maanantai 2. huhtikuuta 2018

Katsottu: Pixar Collection - Up

Seuraava katsontavuorossani oleva Pixarin animaatioelokuva oli Up (eli Kohti Korkeuksia), joka julkaistiin vuonna 2009. Elokuva oli itselleni tuttu hyvin etäisesti vain sitä kautta, että lyhyitä pätkiä siitä oltiin näytetty monen Disneyn ja Pixarin elokuvan mainosten joukossa. Olin lisäksi kuullu kehun sanoja tätä elokuvaa kohtaan tuttavilta, joten lähdin katsomaan sitä melko positiivisin odotuksin.

Up kertoo Carl Fredricksenistä, joka ihaili pienenä poikana kuuluisaa löytöretkeilijää Charles Muntzia. Miehen Etelä-Amerikan seikkailureissu ei mene kuitenkaan aivan kuten elokuvissa ja hän katoaakin lopullisesti Paradise Falls  -nimiseen paikkaan. Eräänä päivänä Carl tutustuu Ellie -nimiseen tyttöön, joka fanittaa myös Muntzia ja kaverukset sopivatkin muuttavansa yhdessä vielä joku päivä Paradise Fallsiin. Elämä kulkee omia polkujaan ja Carl sekä Ellie rakastuvat toisiinsa, menevät naimisiin ja alkavat suunnittelemaan lapsuudessaan sopimaansa matkaa Etelä-Amerikkaan. Vastoinkäymisiä tulee kuitenkin kerta toisensa jälkeen ja pian pariskunta huomaakin olevansa jo vanhuksia. Kun Ellien aika maan päällä lopulta jättää, päättää Carl lähteä toteuttamaan vaimolleen tekemäänsä lupausta. Carl muuntaa kotitalonsa ilmalaivaksi kiinnittämällä siihen sadoittain heliumilla täytettyjä  ilmapalloja ja matkaseurakseen mies saa paikallisen partiopojan Russellin.

Elokuvan aiemmin kuulemani kehut eivät olleet ollenkaan tuulessa temmattuja. Vaikka elokuvan sidekickinä toiminut Russell -poika olikin kutakuinkin jokaisessa kohdassa ärsyttävä penska, elokuvan päähahmo Carl kuitenkin pelastaa koko potin. Elokuvaan on saatu mukaan parikin erittäin koskettavaa kohtausta joissa käydään läpi Carlin ja Ellien yhteistä elämää ja saa olla melko kylmähermoinen katsoja, jos näiden kohdalla ei edes hieman "mene roska silmään". Ainakin itselläni Up meni näiden kohtausten ansiosta suoraa Pixar -elokuvien kärkeen ja oli elokuva toki muiltakin osilta hyvä. Suosittelen ehdottomasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti