maanantai 21. toukokuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - Finding Dory

Viikko sitten kerroin tilanneeni uunituoreen Coco -leffan ja ettei katsottavat elokuvat lopu aivan heti tämän Pixar -kokoelman jälkeen. Valitettavasti unohdin tohkeissani ollessani täysin sen asian, että kyseisen elokuvan julkaisupäivä onkin vasta kesäkuun puolessavälissä eli sinne asti joudutaan kuitenkin odottelemaan. Tällä kertaa katsomisvuorossa oli kuitenkin 2016 vuoden Finding Dory, joka on luonnollisesti jatko-osa aiemmin julkaistulle Finding Nemolle. Rehellisesti sanottuna elokuvan samankaltaisen nimen vuoksi odotukseni eivät olleet kovinkaan korkeat ja pelkäsin että luvassa on saman tarinan kierrätystä mutta eri hahmoilla..

Tällä kertaa elokuvassa keskitytään nimensä mukaisesti Doryyn, siniseen palettivälskäriin (kyllä, kävin lunttaamassa netistä) johon tutustuttiin jo Finding Nemon aikana. Dory on hyväntahtoinen kala, jolla on vain yksi mutta sitäkin suurempi ongelma. Hänen lähimuisti on todella huono ja käytännössä kaikki mitä hän oppii, hän unohtaa yleensä jo minuutin kuluessa. Lapsena hän jopa eksyi vanhemmistaan eikä lopulta muistanut enää missä hänen koti on, saati sitten että ketkä hänen vanhempansa ylipäätänsä olivat. 

Elämä ei ole helppoa nuorelle huonomuistiselle kalalle, jota muut kalat vieroksuvat outoutensa vuoksi. Varttuessaan yksinään Dory tutustuu kuitenkin Marlin -kalaan sekä tämän Nemo poikaan ja nämä seikkailut nähdäänkin Finding Nemo -elokuvassa. Vuosi näiden tapahtumien jälkeen Doryn muisti alkaa palaamaan pätkittäin ja hän kokee hetkellisen muistinpalautumisen, että missä hänen vanhempansa ovat. Huonon muistinsa vuoksi Dory ei tietenkään voi lähteä pitkälle matkalle yksinänsä ja saakin lopulta taivuteltua mukaansa Marlinin, Nemon ja myöhemmin mm. mustekalan nimeltä Hank.

Tämänkin elokuvan kohdalla Pixar on ylittänyt itsensä, sen verran nätiltä trooppiset vesistöt ja muukin ympäristö on saatu näyttämään. Tämä ei ole tosin elokuvan paras puoli vaan elokuvan hahmot. Dory on saatu todella sympaattiseksi hahmoksi ja elokuvaa katsoessa tuli melkein surullinen olo, kun huonomuistinen kala eksyy vanhemmistaan ja muut jättää hänet yksin, muista Doryn toilailuista puhumattakaan. Toinen suosikkini oli Hank -mustekala suorastaan ninjamaisilla taidoillaan. Edellisen elokuvan päähahmot Marlin ja Nemo puolestaan jäävät tällä kertaa melko tylsiksi sivuhahmoiksi. Tässä elokuvassa on vähemmän varsinaista seikkailua, minkä vuoksi se ei yllä ehkä ihan ensimmäisen osan tasolle, mutta ei tämäkään silti huono ollut.

1 kommentti: