keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kirpputorikierrokset jatkuvat #1

Mitäpä olisi reissut vieraille paikkakunnille ilman tutustumista paikallisiin kirpputoreihin? Sain aiemmasta Riistaveden ja Juankosken kirpputoreista kertomisesta myönteistä palautetta, joten päätin esitellä tälläkin reissulla näkemiäni paikkoja. Tänään tuli käytyä vain kahdessa paikassa, kun matkantekoonkin meni oma aikansa, mutta huomenna pitäisi olla luvassa lisää.

Ensimmäinen paikka oli Pieksemäellä sijaitseva Kähverä -kirpputori. Vierailu paikassa oli melko pikainen, mutta kuvista saa melko hyvin käsityksen paikan tarjonnasta. Myynnissä oli vaatteita, astioita ja muuta tavaraa. Kirpputorin lisäksi toimitiloissa oli myynnissä runsaasti Thaimaasta tuotuja käsitöitä ja taide-esineitä. Henkilökunta vaikutti myös erittäin ystävälliseltä.










Seuraava kohde oli Kierrätyskeskus Vantaan Koivukylässä. Valitettavasti paikka oli vasta siirtynyt uuteen paikkaan ja myyntitoiminta ei ollut ilmeisesti vielä alkanut, joten asioimiset jäivät vielä varsin olemattomiksi. Ulkotiloissa oli kuitenkin jo nähtävillä hieman tulevia myytäviä tavaroita. Näytillä oli ainakin hieman kirjoja, huonekaluja, elektroniikkalaitteita ja tauluja.








3 kommenttia:

  1. Löytyikös kirppareilta mitään jännää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ekana päivänä ei, mut tänää löyty resident evil 3 pc:lle eurolla :)

      Poista
    2. lisäys: tänää löyty call of duty 4 modern warfare kolmella eurolla :)

      Poista