Far Cry 3 - Blood Dragon

En ole pelannut aiemmin paljon kehuja saanutta Far Cry 3 -peliä mutta joitakin viikkoja sitten kuulin samalla pelimoottorilla tehdystä itsenäisestä pelistä Far Cry 3: Blood Dragon ja kiinnostukseni heräsi hieman kun ketäpä nyt ei kasarityyliä kieli poskessa parodioivat pelit kiinnostaisi. Jo pelkkä pelin traileri aiheutti useammat naurahdukset ja näin velvollisuudekseni vähintäänkin ladata Playstation 3:lleni ilmaisen demo-version, joskaan sitä en kerennyt koskaan kokeilemaan.

Tämä johtui siitä, että hieno herrasmies nimeltä Remiel ilmaantui kuin varkain ja tarjosi minulle omaa ylimääräistä kappalettaan Blood Dragonista ja trailerinkin jo nähneenä mikäpä minä olin kieltäytymään (mitä nyt hieman muodon vuoksi olin että no enhän minä nyt voi ottaa...). Toiveena oli lähinnä se että kertoisin sitten kokeilun jälkeen mielipiteeni pelistä ja toivottavasti tämä pikakatsaus kyseisestä pelistä ajaa halutun asian. En ole pelannut peliä vielä läpi joten en tiedä mitä pelin loppumetreillä tapahtuu. Jos pelin luonne muuttuu kuitenkin merkittävästi tähän asti nähdystä niin kirjoitan myöhemmin vielä toisenkin tekstin mutta sen näkee sitten myöhemmin.

Itse peli sijoittuu kahden maailmanlopun jälkeiseen aikaan ja kertoo Rex Power Colt -nimisestä miehestä joka on puoliksi mies, puoliksi kone - cyberkommando!  Sen tarkemmin tarinaan paneutumatta (ja ketä se oikeasti kiinnostaa?) Rex ja hänen pari Spider lähtevät suorittamaan vihollislinjojen taakse tehtävää jossa luoteja, räjähdyksiä, keskisormia ja huonoja on-linereita ei säästellä. Räiskintöjen lomassa etenevät välivideot ovat kuin suoraan jostain 80-luvun piirretyistä tai NES-aikaisista peleistä ja hahmojen heittämä läppä aivan yhtä huonoa...  mikä on tämän pelin tapauksessa kehu. Vastassa näillä miehisillä miehillä on ainakin tämän hetken tietojeni mukaan laumoittain stereotypisia moottoripyöräkypäräisiä sotilaita ja kuten pelin nimestäkin hurjimmat arvaavat - lohikäärmeitä!

Itse pelaaminen on melko vapaan maailman FPS:ää eli Rex ravaa ympäri karttaa vapauttamassa linnakkeita näistä "persoonallisen" näköisistä sotilaista. Menetelmiä on useita, mutta jos et halua käyttää suoraa hyökkäystä niin voit vaikka laskea paikan suojakilven ja päästää lohikäärmeen sisälle hoitamaan taistelut puolestasi. Kun linnake on vallattu, saapuu sitä asuttamaan ystävämielisiä tiedemiehiä, paikkaan saa osto- ja pikamatkustuspisteen sekä mahdollisia lisätehtäviä avautuu. Tehtäviä suorittamalla saa uusia aseita ja päivityksiä aiempiin, lisäksi keräilijäihmiset voivat etsiä maastosta televisioita, vhs-nauhoja sekä muistiinpanoja joista saa sekä kokemuspisteitä että rahaa joiden avulla taas omat taidot kasvavat. Kuten sanoin niin en ole vielä kovinkaan pitkällä pelissä enkä tiedä millaisia asioita sitten myöhemmässä vaiheessa tapahtuu mutta ainakin vaihtoehtoja pelaamiseen on ihan kivasti.

Peli on todella kieli poskessa tehty ja siihen ei kannatakaan suhtautua vakavamielisenä räiskintäpelinä. Rexin äänenä toimiva Michael Biehn (esim. ensimmäisestä Terminaattorista, Aliens -leffasta jne) osaa olla niin kasarimies että hänen (hyvin todennäköisesti tarkoituksellinen) monotoninen ja pökkelömäinen äänensä sopii kuin valettu tähän peliin. Pelin värimaailma on kuin synkästä Miami Vicesta ja musiikit ensimmäisestä Terminaattorista tai muusta kyseisen vuosikymmenen teoksesta. Muutenkin peli vilisee käsittämättömät määrät viittauksia kasariajan tunnettuihin teoksiin kuten jo mainittuun Terminaattoriin, Predatoriin, Rocky 4:ään, Vietnam-sodista kertoviin elokuviin ja ties mihin muuhun. Moni asia pelissä on myöskin niin typerä että se muuttuu hauskaksi. Esimerkiksi kun elinvoimaa palauttavat lääkeruiskut loppuvat niin ei hätää, seuraavalla kerralla Rex saattaa vetäistä jostain tyhjästä voimailijoiden käyttämät käsipuristimet ja pumpata sillä itsensä takaisin täysille voimille.

Lyhyen pelaamiseni perusteella en osaa kuin suositella tätä peliä. Tähän mennessä pelin viihdearvo etenkin 80-luvusta pitävänä ihmisenä on ollut erittäin korkea. Pelin kartalla on iso määrä pelastettavia linnakkeita sekä muita tehtäviä ja se hieman jännittää että muuttuuko peli itseään toistavaksi mutta olen ainakin kuullut kommenttia että linnakkeet olisivat vaihtelevia ja moni vaatii sitten erilaisia lähestymistapoja joten olen erittäin toiveikas loppupelinkin suhteen. Tällä hetkellä peli vaikuttaa kuitenkin loistavalta ja suosittelen sitä kaikille. Iso kiitos vielä Remielille pelistä! Alla on vielä lyhyt video pelin ensimmäisistä minuuteista eli mukana on pelin intro, tutorial sekä hieman ensimmäistä taistelua.

Pikakatsaus: Dead Island - Riptide

Olen odottanut Dead Island -pelin "jatko-osaa" Riptideä siitä lähtien kun peli tuli syksyllä ennakkotilattavaksi. Pidin kovasti ensimmäisestä osasta ja odotukset tätä kohtaan olivat melko korkeat. Tiesin että peli ei muutu paljoakaan teknisesti ja odotinkin lähinnä että sieltä tulisi sitä vanhaa samanlaista hyvää Dead Islandia mihin olin jo tottunut ja tykästynyt.

Pienet huolestumisen merkit nousivat kuitenkin viime viikoilla kun näin muutamiakin melko kielteiseen sävyyn tehtyjä arvosteluja pelistä. Kritiikki kohdistui kuitenkin niihin seikkoihin jotka olivat tuttuja jo alkuperäisestä pelistä, seikkoihin jotka eivät olleet omasta mielestäni niin vakavia että olisivat pilanneet täysin peliä. Jäin siis odottamaan vielä ainakin pieni toivonkipinä silmissä että mitä mieltä _itse_ sitten olen pelistä.

Viime yönä peli sitten julkaistiin ja olihan sitä pakko koittaa ainakin hetken aikaa. Hahmot ja pelimekaniikka vaikutti erittäin samanlaisilta kuin alkuperäisessä pelissä, grafiikat tuntuivat ainakin omiin silmiini hieman parantuneen. Yleisesti ottaen pelaaminen oli hyvin tuttua puuhaa mitä aiemminkin, mitä nyt hahmollani ei ollut ainakaan vielä pään polkemiseen käytettyä taitoa. Aiemmassa osassa kyseistä taitoa tuli käytettyä kutakuinkin jokaiseen viholliseen mutta eiköhän senkin jossain vaiheessa tule saamaan. Tuttua kauraa on siis luvassa!

Jos pelasit aiemman Dead Islandin loppuun niin voit jatkaa samalla hahmolla, jos taas aiempi osa jäi välistä niin Purna kiltisti kertoo tiivistettynä aiemman pelin tapahtumat. Selviytyjät laskeutuvat pelin alussa helikopterilla laivalle jossa joutuvat heti sotilaiden vangiksi ja tutkittavaksi. Virus pääsee kuitenkin valloilleen ja pian suuri osa laivan väestä on zombieita/tartunnan saaneita. Lyhyen laivalla seikkailuosuuden jälkeen laiva iskeytyy Panalai -saaren rantaan. Rannan lähistöltä löytyy pieni kylä jossa asukkaat ovat juuri tartunnan saaneiden hyökkäyksen kohteena ja pelaajan täytyy käydä pelastamassa ihmiset, minkä jälkeen he opastavatkin eteenpäin uusien tehtävien kimppuun.

En ole pelannut peliä vielä kauas mutta tähän asti mielipiteeni on sangen positiivinen. Olen lukenut kritiikkiä huonoista grafiikoista, toistuvista tehtävistä, viidakkoympäristöstä jne. Itseäni kyseiset seikat eivät haitanneet ollenkaan ensimmäisessä osassa ja eivät ole ainakaan vielä haitanneet tässäkään. Lisäksi taisteluissa on tapahtunut ainakin yksi myönteinen parannus. Ensimmäisessä osassa taistelut käytiin vain pelaajien ja zombieiden välillä mutta tässä Riptidessä näyttää myös NPC-hahmot painivan vihollisten kanssa. Onhan tämä "taistelu" todennäköisesti keinotekoista että kamppailu ei todellisuudessa etene vaan siinä odotetaan että pelaaja tulee erottamaan riitapukarit toisistaan mutta kiva parannus silti kun ei tule aivan yksin maailmaa vastaan -oloa.

Tähän asti näkemäni perusteella voisin olettaa että ne ihmiset jotka pitivät ensimmäisestä osasta, pitävät myös tästä Riptidestä ja päinvastoin. En ole ainakaan tähän asti huomannut vielä mitään sellaista seikkaa joka olisi tässä osassa huonommin kuin ensimmäisessä. Jos Dead Islandit ovat entuudestaan tuntemattomia pelejä, suosittelen joko tutustumaan rohkeasti peliin tai katselemaan netistä videoita että näyttääkö kiinnostavalta eikä niin että ei anna pelille mahdollisuutta muiden antamien (huonojen) arvostelujen vuoksi, tämä peli kun jakoi paljon mielipiteitä ensimmäisenkin osan kohdalla . Itse pidin!

Tässä olisi vielä lopuksi riemuksenne 40 minuuttia pelin alusta. Video ei mielestäni spoilaa (Riptiden) tapahtumia sen enempää mitä olen pelistä tekstin puolella kertonut joten voi huoletta katsoa. Suosittelen katsomaan videon Youtuben omalta sivulta niin saa paremmin selvää. Kirjoitan tarkemman esittelyn sitten myöhemmin kun peli käy tutummaksi.

Lisätty: Alla oleva video ei spoilaa siis tämän Riptiden tapahtumia. Kannattaa kuitenkin huomioida aiemmin mainitsemani asia että Purna selostaa aivan alussa edellisen pelin tapahtumat joten jos et halua tietää niistä niin kannattaa joko jättää video katsomatta tai skipata 3:15 -kohtaan josta lähtien ei taideta enää puhua edellisestä pelistä.