tiistai 3. joulukuuta 2013

Kirpputorit: Joulukuun ensimmäiset kirpparilöydökset

Otsikko on kylläkin hieman harhaanjohtava, sillä todellisuudessa nämä löydökset tehtiin jo marraskuun puolella. Oli miten oli, niin näin on... ja kerron näistä vasta nyt joulukuun puolella :) Tällä kertaa mukana on sekä katsottavaa että pelattavaa. Aiempiin kirppariesittelyihin verrattuna ostoksia on tällä kertaa vähemmän, mutta jospa laatu korvaisi määrän.

Ensimmäisenä on Donnie Darko -niminen elokuva, josta olen vain kuullut enkä koskaan nähnyt. Kuulemani jutut ovat olleet kuitenkin todella positiivisia, usea ihminen kun on maininnut tämän elokuvan parhaimpien näkemiensä elokuvien joukossa. Tiedän että luon tässä hirmuiset ennakko-odotusket elokuvalle, mutta täytynee siis joskus lähiaikoina tarkastaa elokuva ja ilmoitella sitten mitä mieltä olin. Elokuva löytyi Kirpparilla.fi:stä kahden euron hinnalla, ei mikään paha hinta näin kehutusta leffasta.

Toisena löydöksenä on peli jota olenkin metsästänyt (kohtuulliseen hintaa) jo pidemmän aikaa, nimittäin Call of Duty: Modern Warfare 2 Playstation 3:lle. Myönnetään että olen enemmän Battlefield -pelisarjan ihmisiä, mutta erityisesti CoD -pelisarjan tämän osan yksinpelikampanja on saanut niin paljon kehuja, että haluan tarkastaa ovatko ne puheet totta. Samalla saan hieman kokeilla FPS-pelin pelaamista gamepadilla, asia josta en ole ollut oikein koskaan innostunut. Harvemmat varmaan ostavat netti-FPS-pelejä vain yksinpelikampanjan vuoksi, mutta tässä tapauksessa tein todellakin niin. Tämä peli löytyi 7.00 euron hintaan Citypörssistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti