keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Katsottu: Game of Thrones jaksot 1-2

En ole pitkään aikaan katsonut telkkarista mitään varsinaista televisiosarjaa, joten ajattelin tehdä asiaan pienen poikkeuksen. Uhriksi otin Suomessakin jo alkaneen Game of Thronesin, koska sitä on sekä kehuttu, että torstaina on tulossa vasta kolmas jakso, joten helposti kerkee saamaan kiinni.

Mr Bean
Olin jo varannut kaikki sarjan ilmestyneet jaksot tietokoneelle "varmuuden vuoksi", mutta huomasinkin jaksojen löytyvän Yle Areena -palvelusta, joten katsoin ne alkujaksot ihan muodon vuoksi laillisin keinoin netistä ja loput sitten telkkarista, kun vaan ilmestyvät. Kyllä nyt saan hyvin nukuttua, kun ei omatunto ala kolkuttamaan :D

Katselu Yle Areenasta toimi keskimäärin "ihan hyvin". Aivan alussa video pyöri ongelmitta, mutta 5 minuutin kuluttua alkoi pätkimään niin maan perusteellisesti. Sivun Refreshauskaan ei meinannut auttaa. Olin jo alkamassa luovuttaa ja katselemaan jaksoja "vaihtoehtoisin keinoin", kun videokuva Areenassa alkoi taas sujumaan hyvin. En siis ole monesti käyttänyt Yle Areenaa, joten sen vuoksi kerron myös näistä kokemuksista.

Itse Game of Thronesia kuvailisin "ihan menetteleväksi". Ei vastannut aivan kuulemiani ylistyksiä, mutta kyllähän tuota mielummin katsoo, kuin selkäänsä ottaa. Mistä puheenollen väkivaltaisuudet kuvattiin melko peittelemättä, samoin sekstailukohtaukset. En sitten tiedä, onko noiden kohtausten runsaalla näyttämisellä ollut tarkoitus saada medianäkyvyyttä vai realismia. No minuun sillä ei kuitenkaan tehty vaikutusta. Sarja sai kuitenkin isoja irtopisteitä ottamalla yhdeksi päähenkilöksi erään suosikeistani eli Sean Beanin. *tapu-tapu-tapu*

Jos kiinnostaa katsoa, niin eka jakso näkyy vielä torstaihin asti (todennäkösesti kyseisen päivän iltaan) osoitteessa:

http://areena.yle.fi/ohjelma/1675156

4 kommenttia:

  1. Sarja aukeaa huomattavasti paremmin kun on kirjat lukenut, joita muuten suosittelen lämpimästi. Ihan hyvin muokkasivat ne telkkariin, mutta itse petyin kyllä siihen: toisaalta ihan ymmärrettävää, kirjat kun ovat aikamoisia eepoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täytyy laittaa nuo kirjat top-listalle, jotka pitää lukea sitten jos tai kun lukemisharrastuskärpänen taas puree :) joskus kymmenen vuotta sitten sellainen iski, mutta homma jäi parissa vuodessa. voisi koittaa kuitenkin joskus lähiaikoina taas uudestaan. mut siis tuo on tosiaan harmillinen juttu, että hienot kirjat muuttuvat sitten rajusti filmatisoinnissa.

      Poista
  2. Aiai, jatka ihmeessä näiden jaksofiilisten kirjoittelua, kiinnostaa tietää alkaako sarja nappaamaan enemmän kauden loppua kohti mennessä...

    (niin, ja komppaan tuota kehotusta lukea kirjat. Mielettömän hyvää ja koukuttavaa tekstiä! Ei kannata säikähtää kirjojen paksuutta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun täytyy myöntää, että nyt viime jaksot olen kyllä "katsonu" mutta vaa sivusilmällä ja sitte on tullu missattua osan jutuista ja myönnetää että en oo kaikissa jutuissa sitte pysyny perässäkää että miksi jotkut tyypit ovat vaikka missäki :D täytyy selvästi turvautua uudelleenkatseluun... tällä kertaa sillee kunnolla keskittymällä :D

      Poista