sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulukuun pelipaketti numero neljä -arvonta suoritettu

Nyt on taas se maaginen hetki kun on aika julistaa peliarvonnan voittajan voittaja. Tällä kertaa voittajalle oli tiedossa hulpea pelipaketti jossa ei ainakaan omasta mielestäni löytynyt edes keskivertopelejä vaan kaikki ovat loistavia pelejä. Tarjolla oli uusin Tomb Raider, Final Fantasy 7, kahden ensimmäisen Batma Arkham pelien GOTY -versiot sekä Darksiders.

Tällä kertaa arvontaan osallistumisten kanssa oli pientä roblematiikkaa ja päädyin ratkaisemaan tilanteet tasapuolisuuden vuoksi noudattamalla tiukkaa linjaa. Ensimmäinen tapaus liittyi siihen että kommentissa kysyttiin vaan pelien alustaa ja jäin siihen käsitykseen että osallistuminen jätettiin väliin Steam-alustan vuoksi. Jos Mawi tarkoitit kommenttisi osallistumisilmoittautumisena, niin ilmoitatko minulle asiasta jotain kautta, niin tiedän potea ainakin syyllisyyttä väärästä tulkinnastani? :D 

Toinen tapaus liittyy tilanteeseen, jossa sain muutamia tunteja ennen osallistumisajan umpeutumista osallistumisilmoituksen Steamin puolella, mutta blogin puolelle ilmoittautumista ei ollut tullu. Olen vaatinut muiltakin osallistujilta ilmoituksen sekä blogin puolelle että jotain kautta yhteydestiedoista ja tässäkin tapauksessa noudatin valitettavasti sitä samaa tasapuolista tiukkaa linjaa. 

Pyydän kaikkia noudattamaan tulevissa arvonnoissa ilmoittautumiseen liittyvää ohjeistustani. Tarkoitus ei ole olla ilkeä tai hankala, haluan vain sääntöjen koskevan kaikkia tasapuolisesti enkä tämän vuoksi tee poikkeuksia niihin. Nyt olen kuitenkin jaaritellut sen verran pitkän aikaa (ja kerran nettiyhteyksien katkeamisen vuoksi koko tämä teksti katosi ja jouduin kirjoittamaan kokonaan uudestaa) että siirrytään itse arvontaan!









Kuten kaikkitietävä arvonta-masiinani osoittaa, voittajaksi selviytyi tällä kertaa....  COZMINEN!!! Hyvin paljon onnea hänelle tämän vuoden viimeisimmmän arvonnan voitosta! Isot kiitokset myös muille osallistujille... ja vaikkei tällä kertaa voittoa tullutkaan, niin ensi vuonna taas uudet arvonnat! :)

tiistai 24. joulukuuta 2013

Mikkoakin kiinnostaa joulu 2013

Kuva: Yle Areena
Tämä joulukuu on ollut itselleni harvinaisen hektistä aikaa. Työt, asuntoremontti ja niihin liittyvät asiat ovat pitäneet sen verran kiireisenä, että hyvä jos on kerennyt edes itse joulun vuoksi stressaamaan. Blogin puolella en ole kerennyt olemaan niin aktiivinen kuin mitä olisin halunnut ja postaukset ovat keskittyneet vähemmän aikaa vaativiin juttuihin eli tarjouksiin ja arvontoihin. Onneksi nuo mainitut kiireet alkavat olemaan nyt takanapäin ja loppuviikosta pääsenkin palaamaan taas normaaliin rytmiin.

Nyt on kuitenkin jouluaatto ja aika rentoutua. Toivotan siis kaikille lukijoilleni ja tottakai satunnaisille vierailijoillekin mukavaa ja rauhaisaa joulua! :)

Arvonta: Joulukuun pelipaketti numero neljä

Nyt olisi vuorossa tämän joulukuun viimeisin pelipakettiarvonta eli kaikki kynnellekykevät mukaan vaan osallistumaan! Tällä kertaa voittajalle on tarjolla ainakin omasta mielestäni paras pelipaketti tähän astisista, joten kannattaa ehdottomasti osallistua jos tykkää hyvistä peleistä ja ei vielä omista kyseisiä tuotoksia.

Tälläkään kertaa en kirjoita erillisiä esittelyitä kyseisistä peleistä, koska moni varmasti tietää mistä näissä on kyse. Laitan kuitenkin linkitykset muualla oleviin arvosteluihin siltä varalta, että haluat ulkopuolista näkemystä kyseisistä peleistä. Tällä kertaa tarjolla ovat siis seuraavat pelit:

Tomb Raider (K-18)

Final Fantasy VII

Batman: Arkham Asylum GOTY

Batman: Arkham City GOTY

Darksiders


Säännöt:

Voit osallistua arvontaan kirjoittamalla kommenttina tähän postaukseen nimesi/nimimerkin ja sähköpostiosoitteesi. Jos et halua osoitettasi kaikkien nähtäville, voit ilmoittaa sen minulle osoitteeseen deltius@hotmail.com (muutakin kautta voi ilmoittaa, jos olet esim. Steam-kaverinani), mutta sekä nimen että yhteystietojen ilmoittamiset ovat kuitenkin pakollisia. Osallistumiselle arvontaan on aikaa viikko ja tarkemmin sanoen sunnuntaihin 29.12. kello 18:00, jonka jälkeen suoritan arvonnan ja ilmoitan voittajalle ja blogiin mahdollisimman pian. 

Jos voittaja ei vastaa yhteydenottooni 31.12. kello 18:00 mennessä, palkinto menee uudelleen arvottavaksi. Pidätän lisäksi oikeuden puuttua tilanteeseen, jos havaitsen vilppiä tai muuta maalaisjärjen vastaista toimintaa.

Kaikesta tästä sääntöviidakosta huolimatta, toivotan kaikille paljon onnea arvontaan! :)

Lisätty: Pelit ovat siis PC-versioita ja ladataan Steam-palvelun kautta. Jos kyseinen palvelu on entuudestaan tuntematon, voin neuvoa tarvittaessa :)

Tarjous: CDON.COM:n joulukalenteri


Myös CDON.COMilla on omat päivittäin vaihtuvat joulutarjoukset ja listailen niitä jos enemmän tai vähemmän hyviä tulee vastaan. Alla olevat tarjoukset ovat voimassa 24.12.
  • SimCity 4 Deluxe Edition (PC download), 3.00 euroa
  • Call of Juarez 4: Gunslinger (PC download), 4.00 euroa

Tarjous: Playstationin 12 Deals of Christmas

Aivan kuten viime vuonnakin, myös tänä jouluna Playstation Storessa on 12 Deals of Christmas -niminen tarjouskampanja. Siinä 12 peliä on tarjouksessa aina kaksi päivää kerrallaan, minkä jälkeen tarjouspeli(t) aina vaihtuu. 

12. Tarjous (23.-24.12)

The Last of Us
PS3-versio 30.00 euroa
PS Plus-jäsenille: 27.00 euroa

The Last of Us plus Season Pass bundle
PS3-versio 37.50 euroa
PS Plus-jäsenille: 33.75 euroa

Persona 4 Golden
PS Vita-versio 20.00 euroa
PS Plus-jäsenille: 18.00 euroa

https://store.sonyentertainmentnetwork.com

11. Tarjous (21.-22.12)
Grand Theft Auto 5
Killzone Mercenary
10. Tarjous (19.-20.12)
Assassin's Creed 4 Black Flag
Pixeljunk Monsters: Ultimate HD
9. Tarjous (17.-18.12)
Rain
Lone Survivor: The Director's Cut
8. Tarjous (15.-16.12)
PES 2014 - Pro Evolution Soccer Digital Premium Edition
Soul Sacrifice
7. Tarjous (13.-14.12)
Battlefield 4
The Walking Dead
6. Tarjous (11.-12.12)
Saints Row 4
Velocity Ultra
5. Tarjous (9.-10.12)
Payday 2
Dead Or Alive
4. Tarjous (7.-8.12)
Need For Speed Rivals
Rayman Legends
3. Tarjous (5.-6.12)
F1 2013
Metal Gear Solid HD Collection
2. Tarjous (3.-4.12):
Diablo 3
Spelunky
1. Tarjous (1.-2.12): 
EA Sports Fifa 14

Tarjous: Steamin jouluale 2013


Tätä osattiin jo odottaa, että Steamissa tulisi taas jouluale, kysymys oli lähinnä että minä päivänä se alkaa. No nyt alkoi ja jos et kuluttanut kaikkia roposiasi jo vähän aikaa sitten olleessa syysalessa, niin nyt on uusi mahdollisuus kuluttaa kaikki joululahjoihin tarkoitetut rahat peleihin.

Jo perinteeksi muodostuneen tapani mukaan koitan päivittää tähän postaukseen voimassa olevista tarjouksista mielestäni huomion arvoiset (pääasiassa  sellaiset, joissa alennusprosentti on yli 50). Erityiset henkilökohtaiset suositukset merkkaan näistä vielä erikseen * -merkillä. Kannattaa lisäksi muistaa, että vaikka mainoksissa mainitaan vain jonkun pelisarjan viimeisin osa, hyvin todennköisesti myös pelisarjan aiemmat osat sekä lisäsisällöt ovat alennuksessa, joten kannattaa etsiä tarjouksia vaikka Steamin hakukoneella.


(Päivitetty 24.12. kello 10:40)

Pikatarjouksia:
  • Ys I & II Chronicles+, 3.50 euroa
  • DisplayFusion, 5.60 euroa
  • The Elder Scrolls V: Skyrim, 7.50 euroa
  • NASCAR: The Game 2013, 9.25 euroa

Päivän tarjouksia:
  • Castle Crashers, 3.00 euroa
  • Arma 3, 27.00 euroa
  • Splinter Cell Blacklist, 25.00 euroa
  • Borderlands 2 Game of the Year, 12.50 euroa
  • Trine 2 Complete Story, 1.70 euroa
  • Shadowrun Returns, 8.55 euroa
  • Amnesia A Machine for Pigs, 8.00 euroa
Edellisen päivän tarjouksia:
  • Dragon Age Origins, 5.00 euroa
  • The Elder Scrolls IV: Oblivion GOTY, 5.00 euroa
  • Antichamber, 4.75 euroa
  • Shadow Warrior, 8.75 euroa
  • Tomb Raider, 10.00 euroa
  • Witcher 2: Assassins of Kings Enhanced Edition, 5.00 euroa
  • Max Payne 3, 4.00 euroa
  • Rogue Legacy, 4.65 euroa

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukuun pelipaketti numero kolme -arvonta suoritettu

Taas on se hektinen hetki, kun blogini arvontaan ilmottatumisaika umpeutui ja arvoin yhden onnekkaan voittajan. Voittaja saa tällä kertaa pari kappaletta Magicka -pelejä sekä vinon pinon Telltale Gamesin pelejä, mm. Back to the Futuren sekä Sam & Max the Devil's Playhousen. Mutta pidemmittä puheitta (ja minunkin pitää jatkaa joulupuuhastelujen pariin) nii let the arvonta begin!!!










Tällä kertaa voittajaksi kruunattiin siis tättärärää...  Ugizawane! Kannatti selvästi osallistua mukaan vielä viime hetkinä :) Isot onnittelut voittajalle ja todella paljon kiitoksia kaikille muillekin osallistuneille aktiivisuudestanne :)

Siinäkö ne arvonnat sitten olivat? Jäitkö vielä ilman voittoa? Ei hätää, sillä nimensä mukaisesti joulukuun arvonnat eivät lopu jouluaattoon vaan kestävät kuun loppuun saakka eli vielä on yksi arvonta jäljellä. Jos saan sanoa oman mielipiteeni, niin tulossa on lisäksi paras pelipaketti tähän astisista, joten suosittelen ehdottomasti seuraamaan tilannetta ja osallistumaan :)

Arvonta: Joulukuun pelipaketti numero kolme

Nyt olisi taas vuorossa lupaamani kolmannen pelipaketin arvonta. Halusin laittaa mukaan muutaman tietyn pelin, mutta niiden mukana tuli väkisin muitakin pelejä, jolloin yhteismäärä paisui melkolailla. Kyseessä ovat pääasiassa Humble Bundlejen mukana tulleita pelejä, mistä tuo paketin paisuminen johtuu. Oletan kuitenkin, ettei kasvanut pelien määrä haittaa ketään :)

Tällä kertaa en kirjoita erillisiä esittelyitä peleistä ihan siitä syystä, että Magickaa lukuunottamatta en ole itse vielä kerennyt edes pelaamaan kyseisiä pelejä. Laitan mukaan kuitenkin linkit pelien arvosteluihin siltä varalta, jos haluat saada lisätietoa. Magickasta on kaksi kappaletta sitä varten, että kyseinen peli on paljon hauskempi co-oppina eli yhteistyöpelinä ja toinen kappale pelistä on tarkoitettu annettavaksi kaverille. Arvonnan voittaja saa omakseen siis seuraavat pelit:

Magicka + DLC:t Dungeons and Daemons ja Vietnam
+ Magicka ilman DLC:itä
http://www.peliplaneetta.net/arvostelut/1289 (Jukka Moilanen)

Back to the Future: The Game
http://www.ign.com/articles/2011/02/17/back-to-the-future-ps3-review (Greg Miller, englanniksi)

Sam & Max: The Devil's Playhouse
http://www.konsolifin.net/playstation/arvostelut/867

Poker Night at the Inventory
http://www.rockpapershotgun.com/2010/11/24/wot-i-think-poker-night-at-the-inventory

Wallace & Gormit's Grand Adventures
http://reviews.teamxbox.com/xbox-360/1709/Wallace-Gromits-Grand-Adventures/p1

Lisäksi mukana tulevat Telltale Gamesin vähemmän tunnetut pelit:
  • Nelson Tethers: Puzzle Agent
  • Puzzle Agent 2
  • Hector: Badge of Carnage


Säännöt:

Voit osallistua arvontaan kirjoittamalla kommenttina tähän postaukseen nimesi/nimimerkin ja sähköpostiosoitteesi. Jos et halua osoitettasi kaikkien nähtäville, voit ilmoittaa sen minulle osoitteeseen deltius@hotmail.com (muutakin kautta voi ilmoittaa, jos olet esim. Steam-kaverinani), mutta sekä nimen että yhteystietojen ilmoittamiset ovat kuitenkin pakollisia. Osallistumiselle arvontaan on aikaa viikko ja tarkemmin sanoen sunnuntaihin 22.12. kello 18:00, jonka jälkeen suoritan arvonnan ja ilmoitan voittajalle ja blogiin mahdollisimman pian. 

Jos voittaja ei vastaa yhteydenottooni 24.12. kello 18:00 mennessä, palkinto menee uudelleen arvottavaksi. Pidätän lisäksi oikeuden puuttua tilanteeseen, jos havaitsen vilppiä tai muuta maalaisjärjen vastaista toimintaa.

Kaikesta tästä sääntöviidakosta huolimatta, toivotan kaikille paljon onnea arvontaan! :)

Lisätty: Tarkensin epäselvyyttä säännöissä, muutos kirjoitettu punaisella.

G2A.COMin Jouluale



G2A.COM -sivustolla on ollut jo muutaman päivän Joulu-mädness -kampanja menossa. Tarjolla on useita pelejä halvahkoon hintaan ja hinnat ovat voimassa tiistai-iltaan kello 21 saakka. Tarjolla ovat mm. sellaiset pelit kuin:
  • Mass Effect Trilogy, 13.00 euroa
  • Call of Duty Ghosts, 28.00 euroa
  • Shadowrun, 8.00 euroa
  • Bioshock Infinite, 10.00 euroa
  • Alice Madness Returns, 3.30 euroa
  • Deus Ex: Human Revolution, 3.00 euroa
  • Battlefield 4, 28.00 euroa
  • Fifa 14, 21.00 euroa
  • Command & Conquer Complete Edition, 14.00 euroa
  • Batman Arkham Origins, 18.00 euroa
https://www.g2a.com/christmasmadness

Mainitsemani versiot on ns. Global- tai Europe-versioita eli sellaisia joiden pitäisi toimia ongelmitta Suomessakin. Sivustolta löytyy myös ns. Venäjän versioita jotka ovat vielä piirun verran halvempia, mutta saattavat vaatia ylimääräisiä kikkailuja toimiakseen. Keskityn G2A.COM:n mainosteluissa vain näihin Global -versioihin jotta pelit varmasti toimivat.

Mainitsemieni joulutarjousten lisäksi sivustolta saa myös mm. seuraavat pelit halvahkolla:
  • Sim City, 28.00 euroa
  • Battlefield 4 Premium (sis. DLC:t, ei emopeliä), 32.50 euroa

G2A.COM palkitsee käyttäjiä pienellä korvauksella, jos nämä saavat houkuteltua sivustolle uusia asiakkaita. Jos haluat antaa minulle pienen tuen blogissani tapahtuvasta tarjousten ilmoittelusta, niin rekisteröidy palveluun tämän osoitteen kautta. Vastaavasti voit itsekin mainostaa sivustoa eteenpäin tuttavillesi ja saat heidän ostoksista korvauksen. Lisätietoa palkkiojutusta löytyy osoitteesta:


Kiitän jo etukäteen Teitä, jotka toivottavasti tukevat peliostosten yhteydessä minua! :)

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Playstation Mobile myös Suomeen

Tänään on ollut sen verran hektisyyttä ja kiireitä, etten ole kerennyt kirjoittelemaan pahemmin mitään blogin puolelle vaikka taisin lupailla kirjoittaa ainakin jotain Joulukuun jokaisena päivänä. Ilmoitan ainakin sellaisesta ilouutisesta, että kuten otsikossa jo sanottiin, niin Playstation Mobile on nyt käytössä myös Suomessa. 

Aiemmin kyseinen palvelu oli vain harvojen ja valittujen maiden yksinoikeus, mutta onneksi ei enää. Kyseistä palvelua voi käyttää useissa älypuhelimissa, tableteissa ja Playstation Vitassa, ainoa mitä tarvitset, on ladata ilmainen Playstation Mobile -sovellus. Jos haluat PS Mobilelle ilmaisia pelejä, niin kannattaa lukea juttu osoitteesta

tiistai 17. joulukuuta 2013

Tunnista kuvauksesta #3

Olin aivan siinä muistikuvassa, että olisin tehnyt Tunnista Kuvauksesta -visan myös TV-sarjoistakin. Olin näköjään muistanut väärin, joten nyt on siis sellaisenkin vuoro. Ideana visassa on sellainen, että annan muutamia vinkkejä jostain pelistä/pelisarjasta, elokuvasta tai TV-sarjasta ja sinun tehtävä on sitten luonnollisesti arvata mistä on kyse. Jokaisella visailukerralla kysyttävät kohteet kuuluvat samaan kategoriaan eli ne ovat vain pelejä, elokuvia tai TV-sarjoja.

Kun olet tehnyt veikkauksesi niin oikeat vastaukset löytyvät visan lopusta, joskin piilotettuna. Saat piilotetut vastaukset esille maalaamalla tekstin hiirellä. Toivon ettet paljasta muille oikeita vastauksia mutta muu keskustelu kuten että miten monta kuvaa meni oikein jne on sallittua kommenttiosiossa. Onnea visaan! :)

Tällä kertaa kysellään elokuvia. Toivon samalla myös palautetta, että olivatko kysymykset aivan liian helppoja/vaikeita tai mitä yleensäkin piditte.

1. Ensimmäisessä arvuuteltavassa sarjassa seurataan vankien elämää. Ehkä tunnetuin hahmo sarjassa on iso tumma mies, jolla pieni hassu pipo.
2. Sarja kertoo mm. pizzalähetistä, tiedemiehestä ja yksisilmäisestä naisesta.
3. Viitaten edelliseen, tässä sarjassa kenkäkauppias on naimisissa yksisilmäisen naisen kanssa.
4. Lainvalvojat vaihtavat lain nurjalle puolelle.
5. Toisen suositun piirrossarjan spin-off, jossa kyyninen ja epämuodikas teini-ikäinen tyttö kritisoi mm. pintaliitoelämää.
6. Apupormestari koittaa pitää hölmöä pormestaria virassaan vuosituhannen vaihteen tilannekomediassa.

Vastaukset:

1. Kylmä rinki (Oz)
2. Futurama
3. Pulmuset (Married with Children)
4. Shield
5. Daria
6. Spin City

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Arvonta: Joulukuun pelipaketti numero kaksi arvottu

Olisi taas aika julistaa joulukuun toinen onnellinen ihminen, jolle on luvassa pelirikas joulu. Toisen peliarvonnan osallistumisaika on nimittäin umpeutunut. Tälläkin kertaa osallistumisaktiivisuus oli kiitettävä, kun seitsemän osoitti kiinnostusta peleistä, kiitos siitä :) Tällä kertaa arvottavina peleinä olivat muutamakin kappale Orcs Must Die -pelejä, System Shock 2 sekä Garry's Mod. Pidemmittä puheitta: to the arvonta -->








BAZINGA!

Tässä ei siis tapahtunut tietenkään mitään arpomista, vain tulos saatiin monimutkaisten ja tähtitieteellisten laskutoimitusten kautta. Tätä en koskaan arvannut toteavani, mutta voittaja on tällä kertaa Nänni! Isot onnittelut voittajalle ja kiitos osallistumisesta kaikille muillekin! Uutta arvontaa olisi sitten taas vuorossa heti huomisesta lähtien, palailkaamme asiaan silloin! :)

Tarjous: Command & Conquer Complete Collection



G2A.COM -sivustolla on tarjouksessa pala RTS-pelien historiaa, nimittäin Command & Conquer Complete Collection. Hintaa kokoelmalla on 14.00 euroa ja tarjous on voimassa maanantaihin kello 1:00 yöllä. Paketti sisältää seuraavat legendaariset pelit:

  • Command & Conquer (+ The Covert Operations)
  • Command & Conquer: Red Alert (+ Counterstrike + The Aftermath)
  • Command & Conquer: Tiberian Sun (+ Firestorm)
  • Command & Conquer: Red Alert 2 (+ Yuri's Revenge)
  • Command & Conquer: Renegade
  • Command & Conquer: Generals (+ Zero Hour)
  • Command & Conquer 3: Tiberium Wars (+ Kane's Wrath)
  • Command & Conquer: Red Alert 3 (+ Uprising)
  • Command & Conquer 4: Tiberian Twilight

https://www.g2a.com/command-conquer-complete-collection-ea-origin-cd-key-eu.html

Mainitsemani versio on ns. Europe-versio eli sellainen jonka pitäisi toimia ongelmitta Suomessakin. Sivustolta löytyy myös ns. Venäjän versioita jotka ovat vielä piirun verran halvempia, mutta saattavat vaatia ylimääräisiä kikkailuja toimiakseen. Keskityn G2A.COM:n mainosteluissa vain näihin Global -versioihin jotta pelit varmasti toimivat.

Mainitsemani Battlefield 4 Premiumin lisäksi sivustolta saa myös mm. seuraavat pelit halvahkolla:

  • Guild Wars 2 Heroic Edition, 24.80 euroa
  • Arma III, 21.90 euroa
  • Mass Effect Trilogy, 13.90 euroa

G2A.COM palkitsee käyttäjiä pienellä korvauksella, jos nämä saavat houkuteltua sivustolle uusia asiakkaita. Jos haluat antaa minulle pienen tuen blogissani tapahtuvasta tarjousten ilmoittelusta, niin rekisteröidy palveluun tämän osoitteen kautta. Vastaavasti voit itsekin mainostaa sivustoa eteenpäin tuttavillesi ja saat heidän ostoksista korvauksen. Lisätietoa palkkiojutusta löytyy osoitteesta:


Kiitän jo etukäteen Teitä, jotka toivottavasti tukevat peliostosten yhteydessä minua! :)

Arvonta: Joulukuun pelipaketti numero kaksi

Ensimmäinen joulukuun peliarvonta meni paremmin, kuin osasin odottaakaan. Osallistujia ilmaantui kiitettävä määrä, joten iso kiitos aktiivisuudesta ja kiinnostuksesta. Seuraavaksi olisi tottakai vuorossa uusi arvonta, kuten menin aiemmin lupaamaan. Pidemmittä puheitta seuraavaksi olisi lyhyt esittely peleistä, jotka toisen arvonnan voittaja saa:

Ensimmäisenä arvonnan palkintona ei ole vain yksi, vaan parikin peliä omasta mielestäni erinomaisesta Orcs Must Die! -pelisarjasta Mukana on ensimmäisen OMD -pelin Game of the Year -versio, jossa peruspelin (yksinpeli) lisäksi mukana on pelin DLC:t eli lisäsisällöt. Jottei pelattava loppuisi kesken, mukaan tulee pelin jatko-osa Orcs Must Die! 2: Complete Pack eli tässäkin perusperuspelin lisäksi myös kaikki lisäsisällöt. Viimeisimpänä jos yksin pelaaminen käy tylsäksi, niin mukaan tulee vielä toinen kappale OMD2 (ilman lisäsisältöjä), jonka voi antaa vaikka kaverille ja pelata sitten co-oppina eli yhteistyöpelinä. Jos haluat lukea tarkemmin peleistä, niin niistä kirjoittamani jutut löytyvät seuraavien linkkien takaa: OMD ja OMD2

Jos Orcs Must Die!:mainen suora fantasiamaailman toiminta ei kiinnosta, niin toisena vaihtoehtona on mennä hiippailemaan avaruusasemalle System Shock 2 -pelissä. Kyseessä on yhden 90-luvun uraauurtavimman scifiroolipelin jatko-osa, joka pärjää erinomaisesti omillaankin. Jos tiedät millainen tunnelma oli esimerkiksi Dead Spacessa tai Bioshockissa, niin tämä peli on yksi ideoiden lähde. Jos haluat lukea tarkemmin pelistä, niin siitä löytyy (englanniksi) arvostelu IGN:stä.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä on Garry's Mod, jonka sain arvontaan lahjoituksena herrasmieheltä nimeltä nurmeela, iso kiitos hänelle! :) Garry's Mod on hiekkalaatikkotyökalu, jolla voi puuhastella kaikenlaista hauskaa Valven Source -pelimoottorin avulla. En ole henkilökohtaisesti pelannut/leikkinyt Garry's Modilla, mutta suosiostaan päätellen se on ilmeisesti hauskaa ajankulua. Modista löytyy lyhyt BitLoopin kirjoittama esittely Half-Life Finlandista.

Näin yhteenvetona voittaja saa siis seuraavat:

  • Orcs Must Die! + Artifacts Of Power + Lost Adventures
  • Orcs Must Die! 2 + Family Ties Booster Pack + Fire And Water Booster Pack
  • Orcs Must Die! 2
  • System Shock 2
  • Garry's Mod


Säännöt:

Voit osallistua arvontaan kirjoittamalla kommenttina tähän postaukseen nimesi/nimimerkin ja sähköpostiosoitteesi. Jos et halua osoitettasi kaikkien nähtäville, voit ilmoittaa sen minulle osoitteeseen deltius@hotmail.com (muutakin kautta voi ilmoittaa, jos olet esim. Steam-kaverinani), mutta nimen laittaminen kommenttina on kuitenkin pakollinen. Osallistumiselle arvontaan on aikaa viikko ja tarkemmin sanoen sunnuntaihin 15.12. kello 18:00, jonka jälkeen suoritan arvonnan ja ilmoitan voittajalle ja blogiin mahdollisimman pian. 

Jos voittaja ei vastaa yhteydenottooni 17.12. kello 18:00 mennessä, palkinto menee uudelleen arvottavaksi. Pidätän lisäksi oikeuden puuttua tilanteeseen, jos havaitsen vilppiä tai muuta maalaisjärjen vastaista toimintaa.

Kaikesta tästä sääntöviidakosta huolimatta, toivotan kaikille paljon onnea arvontaan! :)

lauantai 14. joulukuuta 2013

Pelattu: Dear Esther

Ostin Dear Esther -nimisen pelin varmasti yli vuosi sitten kahdella eurolla. Halpa hinta johtui kuulemani mukaan siitä, ettei peli ole kovinkaan pitkä, mutta ainakin tarinallisesti tunnelmallinen ja teknisesti parasta antia mitä Half-Life 2:sta tutusta Source -pelimoottorista saa irti. Nyt kun peli oli kerennyt muhimaan hieman virtuaalisessa pelivarastossani, päätin ottaa sen vihdoinkin tarkasteluun ja jakaa siitä muutaman kommentin.

Peli alkaa tilanteesta, jossa pelaajan hahmo on juuri saapunut Skotlannissa sijaitsevan autioituneen saaren rantaan. Tästä hän lähtee seikkailemaan ympäri saarta määränpäänä selvästikin taivaanrannassa houkuttelevasti vilkutteleva radioantennimasto. Tarina on siinä mielessä persoonallinen, ettei se selitä asioita kovinkaan tarkkaan vaan vähän väliä nimetön miesääni kertoo lyhyitä pohdintojaan mitä on tapahtunut. Pelin läpäistyä olin utelias ja Googlettamalla selvisi, että peli arpoo joka pelikerta mitä tarinan osasia kerrotaan ja yhdellä pelikerralla ei voi edes kuulla koko tarinaa. Tarina muodostuu hyvinkin paljon pelaajan omista tulkinnoista sen perusteella, miten on näitä palasia ja omaa mielikuvitustaan käyttänyt. Yksi esimerkki pelin tulkinnanvaraisuudesta ja epämääräisyydestä on se, että tajusin vasta pelin loppuvaiheilla, että kuka tämä itse pelattava hahmo on. Tunsin oloni todella hölmöksi, vaikka minulla olikin ollut mielestäni hyvät perustelut omalle tulkinnalleni. 

Peli oli omalla tavallaan outo. Minulle jäi ainakin epäselväksi, että onko siinä yksi tarina taustalla vai vaihteleeko koko tarinakin arvottujen tarinaosasten perusteella. Ainakin omissa lopputeksteissäni Estherin sukunimi mainittiin, ja se tuntuu ristiriitaiselta netistä löytämieni tarinateorioiden kanssa. Tämän pelin tarinaa pohtiessa tulee olo kuin olisi katsonut David Lynchin elokuvaa :D 

Jos tarina kuitenkin unohdetaan, niin visuaalisesti peli oli todella näyttävä erityisesti Source -peliksi ja musiikitkin olivat erinomaiset ja tunnelmaa luovat. Melkein ainoa häirinnyt asia "pelissä" oli se, että siinä ei voinut tehdä käytännössä mitään kävelyn ja zoomailun lisäksi, FPS-pelejä pelanneena se hitaasti käveleminen yksinkertaisesti turhautti :-D Jos satut saamaan Dear Estherin korkeintaan parilla eurolla, niin kyllä tämä pieni viihdyttävä kokemus on, joten eikun vain hankkimaan ja tekemään omia tulkintoja tarinasta!

perjantai 13. joulukuuta 2013

Playstation Plussan tammikuun pelit

Playstation -vuosi alkaa olemaan lopuillaan ja 2014 aivan nurkan takana. Playstation Plus -palvelun ilmaispelit jatkavat ilmestymistään ja pelejä on taas luvassa niin Playstation 3:lle, 4:lle kuin Vitallekin. Pidemmittä puheitta tarjolle ilmaantuvat seuraavat pelit:
  • DmC Devil May Cry (PS3) 24.12.
  • Borderlands 2 (PS3) 24.12.
  • Soul Sacrifice (PS Vita) 24.12.
  • Blazblue Continuum Shift Extend (PS Vita) 24.12.
  • Don't Starve (PS4) 8.1.

torstai 12. joulukuuta 2013

Fallout, Fallout 2 ja Fallout Tactics ilmaiseksi


En nyt tämän päivän kiireiden vuoksi kerennyt väsäämään fiksumpaa postausta, mutta olkoot tämä edes laiha lohdutus asiaan. Fallout -pelit ovat yhtiä suosituimpia ja kehutuimpia tietokonemuotoon väännettyjä roolipelejä. Nyt kun Good Old Games -sivustolla alkoi talvialennusmyynnit, niin sivusto tekee kulttuuriteon ja antaa kahden vuorokauden ajan (lauantaihin kello 4:00) Fallout -sarjan ensimmäisiä osia täysin ilmaiseksi. 

Humble Bundle Weekly


Taas on se aika viikosta, kun Humble Bundle Weeklyn pelit päivittyvät. Jos kampanjan idea on tuntematon, niin maksamalla yhden dollarin saat kasan pelejä ja maksamalla pari dollaria lisää saat muutaman pelin vielä lisää. Itse pelien lisäksi mukana saa vielä sountrackit, jos ne sattuvat kiinnostamaan. Pidemmittä puheitta seuraavat pelit kuuluvat yhden dollarin settiin:

  • Zeno Clash
  • Zeno Clash 2
  • Killing Floor
  • Dwarfs!?

Maksamalla hieman enemmän (kirjoitushetkellä 6 dollaria) saat edellisten lisäksi vielä pelit:

  • Rock of Ages
  • Rising Storm

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Katsottu: Batman & Robin

Aloitin aiemmin Batman -elokuvien esittelyn ja vaikka tahti onkin hieman hidastunut, asia ei ole kuitenkaan unohtunut. Nyt ollaan menossa elokuvien puolivälissä eli Batman & Robin -elokuvassa. Elokuva on tunnettu Arnold Schwartzeneggerin mukanaolosta ja hänen heittämistään todella köykäsistä one-linereista, mutta olivatko ne sittenkään elokuvan surkuhupaisin asia? Ehei, sen kunnian sai elokuvan varsinaiset tähdet...

Elokuva marssittaa taas uuden liudan hahmoja elokuvaan Batmanin (George Clooney) ja edellisessä elokuvassa mukaan tulleen Robinin (Chris O'Donnel) lisäksi. Ensimmäinen uusi tuttavuus on timantteja varasteleva Mr Freeze, joka heittää kylmyydestä niin typerää läppää että alta pois. Toisena uutena hahmona on miehiä lumoava, kasveja palvova Poison Ivy (Uma Thurman). Ei Ivylläkään mikään Oscar-tason suoritus ole, mutta Thurmanin valinta hänen rooliin antaa jo paljon anteeksi. Hyviksien puolella mukaan on vedetty vielä väkisin Barbara Wilson (Alicia Silverstone), Alfredin (Michael Gough) veljentyttö josta myöhemmin tulee Batgirl. Sen lisäksi, että tytön pitäisi olla oikeasti komissaario Gordonin veljentyttö eikä Alfredin, niin Batgirl on vieläpä niin turha hahmo elokuvassa että voi vain kysyä, miksi hänet on otettu mukaan. Tai no tietäähän sen syyn kun miettii millaisiin kumipukuihin elokuvan sankarit pukeutuvat...

Elokuvan mukana ei tule ollenkaan extroja, mutta enpä osannut sellaisia pahemmin kaivatakaan tämän elokuvan kohdalla. Batmanin ja Robinin vitsit ovat typeryydessään jotain niin omaa luokkaa, että päihittävät jopa Mr Feezin kömpelöt sutakautukset. Hahmojen puvut kuminänneineen ja lähikuvat 100+ -vuotiaan Clooneyn pakaroista ovat kornit ja jotain niin käsittämätöntä settiä, että katsoja luulee seuraavansa jotain Batmanista tehtyä parodiaelokuvaa. Elokuvan takakannessa ei mainita sanallakaan komediaa, siellä puhutaan vain jännityksestä o_O

Tarjous: Humble Jumbo Bundle


Humble Bundle on julkaissut taas uuden halvalla saatavan pelikokoelman, tällä kertaa nimellä Humble Jumbo Bundle. Asiasta tietämättömille ajatuksena on että maksamalla vähintään yhden dollarin saat omaksi muutaman pelin ja maksamalla vielä hieman enemmän pelien määrä lisääntyy. Pelien lisäksi mukana tulee myös samojen pelien soundtrackit. Oston yhteydessä saat itse päättää, miten suuri osa rahoista menee pelin tekijöille, hyväntekeväisyyteen tai muille tahoille ja koska kyseessä on pohjimmiltaan hyväntekeväisyyskampanja, mainitut hinnat ovat siis vain minimihintoja ja enemmänkin saa toki maksaa.

Tällä kertaa suppeammassa paketissa löytyy seuraavat pelit:

  • Natural Selection 2
  • Sanctum 2
  • Magicka + DLC (Dungeons and Daemons ja Vietnam)


Hieman laajemmassa paketissa (hinta tällä hetkellä 4.10 dollaria eli noin kolme euroa) saat lisäksi:

  • Orcs Must Die! 2: Complete Pack
  • Garry's Mod
  • Serious Sam 3: BFE

https://www.humblebundle.com

Lisätty:

Hintavampaan pakettiin on lisätty nyt uusia pelejä. Saat ne automaattisesti, jos olet ostanut kyseisen vaihtoehdon jo aiemmin. Uudet pelit ovat:

  • Sanctum: Collection
  • Orcs Must Die! GOTY
  • Cities in Motion 2

tiistai 10. joulukuuta 2013

Tunnista kuvauksesta #2

Nyt olisi aika jatkaa loistavasti(?) alkanutta uutta visaa nimeltään Tunnista kuvauksesta -visaa. Ideana on sellainen, että annan muutamia vinkkejä jostain pelistä/pelisarjasta, elokuvasta tai TV-sarjasta ja sinun tehtävä on sitten luonnollisesti arvata mistä on kyse. Jokaisella visailukerralla kysyttävät kohteet kuuluvat samaan kategoriaan eli ne ovat vain pelejä, elokuvia tai TV-sarjoja.

Kun olet tehnyt veikkauksesi niin oikeat vastaukset löytyvät visan lopusta, joskin piilotettuna. Saat piilotetut vastaukset esille maalaamalla tekstin hiirellä. Toivon ettet paljasta muille oikeita vastauksia mutta muu keskustelu kuten että miten monta kuvaa meni oikein jne on sallittua kommenttiosiossa. Onnea visaan! :)

Tällä kertaa kysellään elokuvia. Toivon samalla myös palautetta, että olivatko kysymykset aivan liian helppoja/vaikeita tai mitä yleensäkin piditte.

1. Tässä elokuvassa bussilastillinen ihmisiä kaapataan saarelle kaulassaan pommi. Tämä on elokuvasarjan ensimmäinen osa.
2. Pommiekspertti ja entinen vankilavanhus lähtevät estämään terroristeja.
3. Poliisi soluttautuu rikollisten joukkoon ja rikollinen poliisin joukkoon Hongkongissa.
4. Elokuva on voittanut seitsemän Oscaria, neljä BAFTA-palkintoa ja kuusi Golden Globea. Elokuva pohjautuu tositapahtumiin ensimmäisen maailmansodan aikana.
5. Vanhus ajaa osavaltiosta toiseen ruohonleikkurilla.
6. Penn, Nolte, Cusack, Brody, Harrelson, Travolta, Clooney, Leto...

Vastaukset:

1. Battle Royale
2. The Rock
3. Infernal Affairs
4. Arabian Lawrence
5. Straight Story
6. Veteen Piirretty Viiva

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Joulukuun pelipaketti numero yksi -arvonta suoritettu

Nyt on joulukuun ensimmäinen peliarvonta ohitse tai tarkemmin sanottuna osallistumisaika, itse arvontahan on juuri alkamassa. Se että otin tällä kertaa useamman pelin palkinnoksi taisi olla mieluinen ratkaisu monen kohdalla, sillä tällä kertaa arvontaan osallistui ennätysmäärä osanottajia. Iso kiitos aktiivisuudesta kaikille! Koska nurkissani lojuu paljon enemmänkin joutilaita pelejä, niin tulen noudattamaan samaa linjaa tulevissakin arvonnoissa. Mutta nyt saa turha jauhaminen loppua ja käynnistetään pääasia eli itse arvonta!

Osanottajat asettuvat lähtöviivalle...

Lähtölaukaus pamahtaa ja kymmenen osallistujaa
säntää voitonkiilto silmissä kohti maalia...

Osanottaja numero 9 liukastuu banaaninkuoreen
ja lentää ensimmäisenä maaliviivan ylitse...

... ja kyseinen kilpailija oli maalikameran perusteella Cami!
Eli tällä kertaa kävi niin hassusti, että voittajaksi tässä taitoa ja vuosien treenaamista vaativassa kilpailussa selviytyi Cami. Palkinnoksi tämä täti saa siis pelit Limbo, Rochard sekä Giana Sisters: Twisted Dreams. Valtavankokoiset onnittelut hänelle voitosta ja iso kiitos muillekin osallistumisesta. Kuten varmaan tiedättekin, niin melko pian on tulossa uutta arvontaa, eikun vaan osallistumaan siihen vaikkei tällä kertaa onnea ollutkaan :)

lauantai 7. joulukuuta 2013

Katsottu: Prometheus

Alienit ovat yhtiä lempileffojani, erityisesti sarjan hieman toiminnallisempi toinen osa on vienyt ykköspaikan suosikkielokuvieni listalla. Kuultuani Prometheuksesta eli elokuvasarjan niinsanotusta esiosasta olin toki innoissani, mutta kun moni leffan nähnyt lyttäsi sen heti ilmestyttyään, niin muutin suhtautumiseni hieman varovaisemmaksi. Oliko elokuva oikeasti niin huono vai olivatko katsojien odotukset vaan niin epärealistisen korkeat että kokemus ei voisi olla muuta kuin pettymys? Annoin elokuvan siis muhia rauhassa kauppoen hyllyillä ja kun sieltä lopulta tuli vastaan 10 euroa maksava DVD:n, Blu-rayn ja digitaalisen version sisältävä paketti, niin päätin lopulta ostaa leffan tuomittavaksi.


Elokuva alkaa siitä, kun Peter Weylandin palkkaama tutkimusryhmä matkustaa pari vuotta syväjäädytettyinä Prometheus -aluksella. Pian miehistölle selitetään matkan tarkoitus: Kauaiselta planeetalta on löydetty mahdollisesti ihmiskunnan kehittäjät ja ryhmä on lähetetty tutkimaan asiaa. Planeetalta löytyy paitsi muinaisia rakennelmia ja teknologiaa, myös uusia lajeja. Loppu onkin sitten Alienit nähneille tuttua kauraa...

Elokuvassa oli hyvin paljon samoja piirteitä ja juonenkäänteitä, kuin ensimmäisessä Alienissa. Toinen teos joka leffasta tuli vahvasti mieleeni oli tietokoneelle ja konsoleille tehty Dead Space -peli. Mielestäni näiden ”risteytys” oli erinomainen juttu, sillä kaikesta erinomaisuudestaan huolimassa ensimmäinen Alien on (etenkin myöhemmillä katselukerroilla) auttamattoman tylsä elokuva ja pieni toiminnallisuuden ja visuaalisuuden lisäys ei tee ollenkaa pahaa. Kaikesta Prometheuksen saamasta kritiikistä, ”tämähän on jo nähty -fiiliksestä, melkein olemattomista extroista ja melko epäkiinnostavista hahmoista (koska ei Sigourney Weaveria eikä Lance Henrikseniä) huolimatta viihdyin leffan parissa erinomaisesti.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Tunnista kuvauksesta #1

Ajattelin koittaa jälleen kerran uudenlaista visaa, nimittäin Tunnista kuvauksesta -visaa. Ideana on sellainen, että annan muutamia vinkkejä jostain pelistä/pelisarjasta, elokuvasta tai TV-sarjasta ja sinun tehtävä on sitten luonnollisesti arvata mistä on kyse. Jokaisella visailukerralla kysyttävät kohteet kuuluvat samaan kategoriaan eli ne ovat vain pelejä, elokuvia tai TV-sarjoja.

Kun olet tehnyt veikkauksesi niin oikeat vastaukset löytyvät visan lopusta, joskin piilotettuna. Saat piilotetut vastaukset esille maalaamalla tekstin hiirellä. Toivon ettet paljasta muille oikeita vastauksia mutta muu keskustelu kuten että miten monta kuvaa meni oikein jne on sallittua kommenttiosiossa. Onnea visaan! :)

Ensimmäisellä (ja toivottavasti ei viimeisellä) kerralla kysellään peleistä. Toivon samalla myös palautetta, että olivatko kysymykset aivan liian helppoja/vaikeita tai mitä yleensäkin piditte.

1. Tässä 90-luvun alun pelissä liikutaan yhdellä tai kahdella Disneyn hahmolla, viskellään laatikoita, omenoita ja kujeilijat myös toista pelaajaa. Pelin pääpahiksena toimii isokokoinen kissa.
2. Tämän pelin tehnyt firma tuli 90-luvulla tunnetuksi tietyn genren peleistä, poikkeuksena juuri tämä peli, jossa opiskelet, työskentelet, säästät rahaa ja nouset työuralla.
3. Tämän pelisarjan ensimmäinen osa sai vaikutteita erään tunnen kauhukirjailijan teoksista, toinen osa voodoosta ja kolmas osa westerneistä. Tämän jälkeisissä osissa päähenkilö vaihtui nuoreksi jampaksi. Kysytään siis pelisarjaa.
4. Tässä alunperin Xboxille julkaistussa pelissä seikkaillaan taskulampun valossa pimeässä metsässä, sen jälkeen mennään pimeään metsään ja lopulta palataan seikkailemaan pimeään metsään.
5. Pelissä matkataan saarelta toiselle, kerätään kartan palasia ja hilataan meren pohjasta aarteita.
6. Tässä 90-luvun puolella julkaistussa pelissä liikut valtavankokoisessa tutkimuslaitoksessa taistellen sotilaita ja toisen ulottuvuuden olentoja vastaan.

Vastaukset:

1. Chip'n'Dale Rescue Rangers
2. Jones In The Fast Lane
3. Alone In The Dark
4. Alan Wake
5. Legend of Zelda: Wind Waker
6. Half-Life

Arvonta: Joulukuun pelipaketti numero yksi

Aivan kuten menin aiemmin lupailemaan, nyt joulukuussa on luvassa useampikin peliarvonta. Aiemmista arvonnoistani poiketen tällä kertaa tarjolla ei ole yksittäisiä pelejä, vaa useamman pelien paketteja. Pelit vaativat olemassaolevan Steam-tunnuksen, mutta sellaisen voi rekisteröidä ilmaiseksi jos ei satu jo entuudestaan löytymään. Seuraavaksi olisi lyhyt esittely peleistä, jotka ensimmäisen arvonnan voittaja saa:

Limbo on pelin henkeen sopivasti Playdead -nimisen porukan vuonna 2011 julkaisema puzzletasohyppelypeli. Tässä mustavalkoisessa ja muutenkin hyvin synkässä pelissä nimetön poika matkaa pimeän metsän läpi etsien kadonnutta siskoaan vältellen ansoja, metsän olentoja ja muita kuollettavia vaaroja. Pelin Xbox -version arvostelusta löytyy ainakin Juho Anttilan ja Simo Elon arviot dome.fi:stä.

Toisena pelinä oleva Rochard on myöskin puzzletasohyppelypeli vuodelta 2011 ja julkaisijana toimii Recoil Games. Tällä kertaa liikutaan tosin synkän metsän sijasta karskin avaruuskaivosmiehen John Rochardin housuissa avaruusaluksilla. Mukana on erilaisia puzzleja, painovoimalla leikkimistä ja tottakai järein asein varustettuja pahiksia ja robotteja. Saat peruspelin lisäksi mukana myös pelin soundtrackin sekä lisäosan Hard Times, joka sisältää entistä vaikeampia lisätehtäviä. Tarkemman esittelyn pelistä voit lukea vaikkapa esimerkiksi Heikki Takalan arvostelusta Peliplaneetta -sivustolla.

Giana Sisters: Twisted Dreams on mielestäni yksi viime vuoden parhaista julkaisuista. Kyseessä on on erittäin haastava, mutta palkitseva tasohyppelypeli 90-luvulla ilmestyneen Great Giana Sisters -pelin hengessä. Löydät tarkemmin kirjoittamani esittelyn pelistä ainakin täältä.

Säännöt:

Voit osallistua arvontaan kirjoittamalla kommenttina tähän postaukseen nimesi/nimimerkin ja sähköpostiosoitteesi. Jos et halua osoitettasi kaikkien nähtäville, voit ilmoittaa sen minulle osoitteeseen deltius@hotmail.com (muutakin kautta voi ilmoittaa, jos olet esim. Steam-kaverinani), mutta nimen laittaminen kommenttina on kuitenkin pakollinen. Osallistumiselle arvontaan on aikaa viikko ja tarkemmin sanoen sunnuntaihin 8.12. kello 18:00, jonka jälkeen suoritan arvonnan ja ilmoitan voittajalle ja blogiin mahdollisimman pian. 

Jos voittaja ei vastaa yhteydenottooni 10.12. kello 18:00 mennessä, palkinto menee uudelleen arvottavaksi. Vain yksi äänestys per henkilö. Pidätän lisäksi oikeuden puuttua tilanteeseen, jos havaitsen vilppiä tai muuta maalaisjärjen vastaista toimintaa.

Kaikesta tästä sääntöviidakosta huolimatta, toivotan kaikille paljon onnea arvontaan! :)

torstai 5. joulukuuta 2013

Katsottu: Donnie Darko

Viikko sitten löysin kirpputorilta elokuvan Donnie Darko. Olin kuullut monesta lähteestä sen olevan erinomainen elokuva, joidenkin mielestä jopa paras, joten piti sen tottakai napata talteen. Elokuvalla oli melkoiset ennakkopaineet, mutta päätin ottaa härkää sarvista kiinni ja katsastaa, että oliko se maineensa veroinen.

Donnie ei ole aivan normaali nuori vaan hän on psyykkisesti häiriintynyt poika, joka käy säännöllisesti psykologilla. Eräänä yönä jänispukuun pukeutunut mielikuvitushahmo Frank houkuttelee Donnien ulos ja kertoo että maailmanloppu tulee 28 päivän kuluttua. Kotiin palattuaan hänelle selviää, että jättikokoinen lentokoneen moottori on pudonnut taivaalta juuri sille kohdalle, jossa Donnie normaalisti nukkuisi. Tilanne on senkin vuoksi suuri mysteeri, ettei edes ilmailualan ihmiset osaa selittää mistä moottori on pudonnut. Tapahtumien jälkeen Donnie alkaa tekemään tihutöitä (kuten aiheuttamalla tulvan kouluun) muka Frankin vaikutuksen alaisena ja käyttäytymään muutenkin kapinallisesti. Kun Donnie alkaa huomaamaan ympärillä vakavempiakin ikäviä tapahtumia ja Frank vinkkasee hänelle aikamatkailusta, alkaa Donnie selvittämään mahdollisuutta palata menneisyyteen.

Elokuvassa on paljon tunnettuja näyttelijöitä, joskaan ei montaakaan omaa lempinäyttelijääni. Jake Gyllenhaal vetää erinomaisesti hieman poissaolevan ja sekaisin olevan Donnien roolin. Donnien äitinä ollut Mary McDonnell oli tässä(kin) elokuvassa täysin samanlainen kuin kaikissa muissakin näkemissäni rooleissaan ja Patrick Swayze on muuten vain aina tylsä. Mielestäni mielenkiintoisin roolivalinta oli Donnien siskon Elizabethin kohdalla, häntä kun näyttelee Jake Gylenhaalin oikeakin sisko Maggie Gyllenhaal.

Elokuvan mukana ei tule traileria lukuunottamatta extroja ja se trailerikin on niin pitkä että paljastaa kutakuinkin elokuvan sisällön. Leffa ei saavuttanut ainakaan niitä ennakko-odotuksia joita olin muodostanut etukäteen, mutta oli tämä silti "ihan hyvä". Yksi lempielokuvistani on Perhosvaikutus ja tässä oli ainakin joitakin samoja piirteitä. Oli tämä silti sellainen elokuva, että saatan vielä joskus toistekin katsastaa.

Tarjous: Battlefied 4 Premium


Ilmoitin vajaa kuukausi sitten uudesta tuttavuudesta eli G2A.COM -sivustosta, jolla myydään poskettoman halvalla uusiakin pelejä. Yksi tarjouksista oli Battlefield 4 -pelin kaikki tulevat lisäsisällöt sisältävä Premium -paketti, jota myytiin alle 37 eurolla (Originissa sama oli 50 eurolla). Tarjous oli voimassa valitettavasti lyhyen aikaa ja kaikki halukkaat eivät välttämättä kerenneet hyödyntää sitä. Nyt tarjous on taas voimassa ja hinta on pudonnut vielä hieman eli 33.50 euroon. Jos siis olet kiinnostunut BF4 -pelistä, niin nyt sinulla on mahdollisuus saada Premium halvalla. Tarjous on voimassa vain tulevaan yöhön kello 1:00 saakka, joten kannattaa pitää kiirettä.

Mainitsemani versio on ns. Global-versio eli sellainen jonka pitäisi toimia ongelmitta Suomessakin. Sivustolta löytyy myös ns. Venäjän versioita jotka ovat vielä piirun verran halvempia, mutta saattavat vaatia ylimääräisiä kikkailuja toimiakseen. Keskityn G2A.COM:n mainosteluissa vain näihin Global -versioihin jotta pelit varmasti toimivat.

Mainitsemani Battlefield 4 Premiumin lisäksi sivustolta saa myös mm. seuraavat pelit halvahkolla:

  • Battlefield 4 (emopeli), 33.00 euroa
  • Assassin's Creed IV: Black Flag, 28.00 euroa
  • Diablo 3, 26.00 euroa
  • Call of Duty: Ghosts, 34.00 euroa
  • Fifa 14, 24.00 euroa

G2A.COM palkitsee käyttäjiä pienellä korvauksella, jos nämä saavat houkuteltua sivustolle uusia asiakkaita. Jos haluat antaa minulle pienen tuen blogissani tapahtuvasta tarjousten ilmoittelusta, niin rekisteröidy palveluun tämän osoitteen kautta. Vastaavasti voit itsekin mainostaa sivustoa eteenpäin tuttavillesi ja saat heidän ostoksista korvauksen. Lisätietoa palkkiojutusta löytyy osoitteesta:


Kiitän jo etukäteen Teitä, jotka toivottavasti tukevat peliostosten yhteydessä minua! :)

P.S. Muistutan että jos kirjaudut tänään 5.12. Battlefield 4 -peliin, saat ilmaiseksi M1911 -pistooliin erikois-scopen.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Pelikuvavisa #6

Alkaa olemaan taas se aika, kun päästän lukijat muistelemaan menneitä ja testailemaan pelituntemustaan pelikuvavisassa. Tuttuun tapaan visassa esitellään kuusi kuvaa tietokonepeleistä ja tehtävänäsi on tietää/arvata että mistä pelistä on kyse. Kun olet tehnyt veikkauksesi niin oikeat vastaukset löytyvät visan lopusta, joskin piilotettuna. Saat piilotetut vastaukset esille maalaamalla tekstin hiirellä. Toivon ettet paljasta muille oikeita vastauksia mutta muu keskustelu kuten että miten monta kuvaa meni oikein jne on sallittua kommenttiosiossa. Onnea visaan! :)


Kuva 1: Enemmän toimintaa kuin Arskan ja Syltyn
elokuvissa yhteensä

Kuva 2: Vault Boy herrasmiehenä


Kuva 3: Pikkujoulujen jälkeinen aamu


Kuva 4: Maailman ja naisten pelastajan oma rallipeli


Kuva 5: Team Fortressin Heavy hammaslääkärissä


Kuva 6: Varpaat kastuu



Vastaukset:


1. Just Cause 2 (PC, PS3, Xbox 360)
2. Bioshock (PC, PS3, Xbox 360, Mac)
3. Dead Island (PC, PS3, Xbox 360)
4. Duke Nukem Forever (PC, PS3, Xbox 360, Mac)
5. Surgeon Simulator 2013 (PC, Mac)
6. From Dust (PC, PS3, Xbox 360)