maanantai 22. tammikuuta 2018

Katsottu: Disney Classics 55 - Moana

Kaikki loppuu aikanaan ja niin myös ainakin tältä erää Disneyn ns. klassikkoelokuvien esittelyt. Nyt on nimittäin käsittelyssä viimeisin jo julkaistu elokuva ja kyseessä on siis vuonna 2016 ilmestynyt Moana. Kuten monesta muusta Disneyn viimeisen vuosikymmenen elokuvasta, tästäkään minulla ei ollut oikein muuta ennakkotietoa kuin se, että leffa sijoittuu trooppisille saarille ja... no siinäpä tietämykseni sitten olikin. Tyhjästä on hyvä ponnistaa ja jäinkin innolla odottamaan mitä Disney on saanut tällä kertaa aikaiseksi.

Elokuva kertoo Motunuin kansasta jossain eteläisellä Tyynellämerellä. Kansan kertoman legendan mukaan kauan aikaa sitten Te Fiti -niminen jumalatar loi kaiken elämän mystisen pounamu-kiven avulla, mutta epäonneksi puolijumala Maui meni ja varasti häneltä tämän kiven. Noin tuhat vuotta myöhemmin Motunuin -heimon päällikön tytär Moana on leikkimässä rannalla, kun meri yllättäen herää eloon. Meri antaa tytölle pyhän tehtävän lähteä purjehtimaan merille ja palauttamaan tuo kadoksissa oleva kivi takaisin. Tytön isä on kuitenkin eri mieltä asiasta, eikä halua tyttärensä lähtevän vaarallisille vesille, vaan valmistautumaan sen sijaan kohtaloonsa päällikön tyttärenä sekä heimon tulevana johtajana. Moanan isoäiti uskoo kuitenkin tytön kohtalon olevan merillä ja paljastaa heimon menneisyydestä vaietun salaisuuden, minkä jälkeen Moana lähteekin isänsä vastustuksesta huolimatta etsimään merelle Mauita ja tämän varastamaa kiveä.

Tämä elokuva oli ainakin karkkia silmille, jos ei muuta. Niin hahmot, meri kuin kaikki muukin oli niin nättiä katseltavaa ja siihen kun lisättiin vielä nätti ja kirkas tropiikki - tätä olisi voinut katsella enemmänkin. Elokuvan nimikkohahmo Moana oli "ihan jees" hyvin ongelmistaan selviävänä nuorena neitokaisena, mutta toisen päähahmon Mauin omahyväisyys ja itserakkaus vain osasi ärsyttää. Tiedän-tiedän, se kuului kyseisen hahmon luonteeseen mutta en tykännyt silti. Muutoin elokuva edusti Disneyn animaatioiden parempaa keskitasoa: Ei huono, mutta ei täydellinen. Kaikesta huolimatta kyllä tämän parissa se vajaa parituntinen meni ihan rattoisasti ja kyseessä on ihan viihdyttävä pläjäys paremman puutteessa.

lauantai 20. tammikuuta 2018

Mikkoakin on kiinnostanut kuusi vuotta!

Eilen oli monellakin tapaa hieno päivä. Kyseessä oli paitsi viikonlopun aloittava perjantai, mutta samalla oli myös blogini vuosipäivä. Siitä tuli nyt kuusi vuotta täyteen, kun aloitin Bloggeriin kirjoittelun ja samalla tiellä ollaan edelleen. Aivan kirjoittamisen alku oli vain kevyttä kepillä jään kopauttelua ja pessimistinä epäilin kiinnostuksen lopahtavan jo ensimmäisen kuukauden aikana. Onneksi näin ei lopulta kuitenkaan käynyt, sillä kirjoittelusta on tullut sen koommin yksi rakkaimmista harrastuksistani.

Blogini luonne on muuttunut paljonkin tässä vuosien saatossa, vaikka aihepiirit ovatkin pyrkineet pysymään samoina. Kuten blogin nykyisestä banneristakin näkee, niin aiheet ovat pyörineet aikojen alusta saakka peleissä, elokuvissa, TV-sarjoissa sekä (silloin-tällöin harvoin myös) kirpputoriasioissa ja en näe tällä hetkellä syytä lähteä tekemään siihen muutosta. Joutuisin silloin bannerinkin päivittämään, aivan liian paljon vaivaa! Mukana menossa on ollut mm. esittelyjä, videoita, visoja, arvontoja, tarjouksia ja muutamia opaskirjoituksiakin. Uusia juttuja on tullut mukaan ajan kuluessa ja toiset puolestaan jääneet vähemmälle. Ehkäpä ihan hyväkin näin, niin blogi ei ole jäänyt junnaamaan täysin paikoilleen. Mikään ei tietenkään estä poistuneiden juttujen palaamista takaisin, mikäli yleisö ilmoittaa kaipaavansa jotain juttua (vink-vink).

Viimeisin vuosi oli melko tasaista kirjoittelun suhteen: ei äärimmäisen aktiivista, mutta pidempiä taukojakaan ei ollut kiitos koko vuoden kestäneen viikottaisen elokuvaprojektin. Edellisen vuoden loppupuolella niin sanottujen omien juttujen määrä oli todella vähäistä ja keskityin blogissa pääasiassa pelitarjouksista ilmoitteluun. En tykännyt oikein tilanteesta ja aiemmin ostamani Disneyn leffaboksi tulikin tähän hätään kuin lahjana taivaalta. Halusin katsella tämän tunnetuimman leffastudion elokuvat läpi ja sain siitä samalla paljon säännöllisesti kirjoiteltavaa bloginkin puolelle. Samaan aikaan siviilielämäni puolella (töissä) tapahtui pitkin vuotta useita isoja muutoksia, jotka veivät aika hyvin mehut. Vapaalle päästyä ei aina jaksanut sitten panostaa kovinkaan paljoa kirjoitteluun ja tuo kerran viikossa -tahti oli aivan riittävä minulle.

Olen kertonut jo aiemmin, että viikottainen leffoista kirjoittaminen ei tule loppumaan, vaikka Disneyn klassikot alkavatkin olemaan läpi käytyjä. Seuraavaksi vuorossa ovat Pixarin elokuvat ja näiden jälkeenkin vain taivas on rajana. Menneen vuoden aikana huomasin, että minulle sopii tuollainen kirjoittelu missä julkaisin kirjoitukset tiettynä viikonpäivänä eli on olemassa jonkinlainen aikataulu. Vaikka työelämän puolella edelleenkin pitää kiirettä, olen kuitenkin alkanut kaipaamaan taas aktiivisempaa blogiin kirjoittamista. Tämän vuoksi olenkin päättänyt lisätä tänä vuonna kirjoittelun määrää kahteen tai jos innostun todella, niin jopa kolmeen kertaan viikossa. Backlogissani on todella iso määrä sekä katsomattomia että katsottuja elokuvia ja sen lisäksi luonnollisesti silloin tällöin leffasarjat ja peliasiat. Rajallisen ajan vuoksi noista aiheista ei löydy aivan yhtä usein kirjoitettavaa, mutta ehkä silloin-tällöin kuitenkin.

Bloggaaminen saattaa vaikuttaa joidenkin silmissä hyvinkin yksisuuntaiselta viestinnältä, mutta tämä on kaukana totuudesta. Mielipiteitä herättävät kirjoitukset innostavat lukijoita kommentoimaan postauksia ja tuo aktiivisuus onkin koko harrastuksen suola, kun näet jonkun lukeneen kirjoituksiasi. Näiden vuosien aikana olen saanut lukuisia huippuja lukijoita ja arvostan jokaista teistä. Jokainen postaukseen kirjoitettu kommentti tai jopa tykkäykset itse blogissa tai some-sivujeni puolella ilahduttaa joka kerta valtavasti. Aktiivisten pelibloggaajien kanssa perustimmekin päälle vuosi sitten oman Discord -kanavan ja siellä onkin ollut suuri ilo tutustua paremmin tähän hienoon väkeen. Kanavalle mahtuu toki uuttakin väkeä, joten tervetuloa mukaan, mikäli sinulla on peliaiheinen blogi ja haluat tulla rupattelemaan rentoon seuraan!

Loppusanoina voisin sanoa, että mennyt vuosi oli ihan jees. Ehkä hieman yllätyksetön, mutta se ei välttämättä ole huono asia koska sain samalla miettiä blogin asioita hieman uusiksi. Vuotta pystyy rehellisesti sanottuna kutsumaan minun Disney-vuodeksi, koska niiden elokuvien ympärillä tämän vuoden postaukset pääasiassa pyörivät. Stressiäkin blogi aiheutti pelkästään niillä muutamilla kerroilla, kun viikko alkoi jo lähestymään loppuaan ja sen viikon elokuva oli vielä katsomatta. Ihan kiva ja sivistävä kokemus kaikesta huolimatta. Jään nyt innolla odottamaan, millaisen bloggausvuoden 2018 tuo tullessaan! :-)

maanantai 15. tammikuuta 2018

Katsottu: Disney Classics 54 - Zootopia

Vuoden kestänyt Disney Classic -leffaboksin urakka on nyt takana, mutta vuonna 2016 firmalta tuli ulos vielä kaksikin kappaletta animaatioelokuvia. Näistä ensimmäinen oli eläinmaailmaan sijoittuva Zootopia. Rehellisesti sanottuna en tiennyt tästä elokuvasta hölkäsenpöläystä etukäteen, mutta ehkäpä olisi pitänyt, sillä jälkikäteen huomasin netistä, että tämähän on menestynyt todella hyvin arvosteluissa. Ilman sen tarkempaa tietoa elokuvasta lähdin kuitenkin katselemaan, onko Disneyn taika vielä miten hyvin hallussa.

Elokuva kertoo eläinmaailmasta, jossa evoluutio on matkannut kauas alkuajoistaan ja eri lajit elävät nykyään harmoniassa keskenänsä Zootopian suurkaupungissa. Joitakin pieniä ennallokuuloja lajien välillä silti on edelleen ja maalla asuva tyttöjänis Judy päättää näyttää muiden epäilyt vääräksi hakeutumalla historian ensimmäiseksi jänispoliiksi. Poliisin natsoistaan huolimatta kukaan ei tunnu ottavan Judya kuitenkaan vakavissaan ja muiden poliisien etsiessä kadonneita kaupunkilaisia alokas laitetaankin parkkipirkon tehtäviin. Tehtäviensä aikana Judy tutustuu huijariin joskin harmittomaan sellaiseen, Nick-nimiseen kettuun. Sakkolappuja jakaessaan Judy sekaantuu meneillään olevaan rikokseen ja hommat eskaloituvat niinkin rajusti, että pian hän saa aikaa ne kuuluisat 48 tuntia aikaa löytää Nick-ketun kanssa kadonnut perheen isä herra Otterton tai neito saa sanoa hyvästit poliisin uralleen.

Elokuva ei sisältänyt pieneksi harmikseni extroja, vain pari mainosta. Itse elokuva yllätti kuitenkin allekirjoittaneen positiivisesti, näin siis ennen kuin olin edes kuullut että elokuva on niittänyt menestystä muissa medioissa. Elokuva on toteutettu teknisesti erinomaisesti eli näyttää todella hyvältä, erityisesti päähahmo Judy näyttää todella symppikseltä (tosin milloin puput eivät sellaisia olisi?). Elokuva tykittää useaan otteeseen huumorilla ja sen aikana tulikin naurahdeltua vähän väliä. Jos jotain negatiivista pitää keksiä, niin en niin välittänyt Nickin hahmosta joka oli kokoajan hieman ärsyttävänkin omahyväisen oloinen, mutta ehkäpä se kuului vain hänen luonteeseen. Kokonaisuudessaan elokuva toimi ainakin itselläni ja suosittelenkin sen näkemistä kaikille.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Katsottu: Disney Classics 53 - Big Hero 6

Vuosi sitten aloitin pitkäkestoisen urakan eli 53 animaatioelokuvaa sisältävän Disney Classics boxin katsomisen yhden leffan viikkovauhdilla. Nyt tuo urakka alkaa olemaan päätöksessä ja viimeisenä tarkastelun kunnian saa vuonna 2014 valmistunut leffa nimeltään Big Hero 6. Rehellisesti sanottuna en tiennyt tuosta elokuvasta etukäteen oikeastaan mitään ja vasta jälkikäteen sain tietää, että leffa perustuu Marvelin jo olemassaolevaan, samannimiseen sarjakuvaan.

Elokuva kertoo 14-vuotiaasta pojasta Hiro Hamadasta, joka on ikäisekseen nero ainakin mitä tulee robotikkaan ja poika on läpäissyt nuoresta iästään huolimatta jo lukionkin. Vapaa-aika kuluu osallistumalla laittomiin robottiturnajaisiin ja poika joutuu lopulta tämän vuoksi lain kanssa pulaan. Isoveli Tadashi haluaa ohjata Hiron kaidalle tielle ja tutustuttaa tämän omaan työpaikkaansa, jossa he valmistava robotteja. Samalla Hiro tutustuu Tadashin työkavereihin, jotka ovat jokainen omalla tavalla omaperäisiä, mutta jokainen heistäkin kuitenkin asiantuntijoita robottien kanssa. Kaiken huippuna Hiro pääsee laboratoriossa tutustumaan veljensä viime aikoina työn alla olevaan projektiin, kömpelöön ensiapurobottiin Baymaxiin.

Hiro kiinnostuu silminnähden firmasta ja paikan omistaja professori Robert Callaghan lupaakin päästää pojan heidän yliopiston koulutukseen, mikäli tämä menestyy kohta järjestettävillä tiedemessuilla. Messut sujuvatkin loistavasti ja Hiron kehittämät mikrobotit herättävät kiinnostusta niin yliopiston kuin valitettavasti myös hämärempien tahojen edustajissa. Messuilla tapahtuu lopulta kuitenkin valtava räjähdys kaikki olettavat tämän olleen vain traaginen onnettomuus. Kun Hiro alkaa myöhemmin epäilemään, että kyseessä saattaa olla muutakin vilunkipeliä, perustaa hän veljensä työkaverien kanssa oman supersankaritiimin rikoksia ja vääryyksiä selvittämään.

Elokuvan jälkeen fiilikseni olivat melko sekavat. Itse elokuva ei ollut mitenkään erityisen kummoinen, sellainen keskinkertainen pläjäys. Toisaalta elokuvassa oli muutamia mielenkiintoisia hahmoja. Erityismaininta menee ehdottomasti symppisrobotille Baymax, jota Hiro joutuu opettamaan jatkuvasti kädestäpitäen sankarin hommissa. Koska elokuva on tehty yhteistyössä Marvelin kanssa, asiaan kuuluu luonnollisesti että Stan Lee tekee tässäkin elokuvassa cameo-esiintymisen. Kokonaisuudessaan elokuva ei ollut mikään täydellinen, mutta parempaa keskitasoa kuitenkin. 

Mitäkö sitten seuraavaksi, nyt kun tämä Disneyn 53 klassikkoelokuvan boksi on katsottu loppuun? Onneksi Disney ei lakannut elokuvien tekemistä Big Hero 6:n jälkeen vaa porskuttaa edelleen kovaa vauhtia. Disneyn virallisiin klassikkoelokuviin on keretty tekemään tämän jälkeen parikin elokuvaa ja nämä elokuvat ovat Zootopia sekä Moana. Näillä siis jatketaan vielä pari seuraavaa viikkoa. Näiden jälkeenkin jatketaan ainakin tavallaan Disneyn elokuvatuotannolla, sillä ostin tuossa jokin aika sitten Disney Pixax -kokoelmaboxin. Mukana iso kasa erinomaisia elokuvia, joten katsottavaa riittää vielä pitkälle tätä vuotta. Luvassa on myös paljon muutakin uutta Disney-elokuvien lisäksi, mutta ilmoittelen näistä enemmän lähiaikoina. Ensi kertaan kuitenkin, se on moro!

maanantai 1. tammikuuta 2018

Katsottu: Disney Classics 52 - Frozen

Frozen on Disneyn vuonna 2013 tietokoneella työstämä animaatioelokuva, joka pohjautuu löyhästi Hans Christian Andersenin Lumikuningatar -tarinaan. Elokuva on ollut viime vuosina todella suosittu ja olenkin tuntenut oloni tynnyrissä eläneeksi, kun en ollut tätä vielä nähnyt. Saamansa suosionsa vuoksi Frozen oli kuitenkin yksi eniten odottamistani elokuvista tässä meneillään olevassa 53 Disney-elokuvan boxissa. Olin nähnyt etukäteen joitakin kuvia sekä todella lyhyitä kohtauksia Frozenista ja en oikein kokenut niiden perusteella, että tämä elokuva olisi kuitenkaan Minun Juttu(TM). Muuttuiko näkemykseni elokuvaa kohtaa kuitenkin nähtyäni sen kokonaisuudessaan? Sen saatte kuulla aivan pian!

Elokuva kertoo kahdesta Arendellen valtakunnan prinsessasta: Elsasta ja Annasta. Sisaruksista Elsa on sen verran poikkeuksellinen tapaus, että hänellä on kyky luoda tyhjästä ilmasta jäätä. Eräänä päivänä vahinko sitten tapahtuu ja Elsa onnistuu satuttamaan Annaa vakavasti heidän leikkiessä taialla. Vanhemmat vievät tytön lähellä asuvien peikkojen luokse, jotka saattaisivat pystyä pelastamaan Annan. Peikot pystyvätkin auttamaan perhettä, mutta suostuvat siihen vain yhdellä ehdolla. Onnettomuuteen johtaneet tapahtumat pyyhitään kokonaan Annan muistista, mukaanlukien sen tiedon, että Elsalla ylipäätänsä on taikavoimia. Toisekseen Elsan tulee pysytellä erossa muista ihmisistä niin kauan, kunnes pystyy todella hallitsemaan voimansa ettei samanlaisia onnettomuuksia enää satu vastaisuudessa. Vaikka Anna saadaan pelastettua, sisarusten välit eivät ole enää koskaan entisensä. Kuninkaallinen perhe eristäytyy omiin oloihinsa linnaan ja vanhempien painostuksesta myös Elsa sulkeutuu huoneeseensa jättäen sisarensa Annan ilman selitystä ulkopuolelle.

Vuodet kuluvat ja tyttöjen kasvaessa heidän vanhempansa menehtyvät laivaonnettomuuden yhteydessä. Elsa on kuninkaallisen perheen seuraava kruununperijä ja 21 vuoden kohdalla tulevatkin hänen kruunajaiset. Kruunajaiset ovat senkin vuoksi historiallinen hetki, että pitkän tauon jälkeen normaalit kansalaisetkin pääsevät taas kuninkaallisten linnaan. Anna onnistuu kuitenkin juhlien keskellä hermostuttamaan Elsan ja tämä paljastaa vahingossa koko juhlaväen silmien edessä yliluonnolliset kykynsä. Taikuuteen tottumattomat ihmiset säikähtävät näkemäänsä ja pitävätkin Elsaa hirviönä. Elsa karkaa paikalta häntä jahtaavia ihmisiä läheiseen vuoristoon muuttaen samalla vahingossa koko Arendellen valtakunnan jäiseksi maaksi. Anna lähtee sisarensa perään ja saa avukseensa jääkuutioiden myymisellä elantonsa saavan Kristoffin, tämän eläinystävänsä Sven -poron sekä eläväksi muuttuneen lumiukon Olafin.

Kirjoituksen alussa mainitsemani pelkoni elokuvan hyvyydestä osoittautuivat onneksi aiheettomiksi, sillä Frozenissa on kehuttavia asioita vaikka muille jakaa. Elokuvan juoni ja teknisen toteutus oli upeasti tehty ja elokuvaa oli todella nautinnollista katsoa. Jokainen tärkeistä hahmoista osasi olla omalla tavallaan mielenkiintoinen ja voi pojat miten heille oli saatu lisättyä persoonallisuutta pienillä ilmeiden muutoksilla. Elokuva on täynnä erinomaisia musiikkiesityksiä ja pankin räjäyttää kyllä Let It Go -kappale, jonka aikana Elsa kasvaa muita tottelevasta mutta tyytymättömästä ihmisestä itsenäiseksi naiseksi, joka saa olla juuri sellainen kuin itse haluaa. Kyseinen biisi toimi elokuvassa täydellisesti ja tulipa tuon kuunneltua useampaan otteeseen Youtubesta vielä jälkikäteenkin. Jos jotain vähäistä kritiikkiä pitää keksiä, niin elokuvan mukana tuli käytännössä olematon määrä extroja, mikä harmittaa kyllä itseäni. Elokuvan kehityksessä on ollut aikoinaan niin paljon mutkia ja muutoksia, että elokuvasta olisi katsonut mielellään useammankin making of ja behind the scenes-dokumentin ja tietenkin sen kuuluisan kommenttiraidan. Yhteenvetona voin kuitenkin sanoa, että Frozen oli ennakkopeloistani huolimatta yksi parhaimmista Disney -animaatioista ever!

P.S. 53 Disney -elokuvan kokoelma alkaa olemaan jo loppusuoralla ja viikon päästä katsastetaan viimeisin elokuva. Entä mitä tämän jälkeen? Onko Disneyn leffaboxin jälkeen enää elämää? Onneksi vastaus on kyllä ja suunnitelmat jatkosta ovat jo selvillä. Pidän teitä jännityksessä vielä viikon ajan ja tuon jälkeen paljastan hurjat suunnitelmani jatkosta. Koittakaahan kestää sinne asti ja hyvää alkanutta vuotta 2018! :-)