keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Pelattu: Life Is Strange Episodit 4-5

Life Is Strange on Dontnod Entertainmentin tekemä ja Square-Enixin tänä vuonna episodimallilla julkaisema seikkailupeli. Kirjoittelinkin aiemmin pelin kolmesta ensimmäisestä episodista melko kattavan esittelyn, joten sen kannattaa lukea ensin. Nyt useampi kuukausi myöhemmin kaksi viimeistäkin episodia on tullut ulos ja ajattelin kertoa vielä yleisiä fiiliksiä, että miltä se peli nyt sitten loppujenlopuksi oikein tuntui.

Lyhyesti kerrattuna peli kertoo kahdesta Arcadia Bay -nimisessä jenkkikylässä asuvasta teinitytöstä Maxista ja Chloesta. Max huomaa eräänä päivänä omaavansa yliluonnollisia kykyjä eli hän pystyy palaamaan tahdon voimalla ajassa takaisinpäin. Näin hänellä on mahdollisuus korjata itsensä ja muiden tekemiä virheitä ja sille Arcadia Bayssa onkin tarvetta, sillä kyläläisillä tuntuu olevan useampikin suurempi mörkö kaapissa ja tilannetta ei yhtään helpota muutaman päivän päästä kylää lähestyvä valtava tornado.

Life Is Strange pitää korkeaa tasoaan yllä alusta loppuun saakka, eikä notkahduksia pahemmin tapahdu. Jokaisessa osassa kyläläisistä paljastuu uusia synkkiä salaisuuksia ja tarina etenee sopivaan tahtiin, välillä rauhallisemmin ja toisinaan taas hektisemmin tyttöjen suorittaessa salapoliisitöitä. Pelin mekaniikat ovat sen verran yksinkertaiset ettei jumiin jää ainakaan pidemmäksi aikaa ja yhden episodin pelaa noin kolmessa tunnissa, mikä tuntui ainakin itselleni sopivalta kestolta. Pelissä voi tehdä valintoja jotka muuttavat tarinan kulkua ja näin pelillä on ainakin hieman uudelleenpeluuarvoa.

Peli on ainakin itselleni kiinnostavin episodimuotoinen seikkailupeli, edes Walking Deadit eivät ole koukuttanut minua näin hyvin pauloihinsa. Peli ammentaa aikamatkustuksensa kautta hyvin paljon samanlaista ajattelutapaa Perhosvaikutus-leffasta ja se onkin yksi lempielokuvistani. Suosittelenkin tutustumaan jokaista tähän peliin, sillä kyseessä on mielestäni yksi parhaista tämän vuoden peleistä.

3 kommenttia:

  1. Tämä peli kyllä kiinnostais. :) Pitääpä laittaa hankintalistan kärkeen. :D

    VastaaPoista
  2. Itse pidin eilen (28.10) takamusta puuduttavan pelisession kahlaten 1,5 episodin verran peliä eteenpäin (ja loppuun). Kirjoitin vahingossa romaanin pituiseksi kasvaneen vastauksen Afenin blogiin kommenttiisi, enkä sitä rupea nyt toistelemaan. Toisaalta parempi niin, koska teikäläisen spoilervapaata tekstiä en soisi sillä kommentilla pilata. :D

    VastaaPoista