keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kinovisa #2

Tällä kertaa kysellään elokuvamusiikista. Missä elokuvissa kuullaan seuraavat kappaleet?

1. "Moon river"
2. "Don't you (forget about me)"
3. "Eye of the tiger"
4.  "Smile"
5.  "Raindrops keep falling on my head"
6.  "When you wish upon a star"
7.  "The Windmills of your mind"
8.  "Katseen kosketus"
9.  "Supercalifragilisticexpialidocious"
10.  "As time goes by"
11.  "Romanssi (sua vain yli kaiken mä rakastan)"
12.  "5.15"
13.  "Pusherman"
14.  ""I am a man of constant sorrow
15.  "Que sera, sera"

(Kysymykset ovat Timo Mänttärin kirjasta Kinovisa, 2006)

tiistai 28. helmikuuta 2012

Kinovisa #1

Minulta löytyy kirjahyllystä Timo Mänttärin kirja Kinovisa - 900 kysymystä elokuvasta. Mikään ei ole niin kiva asia, kuin jaettu ilo, joten päätin esittää täällä blogissa noita kysymyksiä. Valmiita vastauksia en kuitenkaan kerro, koska Googlellahan nuo löytyvät tarvittaessa helpolla. Kyseessä ei ole siis mikään kilpailu, vaan jokainen voi pohdiskella kysymyksiä omaksi ilokseen päässään... vaikkakaan en toki kiellä vastausehdotusten heittämistä kommenttiosiossa. Ja ei... en tiedä vastausta kaikkiin kysymyksiin :)

Let's begin!

Mihin kaupunkeihin seuraavat elokuvat sijoittuvat?

1. Bullit (1968)
2. Takaa-ajettuna (1963)
3. Levottomat (2000)
4. Yks', kaks', kolme (1961)
5. Kolmas mies (1949)
6. Pitkä kuuma kesä (1999)
7. Trainspotting (1996)
8. Keisarikunta (2004)
9. Amores Perros (2000)
10. Pojat (1962)
11. Annie Hall (1977)
12. Singles (1992)
13. Musta Orfeus (1959)
14. Videodrome (1983)
15. Commitments (1991)

Pelattu: Final Fantasy X

Tuli taas eilen kaivettua Playstation 2 naftaliinista esiin. Tai oikeammin hain vain vanhan matkatelkkarin vintin varastosta, kun aiemmin käyttämäni näyttö on alkanut olemaan viime aikoina heikossa hapessa. Tämä matkatelkkarikaan ei ole missään elämänsä kunnossa, erityisesti kuvan aivan reunassa on kaaristumaa, mutta tärkeintä, että edes jotain kuvaa näkyy.



Otin pelattavaksi Final Fantasy X:n. Olen kyllä pelannut paria Final Fantasya hieman alusta asti ja X:ääkin jonnekin asti, mutta en ole pelannut vielä yhtäkään loppuun asti. Ajattelinkin, että nyt voisi olla korkea aika tehdä asialle jotakin. Jos FF-kärpänen oikein kunnolla iskee, niin tuolla olisi hyllyssä lisäksi kirpputorilta löytynyt jatko-osa eli FF X-2 odottamassa, mutta se lienee sitten sen ajan "murhe".




Pitäisi vissiin sanoa jotain kommenttia itse pelistä. Final Fantasy X kertoo Tidus -nimisestä pojasta, joka on Zanarkandin kaupungissa pelaamassa blitzball -nimistä pallopeliä. Sin -niminen olento hyökkää kaupunkiin ja Tidus siirtyy tämän johdota Spira -nimiseen paikkaan ja tavoitteena onkin yllättäen mm. Sin -olennon kukistaminen. Avuksi tähän tehtävään Tidus saa matkan varrella kohtaamia ystäviä mm. hieman yksinkertaisen blitzballia pelaavan Wakkan sekä velho Yunan, josta Tidus kiinnostuu muussakin, kuin vain professional mielessä.


Final Fantasyjen taistelusysteemi ei ole napannut minua kovinkaan suuresti koskaan ja valitettavasti taistelu on melkeinpä ainoita keinoja selvittää asiat. Taistelussa siis vuoronperään valitaan oma hyökkääjä (tai hyökkääjät) ja keiden kimppuun hyökätään, mutta melko tylsää vuoronperäistä nakuttelua se silti on. Lisäksi itse seikkailu on melkoista putkijuoksua, suurin vaara/virhe, jonka saattaa voida tehdä, on missata jonkun energiapullon sisältävän arkun, mutta yleensä kävelyalue on niin rajoittunutta, ettei tuollaistakaan pääse tapahtumaan.


Hyvänä puolena FF X:ssä puolestaan on se, että se on todella nättiä katsottavaa. Peli on kuin elokuvaa tai pientä sikaa katsoisi. Kohtausten välillä saa siirtää hahmon uuteen paikkaan ja elokuva jatkuu taas. On pelin yksinkertaisuudessa ja mainitsemassani putkijuoksussa ainakin yksi hyvä puoli: tarina ei jumiudu pitkäksi aikaa paikalleen, kun pelaaja ei jää tutkimaan liikaa jotain ihan epäolennaista asiaa.

Summa summarum... Final Fantasy X on viihdyttävä peli, jos tykkää katsella nättiä "interaktiivista elokuvaa".

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Katsottu: Operaatio Mars

Eilen tuli katsottua lauantain ratoksi elokuvan nimeltä Operaatio Mars. Eniten leffassa houkutteli yhtä pääroolia vetävä Gary Sinise, joka on yksi lempinäyttelijöistäni. Hän on vuosien ajan ollut mukana lukuisissa erinomaisissa leffoissa ja myös TV-sarjoissa, oma suosikkini on ollut Stephen Kingin Tukikohta, mutta viime vuosina hän on tähdittänyt mm. CSI: New Yorkia (jota en ole katsonut). Muuta näyttelijäporukkaa ovat mm. Tim Robbins (Rita Hayworth - Avain Pakoon, Menneisyyden Ote), Don Cheadle (Traffic, Hotelli Rwanda) ja Jerry O'Connell (Sliders). Suhteellisen pätevää väkeä siis, vaikka viimeisimmästä en olekaan niin tykännyt.


Pieni ilo tuli myös siitä, että Eureka -sarjan Andy -robottia esittävä Kavan Smith oli myös mukana pienessä roolissa. Vielä enemmän ilahduin juuri nyt, kun huomasin hänen olleen myös pienissä rooleissa tykkäämissäni sarjoissa Outer Limits (5 jaksoa), Buffy, Stargate SG-1, SG Atlantis, Battlestar Galactica ja Supernatural. Huomaan, että olen enemmän kiinnostunut näyttelijöistä, kuin elokuvien tai sarjojen juonesta. Jos vaan tuttuja naamoja löytyy, niin aina plussaa. Onneksi seuraamani scifi-sarjat kierrättää aika ahkeraan näyttelijöitä sarjasta toiseen.

Juonen puuttumisesta puheenollen elokuvan juoni on melko perinteinen. Aluksi elokuvan sankari joutuu jäämään mars-lennolta pois ja tämä tilalle tullut miehistö joutuu ongelmiin. Tällä kertaa sankari pääsee kuitenkin mukaan matkaan ja lähtee pelastamaan aiempaa ryhmää. Lopun "yllätyksetkään" eivät onnistu paljoa yllättämään. Vaikka kyseessä onkin melko perinteinen ja kliseinen avaruusseikkailuelokuva, viihdyin sen parissa kuitenkin suhteellisen hyvin. Johtui kai hyvistä näyttelijöistä!

Vaarallinen Tehtävä (1988-1989)

70-luvun vaihteessa ja 80-luvun lopussa televisiossa pyöri Vaarallinen Tehtävä -sarja (Mission: Impossible), josta nämä Tom Cruisen viime vuosien elokuvatkin on jatkojalostettu. En ole tutustunut näihin sarjan vanhempiin jaksoihin, mutta 80-luvun lopun kaksi tuotantokautta olivat nuorena poikana kovakin juttu.




Koska tuotantokausien välillä on parin kymmenen vuoden tauko, on näyttelijäkaarti vaihtunut. Vain ryhmän johtaja Jim Phelps (Peter Graves) on varsinaisesti edellisistä kausista mukana ja Grant Collier (Phil Morris) on edellisen ryhmän Barney Collierin poika. Osa edellisten kausien näyttelijöistä vieraili kuitenkin uusissa rooleissa.






Sarjan ideana on siis se, että ryhmän johtaja Jim Phelps saa IMF:ltä (Impossible Mission Force) tehtävänannon, jossa heidän pitää saada kiinni rikollisia, selvittää heidän juoni tai muuta vastaavaa. Ryhmään kuuluu Jimin lisäksi neljä oman alansa erikoismie... erikoishenkilöä. Nicholas Black (Thaao Penghlis) on erikoistunut toisiksi ihmisiksi tekeytymiseen. Cruisen leffojen naamarikikat ovat peräisin tältä mieheltä. Max Harte (Anthony Hamilton) on erikoistunut voimankäyttöön ja toki myös näyttelyyn. Aiemmin mainittu Grant Collier erikoistuu sähkölaitteisiin ja muutenkin tekniikkaan. Kausilla mukana on myös kaksi lähinnä näyttelyyn erikoistunutta naisjäsentä, ensimmäisellä kaudella Casey Randall (Terry Markwell) ja jälkimmäisellä kaudella Shannon Reed (Jane Badler).



Sarjasta on jäänyt kuitenkin niin kivat muistot, että olen koittanut viime vuosina etsiä sarjaa tai tarkemmin noita 80-luvun lopun kahta kautta verkkokaupoista tai netin imurointisivuilta, vaan laihoin tuloksi. Ilmeisesti niitä kahta kautta ei vaan olla jostain käsittämättömästä syystä julkaistu koskaan DVD-formaatissa, mikä on suuri vääryys.







Suuri ilo tuli kuitenkin tänään, kun tuttavani oli löytänyt Youtubesta näitä jaksoja. Ihan kokonaisena siis. Laatu ei ole tietenkään paras mahdollinen, mutta tärkeintä on, että pääsee verestämään lapsuuden muistoja. Jos tätä lukee muutkin vanhojen hyvien aikojen haaveilijat, niin tässä on teidänkin iloksi ensimmäinen jakso:








http://www.youtube.com/watch?v=J7g9T1qBqY0

perjantai 24. helmikuuta 2012

Pelattu: The Legend of Zelda - A Link to the Past #11

Sanonnan mukaisesti seikkaileva Link ei sammaloidu, joten laitetaan hänet siis seikkailemaan. Tällä kertaa vuorossa on Pimeä Palatsi, pimeän maailman ensimmäinen luolasto. Ennen videointia palauttelin pelaamalla mieleeni palatsin kriittisten esineiden sijainteja, koska muuten pelaaminen ei olisi alittanut Youtuben 15 minuutin maksimipituutta videoille ja en mielelläni jaa palatseja useammalle videolle.

Mutta siis nyt oli Pimeän Palatsin vuoro.Palatsissa on monen sorttista vihollista, on kuiluun tuupivia otuksia, Linkin liikkeitä imitoivia "hiiriä", tulta syökseviä minilohikäärmeitä(?) jne. Oma suosikkini ovat kuitenkin kilpikonnat, jotka ovat kilpensä vuoksi täysin turvassa hyökkäyksiltä. Ainoana keinona vahingoittaa näitä on kääntää otukset selälleen ja siinä onnistutaan tömäyttämällä maata luolaston aarteella eli taikavasaralla.

Luolaston loppuvastustajana on isokokoinen otus, joka on suojannut ainoan aran paikkansa kypärällä. Tämä kypärä täytyy ensiksi hajottaa ja sen jälkeen hakata alta paljastuvaa vihreää pallukkaa. Otus ei tietenkään odota paikoillaan pieksemistään, vaan ammuskelee jakautuvia tulipalloja ja huitoo välillä takaulokkeellaan, jonka ainakin toivon olevan häntä.

Pelattu: The Legend of Zelda - A Link to the Past #10

Vain kaksi asiaa on varmaa: se, että Maki Kolehmainen äänestää Saulia ja se, että Linkin seikkailut jatkuvat. Tällä kertaa vuorossa on onneksi tuon jälkimmäisen vuoro. Viime kerralla tappion kokenut Agahnim veti Linkin mukanaan pimeään maailmaan, joka on nimensä mukaisesti synkempi versio valoisasta maailmasta. Seuraavana kohteena olisi Pimeä Palatsi, joka sijaitsee samalla alueella, kuin missä oli valoisan maailman Itäinen Palatsi.

Ennen palatsiin menemistä haetaan yllättäen taas hieman lisää varusteita. Agahnim kuvitteli olevansa ovela vetäessään Linkin mukanaan pimeään maailmaan, vaan eipä se Linkin menoa paljoa hidastele. Valoisaan maahan pääsee taikapeiliä käyttämällä. Pimeään maahan pääsee puolestaan eri puolelta löytyvistä teleporteista tai viime kädessä kävelemällä sisään Hyrulen linnan porteista. Link saa siis valssata ympäriinsä melko vapaasti.

Aluksi käytiin hautausmaan kautta keräämässä rahaa ja sen jälkeen haettiin Kuolemanvuoren huipulta eetteri-korun, jolla voi mm. jäädyttää vihollisia ja avata reitin myöhemmin vastaantulevaan luolastoon. Tämän lisäksi käytiin erään keijun luona, joka rahalisesta korvauksesta nostatti pommien ja nuolien enimmäiskantomäärää. Reissailun aikana mukaan tarttui myös kaksi sydämen palasta.

Tavaroiden ollessa kasassa painuttiin sokkeloviidakkoon, josta lopulta löytyi tie palatsille. Mukaan tarttui myös Kiki -apina, joka rahallista korvausta vastaan avasi palatsin oven. Ei ole köyhätaskujen puuhaa näköjään tämä maailman pelastaminen...


torstai 23. helmikuuta 2012

Kirpputori-Paparazzi iskee!

Keskiviikkona tuli kätyä kiertelemässä Pohjois-Savon pienemmillä kunnilla ja siinä samalla tuli mahdollisuus tutustua muutamiin paikallisiin kirpputoreihin. Paparazzina halusin tottakai jakaa vierailujen ilosanomaa ja otin muutamia kuvia paikoista siltä varalta, jos jotain teistä kiinnostaisi. En kerennyt tarkemmin paneutua yksittäisten tavaroiden laatuun tai hintaan, joten niistä minun on valitettavasti vaikeampi kommentoida mitään.

Ensimmäisenä kohteena oli Siilinjärvellä sijaitseva Elävä kauppa. Tilat olivat mittavat, samoin sieltä löytyvän tavaran määrä oli runsas. Tiloista löytyi myös kahvila.



Seuraavana kohteena oli myöskin Siilinjärvellä sijaitseva kirpputori Toivon Säde. Myös täällä oli paljon tilaa ja tavaraa. Kassa ja vaatteita oli maatasossa, huonekalut ja muu tavara oli kellaritasossa.












Toivon Säteen vieressä oli Suomen Punaisen Ristin Kontin Siilinjärven toimipiste. Paikka ei ollut valitettavasti auennut vielä, joten vierailun jouduttiin jättämään toiselle kerralle.




Juankoskella ensimmäisenä vierailun kohteena oli Silmun Kirppis. Täällä paikassa muistin vasta ensimmäisen kerran olla kohtelias ja kysyä lupaa kuvien ottamiselle. Myyjät eivät itse uskaltaneet antaa lupaa, mutta olisin voinut soittaa omistajalle, mutta koin sen olevan liiaksi vaivaksi ja jätin vaan kuvaamatta. Paikka oli kuitenkin pieni huoneisto toisessa kerroksessa täynnä sekalaista tavaraa. Plussaa tulee kuitenkin siitä, että myynnissä oli ollut (joskin jo asiakkaalle varattuna) Playstation 2 -konsoli.




Juankosken viimeinen kohde oli Silmu -niminen paikka. Paikka taisi olla enemmänkin kahvila, kuin kirpputori... se puoli oli aika vaatimaton.
 

Summa summarum! Siilinjärvellä kirpputoritoiminta oli selvästi aktiivisempaa ja paremmin järjestettyä, Juankosken toiminnan jäädessä paljon vaatimattomammaksi, mikä on tottakai ymmärrettävää verrattaessa kuntien asukaslukuja. Kannattaa silti pienemmilläkin kirpputoreilla käydä ainakin vilkaisemassa, ties millaisia harvinaisuuksia sieltä löytyy juuri pienemmän asiakasmäärän ansiosta.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Pelattu: The Legend of Zelda - A Link to the Past #9

Ja Linkin seikkailut jatkuvat taas. Tosin onnistuin taas "hukkaamaan" pelitallennuksen, joten pelasin viime videon osuuden uudestaan, jossa palattiin vuorelta, haettiin Master Sword ja muutamat muut varusteet. Täytyy selvästi oppia varmistamaan jatkossa, että peli tulee tallennettua videon loputtua :-D

Mutta siis itse asiaan, Link jatkaa matkaansa Hyrulen linnan katolta. Agahnim -velho on kaapannut (taas) Zeldan, ja jonkun pitäisi mennä pelastamaan hänet. Kukahan se joku mahtaisi olla...? Oven edessä on ollut jonkinlainen sähköeste, jonka saa aukaistuksi vain huitaisemalla Master Swordilla. Sisällä vastaan tulee lähinnä erilaisin varustein olevia ritareita ja lepakoita, jotka eivät  aiheuta suurta vastusta. Ongelmia saattaa tulla lähinnä, jos he pääsevät yllättämään pimeyden turvin. Onneksi Linkillä on sentään lyhty mukana, niin ei tarvi ihan käsikopelolla löytää vihollisia. Link saapuu Agahnimin luo liian myöhään, tämä kerkeää lähettämään Zeldan pimeään maailmaan ja poistuu takahuoneeseen. Link seuraa perässä ja antaa tälle kunnon selkäsaunan iskemällä Agahnimin omat taiat takaisin. Viimeisillä voimillaan Iso-A kuitenkin vetää Linkin mukanaan pimeään maailmaan :-(


maanantai 20. helmikuuta 2012

Pelattu: The Legend of Zelda - A Link to the Past #8

Pienen tauon jälkeen taas Link jatkaa seikkailujaan. Taas on siirtymistä paikasta toiseen, mutta nyt on normaalia enemmän varusteiden keräilyä. Tällä kertaa kerätään aluksi kaksi sydämenpalaa ja taikasienen, jonka jälkeen haetaan legendaarinen Master Sword. Metsästä poistuessa Link saa telepaattisen viestin, että prinsessa Zelda on kaapattu, mutta Link ei pidä tätä tarpeeksi kiireellisenä asiana vaan jatkaa tavaroiden keräilyä. Taikasieni käydään vaihtamassa noidan luona taikapulveriksi ja bumerangi ja kilpi parempiin versioihin keijun luona. Tämän jälkeen vielä sillan alta kolmas lasipullo ja pullot täyteen pikkukeijuja ja sen jälkeen Hyrulen linnaan neitoa pelastamaan.


Katsottu: Herrat Pitävät Vaaleaveriköistä ja Romeo + Julia

Ajattelin pitää vaihtelun vuoksi hömppäleffasunnuntain. En nyt suoranaisesti ole sellaisten suuri fani, mutta pitäähän sitä nyt vaihtelun ja itsensä sivistämisen vuoksi noitakin joskus katsoa. Vuorossa ovat sellaiset teokset, kuin Herrat Pitävät Vaaleaveriköistä ja Romeo + Julia ja molemmat löytyivät kirjaston leffahyllyköstä.

Herrat Pitävät Vaaleaveriköistä

Täytyy myöntää, että Marilyn Monroen elokuvat ovat jääneet minulle melko tuntemattomiksi. Tiedän kyllä hänet ja vähän väliä saa kuulla näiden vuosikymmenten jälkeenkin hänen sitaattejaan ja ties mitä, mutta leffoja en ole kuitenkaan nähnyt. Ellei sitten lasketa joitakin ala-asteikäisenä nähtyjä leffoja, joista en muista yhtikäs mitään. Nyt kuitenkin tämä leffa tuli vastaan ja päätin korjata asian...  eipähän tarvitsisi tutustua sitten muihin Monroen leffoihin, jos tämä osoittautuu täydeksi flopiksi.

Elokuva kertoo kahdesta ystävästä, timantteihin ja rikkauksiin tykästyneestä Loreleista ja rakkauteen uskovasta Dorothysta. Lorelei on menossa naimisiin rikkaan Gusin kanssa, mutta tämän isä epäilee (aiheellisesti) Lorelein olevan poikansa perässä vain rahojen vuoksi ja on liittoa vastaan. Nuoret päättävätkin karata laivalla Pariisiin vihittäväksi, mutta Gusille tultua muita menoja Lorelei lähteekin matkalle jo ennakkoon Dorothyn kanssa. Rikkauksista helposti kiinnostuva Lorelei joutuu tottakai ongelmiin ihastuttuaan matkalla iäkkään miljardöörin vaimon timanttiseen tiaraan.

Katsoin elokuvan pääasiassa Monroen vuoksi. Ennakkoluulojeni mukaisesti hänen roolihahmonsa oli hyvin yksinkertainen, laskelmoiva ja pinnallinen ihminen ja en oikein pitänyt. Jopa Bond-tytöt alkoivat tuntumaan fiksuilta hänen rinnallaan. Hänen ystävä Dorothy puolestaan vaikutti mukavalta ja arvot kohdallaan olevalta tyypiltä, mitä nyt aluksi heilasteli kokonaisen urheilujoukkueen kanssa. Ehkä tuon ajan käyttäytymiset ja siirappimaisuus häiritsi minua hieman. Elokuva oli musikaali, joka yllättäen ei haitannut merkittävästi, kun lauluesityksiä ei ollut kuitenkaan koko aikaa.  Muutamat kohtaukset onnistuivat jopa naurattamaan.

Pähkinänkuoressa voisin sanoa, että elokuva oli ihan katsottava, joskaan ei itse Monroen ansiosta.

P.S. Dorothy oli mielestäni monessa kohtauksessa ihan Mari Kiviniemen näköinen.

William Shakespearen Romeo + Julia

Toinen tähän mennessä missaamani elokuva oli siis Romeo + Julia, tämä nykyaikaistettu versio Shakespearen näytelmästä. On pakko tunnustaa, että niinkin klassikko näytelmä kuin se onkin, en silti tiedä tai muista loppuratkaisua lukuunottamatta sen juonenkäänteitä. Sen vuoksi tämän nykyaikaistetun version vertailu alkuperäiseen oli melko mahdoton tehtävä. Juonesta tarvitsee varmaan kertoa sen, että kahden kilpailevan perheen nuorukaisten välillä leimahtaa lempi ja siitähän ei perheet tykkää... ja homma päätyy tragediaan.



Näyttelijöiden työt olivat hyviä, vaikkakaan Leonardo DiCaprio ei mielestäni yleensäkkään muutu paljoa eri rooliensa välillä. Claire Danesista voisin sanoa sen verran, että kyllä minä mieluusti elokuvaa katsoin, kun hän sai aikaa ruudulla. Mercution näyttelijä oli myös erinomainen ja olin ihan varma, että kyseessä olisi Harold Perrineau. Elokuvan jälkeen huomasin kuitenkin netin puolelta, että kyseessä olikin Chris Rock - hups! :-D




Dialogien esittäminen alkuperäisessä muodossa oli mielestäni erinomainen ratkaisu ja niihin tottuikin nopeasti. Jos keskustelut oltaisiin muutettu nykyaikaisiksi, ei leffaa tunnistaisi edes Romeoksi ja Juliaksi, korkeintaan joksikin etäisesti samoja teemoja sisältäväksi kopioksi. Melkeinpä ainoa häiritsevä asia elokuvassa oli aivan elokuvan alussa olevan huoltoasematappelun melkein koomiseksi menevät kameraefektit, hidastukset ja naamojenvääntelyt.

Voisinpa melkeinpä suositella elokuvaa kenelle vaan, jota ei elokuvan runomuotoiset dialogit häiritse!

lauantai 18. helmikuuta 2012

Eureka ja Maa 2

Uhosin eilen, että kirjoitan tänään muutaman sanan parista hyvästä TV-sarjasta ja kerkesinkin juuri ennen puolta yötä laittamaan tämän jutun :-) . Nokkelin siellä jo kerkesikin arvaamaan/tietämään, että kyseessä ovat Eureka ja Maa 2. Syynä kirjoittamiseen on se, että katselin Eurekaa puolen kauden verran, jonka jälkeen jaksot taas loppuivat. Maa 2 oli puolestaan sarja, jota ajattelin siirtyä katsomaan.

Eureka

Eureka on mielestäni turhan vähän tunnettavuutta Suomessa saanut sarja. En toki ihmettele ollenkaan, kun lähetysajat on sijoitettu keskelle yötä ja DVD-julkaisutkin laahaavat pahasti perässä. Kyseessä on kuitenkin erinomainen ja viihdyttävä sarja, joten kannattaa ehdottomasti tutustua. Sarja on pääasiassa komediaa, scifiä ja ehkä hieman draamaakin.

Sarja kertoo Jack Carterista, josta tulee kuin sattuman kaupalla eristyksessä olevan Eureka -nimisen pikkukaupungin sheriffi. Eureka on tiedeyhteisö, jossa melkein kaikki ovat neroja, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Melkeinpä jokaisessa jaksossa jokin koe menee pieleen ja on aiheuttaa jättikatastrofin ja loppujenlopuksi se on (suureksi yllätykseksi?) sheriffin tehtävä pelastaa kaupunki tai jopa koko maailma.

Sarja painottuu erittäin paljon komedian puolelle, jopa päähenkilö itse Jack tuo kokoajan esiin omaa tyhmyyttään muiden vain hymyillessä vieressä. Hän on kuitenkin todella sympaattinen hahmo ja Colin Ferguson on erittäin osunut valinta rooliin. Muita omasta mielestäni hauskoja hahmoja sarjassa ovat ybernörtti ja aina ongelmiin joutuva Fargo sekä valitettavasti sarjasta jo poistunut Jackin rakkaudenkohteen Allisonin hurmuri ex-mies Stark.

Jaksot ovat pääosin loistavia ja huonoimmillaankin hyviä. Ainoa harmittava juttu sarjassa on (Suomen lähetysten ja julkaisujen lisäksi) se, että sarja tuntuu olevan kokoajan tauolla. Neljännen kauden alussa, keskellä ja nyt lopussa on ollut pitkiäkin pausseja sekös harmittaa aina, kun on päässyt jaksoissa vauhtiin.





Maa 2

Tämä toinen sarja eli Maa 2 on 90-luvulta. Katselin sitä muutamia jaksoja ja kiinnostuin kovasti. Jostain syystä (jota en muista enää) katsominen jäi, mutta muistan sarjan olleen näiden muutamien jaksojen perusteella todella kiinnostava sekä ympäristön, että näyttelijöiden vuoksi.

Sarja kertoo ajasta 200 vuotta tulevaisuudessa, jolloin ihmiset asuvat maapallon kiertoradalla olevilla avaruusasemilla ja osa lähtee 22 valovuoden päähän asuttamaan maan kaltaista planeettaa ja etsimään lääkettä erääseen sairauteen. Aluksella tapahtuu onnettomuus ja ihmiset joutuvat poistumaan alukselta hätäkapseleilla. Seurue laskeutuu kuitenkin väärään kohtaa manteretta ja joutuvat lähtemään kuukausia kestävälle matkalle mantereen toiselle reunalle. Seurueen jäsenet eivät ole tietenkään ainoita asukkaita planeetalla, mistä muodostuu ongelmia.




Mielestäni oli suuri vääryys, että Maa 2:n tekeminen lopetettiin ensimmäisen kauden eli 22 jakson jälkeen. Sarjalla olisi ollut vaikka miten paljon potentiaalia, ehkä hieman Lostin tapaan. Näyttelijöiden joukossa oli muutamia tapauksia, joista tuli myöhemmin yhtiä eniten pitämistäni näyttelijöistä. Eniten tykkäsin Clancy Brownista ja myöhemmin hän esiintyi persoonalliseen tapaansa mm. Uinu Uinu Lemmikkini 2:ssa, Starship Troopersissa ja Lostissa. Tim Curry puolestaan on esiintynyt monesti pahiksen roolissa, mutta erityisesti mieleeni on jäänyt Rocky Horror Picture Show, Pennywise -klovni Se-elokuvassa ja Gabriel Knight -pelien päähenkilön ääninäyttelyroolissa. Puuttumatta näyttelijän "hyvyyteen" se seikka, että Debrah Farentino näyttelee sekä Eurekassa, että Maa 2:ssa on puhdas sattuma.

Mutta siis in conclusion: molemmat sarjat ovat erinomaisia, suosittelen!

Pelattu: The Legend of Zelda - A Link to the Past #7

Linkin seikkailut jatkuu, tällä kertaa vuorossa on Kuoleman Vuoren huipulla olevan Heran tornin läpikäynti. Itse torni on lyhyt ja helppo, mutta vaikeuksia saattaa aiheuttaa tiputtautuminen oikeasta paikasta päästäseen Moon Pearl -aarteen luo ja tornin huipulla olevan madon päihittäminen. Pomotaistelussa otus tuuppaa nimittäin Linkin helposti alas, jolloin taistelunn on aloitettava alusta. Tästä luolastosta saadaan siis Moon Pearlin ja pomon voitettua kokonaisen energiasydämen.


Pelattu: The Legend of Zelda - A Link to the Past #6

Aavikkopalatsin jälkeen vuorossa olisi Kuolemanvuoren huipulle kapuaminen. Matkalla sinne käydään kuitenkin hakemassa erinäisiä enemmän tai vähemmän hyödyllisiä esineitä. Näitä ovat mm. iso määrä rahaa, jääsauva, isolla määrällä rahaa ostetaan räpylät, yhteensä kolme sydämenpalaa sekä taikapeili.


Pelattu: The Legend of Zelda - A Link to the Past #5

Ja Linkin seikkailut jatkuvat jälleen, tällä kertaa vuorossa on toinen palatsi aavikon reunalla. No-lifeimmät saattaisivat huomata jostain (rahan määrästä?), ettei kyseessä ole täysin sama peli, johon aiempi video päättyi ja olisivat aivan oikeassa. Tapahtui nimittäin jotain sähläystä ja pelitilanne ei tallentunut ja jouduin siis pelaamaan aiemman palatsin ja hakemaan varusteet uudestaan. Onneksi tässä vaiheessa peliä se ei ollut vielä mikään suurempi vaiva.

Peli jatkuu siis seuraavasta palatsista. Paikka on täynnä vihollisia, mutta laajuudeltaan todella lyhyt. Suurimmat ongelmat tulisi, jos jäisi taistelemaan vihollisten kanssa, mutta onneksi niin ei ole pakko tehdä. Patsaiden laser-säteetkin on helppo kiertää. Palatsista saa voimahansikkaan, ulkopuolelta sydämen palasen ja loppupomon tapettua vielä kokonaisen sydämen. Seuraavaksi vuorossa olisi Kuoleman Vuoren päällä oleva palatsi, mutta ennen sinne menoa haetaan ensi videossa taas lisää varusteita.


perjantai 17. helmikuuta 2012

Lisää Bonesia

Osaan sitten kyllä kaivaa verta nenästäni. Katselin viime päivinä Bones -sarjan ensimmäisen kauden loppuun ja totesin, että tämäpäs on ihan katsottava sarja, tätähän voisi joskus hankkia lisääkin, siis sitten kun halpenevat. Omalla kierolla tavalla oli jopa helpotus, kun toisen kauden boxit olivat monissa nettikaupoissa loppuunmyydyt ja pari viikkoa sitten Anttilassakin juuri toisen kauden kohdalla oli tyhjää. Tämä siis sen vuoksi, että nyt voisin katsella hieman muitakin sarjoja.

No minä sitten silkasta uteliaisuudesta ja melkeinpä vitsillä menin tänää kyselemään TopTenistä Bones-kausien tilannetta ja myyjäneito tarkastikin tilanteen koneelta. Aloin jo mutisemaan jotain, että ei mitään jos ei löydy, kun muissakaan kaupoissa ei ole ollut... kun neito tokaisi että löytyyhän niitä. Kaiken lisäksi vielä tarjouksessa, että saa 2 boxia 20 eurolla. Minä olen vielä sellainen ihminen, että jos hyvää sarjaa on mynnissä edulliseen hintaan, niin en malta olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi. Koita tässä nyt sitten keskittyä niihin muihin sarjoihin, kun on kaksi kautta David Boreanazia odottelemassa...

Muista sarjoista puheenollen voisin kirjoittaa kahdesta muusta TV-sarjasta hieman, mutta jätän sen huomiselle. Vihjeeksi annan kuitenkin, että ensimmäinen on scifi-sarja 2000-luvulta, jossa esiintyy Debrah Farentino. Toinen on scifi-sarja 1990-luvulta, jossa esiintyy... Debrah Farentino.