maanantai 21. toukokuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - Finding Dory

Viikko sitten kerroin tilanneeni uunituoreen Coco -leffan ja ettei katsottavat elokuvat lopu aivan heti tämän Pixar -kokoelman jälkeen. Valitettavasti unohdin tohkeissani ollessani täysin sen asian, että kyseisen elokuvan julkaisupäivä onkin vasta kesäkuun puolessavälissä eli sinne asti joudutaan kuitenkin odottelemaan. Tällä kertaa katsomisvuorossa oli kuitenkin 2016 vuoden Finding Dory, joka on luonnollisesti jatko-osa aiemmin julkaistulle Finding Nemolle. Rehellisesti sanottuna elokuvan samankaltaisen nimen vuoksi odotukseni eivät olleet kovinkaan korkeat ja pelkäsin että luvassa on saman tarinan kierrätystä mutta eri hahmoilla..

Tällä kertaa elokuvassa keskitytään nimensä mukaisesti Doryyn, siniseen palettivälskäriin (kyllä, kävin lunttaamassa netistä) johon tutustuttiin jo Finding Nemon aikana. Dory on hyväntahtoinen kala, jolla on vain yksi mutta sitäkin suurempi ongelma. Hänen lähimuisti on todella huono ja käytännössä kaikki mitä hän oppii, hän unohtaa yleensä jo minuutin kuluessa. Lapsena hän jopa eksyi vanhemmistaan eikä lopulta muistanut enää missä hänen koti on, saati sitten että ketkä hänen vanhempansa ylipäätänsä olivat. 

Elämä ei ole helppoa nuorelle huonomuistiselle kalalle, jota muut kalat vieroksuvat outoutensa vuoksi. Varttuessaan yksinään Dory tutustuu kuitenkin Marlin -kalaan sekä tämän Nemo poikaan ja nämä seikkailut nähdäänkin Finding Nemo -elokuvassa. Vuosi näiden tapahtumien jälkeen Doryn muisti alkaa palaamaan pätkittäin ja hän kokee hetkellisen muistinpalautumisen, että missä hänen vanhempansa ovat. Huonon muistinsa vuoksi Dory ei tietenkään voi lähteä pitkälle matkalle yksinänsä ja saakin lopulta taivuteltua mukaansa Marlinin, Nemon ja myöhemmin mm. mustekalan nimeltä Hank.

Tämänkin elokuvan kohdalla Pixar on ylittänyt itsensä, sen verran nätiltä trooppiset vesistöt ja muukin ympäristö on saatu näyttämään. Tämä ei ole tosin elokuvan paras puoli vaan elokuvan hahmot. Dory on saatu todella sympaattiseksi hahmoksi ja elokuvaa katsoessa tuli melkein surullinen olo, kun huonomuistinen kala eksyy vanhemmistaan ja muut jättää hänet yksin, muista Doryn toilailuista puhumattakaan. Toinen suosikkini oli Hank -mustekala suorastaan ninjamaisilla taidoillaan. Edellisen elokuvan päähahmot Marlin ja Nemo puolestaan jäävät tällä kertaa melko tylsiksi sivuhahmoiksi. Tässä elokuvassa on vähemmän varsinaista seikkailua, minkä vuoksi se ei yllä ehkä ihan ensimmäisen osan tasolle, mutta ei tämäkään silti huono ollut.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - The Good Dinosaur

Pixar -elokuvian katsomisessa aletaan olemaan jo loppusuoralla, sillä jäljellä on elokuvia enää kuukauden ajaksi. Pixar Collection -boxissa on kyllä elokuvia hieman vähemmän, mutta menin juuri tilaamaan tuoreimman Coco -leffan kerta tarjouksessa oli, joten katsottavaa vielä riittää. Tällä kertaa ollaan kuitenkin menossa studion 16. elokuvassa eli vuonna 2015 julkaistussa The Good Dinosaurissa. Rehellisesti sanottuna tämä elokuva ei ollut minulla paitsi näkemättä, mutta en ollut siitä kuullutkaan aiemmin, joten nyt mentiin kyllä täysin uudella maaperällä. Vaikka odotukseni elokuvaa kohtaan eivät olekaan kovinkaan korkeat, mieltäni lohdutti se että Pixar on osoittanut kyntensä Studiona, joka osaa yllättää positiivisesti katsojan.

The Good Dinosauruksen tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen dinosaurusaikaan miljoonia vuosia menneisyydessä, kun elämä oli vielä yhtä kamppailua selviytymisestä. Arlo syntyy nuorimmaksi apatosaurusten perheeseen ja kasvaminen kahden veljen varjossa ei ole aralle kuopukselle helppoa. Perhe odottaa jokaiselta jäseneltään, että kukin tekee jotain merkittäviä tekoja saadakseen kunnian merkata oman jalanjälkensä perheen ruokavaraston seinään. Arlolta näiden merkkitekojen suorittaminen ei oikein ota kuitenkaan sujuakseen ja lopulta hänen hieman pettynyt, mutta silti rakastava isä päättää puuttua peliin. 

Eräänä päivänä kun luolaihmisten lapsi Spot tulee varastamaan hirmuliskojen ruokaa, isä- ja poikasaurus lähtevät jahtaamaan varasta. Matka ei mene kuitenkaan aivan kuten suunniteltu ja isäsaurus tekee ns. Leijonakuninkaat suojellessaan poikaansa. Isänsä menetyksen jälkeen entistä enemmän perheen elättämisen vastuusta kasautuu Arlon harteille ja ruuan keruun kanssa alkaa tulemaan kiire talven lähestyessä. Yhtenä päivänä varas saapuu taas rikospaikalle ja vihaisena isänsä kuolemasta poika käy tämän kimppuun molempien lentäessä vuolaasti virtaavaan jokeen. Kun Arlo palaa tajuihinsa kaukana kotoa, hän muistaa vain kauan aikaa sitten isänsä antaman opetuksen ja lähtee seuraamaan jokea takaisin kotiin. Omin avuin matka käy dinosaurukselle kuitenkin mahdottomaksi, mutta avukseen ja matkaseuralaiseksi Arlo saa entisen vihamiehensä Spotin.

Ennen elokuvaa minulla ei ollut minkäänlaista hajua siitä, että millainen leffa on luvassa. Onko tämä jollain tavoin kytköksissä siihen vuoden 2000 elokuvaan, joka sotki jenkkien ja eurooppalaisten Disney Classics -numeroinnit? Tuskin. Kun elokuvan maisemat alkoivat rullaamaa ruudulla, leukani meinasi loksahtaa auki, kun niin nättiä oli ympäristö niin nättiä. Vasta elokuvan hahmot erottuivat ympäristöstään, muutoin olisi voinut luulla katsovansa kameralla kuvattua elokuvaa. Elokuvan huumori on toimivaa eikä tuntunut mitenkään väkinäiseltä. Kukaan hahmoistakaan ei alkanut ärsyttämään, päinvastoin kaikki olivat hyvin ilmeikkäitä ja sen kautta eläväisiä. Ainoa marmatuksen aihe nousee tarinasta, joka suorastaan huutaa omaperäisyyden puutteesta. Disneyllä/Pixarilla alkaa olemaan jo aika monta elokuvaa katalogissaan, jossa päähenkilö tempautuu jonnekin kaukaisuuteen ja elokuva onkin sitten kotimatkan taittamista. Onhan tuo ihan toimiva keino saada "seikkailua" elokuvaan, mutta voisi sitä koittaa välillä jotain uuttakin. Muutoin elokuva oli kuitenkin suositeltavan viihdyttävä ja sopii varmasti kaikille vauvasta vaariin.

maanantai 7. toukokuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - Inside Out

Pixar-elokuvien katsominen jatkuu ja tällä kertaa vuorossa oli elokuvastudion Inside Out vuodelta 2015  eli melko tuoreissa elokuvissa aletaan olemaan jo menossa. En ole uudempia animaatioelokuvia kovinkaan aktiivisesti seurannut ja rehellisesti sanottuna en tiennyt tästäkään elokuvasta juurikaan mitään. Jostain olin saanut sellaisen käsityksen, että tässä mennään ihmisten sisälle, mutta siinä se kaikki tietoni sitten olikin. Saamani mielikuva elokuvasta ei ollut kovinkaan kummoinen ja odotukseni leffaa kohtaan eivät olleet kovinkaan korkealla.

Inside Outissa mennään Riley Andersen -nimisen tytön sisälle, mutta ei kuitenkaan millään Olipa Kerran Elämä -tyylillä kuten etukäteen odotin, vaan tunnepuolella. Tytön sisällä nimittäin sijaitsee hänen tunnepuolen toimintakeskus ja siellä asustelee kaikki hänen kokemansa tuntemukset, kuten Ilo, Suru, Viha jne. Riley on elänyt koko lapsuutensa ajan melko onnellista elämää ja ylipirteä Ilo onkin dominoinut aikalailla hänen tunne-elämää. 

Rileyn perhe muuttaa San Fransiscoon ja tyttö joutuu jättämään aiemmalle paikkakunnalle rakkaat ystävänsä, harrastuksensa jääkiekon ja uuteen kotiin ja kouluun totuttautuminen ei ole helppoa. Ikävä takaisin entiselle kotipaikkakunnalle alkaa olemaan murskaava ja surulliset asiat vain jatkavat kasaantumista. Viimeinen niitti on se, kun tunteiden komentokeskuksessa sattuu vahinko ja niin Ilo, Suru kuin tytön kaikki lapsuuden onnelliset muistot lentävät komentokeskuksesta kauan pois ja tytön henkinen elämä alkaa suistumaan lopullisesti pois raiteilta...

Tämä elokuva oli jotain täysin sellaista, mitä en osannut etukäteen odottaa Disney/Pixar -elokuvalta. En tiedä miten paljon nuoremmat katsojat saavat irti elokuvasta, mutta ainakin hieman varttuneemmille katsojille luvassa on upea elokuvakokemus. Leffa ei ole pelkästään mikään  perinteinen seikkailuelokuva vaan siinä on syvällisempikin merkitys, lopun koskettavasta kohtauksesta puhumattakaan. Itselleni oli hieman hankala kuvailla tätä elokuvaa sanoiksi, mutta kyseessä oli kuitenkin yksi Pixarin parhaimmistoon kuuluvista elokuvista ja suosittelen ehdottomasti katsomista kaikille.

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - Monsters University

Tällä kertaa rikoin aiempaa kaavaani ja kirjoitan Pixar -elokuvasta vasta seuraavana päivänä eli maanantaina. Katselin kyllä varsinaisen elokuvan jo sunnuntaina, mutta tämä jäi niin  myöhälle iltaan, etten jaksanut enää tarttua virtuaalisen sulkakynän varteen. Tällä kertaa katsontavuorossa oli Pixarin neljästoista animaatioelokuva vuodelta 2013 eli Monsters University. Elokuvaa en ole aiemmin nähnyt, mutta muiden leffojen yhteydessä näytetyt mainospätkät tästä elokuvat vaikuttivat ihan hauskoilta ja odotukset olivatkin melko korkeat.

Monsters University sijoittuu aikaan reilusti ennen Monsters Inciä ja tarkemmin sanottuna hirviöiden hurjiin opiskeluvuosiin. Aiemmastakin elokuvasta tuttu hirviö, vihreä ja yksisilmäinen Mike on haaveillut lapsesta pitäen tulevansa pelottelijaksi. Pelottelijoiden tehtävä on hiipiä yöllä lasten makuuhuoneisiin, säikäyttää lapset ja kerätä talteen näiden kauhunkiljahdukset. Nämä kiljahdukset toimivat koko hirviöyhteiskunnan voimanlähteenä ja pelottelijat ovatkin tämän vuoksi tärkeä ja arvostettu ammatti.

Mike on motivoitunut ja erittäin kova opiskelemaan pelottelun teoriaa, mutta ei ole kuitenkaan luontaisesti kovinkaan pelottava. Kampuksella hän tutustuu aiemmastakin elokuvasta tuttuun Sullivaniin, joka on käytännössä peilikuva Mikestä. Sullivania ei pahemmin opiskelut kiinnosta, koska hän osaa olla luonnostaan pelottava. Tämän kaksikon välille muodostuu lukukauden aikana kova kilpailu, mikä päättyy lopulta molempien erottamisuhkaan koko koulusta. Viimeisenä oljenkortenaan kaksikko joutuu nielemää ylpeytensä ja osallistumaan samassa joukkueessa paikalliseen peloittelukilpailuun. Voittajajoukkueelle palkintona on pääsy paitsi takaisin kouluun, myös varma pääsy kaikkien himoitsemaan peloittelun koulutusohjelmaan.

Ennakko-odotukset elokuvaa kohtaan olivat melko korkeat, mutta tavoitettiinko nuo odotukset? Ainakin ulkoisesti elokuva näytti edelleenkin upealta, aivan kuten aiempi osakin. Nämä Monsters-elokuvat ovat kuin luotuja mainostamaan teräväpiirtona tehtyjä animaatioleffoja. Elokuva sijoittuu täysin uuteen ympäristöön ja vain muutamaa päähahmoa lukuunottamatta suurin osa hirviöistä oli uusia. Pääosin nämä uudet hahmot olivat melko tylsiä, mutta onneksi mukana oli muutama ihan hauskakin tapaus. Suurin pettymys elokuvassa oli kuitenkin sen juonessa. Kyllähän elokuvassa tapahtui vaikka mitä kaikkea, mutta ei mitään kovinkaan omaperäistä jonka vuoksi elokuva olisi jäänyt mieleen. Melko tylsän juonen johdosta Monsters University jäikin omissa kirjoissani melko tasapaksuksi (ei siis välttämättä kuitenkaan huonoksi) elokuvaksi, jonka voi toki sen yhden kerran katsoa.

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - Brave

Seuraavana Pixar -elokuvien katsontavuorossa oli Brave, elokuva joka näki päivänvalon vuonna 2012. Brave oli minulle melko odotettu elokuva tässä leffaboxissa, sillä olin kuullut siitä puhuttavan melko paljon positiiviseen sävyyn niin tuttujen toimesta, kuin internetin syövereissä muutenkin. Nämä kehut koskivat niin elokuvan näyttävyyttä, kuin tarinaa ja olinkin innostunut näkemään, mitä Pixarilla oli tällä kertaa tarjottavaan.

Elokuva kertoo Skotlannin klaanien kuninkaallisesta perheestä, johon kuuluvat kuningas Fergus, kuningataräiti Elinor, prinsessa Merida sekä tämän kolme pienempää veljeä. Merida on melkoinen villikko ja uutinen ei tule kovinkaan toivottuna, kun hänen vanhemmat kertovat kutsuneensa läheisten klaanien urokset kilpailemaan tyttären kädestään. Kisat kyllä järjestetään, mutta lopulta tyttö karkaa perhettään metsikköön, koska ei halua tulla väkisin naitetuksi. Merida törmää erämaassa noitaan joka lupautuu
auttamaan tyttöä, mutta tilanne tottakai karkaa käsistä ja hän onnistuu langettamaan hirveän kirouksen perheenjäsentensä ylle...

Millaiset fiilikset elokuvasta sitten jäi itselleni? Elokuvalla oli melko korkeat odotukset ja joskus tuo on hyvä, joskus huono asia. Brave näyttää kyllä upealta elokuvalta ja hyvät puolet ei jää tähän. Elokuvan hahmot ovat sympaattiset ja on elokuva muutoinkin ihan hauska. En haluaisi millään motkottaa tai kritisoida tätä elokuvaa, mutta jokin siinä mielestäni silti puuttui tai olisi voinut olla paremmin. En pitänyt elokuvan tarinaa mitenkään erityisenä, vaikkei se varsinaisesti huonokaan ollut. Ehkä vaan odotin elokuvalta jotain tajunnanräjäyttävää ja sitä ei lopulta tullut. Pienestä valittelustani huolimatta on tämä silti keskivertoa parempi elokuva ja suosittelen kaiken ikäisille.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - Cars 2

Seuraavana Pixar -elokuvien katseluvuorossa oli studion 12. elokuva vuodelta 2011 eli Cars 2. Kuten edellisen Toy Storyn kohtallakin taisin jo mainita, ennakkoluuloni elokuvien laadusta ovat melko vahvat siinä vaiheessa, kun jako-osio aletaan tehtailemaan. Ensimmäinenkään Cars -elokuva ei ollut (omaan aikuiseen makuun) kovinkaan kummoinen ja rehellisesti sanottuna en odottanut tältäkään elokuvalta sitten kovinkaan kummoisia parannusta. Toy Story tosin osoitti että jatko-osatkin voivat olla erinomaisia, joten pieni toivonkipinä silti jäi ilmaan, kun pistin elokuvan levykkeen asemaan.

Ensimmäinen Cars elokuva kertoi punaisesta kilpa-autosta Lightning McQueenistä sekä hänen ystäväjoukosta, johon kuuluvat mm. hänen paras ystävä hinausauto Mater sekä rakkaudenkohde Sally. Lightning McQueen oli alunperin ylimielinen tulokas kilparadoilla ja pääsi huipulle vasta uuden ystäväpiirinsä avustuksella. Elokuvan jatko-osa jatkaa tapahtumia reilusti myöhemmin, sillä viime kerran jälkeen McQueen on voittanut mestaruuspokaalin jo neljä kertaa. Eräänä päivänä hän saa Italialaiselta Francesco Bernoullilta haasteen osallistua uuteen World Grand Prixiin, joka sisältää kisat Japanissa, Italiassa ja Englannissa. Eräs kisan juju on siinä, että kaikki kisaajat käyttävät polttoaineenaan Allinol -nimistä luontoystävällistä löpöä ja kyseessä onkin eräänlainen  mainoskampanja fiksumpien polttoaineiden puolesta. Kisan lomassa McQueenin hyvä ystävä Mater onnistuu kuitenkin sotkeentumaan vahingossa kisan ympärillä pyöriviin hämäräpuuhin ja kisan rinnalla pyöriikin melkoinen agenttiseikkailu James Bondien tyyliin.

Cars 2 osasi yllättää minut muutamillakin eri tavoilla. Ensimmäisen elokuvan keskiössä toiminut Lightning McQueen onkin tässä elokuvassa jo paljon sivummassa ja voisi melkeinpä sanoa, että hinausauto ja agenttiseikkailuissa pyörivä Mater on tämän elokuvan päähahmo. Tämä ei itseäni kuitenkaan haitannut ollenkaan, sillä McQueen on pohjimmiltaan melko tylsä hahmo ainakin omasta mielestäni. Myös elokuvan luonne on muuttunut elokuvien välillä ja aivan leffan alussa katsoinki hieman ihmeissäni, että olenko varmasti katsomassa oikeaa elokuvaa. Ensimmäinen leffa keskittyi enemmän hahmojen esittelyyn ja kanssakäymiseen ja oli muutenkin melko rauhallinen elokuva, kun taas tämä jälkimmäinen keskittyy seikkailuun ja toimintaan. Elokuvat ovat hyvin erilaisia ja vertailu näiden välillä on hyvin vaikeaa, molemmilla kun on omat hyvät hetkensä.  Kyllähän tämä jatko-osakin oli aikalailla nuoremmalle yleisölle suunnattu, mutta tykkäsin tästä jälkimmäisestä ehkä pikkuriikkisen enemmän.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Mega Man X Legacy Collection 1 ja 2 julkaistaan kesällä

Viime vuosien yksi hienoimmista pelialan kulttuuriteoista oli se, kun Capcom uudelleenjulkaisi legendaariset Mega Man -pelit nykylaitteille. Vuonna 2015 kasibittiseltä Nintendolta tutut osat 1-6 julkaistiin Mega Man Legacy Collection -nimellä ja viime vuonna uudemmat osat 7-10 paketoitiin vastaavasti nimelle Mega Man Legacy Collection 2. Mega Man -pelit eivät tähän todellakaan kuitenkaan lopu ja olikin vain ajan kysymys, että milloin Capcom tuo Mega Man X -sarjan nykypelaajien naatittavaksi. Nyt asialle saatiin vahvistus ja tuo kauan odotettu hetki on tulevana kesänä, sillä Capcom on julkistanut nyt tuovansa markkinoille sarjan kahdeksan seuraavaa peliä kahdessa osassa

Vaikka Mega Man X -pelisarjan osat ovatkin itselleni vähemmän tuttuja kuin alkuperäisen sarjan osat, olen päässyt tutustumaan niihin kuitenkin pintapuolisesti ja olen näistä todella innoissani. Aikoinaan kun olin vielä nuori ja tuhma poika, kokeilin kolmea ensimmäistä X:ää emulaattorin avulla ja kyllähän nuo pelit vaikuttivat hyviltä, vaikken silloin vielä ihan alkuperäisten pelien lailla mukaan tempautunutkaan. X-pelien suurin ongelma on ollut niiden todella huono saatavuus, sillä Super Nintendolla alkanut pelisarja siirtyi kolmen ensimmäisen osan jälkeen Playstationille ja nykyään noita ei tule vastaan edes vahingossa myyntipalstoilla tai ainakaan inhimillisillä hinnoilla. Itse olen bongannut vain Mega Man X8:n kirpputorilta (meni välittömästi ostoon) ja toinen mahdollisuus päästä laillisemmin pelaamaan näitä oli vasta nyt viime aikoina, kun Mega Man X tuli Mini-SNES:n mukana. Toivottavasti kaikki ymmärtävät innostukseni, kun nyt vihdoinkin ilmoitettiin että kaikki nämä harvinaiset pelit julkaistaa yhdessä ja samassa paketissa ja vieläpä suht. edulliseen hintaan (Jenkeissä 20 dollaria per setti).

Mega Man X pelien määrä on suuri ja olisikin ollut hupsua odottaa, että nämä julkaistaisiin yhdessä paketissa. Ensimmäiseen Mega Man X Legacy Collectioniin sisältyvät osat Megaman X - X4 loppujen jääden kokoelma kakkoseen. Varsinaisien pelien lisäksi mukana tulee pelien konseptitaidetta, trailereita, soundtrackit, johdantovideoita, uusi X Challenge -pelimuoto, mahdollisuus vaihtaa filttereillä pelien graafista ulkoasua ja vaikka mitä kaikkea muuta Mega Man fanboy vaan osaa kaivata. Mega Man X Legacy Collectionit julkaistaan heinäkuun 24. päivä ja alustoina ovat PC, PS4, Switch ja Xbox One.

Käy katsomassa pelikokoelmien traileri Mega Man -kanavan Youtube -kanavalta:


Lähde:

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - Toy Story 3

Seuraavaksi  Pixar-elokuvien katsomisvuorossa oli vuonna 2010 julkaistu Toy Story 3. Koska elokuvasarja oli edennyt jo näinkin pitkälle, rehellisesti sanottuna odotukseni eivät olleet kovinkaan korkealla. Monesti mitä pidemmälle elokuvasarja etenee, sitä vähemmän tekijöillä jää enää ideoita seuraaviin osiin. No ei auttanut kuitenkaan kuin tarttua elokuvaan ja toivoa parasta.

Toy Story jatkaa siitä, mihin aiemmat osat päättyivät. Andy -poika on kasvanut isoksi ja hänen on aika muuttaa kotoa pois opiskelemaan. Lapsuuden leikkivuodet ovat auttamatta takana ja suurin kysymys kuuluukin, että mitä kaikille hänen rakkaille leluille tehdään. Äiti auttaa päätöksen teossa sanomalla, että Andy voi ottaa tärkeimmät lelunsa mukaan asuntolaan tai viedä vintille säilytykseen, mutta loput äiti  vie kierrätykseen. Muuttopuuhissa sattuu kuitenkin sekaannus ja lelut joutuvat kierrätykseen menevään laatikkoon ja Andyn äiti vie lelut läheiseen lastentarhaan. Aluksi lastentarha vaikuttaa unelmapaikalta ja lelut tuntevat saavansa uuden alun, mutta kaikki ei olekaan tietenkään aivan sitä miltä näyttää...

Alkupeloista huolimatta Toy Story 3 yllätti minut lopulta positiivisella tavalla. Aivan alussa elokuva toisti kyllä ärsyttävällä tavalla aiemmissakin osissa esiintynyttä teemaa eli lelut joutuvat enemmän tai vähemmän vahingossa väärään autokyytiin toiselle puolelle puolelle kaupunkia. Elokuva parani kuitenkin reilusti tämän jälkeen. Mukaan tuli taas roppakaupalla uusia hahmoja ja aiemmatkaan eivät olleet enää yhtä ärsyttäviä kuin aiemmin (katson tässä kohtaa syyttävästi lehmityttöä Jessietä). Toy Story 3:n huumori toimi erinomaisesti ja tarinaa sen enempää spoilaamatta onpa loppupuolelle saatu haikeitakin kohtauksia. Alkuperäisistä peloistani huolimatta elokuva oli erinomainen tekele  ja suosittelen ehdottomasti sen katsomista kaikille.

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - Up

Seuraava katsontavuorossani oleva Pixarin animaatioelokuva oli Up (eli Kohti Korkeuksia), joka julkaistiin vuonna 2009. Elokuva oli itselleni tuttu hyvin etäisesti vain sitä kautta, että lyhyitä pätkiä siitä oltiin näytetty monen Disneyn ja Pixarin elokuvan mainosten joukossa. Olin lisäksi kuullu kehun sanoja tätä elokuvaa kohtaan tuttavilta, joten lähdin katsomaan sitä melko positiivisin odotuksin.

Up kertoo Carl Fredricksenistä, joka ihaili pienenä poikana kuuluisaa löytöretkeilijää Charles Muntzia. Miehen Etelä-Amerikan seikkailureissu ei mene kuitenkaan aivan kuten elokuvissa ja hän katoaakin lopullisesti Paradise Falls  -nimiseen paikkaan. Eräänä päivänä Carl tutustuu Ellie -nimiseen tyttöön, joka fanittaa myös Muntzia ja kaverukset sopivatkin muuttavansa yhdessä vielä joku päivä Paradise Fallsiin. Elämä kulkee omia polkujaan ja Carl sekä Ellie rakastuvat toisiinsa, menevät naimisiin ja alkavat suunnittelemaan lapsuudessaan sopimaansa matkaa Etelä-Amerikkaan. Vastoinkäymisiä tulee kuitenkin kerta toisensa jälkeen ja pian pariskunta huomaakin olevansa jo vanhuksia. Kun Ellien aika maan päällä lopulta jättää, päättää Carl lähteä toteuttamaan vaimolleen tekemäänsä lupausta. Carl muuntaa kotitalonsa ilmalaivaksi kiinnittämällä siihen sadoittain heliumilla täytettyjä  ilmapalloja ja matkaseurakseen mies saa paikallisen partiopojan Russellin.

Elokuvan aiemmin kuulemani kehut eivät olleet ollenkaan tuulessa temmattuja. Vaikka elokuvan sidekickinä toiminut Russell -poika olikin kutakuinkin jokaisessa kohdassa ärsyttävä penska, elokuvan päähahmo Carl kuitenkin pelastaa koko potin. Elokuvaan on saatu mukaan parikin erittäin koskettavaa kohtausta joissa käydään läpi Carlin ja Ellien yhteistä elämää ja saa olla melko kylmähermoinen katsoja, jos näiden kohdalla ei edes hieman "mene roska silmään". Ainakin itselläni Up meni näiden kohtausten ansiosta suoraa Pixar -elokuvien kärkeen ja oli elokuva toki muiltakin osilta hyvä. Suosittelen ehdottomasti!

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - WALL-E

Tämänkertainen Pixar-elokuva on WALL-E, joka valmistui vuonna 2008. WALL-E poikkeaa muista Pixar-boxin elokuvista sillä tapaa, että tämän elokuvan olen nähnytkin jo aiemmin pari vuotta takaperin. Muistaakseni tämä elokuva oli myös enemmän aikuisten makuun siinä, missä aiemmat elokuvat ovat olleet enemmän perheen pienemmille suunnattuja.

Elokuva kertoo ihmiskunnan tulevaisuudesta, jossa maapallo on yksi iso kaatopaikka, kaikki kasvillisuus on kuollut ja ihmiset ovat paenneet avaruusasemille odottamaan parempaa tulevaisuutta. Vain WALL-E -niminen pieni siivousrobotti torakkaystävänsä kanssa ovat jääneet suureen kaupunkiin siistimään paikkaa puristamalla jätekasoja romukuutioiksi ja kasaamalla näistä korkeita torneja. Eräänä päivänä vastoin  kaikkia odotuksia robotti löytääkin  elossa olevan kasvin ja ottaatämän hoitoonsa. WALL-E:n aika autiolla planeetalla on käynyt kuitenkin hyvin yksinäiseksija tähän tulee muutos, kun planeetalle laskeutuu kasvillisuutta ja muuta elämää etsivä robotti EVA, johon yksinäisyyttä  poteva WALL-E onnistuu ihastumaan.

WALL-E on visuaalisesti todella hienoa katsottavaa. Animaatio on erinomaisesti tehtyä ja tämän tärkeys korostuu erityisesti siinä, ettei elokuvan robotit paljoa puhua pukahda ja kaikki kommunikointi tapahtuu eleillä. Tämä on myös ensimmäisiä Pixarin/Disneyn elokuvia, joissa on mukana todella deeppiä sanomaa ympäristön roskaamisesta sekä kulutusyhteiskunnasta. Todella hieno juttu, että elokuvan tekijät ovat ottaneet näinkin tärkeään asiaan kantaa ja onnistuneet tekemään sen samalla suhteellisen hienovaraisesti ilman turhaa sormen heiluttelua. Vaikkei elokuva aivan täydellinen olekaan, oli se silti hyvin viihdyttävä paketti ja maistuu varmasti kaikille ikään katsomatta.

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Pelattu: The Curse of Monkey Island

LucasArts teki 90-luvulla loistavia seikkailupelejä. Ensimmäiset osat The Secret of Monkey Island ja Monkey Island 2: LeChuck's Revenge ovat saaneet viime vuosina uusioversiot, mutta jostain syystä kolmas osa The Curse of Monkey Island ei tälläistä käsittelyä saanut. Peli on laadultaan ja erityisesti huumoriltaan huippuluokkaa ja onkin ollut suorastaan rikos ihmiskuntaa kohtaan, ettei tuoreempi pelikansa ole päässyt pelaamaan tätä peliä. Itse olin vuosia sitten onnekas löytäessäni pelin fyysisen version kirpputorilta, mutta olen silti toivonut myös latausversiota, koska se nyt vaan on niin paljon näppärämpää ladata peli netistä kuin alkaa kikkailemaan levyjen kanssa. 

Tällä viikolla sattui kuitenkin hassusti, sillä kävin vielä alkuviikosta GOG-sivustolla katsomassa ovatko he vieläkään uudelleenjulkaisseet tätä peliä, mutta jo totuttuun tapaan eivät olleet. Nyt perjantaina uudelleenvierailu tuotti kuitenkin tuloksen, sillä kaikkien näiden vuosien jälkeen kolmas Monkey Island oli julkaistu paitsi GOG:iin, mutta myös Steamiin YEAAAAH! Olin tästä julkaisusta niin onnellinen että pakkohan peli oli heti ostaa ja lähteä fiilistelemään takaisin Apinasaarelle.

Edellinen Apinasaari päättyi hyvinkin outoihin tapahtumiin ja Curse jatkaa pian näiden jälkeen. LeChuck on edelleen voimissaan ja hyökkää luurankoarmeijansa kanssa Plunder-saarelle, jonka kuvernöörinä Guybrushin rakas ja myös LeChuckin ihastuksen kohde Elaine Marley toimii. Guybrush onnistuu päihittämään LeChuckin, mutta siinä samalla LeChuckin kirous lankeaa Elainen päälle ja tämä muuttuu kultapatsaaksi. Guybrush pyytää apua vanhalta tuttavaltaan Voodoo-naiselta ja tämä kertoo kirouksen kumoutuvan Blood -saarella löytyvällä sormuksella. Guybrush lähtee siis matkalle, mutta tätä ennen hän tarvitsee laivan, miehistön sekä kartan perille.

Ensimmäinen silmiin pistävä ero aiempiin MI-peleihin verrattuna on ulkoasu. Peli on toteutettu käsin piirretyllä grafiikalla, aivan kuin piirrettyjä katsoisi. Ilmestymisensä aikaan peli oli todella nätti, nyt 2018 vuonna grafiikka hieman pikselöityy ja on rosoisen näköinen, mutta tämä ei toki estä nauttimasta muutoin loistavasta pelistä. Varsinainen pelaaminen on aiemmista osista tuttua kauraa eli Guybrush etenee saarelta toiselle suorittaen erilaisia enemmän tai vähemmän loogiikalla toimivia esinepuzzleja. Monet pulmista ovat todella haastavia ja näissä ei kannata pysytellä aivan perinteisissä ajattelumalleissa. 

LeChuck's Revengen tapaan myös The Curse tarjoaa pelimoodin jossa on helpotetummat puzzlet, mutta siinä samalla missaa paljon pelin loistavasta sisällöstä, joten haasteesta huolimatta suosittelen varauksetta valitsemaan pelin alussa Mega Monkey -pelitilan (tätä ei voi vaihtaa enää pelin alettua). Peliin palaa takaisin myös ensimmäisestä osasta tuttu miekkataistelu, jota moni piti pelin yhtenä hauskimpana osuutena. Yhteenotot voitti paremman miekkailijan sijaan se taistelija, joka osasi loukata toista pahemmin. Tällä kertaa solvausten pitää myös rimmata keskenään.

Peli on huumoripuoleltaan hulvattoman hauska ja vakavempia hetkiä ei pahemmin nähdä. Peli on muutoin loistava kokemus, mutta jos jotain valitettavaa pitää keksiä niin osa puzzleista ovat aivan käsittämättömiä. Vaikka olenkin olenkin pelannut pariinkiin otteeseen vuosia aiemmin, niin edelleen joutui pähkäilemään muutamaa kohtaa oikein olan takaa. Ratkaisun selvittyäkin (lähinnä tuurilla) jäi vain miettimään, että mitä pelin tekijät ovat oikein ajatelleet näitä suunnitellessa. Vaikeudestaan huolimatta peli on kuitenkin edelleenkin yksi seikkailupelien kruunujalokivistä ja suosittelen sitä erittäin lämpimästi kaikille.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - Ratatouille

Taas oli aika katsoa uusia Pixarin animaatioelokuvia, tällä kertaa vuorossa oli vuonna 2007 julkaistu eläinaiheinen Ratatoille. Elokuvaa en ole aiemmin nähnyt, joten aika vähäisillä lähtötiedoilla alettiin katsomisen mitä nyt rottia elokuvassa varmaankin vilahtelee enemmän kuin laki sallii ja muistelen kuulleeni aika paljon kehuja tästä elokuvasta.

Ratatouille kertoo Pariisissa asuvasta rotasta nimeltään Remy, joka omaa äärimmäisen hyvän haju- ja makuaistin. Kun muut rottayhdyskunnan rotat tonkivat ruokansa ihmisten jäteastioista, Remy hiippailee aina salaa ihmisten asumuksiin, koska sieltä hän saa parhaimmat ruoka-ainekset. Remy haaveilee kokiksi ryhtymisestä ja inspiraation tähän hän on saanut Pariisin huippukokilta Auguste Gusteaulta, jonka siimahäntä on nähnyt ihmisten televisiossa sekä ruokakirjoissa.

Eräänä päivänä rotat jäävät kuitenkin kiinni ruokavarkaudesta ja joutuvat pakenemaan talon asukasta viemäriin. Remy joutuu eroon muusta perheestään ja olettaakin näiden menehtyneen. Kuin kohtalon johdattamana Remy eksyy lopulta oman idolinsa eli Auguste Gusteaun ravintolaan ja Remy haluaa luonnollisesti päästä kokiksi tähän ruokapaikkaan. Rottana tämä on kuitenkin luonnollisesti mahdotonta, mutta tilaisuus kokkailuun ilmaantuu kun ravintolaan ilmaantuu melkoinen vätyskokki Linguini -niminen poika ja kaksikko päättää alkaa tekemään yhteistyötä.

Ratatouille alkaa melko kevyesti ja itse katselin aluksi lähinnä elokuvan hienoa miljöötä, sillä elokuva tosiaan näyttää upealta. Leffan hahmot eivät säväyttäneet kuitenkaan luonteellaan kovinkaan paljoa, olivat sellaista perus animaatiokamaa. Elokuva parani kuitenkin kokoajan ja aivan lopussa lähenneltiin jopa koskettavuuden rajamaita. Elokuva osasi olla myös useassa vaiheessa hauska ja vaikka katsoinkin leffaa hieman väsyneessä mielentilassa, osasi se pitää mukanaan aivan loppuun saakka. Suosittelen katsomista.

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Pelattu: To the Moon

To the Moon on Freebird Gamesin seikkailupeli vuodelta 2011. Peli on tehty RPG Maker -nimisellä pelinteko-ohjelmalla ja olikin pieni yllätys, että se nousi suhteellisen vaatimattomista lähtökohdista valtavan suosituksi ja ylistetyksi peliksi. To the Moon nauttii edelleenkin suurta suosiota erityisesti niiden pelaajien keskuudessa, jotka arvostavat peleissä loistavasti kirjoitettua sekä koskettavaa tarinaa sekä tunnelmallista musiikkia. Tiesin pelin jo vuosia sitten, mutta jotenkin se ei vaan tarttunut vielä pelattavien pelien seulaani. Viime aikoina minusta alkoi tuntumaan siltä, että tämä peli kuuluu jo yleissivistykseen ja päätinkin lopulta ottaa tämän työn alle.

To the Moon kertoo elämän ehtoopuolella elävästä leskivanhuksesta Johnny Wylesistä. Vaimonsa Riverin kuoleman jälkeen miehellä on jäljellä enää vain yksi toteutumaton unelma ja se on päästä keinolla millä hyvänsä kuuhun. Miehen mieli on jo niin usvassa, ettei tämä muista enää itsekään, miksi haluaa maan kamaralta pois. Nykyisessä iässään tätä unelmaa on luonnollisesti mahdotonta toteuttaa ja apuun kutsutaan tohtorit Watts ja Rosalene. Kaksikolla on teknologiaa päästä muokkaamaan ihmisten muistoja ja tämän kautta antaa asiakkaalleen mieluisampi tapa poistua tästä maailmasta. Watts ja Rosalene tarttuvat tuumasta toimeen ja rupeavat pureutumaan  ikäkausi kerrallaan Johnnyn muistoihin ja lähtevät tutkimusmatkalle selvittääkseen, että mikä merkitys miehen vaimolla, heidän talon vieressä olevalla majakalla, jäniksillä ja vesinokkaeläimillä on miehen tahtoon lentää taivaalle.

Varsinainen pelaaminen on melko  yksinkertaistettua eli Watts ja Rosaline keräävät muiston alueelta Johnnylle tärkeitä esineitä ja saavat selville lisää miehen menneisyydestä. Toiminnan tai muun pähkäilyn sijaan painotus onkin tarinan viemisessä eteenpäin esineiden tukimisella tai  ihmisten kanssa juttelemalla ja peli kuuluukin niin kutsuttujen kävelysimulaattorien kastiin. Tämä ei ole kuitenkaan huono asia, sillä se tarina on loistavaa settiä. Ainoa puzzleilu pelissä  olivat muistojen välissä olevat tehtävät, joissa joutui pienestä palapelistä muodostamaan kokonaisen kuvan. Tämä minipeli kävi kuitenkin melko nopeasti tylsäksi ja tuntuikin koko pelin turhimmalta osuudelta.

Peli ei ole pituudellaan pilattu, mutta minkä määrässä häviää, laadussa voittaa. Tarina pitää koko ajan otteessaan ja paranee vain loppua kohti edetessään. Olin kuullut ennakkoon että peli on kirjoitettu niin loistavasti, että raavaatkin(?) jätkät joutuvat pelin loppupuolella pyyhkimään kosteita silmiään. Näin ei itselläni aivan käynyt, mutta myönnetään että oli siellä mukana todella tunnepitoisia kohtauksia joka nostivat tämän pelin hyvyyden sinne äärimmäiseen potenssiin. To the Moon oli yksi loistavimmista peleistä taas vähään aikaan ja suosittelen sen kokemista jokaiselle aiemmasta pelihistoriasta riippumatta.

Katsottu: Pixar Collection - Cars

Taas oli sunnuntai ja se tarkoitti samalla myös uuden Pixarin animaatioelokuvan katsomista. Tällä kertaa vuorossa oli vuonna 2006 tehty automaailmaan sijoittuva Cars. En ole aiemmin nähnyt kyseistä elokuvaa enkä tiennyt tarkemmin millainen leffa on kyseessä, mutta minulla oli  silti ennakkoluulojani. Olin nähnyt elokuvasta paljon kuvia ja hieman ounastelin niiden perusteella, että tämä elokuva saattaa olla suunnattu vielä nuoremmalle väelle kuin mitä Pixarin elokuvat normaalisti (ja normaalistikin ne ovat jo melko nuorille).

Autot -elokuva kertoo maailmasta, jonka kaikki asukkaat ovat... arvasit oikein - autoja. Piston Cup -autokisan mestaruus on juuri ratkeamaisillaan ja voittoon on rahkeet kolmella eri kisaajalla: vanhalla joskin tämän kisan jälkeen eläkkeelle siirtyvällä mestarilla The Kingillä, hieman epäeettisiäkin menetelmiä käyttävällä Chick Hicksillä sekä ensimmäistä kertaa kisoissa mukana olevalla ja hieman ylimielisellä Lightning McQueenillä. Kisa päättyy kuitenkin kaikkien yllätykseksi kolmikon tasapeliin ja kisan voittajan sovitaan ratkaistavan viikon päästä Lost Angelesissa järjestettävissä kisoissa.

McQueeniä lähdetään kuljettamaan kohti enkelten kaupunkia rekan peräkärryssä, mutta epäonnekseen kisa-auto tippuu kyydistä matkan aikana ja eksyy moottoritien vuoksi kuolleeksi jääneeseen pikkukylään Radiator Springsiin. McQueen onnistuu tuhoamaan vahingossa vierailunsa aikana kylän läpi vievän autotien ja tästähän ei paikallinen virkavalta tykkää.  Tihutyön tekijän luvataan kuitenkin päästä poistumaan kaupungista, kunhan tämä korjaa yhteiskuntapalvelunaan aiheuttamansa tuhonsa ja tämän aikana McQueen kerkeääkin tutustumaan paikalliseen väestöön sekä kylän värikkääseen menneisyyteen.

Millainen fiilis Autoista sitten jäi allekirjoittaneelle? Kyllähän se tosiaan melko nuorelle yleisölle taisi olla suunnattuna. However... elokuvan animointi oli kyllä todella hienon näköistä ja autot hyvin ilmeikkäitä. Tykkäsin erityisesti siitä, että autokisat kuvattiin samanlaisilla kuvaustekniikoilla, mitä oikeissakin kisoissa käytetään. Lisäksi mukana oli ihan hauskaa huumoria mukana, joten elokuvan parissa viihtyi silti ihan hyvin. Vaikkei Cars ihan täydellinen elokuva ollutkaan, niin oli se silti ihan jees katsottava.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Tarjous: Playstation-pelien alennusmyynnit

Sonyn omassa verkkokaupassa Playstation Storessa on aina jonkinlaista alennusmyyntiä meneillään. Eräs jo melko vakiintunut kampanja heillä on "Tämä on Playstation", jossa alennukseen on laitettu ainakin alunperin heillä yksinoikeudella olleita pelejä. Suurinta osaa näistä peleistä ei saa edelleenkään muille laitteille ja nyt onkin erinomainen mahdollisuus täydentää pelikokoelmia, mikäli joku peleistä vielä puuttuu.

Tämä pelikampanja käynnistyi jo aiemmin tällä viikolla ja osa teistäkin on varmasti kerennytkin jo näkemään nämä tarjoukset. Tämä listaus onkin enemmän heille joilta  kampanja on päässyt menemään ohi tai ei vain jaksa käydä läpi koko katalogia. Alennettujen pelien määrä on reilusti pidempi ja olenkin koonnut tähän alle lähinnä omia suosituksiani.


Playstation 4

  • Horizon Zero Dawn Complete Edition, 30.00 euroa
  • The Last of Us Remastered, 20.00 euroa
  • The Last of Us: Left Behind, 4.00 euroa
  • Heavy Rain & Beyond: Two Souls, 13.00 euroa
  • Bloodborne GOTY, 20.00 euroa
  • Bloodborne The Old Hunters DLC, 7.00 euroa (esim. jos sinulla on tämän kuukauden PS Plussan kautta jo pääpeli)
  • Uncharted 4: A Thief's End, 25.00 euroa
  • Uncharted: The Lost Legacy, 25.00 euroa
  • Uncharted: The Nathan Drake Collection, 20.00 euroa
  • Nioh Complete Edition, 35.00 euroa
  • Jak and Daxter -kokoelma (J&D: The Precursor Legacy, Jak 2: Renegade, Jak 3, Jak X: Combat Racing), 25.00 euroa
  • Until Dawn, 15.00 euroa
  • The Last Guardian, 15.00 euroa
  • LittleBigPlanet 3, 7.00 euroa
  • Everybody's Gone to the Rapture, 5.00 euroa
  • inFamous Second Son + inFamous First Light, 13.00 euroa
  • Gravity Rush Remastered, 8.00 euroa
  • Gravity Rush 2, 15.00 euroa
  • Journey Collector's Edition, 7.00 euroa (sisältää myös pelit Flow ja Flower)
  • The Unfinished Swan, 3.00 euroa
  • Tearaway Unfolded, 7.00 euroa


Playstation 3

  • Crash Bandicoot, CB2: Cortex Strikes Back, CB3: Warped, CTR:Crash Team Racing, á 2.00 euroa
  • ICO and Shadow of the Colossus Classics HD, 5.00 euroa
  • inFamous, inFamous 2 ja inFamous: Festival of Blood, 8.00 euroa
  • LittleBigPlanet, 3.00 euroa
  • LittleBigPlanet 2 Extras Edition, 6.00 euroa
  • LittleBigPlanet 3, 6.00 euroa
  • The Jak and Daxter Trilogy, 8.00 euroa
  • The Ratchet & Clank Trilogy, 8.00 euroa
  • The Sly Trilogy, 8.00 euroa
  • Spyro the Dragon Trilogy, 4.00 euroa

Playstation Vita:

  • Gravity Rush, 4.00 euroa
  • LittleBigPlanet Vita, 4.00 euroa
  • Tearaway, 5.00 euroa
  • Uncharted: Golden Abyss, 6.00 euroa

Kaikki tarjoukset löytyvät kuitenkin osoitteesta:

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - The Incredibles

Taas oli aika katsoa uusi Pixar-elokuva. Tällä kertaa vuorossa oli The Incredibles, jonka elokuvastudio toi markkinoille vuonna 2004. Ensimmäinen ajatukseni tästä elokuvasta oli "joko taas, eikös Disneyltä tullut toinenkin supersankariaiheinen elokuva Big Hero 6 aivan lähiaikoina?". Lähiaikoina on kuitenkin suhteellinen käsite ja aikaeroa näiden kahden elokuvan julkaisulla alkaakin olemaan  jo kymmenisen vuotta, joten ehkä tuohon aikaväliin mahtuu jo parikin tälläistä elokuvaa.

Incredibles kertoo yhteiskunnasta, joka suorastaan vilisee erilaisia supersankareita. Sankarit kuitenkin aiheuttavat pelastuspuuhiensa sivutuotteena sen verran paljon vahinkoa, että supersankarina toimiminen kielletään ja nämä aiemmat superihmiset joutuvat opettelemaan elämään normaalia ja tylsää arkea. Eräitä tälläisiä supersankareita ovat Incrediblesin perhe, johon kuuluu väkivahva isä Bob, perheen äiti Helen jonka vartalon venymiselle on vain mielikuvitus rajana, tytär violet joka voi muuttua näkymättömäksi sekä supernopea liikkeissään oleva perheen poika Dash. Kaikkein raskaimmin tämän normaalin elämän ottaa perheen isä, joka yrityksistään huolimatta haaveilee edelleen sankaripäivistään. Eräänä päivänä Bobia lähestyy mysteerinen nainen Mirage, joka tarjoaa mahdollisuutta palata vielä supersankariksi. Houkutus on liian suuri jättää hyödyntämättä ja niinpä Bob eli Mr. Incredible lähtee salaa perheeltään suorittamaan supersankarimaisia/60-luvun James Bondmaisia tehtäviä.

Elokuvan extrat olivat melko kommenttiraitapainotteisia ja tässä elokuvassa niitä oli hulpeat kolme kappaletta. Vielä en noita kerennyt katsomaan, mutta elokuvan tyyli on sellainen että uskoisin mukana olevan todella mielenkiintoista trivia-settiä. Varsinaisesta elokuvasta puolestaan sellaista, että rehellisesti sanottuna leffa ei alkumetreillään oikein vakuuttanut minua. Pidin kyllä elokuvan vanhahtavasta tyylistä, mutta jotenkin päähahmona pyörinyt perheen isä Bob tuntui vain hieman sanotaanko tylsältä. Myöhemmin elokuvassa muutkin perheenjäsenet saavat kuitenkin tilaa reilustikin ja meno muuttuu jo paljon viihdyttämmäksi. Mitä pidemmälle elokuva eteni, sitä enemmän aloin tykkäämään. Alkukankeudestaan ja ennalta-arvattavasta juonestaan huolimatta elokuva paljastui  ihan viihdyttäväksi pläjäykseksi ja suosittelenkin siis katsomista.

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Playstation Plussan maaliskuun pelit

Viimeisimmästä Playstation Plussan ilmaispelien mainostuksestani alkaa olemaan jo pieni tovi. Suurimpana syynä tälle on ollut yksinkertaisesti se, ettei viime aikoina tarjolle ole tullut kovinkaan paljoa kiinnostavia pelejä. Nyt Sony julkaisi kuitenkin maaliskuun pelitarjonnan ja ainakin omasta mielestäni tilanne muuttuu ainakin aavistuksen parempaan suuntaan. Maaliskuun 6. päivästä lähtien tarjolle vaihtuvat seuraavat pelit:
  • Bloodborne (PS4)
  • Ratchet and  Clank (PS4)
  • Legend of Kay Anniversary (PS3)
  • Mighty No. 9 (PS3 ja PS4)
  • Claire: Extended Cut (PS Vita ja PS4)
  • Bombing Busters (PS Vita ja PS4)

Suurin kuukauden hitti on ehdottomasti Pleikkarin yksinoikeuspeli Bloodborne ja siinä ainoa itseäni  harmittava asia on vain se, että omistan kyseisen pelin jo entuudestaan. Mielenkiintoista toiminnallista seikkailua erittäin synkässä ja ahdistavassa maailmassa, suosittelen kaikille jotka haluavat peliltään tunnelmaa ja haastetta. Myös Ratchet and Clank on erinomainen ilmaispeli, erityisesti jos tämä tai sen aiemmat versioinnit ovat vielä kokematta. Itselläni on myös varauksellinen uteliaisuus pelejä Mighty No. 9:iä (Mega Man -fani kun olen) ja Clairea kohtaan.

Samalla kun Sony julkaisi edellisen pelilistan, he ilmoittivat toisenkin "uutispommin". Tähän asti Plus-jäsenille on tarjottu melko tasaisesti pelejä niin PS4:lle kuin vanhemmille PS3:lle ja PS Vitallekin. Tämä peli ei enää jatkossa vetele, vaan Sony heivaa vuoden päästä tarjonnasta vanhemmat laitteet ja keskittyy 8.4.2019 eteenpäin vain PS4-pelien tarjoamiseen. Näidenkin lukumäärä tulee putoamaan vain kahteen peliin, mikä saattaa aiheuttaa pientä närää joissakin asiakkaissa. Tuleeko näiden tilalle sitten aiempaa tuoreempia pelejä, tätä ei olla vielä tässä vaiheessa paljastettu.

Millaisia  ajatuksia nämä uutiset aiheuttavat sinussa? Onko tässä kuussa luvassa hyviä pelejä vai onko tälläkin kerralla vuorossa suuri pettymys? Entä mitä mieltä olette PS3 ja Vita -pelien  poistumisesta Plus-palvelusta? Paraneeko palvelu keskittyessään uuteen rautaan vai onko aika sanoa hyvästit Plussalle? Vai onko tämä merkki siitä, että Playstation 5:n julkaisu alkaa olemaan aivan nurkan takana?

Lähteet:

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - Finding Nemo

Finding Nemo on Pixarin tietokoneanimoitu elokuva vuodelta 2003. Leffa on käsitykseni mukaan yksi kyseisen firman nimekkäimmistä elokuvista ja odotinkin kovasti tämän näkemistä. Valitettavasti aina kaikki ei mene ihan kuin toivoisi ja satuin vilustumaan näin viikonlopun kunniaksi. Nyt olo olikin todella väsynyt ja vetämätön ja jouduin katsomaan tämän vähän niinkuin puoliteholla.

Finding Nemo kertoo Isolla valliriutalla asuvasta isäkalasta Marlinista sekä tämän pojasta Nemosta. Marlin menetti puolisonsa sekä loput poikasistaan petokalan hyökkäyksessä useita vuosia aiemmin ja onkin nykyään hyvin arka ja ylisuojelevainen pojastaan. Ensimmäisenä koulupäivänään Nemoa alkaa tympimään isänsä suojelevaisuus ja tämä ui isänsä vastustuksesta huolimatta aavalle merelle tutkimaan pinnalla kelluvaa venettä. Varomattomuus kostautuu ja kalastajat kaappaavat Nemon mukaansa. Marlin koittaa kyllä parhaansa mukaa seurata venettä ja poikaansa, mutta menettää lopulta jäljet. Avukseen jahtiin Marlin saa kuitenkin hyväntahtoisen, joskin todella huonolla muistilla varustetun kalaystävän Doryn.

Tällä kertaa elokuvan mukana ei tullut kommenttiraitaa, mutta muita mielenkiintoisia extroja kylläkin. Mukana on mm. lyhyt animaatioelokuva lumiukon edesottamuksista nimeltä Knick Knack Pixarin alkuajoilta sekä Finding Nemon tekijöiden keskustelutilaisuus 10 vuotta elokuvan julkaisun jälkeen. Eräs sangen mielenkiintoinen osio oli myös konseptitaiteena esitetty versio elokuvan alusta, jossa Marlin tapaa vaimonsa ja lopulta menettää tämän. 

Kuten Pixarilta saattaa odottaa, elokuva on todella nättiä katseltavaa. Trooppiset vesistöt ovat kauniita ja elokuvan kalahahmot ilmeikkäitä. Varsinaista seikkailua elokuvassa myös riittää ja elokuvassa käydäänkin tutustumassa meren lukuisiin mielenkiintoisiin sopukoihin. Kokonaisuudessaan Finding Nemo oli ihan mielenkiintoinen  elokuva ja suosittelen sitä kaikille.

tiistai 20. helmikuuta 2018

Tarjous: Humble Classics Return Bundle


Sattuuko sinua kiinnostamaan erinomaiset PC-pelit puoli-ilmaiseksi? Jos satut kuulumaan tuohon outoon joukkoon, sinulla on on nyt onnenpäivä sillä Humble Bundlessa on taas iso määrä loistavia pelejä niitä janoaville. Tällä kertaa pääpaino on rooli- ja seikkailupeleissä.

Jos Humble Bundlen konsepti on entuudestaan tuntematon, niin tässä se lyhyesti. Maksat peleistä haluamasi summan ja halutessasi voit valita, mikä osa tuosta summasta menee hyväntekeväisyyteen, pelien tekijöille tai Humble Bundlelle aiheutuvien kustannusten ylläpitoon. Kampanjoissa on aina muutama hintarappunen ja kun maksamasi summa ylittää tälläisen rappusen, myös saamiesi pelien määrä lisääntyy. Ensimmäinen hintarappunen on aina vaivaiset yksi dollaria (0.95 euroa) eli pelaamaan pääsee jo todella pikkurahalla ja pelien hinta/määrä suhde eikun paranee, mitä enemmän riihikuivaa laittaa kehiin. Varsinaisten pelien lisäksi kaupan kylkiäisenä saat vielä pelien soundtrackeja, alennuskuponkeja ja muuta lisuketta, mikäli sellaisista sattuu tykkäämään.

Seuraavaksi on listattuna tämänkertaisen tarjouksen hintarappuset.

Maksamalla yhden dollarin (0.95 euroa) saat pelit:
  • Broken  Sword 5 - The Serpent's Curse
  • Shadowrun Returns
  • Shadowrun: Dragonfall - Director's Cut
  • Tesla Effect: A Text Murphy Adventure

Maksamalla vähintään keskiarvon verran maksetuista summista eli tällä hetkellä noin 7.50 dollaria/6.00 euroa saat edellisten lisäksi:
  • Shadowrun: Hong Kong - Extended Edition
  • Wasteland 2: Director's Cut - Standard Edition
  • Age of Wonders 3
  • Xenonauts

Maksamalla vähintään 15.00 dollaria/12.10 euroa saat edellisten lisäksi:
  • Torment: Tides of  Numenera
  • DreamfallChapters: The Final Cut Edition

maanantai 19. helmikuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - Monsters Inc

Seuraavana katsottavien elokuvien listalla on Monsters Inc, joka Pixarin neljäs leffa vuodelta 2001. Itse elokuva ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta muutamat hahmot olin nähnyt Pixarin aiemmissa lyhytelokuvissa sekä toki mainoksista. Elokuvalla on poikkeuksellisen kova setti ääninäyttelijöitä, mukana ovat mm. John  Goodman, Billy Crystal, Steve Buscemi, James Coburn ja Jennifer Tilly ja olin jo pelkästään näistä melko innoissani. Se että riittääkö hyvä näyttelijäkaarti tekemään elokuvasta loistavan, jäi kuitenkin vielä nähtäväksi.

Elokuva kertoo hirviöiden kansoittamasta Monstropoliksen  kaupungista, joka saa sähkönsä pienten lasten kiljahduksista. Hirviöt pääsevät lasten vaatekomeroihin portaaliovien kautta ja käyvätkin joka yö säikyttelemässä poloisia, oman yhteiskunnan edun vuoksi tottakai. Kaikkein taitavin säikyttelijä on isokokoinen, karvainen ja sininen Sulley, siitäkin huolimatta että hän on muutoin hyvin lempeä luonteeltaan. Hirviöillä on säikyttelyssä vain kaksi pyhää sääntö, joita ei saa rikkoa. Ensinnäkin lapsien ei saa antaa koskettaa heitä, sillä puheiden mukaan tämä on kuollettavaa hirviölle. Toisekseen mitään lasten tavaroita ei saa tuoda mukana hirviökaupungin puolelle. Parhaatkin joskus kuitenkin mokaavat ja siitäkös soppa lopulta syntyy, kun Sulley tuo vahingossa 3-vuotiaan Boo-tytön Monstropoliksen puolelle ja tämä luonnollisesti pääsee vielä karkuteille...

Tällä kertaa elokuvan mukana ei tullut enää ihan yhtä megalomaanista määrää extroja, kuten aiemmissa katsomissani Pixarin elokuvissa. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä laatu on edelleen korkea. Tällä kertaa mukana oli noin 20 minuuttia kestävä sessio, jossa elokuvan tekijät keskustelevat elokuvan tekemisestä. Mukana olivat myös pari Pixarin aiempaa lyhytelokuvaa (For the Birds ja Mike's New Car) sekä Monsters Inc -elokuvan kommenttiraita.

Varsinainen elokuva oli ainakin hienon  näköinen ja erityisesti Sulley  näytti karvoineen upealta. Monsters Inc on ollut melko näkyvästi esillä Pixarin tuotekatalogissa ja halusin kovasti tykätä tästä elokuvasti. Jostain syystä en saanut siitä kuitenkaan kovinkaan suuria kiksejä ja rehellisesti sanottuna onnistuin jopa nukahtamaan elokuvan aikana :-D (tosin se ei ollut elokuvan syy, olin jo valmiiksi aika väsynyt). Elokuvan jutut olivatselvästi suunnattu nuoremmalle väelle. Monissa lapsille suunnatuissa elokuvissa on myös aikuisille suunnattuja vitsejä ja viittauksia, mutta ainakaan itse en tuollaisia kovinkaan paljon huomannut. Kyllä Monsterit varmasti lapsille maistuu mutta näin aikuiselle elokuva ei valitettavasti tuonut kovinkaan paljoa viihdearvoa.

maanantai 12. helmikuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - Toy Story 2

A Bug's Lifen jälkeen seuraavana Pixar -elokuvana on vuonna 1999 valmistunut Toy Story 2. Ensimmäinen Toy Story oli ilmestyessään suuri menestys ja olikin vain ajan kysymys, milloinka tekijät puskevat ulos jatko-osan. Itse en ollut ensimmäisestä osasta aivan niin vaikuttunut kuin olisin etukäteen odottanut ja nyt tällä kakkosella olikin näytön paikka...

Eräänä päivänä edellisestä elokuvasta tutun Andy-pojan äiti päättää hankkiutua eroon vanhasta rojusta ja järjestää pihamyyjäiset. Pojan lelusheriffi Woody (Tom Hanks) onnistuu pelastamaan lelupingviinin pois myyntipöydältä, mutta joutuukin itse siinä tohinassa vahingossa harvinaisia leluja keräävän Al McWhigginin (Wayne Knight) matkaan. Tämä ei tietenkään ole OK juttu Buzz Lightyearille (Tim Allen) sekä muille Woodyn ystäville ja he lähtevät toverinsa pelastusmatkalle toiselle puolelle kaupunkia. Kaappauksensa aikana Woodylle paljastuu, että hän perustui alunperin 1950-luvulla pyörineeseen TV-sarjaan ja hän tutustuu muihinkin saman sarjan leluihin kuten lehmityttö Jessieen, Stinky kullanhuuhtoja-Peteen sekä Woodyn hevonen Bullseyeen. Uudet tuttavuudet muistuttavat Woodya kuitenkin elämän realiteeteista ja siitä, että kannattaako tämän palata enää takaisin Andyn luokse pojan kasvaessa pian isoksi.

Pixarin kolmannen elokuvan kohdalla tämä ei tunnu enää yllätykseltä, mutta Pixar osaa kyllä pakata elokuvien mukaan upeat määrät extroja. Mukana on niitä perinteisiä poistettuja kohtauksia, elokuvan kehityksestä kertovia dokumentteja, animoinnista, elokuvan musiikista sekä sitten se mielestäni ehkä kiinnostavin juttu eli kommenttiraita. Lukuisten muiden juttujen  lisäksi tekijät esittelevät Woody-aiheista krääsää aivan kuten elokusassa näytettiin ja elokuvaa tehneet tietokonegraafikot pääsevät kertomaan, mitä kautta he tulivat töihin Pixarille. Jos jotain urputtamista pitäisi keksiä, niin mukana on jostain syystä extroja, jotka olivat T-paitojen ja muiden vinkkien perusteella Toy Story 3:n ajalta eli tekijät ovat hieman kierrättäneet materiaalia. Mukana olikin myös esim. pätkä jossa kerrottiin Toy Story 3:ssa esiintyvistä uusista leluista, mikä  ei ollut tosiaankaan sellainen asia jota haluaisin kakkososaa katsoessani vielä nähdä. Tuo oli kuitenkin vain pieni miinus ja kokonaisuudessaan extrat -osuus on määränsä vuoksi kuitenkin kuin extra-intoilijan märkä päiväuni.


Ensimmäisen ja tämän elokuvan välillä on ollut noin neljä vuotta aikaa ja tuona aikana tekniikka on luonnollisesti kehittynyt. Toy Story 2 näyttääkin tämän johdosta hieman paremmalta edeltäjäänsä verrattuna, mutta onneksi muutoksia ei ole tehty liian järeällä  kädellä. Elokuva näyttää edellään tutulta, joskin hieman  hiotummalta. Vaikka tälläkään kerralla elokuvan juoni ei olekaan kovinkaan hääppöinen, tässä oli sentään panostettu huumoripuoleen reilusti enemmän. Leluhahmot ovat edelleen ihan hauskoja, erityisesti Buzz Lightyear ja hänen kiistansa arkkivihollisensa keisari Zurgin kanssa. En tykännyt kuitenkaan kovinkaan  paljoa uudesta hahmosta Jessiestä, jotenkin hänen kliseinen cowboymaisuus vaan ärsytti itseäni. Onneksi pienet puutteet jäävät kuitenkin hyvien puolien varjoon ja tämä toinen Toy Story oli jo hieman viihdyttävämpikin tapaus, kuin mitä edeltäjänsä oli.

maanantai 5. helmikuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - A Bug's Life

Vuorossa oli taas Pixar -elokuvien katsontaa. Mietin hetken aikaa, katsoisinko elokuvia Pixar-boxin tarjoamassa järjestyksessä, vaiko elokuvien julkaisuajan mukaisessa järjestyksessä. Lopulta päädyin jälkimmäiseen, koska samalla pääsee paremmin hahmottamaan, miten kyseisen elokuvapuljun elokuvat ovat kehittyneet ajan kuluessa. Toy Storyn jälkeen seuraavana elokuvana vuorossa oli siis Pixarin toinen elokuva A Bug's Life, jonka studio julkaisu vuonna 1998.

Elokuva kertoo Flik -nimisestä muurahaisesta, jolla on vilkkaana ja kekseliäänä otuksena kokoajan uusia vempaimia kehitteillä. Valitettavasti nämä keksinnöt eivät useinkaan toimi ja aiheuttavakin usein enemmän haittaa, kuin hyötyä. Flik asuu pelon alla elävässä muurahaisyhteiskunnassa, joka on saanut riesakseen heitä alistavat heinäsirkat. Joka vuosi nämä heinäsirkat saapuvat muurahaisten saarelle kiristysreissulle keräämään näiden keräämiä ruokia. 

Eräänä vuotena juuri kun heinäsirkat ovat saapumassa ja ruuat on asetettu valmiiksi, Flik onnistuu tunaroimaan ja koko kerätty ruokakolehti tuhoutuu. Tästä ei heinäsirkat tietenkään ilahdu, mutta antavat lopulta asian olla mikäli muurahaiset keräävät seuraavalla kerralla tuplasti isomman ruokasaaliin. Vaatimukset ovat kuitenkin aivan liian kovat ja jotain muita ratkaisuja pitää keksiä. Koska koko soppa on Flikin syytä, hänet lähetetäänkin pois saarelta etsimään sellaisia ötököitä, jotka ovat valmiita taistelemaan muurahaisten puolesta. Flik löytääkin juuri sopivan ryhmän voimakkaita ja urhoollisia sotureita, mutta kaikkien epäonneksi kyseessä on väärinkäsitys ja joukkio onkin näyttelijöitä, jotka luulevat olevansa matkalla performanssikeikalle... näyttelemään sotureita.

Boxin mukana tullut versio A Bug's Lifesta oli ns. 10-vuotis juhlaversio ja sisälti ison määrän erilaisia extroja. Mukana oli normaalien trailereitten ja mainosten lisäksi mm. Pixarin lyhytelokuva Geri's Game, jossa vanhus pelaa yksinään shakkia. Muissa videoissa esiteltiin mm millainen juoni  elokuvalle oltiin alunperin suunniteltu ja erilaisia tuotantoon liittyviä dokumentteja. Lisäksi mukana oli parikymmentä minuuttia kestävä video jossa elokuvan tekijät muistelevat elokuvaa 10 vuotta julkaisun jälkeen ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä elokuvan kommenttiraita. Katseltavaa tai kuunneltavaa riittää varsinaisen elokuvan lisäksi siis useammaksi tunniksi.

Haluaisin tykätä tästä elokuvasta, mutta valitettavasti Se Jokin mielestäni vain puuttuu. Elokuva näyttää kyllä hyvältä ja lisälaatua saa blu-rayn teräväpiirtotekniikasta, mutta itse elokuva ei tuntunut kuitenkaan kovinkaan mielenkiintoiselta. Elokuvassa on kyllä iso kasa hyönteismaailmaan liittyviä sanallisia vitsejä, mutta (ehkä kyse on vain kielimuurista) minua ne eivät kovinkaan naurattaneet. Loppua kohti elokuva sentään parani hitusen. Jotenkin tämä ei iskenyt omaan aikuiseen makuhermoon, mutta uskoisin nuoremmille tämän olevan kuitenkin loistoleffa.

tiistai 30. tammikuuta 2018

Tarjous: The Rockstar Games Humble Bundle


Oletko missannut aikoinaan suuntaa näyttävän Grand Theft Auto -pelisarjan? Entä Suomalaisista juurista ponnistaneet Max Paynet, L.A. Noiren tai suurta kohtua herättäneet Manhunt ja Bully -pelit? Jos vastauksesi edes osaan näistä oli kyllä, niin nyt sinulla on loistava tilaisuus tutustua edulliseen hintaan palaan pelihistoriaa. Tällä kerta Humble  Bundlen hyväntekeväisyyspeleihin on nivottu kopallinen Rockstar Gamesin pahamaineisia tuotoksia.

Jos Humble Bundlen konsepti on entuudestaan tuntematon, niin tässä se lyhyesti. Maksat peleistä haluamasi summan ja halutessasi voit valita, mikä osa tuosta summasta menee hyväntekeväisyyteen, pelien tekijöille tai Humble Bundlelle aiheutuvien kustannusten ylläpitoon. Kampanjoissa on aina muutama hintarappunen ja kun maksamasi summa ylittää tälläisen rappusen, myös saamiesi pelien määrä lisääntyy. Ensimmäinen hintarappunen on aina vaivaiset yksi dollaria (0.95 euroa) eli pelaamaan pääsee jo todella pikkurahalla ja pelien hinta/määrä suhde eikun paranee, mitä enemmän riihikuivaa laittaa kehiin. Varsinaisten pelien lisäksi kaupan kylkiäisenä saat vielä pelien soundtrackeja, alennuskuponkeja ja muuta lisuketta, mikäli sellaisista sattuu tykkäämään.

Seuraavaksi on listattuna tämänkertaisen tarjouksen hintarappuset.

Maksamalla yhden dollarin (0.95 euroa) saat pelit:
  • Manhunt
  • Grand Theft Auto: Vice City
  • Grand Theft Auto 3
  • Max Payne

Maksamalla vähintään keskiarvon verran maksetuista summista eli tällä hetkellä noin 8.80 dollaria/7.10 euroa saat edellisten lisäksi:
  • Bully: Scholarship Edition
  • Grand Theft Auto: San Andreas
  • L.A. Noire
  • Max Payne 2: The Fall of Max Payne

Maksamalla vähintään 15.00 dollaria/12.15 euroa saat edellisten lisäksi:
  • L.A. Noire: DLC Bundle
  • Grand Theft Auto 4
  • Grand Theft Auto: Episodes from Liberty City
  • Max Payne 3

maanantai 29. tammikuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - Toy Story

Nyt on aika aloittaa taas uusi katseluprojekti ja tämän nimi on Pixar Collection. Kokoelma sisältää 17 Pixar Studiosin leffaa, joista itse olen nähnyt tätä ennen vain yhden. Tämä boxi, aivan kuten Disney Classics viime vuonna, onkin erinomainen keino sivistää itseäni samalla sellaisten elokuvien pariin, jotka olen aiemmin missannut. Ensimmäisenä vuorossa on Toy Story, joka oli ilmestyessään 1995 uraauurtava elokuva täysin tietokoneella tehtynä täyspitkänä elokuvana. Suosionsa vuoksi odotukset elokuvaa kohtaan olivat todella korkeat, mutta toisaalta pieni pelko oli ilmassa, että onko ajan hammas kerennyt puremaan elokuvaan, koska tietokonegrafiikka kun saattaa näyttää melko karulta pidemmän ajan kuluttua.

Elokuva kuitenkin kertoo Woody-nimisestä sheriffistä (Tom Hanks), joka on Andy-pojan suosikkilelu. Jokaisena jouluna ja syntymäpäivänään Andy saa uusia leluja ja kaikki aiemmat lelut jännittävät kauhulla, jääkö joku heistä unohduksiin ja sitä kautta kirpputorille. Eräänä syntymäpäivänä tuo pelko sitten toteutuu, kun Andy saa äidiltään jokaisen pojan toivelahjan, Buzz Lightyear -nimisen toimintafiguurin (Tim Allen). Woodyn on vaikea sulattaa tilannetta ja kateuksissaan meinaa tuupata Buzzin pöydän taakse, mutta tämä tipahtaakin vahingossa ikkunasta pihalle. Muut lelut näkevät tämän ja luulevat Woodyn tehneen tämän tarkoituksella ja tämän jälkeen Woodyn ei auta kuin lähteä etsimään Buzzia takaisin.

Muiden elokuvien yhteydessä olen tottunut melko suppeaan tarjontaan, mitä tulee elokuvan mukana tuleviin ylimääräisiin sisältöihin eli ns extroihin. Toy Story on sitten toista maata ja aloin haukkomaan melkein henkeä tämän sisällön määrästä. Erilaisia juttuja on niin paljon, että niiden listaamiseen tarvitaan kaksi omaa sivua Bluray-version päävalikossa. Mukana on niin Nasan kanssa tehtyjä pikaisia opetusvideoita lapsille, haastatteluja, poistettuja kohtauksia, puhumattakaan siitä  kuuluisasta kommenttiraidasta. Sisällön määrä on aivan valtava siihen nähden, että ne on tungettu yhdelle levylle elokuvan lisäksi. Valitettavasti aloin katsomaan Toy Storya hieman myöhäisessä vaiheessa ja huomasin näiden määrän turhan myöhään. En siis valitettavasti kerennyt katsomaan näitä vielä läpi, mutta jos muissakin Pixarin leffoissa extrojen määrä tulee olemaan tätä luokkaa, ei voi sanoa kuin että wau!

Aivan kirjoituksen alussa mainitsemani ennakkopelkoni oli täysin turha. Vaikka elokuvan julkaisusta alkaa olemaan jo noin 23 vuotta, Toy Storyn tietokonegrafiikka toimii edelleen erinomaisesti. Eihän elokuva ole enää aivan niin yksityiskohtainen kuin nykyiset tietokoneella tehdyt animaatioelokuvat, mutta itse en sellaista ainakaan jäänyt kaipaamaan. Itselleni ongelmakohdaksi jäi kuitenkin elokuvan huumori, sillä vaikka monesti tiesinkin että tässä kohtaa kerrottiin vitsin, niin nämä tuntuivat enemmän väkinäiseltä. Tämä ei tosin ole niinkään elokuvan vika vaan omani, sillä mitäpä minä katselen tämän ikäisenä lapsille suunnattuja elokuvia :-D Muutaman kerran elokuva sai kyllä hymyn minunkin huulille, elokuva sisältää useita viittauksia esim. muihin elokuviin, kuten Manaaja. Vaikka elokuvalla onkin omat ongelmakohtansa oli se ihan hyvää viihdettä ja suosittelen silti kaikille.

lauantai 27. tammikuuta 2018

Amnesia Collection ilmaiseksi


Mukavaa lauantaita! Humble Bundlen sivulla ilmoitettiin jo pari päivää sitten heidän alkaneesta talvialesta, joka kestää tämän viikonlopun ajan. Houkuttimena päällä he tarjoavat ilmaisena Amnesia Collection -pelipaketin. Paketti sisältää jo legendaariseen maineeseen yltäneen kauhupelin Amnesia: The Dark Descent sekä tämän vaihtelevia mielipiteitä jakaneen jatko-osan Amnesia: A Machine for Pigs. Jatko-osaan en ole vielä kerennyt tutustua, mutta ensimmäinen peli on ainakin kuumottavinta peliä ever eli kannattaa tutustua, jos on jostain syystä kokematta. 

Tarkoituksenani oli ilmoittaa näistä ilmaispeleistä jo hyvissä ajoin pari päivää sitten, mutta jotenkin se vain unohtui :-D Onneksi vielä on hieman aikaa eli pelipaketin voi käydä nappaamassa omakseen lauantain kello 20:00 asti (Suomen aikaa) osoitteesta:

maanantai 22. tammikuuta 2018

Katsottu: Disney Classics 55 - Moana

Kaikki loppuu aikanaan ja niin myös ainakin tältä erää Disneyn ns. klassikkoelokuvien esittelyt. Nyt on nimittäin käsittelyssä viimeisin jo julkaistu elokuva ja kyseessä on siis vuonna 2016 ilmestynyt Moana. Kuten monesta muusta Disneyn viimeisen vuosikymmenen elokuvasta, tästäkään minulla ei ollut oikein muuta ennakkotietoa kuin se, että leffa sijoittuu trooppisille saarille ja... no siinäpä tietämykseni sitten olikin. Tyhjästä on hyvä ponnistaa ja jäinkin innolla odottamaan mitä Disney on saanut tällä kertaa aikaiseksi.

Elokuva kertoo Motunuin kansasta jossain eteläisellä Tyynellämerellä. Kansan kertoman legendan mukaan kauan aikaa sitten Te Fiti -niminen jumalatar loi kaiken elämän mystisen pounamu-kiven avulla, mutta epäonneksi puolijumala Maui meni ja varasti häneltä tämän kiven. Noin tuhat vuotta myöhemmin Motunuin -heimon päällikön tytär Moana on leikkimässä rannalla, kun meri yllättäen herää eloon. Meri antaa tytölle pyhän tehtävän lähteä purjehtimaan merille ja palauttamaan tuo kadoksissa oleva kivi takaisin. Tytön isä on kuitenkin eri mieltä asiasta, eikä halua tyttärensä lähtevän vaarallisille vesille, vaan valmistautumaan sen sijaan kohtaloonsa päällikön tyttärenä sekä heimon tulevana johtajana. Moanan isoäiti uskoo kuitenkin tytön kohtalon olevan merillä ja paljastaa heimon menneisyydestä vaietun salaisuuden, minkä jälkeen Moana lähteekin isänsä vastustuksesta huolimatta etsimään merelle Mauita ja tämän varastamaa kiveä.

Tämä elokuva oli ainakin karkkia silmille, jos ei muuta. Niin hahmot, meri kuin kaikki muukin oli niin nättiä katseltavaa ja siihen kun lisättiin vielä nätti ja kirkas tropiikki - tätä olisi voinut katsella enemmänkin. Elokuvan nimikkohahmo Moana oli "ihan jees" hyvin ongelmistaan selviävänä nuorena neitokaisena, mutta toisen päähahmon Mauin omahyväisyys ja itserakkaus vain osasi ärsyttää. Tiedän-tiedän, se kuului kyseisen hahmon luonteeseen mutta en tykännyt silti. Muutoin elokuva edusti Disneyn animaatioiden parempaa keskitasoa: Ei huono, mutta ei täydellinen. Kaikesta huolimatta kyllä tämän parissa se vajaa parituntinen meni ihan rattoisasti ja kyseessä on ihan viihdyttävä pläjäys paremman puutteessa.

lauantai 20. tammikuuta 2018

Mikkoakin on kiinnostanut kuusi vuotta!

Eilen oli monellakin tapaa hieno päivä. Kyseessä oli paitsi viikonlopun aloittava perjantai, mutta samalla oli myös blogini vuosipäivä. Siitä tuli nyt kuusi vuotta täyteen, kun aloitin Bloggeriin kirjoittelun ja samalla tiellä ollaan edelleen. Aivan kirjoittamisen alku oli vain kevyttä kepillä jään kopauttelua ja pessimistinä epäilin kiinnostuksen lopahtavan jo ensimmäisen kuukauden aikana. Onneksi näin ei lopulta kuitenkaan käynyt, sillä kirjoittelusta on tullut sen koommin yksi rakkaimmista harrastuksistani.

Blogini luonne on muuttunut paljonkin tässä vuosien saatossa, vaikka aihepiirit ovatkin pyrkineet pysymään samoina. Kuten blogin nykyisestä banneristakin näkee, niin aiheet ovat pyörineet aikojen alusta saakka peleissä, elokuvissa, TV-sarjoissa sekä (silloin-tällöin harvoin myös) kirpputoriasioissa ja en näe tällä hetkellä syytä lähteä tekemään siihen muutosta. Joutuisin silloin bannerinkin päivittämään, aivan liian paljon vaivaa! Mukana menossa on ollut mm. esittelyjä, videoita, visoja, arvontoja, tarjouksia ja muutamia opaskirjoituksiakin. Uusia juttuja on tullut mukaan ajan kuluessa ja toiset puolestaan jääneet vähemmälle. Ehkäpä ihan hyväkin näin, niin blogi ei ole jäänyt junnaamaan täysin paikoilleen. Mikään ei tietenkään estä poistuneiden juttujen palaamista takaisin, mikäli yleisö ilmoittaa kaipaavansa jotain juttua (vink-vink).

Viimeisin vuosi oli melko tasaista kirjoittelun suhteen: ei äärimmäisen aktiivista, mutta pidempiä taukojakaan ei ollut kiitos koko vuoden kestäneen viikottaisen elokuvaprojektin. Edellisen vuoden loppupuolella niin sanottujen omien juttujen määrä oli todella vähäistä ja keskityin blogissa pääasiassa pelitarjouksista ilmoitteluun. En tykännyt oikein tilanteesta ja aiemmin ostamani Disneyn leffaboksi tulikin tähän hätään kuin lahjana taivaalta. Halusin katsella tämän tunnetuimman leffastudion elokuvat läpi ja sain siitä samalla paljon säännöllisesti kirjoiteltavaa bloginkin puolelle. Samaan aikaan siviilielämäni puolella (töissä) tapahtui pitkin vuotta useita isoja muutoksia, jotka veivät aika hyvin mehut. Vapaalle päästyä ei aina jaksanut sitten panostaa kovinkaan paljoa kirjoitteluun ja tuo kerran viikossa -tahti oli aivan riittävä minulle.

Olen kertonut jo aiemmin, että viikottainen leffoista kirjoittaminen ei tule loppumaan, vaikka Disneyn klassikot alkavatkin olemaan läpi käytyjä. Seuraavaksi vuorossa ovat Pixarin elokuvat ja näiden jälkeenkin vain taivas on rajana. Menneen vuoden aikana huomasin, että minulle sopii tuollainen kirjoittelu missä julkaisin kirjoitukset tiettynä viikonpäivänä eli on olemassa jonkinlainen aikataulu. Vaikka työelämän puolella edelleenkin pitää kiirettä, olen kuitenkin alkanut kaipaamaan taas aktiivisempaa blogiin kirjoittamista. Tämän vuoksi olenkin päättänyt lisätä tänä vuonna kirjoittelun määrää kahteen tai jos innostun todella, niin jopa kolmeen kertaan viikossa. Backlogissani on todella iso määrä sekä katsomattomia että katsottuja elokuvia ja sen lisäksi luonnollisesti silloin tällöin leffasarjat ja peliasiat. Rajallisen ajan vuoksi noista aiheista ei löydy aivan yhtä usein kirjoitettavaa, mutta ehkä silloin-tällöin kuitenkin.

Bloggaaminen saattaa vaikuttaa joidenkin silmissä hyvinkin yksisuuntaiselta viestinnältä, mutta tämä on kaukana totuudesta. Mielipiteitä herättävät kirjoitukset innostavat lukijoita kommentoimaan postauksia ja tuo aktiivisuus onkin koko harrastuksen suola, kun näet jonkun lukeneen kirjoituksiasi. Näiden vuosien aikana olen saanut lukuisia huippuja lukijoita ja arvostan jokaista teistä. Jokainen postaukseen kirjoitettu kommentti tai jopa tykkäykset itse blogissa tai some-sivujeni puolella ilahduttaa joka kerta valtavasti. Aktiivisten pelibloggaajien kanssa perustimmekin päälle vuosi sitten oman Discord -kanavan ja siellä onkin ollut suuri ilo tutustua paremmin tähän hienoon väkeen. Kanavalle mahtuu toki uuttakin väkeä, joten tervetuloa mukaan, mikäli sinulla on peliaiheinen blogi ja haluat tulla rupattelemaan rentoon seuraan!

Loppusanoina voisin sanoa, että mennyt vuosi oli ihan jees. Ehkä hieman yllätyksetön, mutta se ei välttämättä ole huono asia koska sain samalla miettiä blogin asioita hieman uusiksi. Vuotta pystyy rehellisesti sanottuna kutsumaan minun Disney-vuodeksi, koska niiden elokuvien ympärillä tämän vuoden postaukset pääasiassa pyörivät. Stressiäkin blogi aiheutti pelkästään niillä muutamilla kerroilla, kun viikko alkoi jo lähestymään loppuaan ja sen viikon elokuva oli vielä katsomatta. Ihan kiva ja sivistävä kokemus kaikesta huolimatta. Jään nyt innolla odottamaan, millaisen bloggausvuoden 2018 tuo tullessaan! :-)