keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Arvonta: Iso pelikasa

Lupailin aiemmin järjestää joulukuun aikana useampia peliarvontoja ja nyt olisi seuraavan vuoro. Tämänkertaiset palkintopelit eivät edusta mitään tiettyä tyyliä, yhdistävänä tekijänä on lähinnä se että tiedän nämä kaikki loistaviksi peleiksi ja haluan muidenkin pääsevän nauttimaan niistä, jos olette tähän asti missanneet ne. Pidemmittä puheitta tässä on pelien lyhyet esittelyt.

Ensimmäisenä pelinä on Saints Row 4, erinomaisen huumorilla täytetyn pelisarjan tällä hetkellä vielä tuorein osa. Tätä nelosta en ole vielä esitellyt blogin puolella (koska en ole pelannut sitä vielä  läpi), mutta edellisestä osasta kirjoitin alkuvuonna ja molemmissa osissa mennään samanlaisella kieli poskessa -asenteella.

Toisina palkintopeleinä ovat Portal ja siitä reilusti laajennettu jatko-osa Portal 2. Molemmat puzzle-pelit ovat saaneet erittäin paljon kehuja ja erityisesti jatko-osaa on moni pitänyt jopa yhtenä parhaimmista peleistä evör.

Seuraavaksi luvassa Far Cry 3 Blood Dragon, joka on armottoman hauskaa kasarileffoille, -peleille ja -musiikille kuittailua futuristiseksi räiskintäpeliksi naamioituneena. Kirjoitinkin tästä pelistä pikaesittelyn aiemmin ja se esittely löytyy täältä.

Cave Story+ on paranneltu versio aiemmin ilmaisena julkaistusta Cave Story -pelistä. Tästäkin pelistä löytyy pieni esittely ja sen voit lukea täältä.

Rock of Ages on Monty Pythonmaista huumoria sisältävä peli, jossa huristellaan kilpaa isolla kivenmurikalla mäkeä alas vastustajasi tehdessä samaa omalla radallaan. Esittelyä ja videota löytyy tästäkin pelistä täältä paikasta.

Viimeisenä joskaan ei todellakaan vähäisimpänä voittaja saa pikseligrafiikalla toteutetun Terrarian, joka on tarjonnut ainakin itselleni useita satoja pelitunteja ja luolien kaivaminen jaksaa edelleen kiinnostaa. Parasta Terrariassa on se, etteivät tekijät ole jättäneet peliä täysin heitteille vaan päivittävät pelin iästä huolimatta edelleen uusia esineitä ja pelialueita eli biomeja. Täällä löytyy ainakin yksi kirjoitus Terrariasta.

Huh siinäpä ne sitten olivat. Yhteenvetona luvassa ovat siis pelit:

  • Saints Row 4
  • Portal
  • Portal 2
  • Far Cry 3 - Blood Dragon
  • Cave Story+
  • Rock of Ages
  • Terraria

Arvonnan säännöt:


Voit osallistua arvontaan kirjoittamalla kommenttina tähän postaukseen nimesi/nimimerkin ja sähköpostiosoitteesi. Jos et halua osoitettasi kaikkien nähtäville, voit ilmoittaa sen minulle osoitteeseen deltius@hotmail.com (muutakin kautta voi ilmoittaa, jos olet esim. Steam-kaverinani), mutta sekä nimen että yhteystietojen ilmoittamiset minulle ovat kuitenkin pakollisia. Osallistumiselle arvontaan on aikaa vähän päälle viikko ja tarkemmin sanoen sunnuntaihin 21.12. kello 18:00, jonka jälkeen suoritan arvonnan ja ilmoitan tiedon voittajalle ja blogiin mahdollisimman pian. 

Jos voittaja ei vastaa yhteydenottooni 23.12. kello 18:00 mennessä, palkinto menee uudelleen arvottavaksi. Pidätän lisäksi oikeuden puuttua tilanteeseen, jos havaitsen vilppiä tai muuta maalaisjärjen vastaista toimintaa. Pelit vaativat latausta ja pelaamista varten ilmaisen Steam -tunnuksen. FC3 - Blood Dragon vaatii poikkeuksellisesti lisäksi Uplay -tunnuksen. Jos Steam tai Uplay on entuudestaan tuntematon tai sinulla on muuten vaan kysyttävää palveluista, voin tarpeen vaatiessa opastaa niiden kanssa.

Toivotan kuitenkin paljon onnea arvontaa jokaiselle arvontaan osallistuneille! :)

12 kommenttia:

  1. Uuu nyt on kyllä hyvät palkinnot :D
    Steam nimi: 5ande

    VastaaPoista
  2. Ei paha :3
    M454 ja nokiaman87@hotmail.com
    Pitää olla ahne ja jokaiseen arvontaan itsensä tunkea :-D
    En kyllä yhtäkään noista peleistä (muistaakseni) omista. Tarpeeseenhan ne kaikki tietysti tulisi ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukke ja M454: Joo tuo on sitten minun joululahja blogini vierailijoille... tai no sille joka sattuu voittamaan :-D

      Ihan vapaasti saa osallistua, ellen erikseen kiellä :D Olen pitänyt sellaista periaatetta, että jos voitto mene kahtena peräkkäisenä kertana samalle henkilölle, niin seuraavassa arvonnassa tämä on karenssissa, mutta tuon jälkeen saa taas vapaasti osallistua :)

      Poista
  3. emilia & ahokas.emilia@gmail.com
    nimimerkkini täällä bloggerissa ja sähköpostiosoitteeni c:

    VastaaPoista
  4. Oiskohan mun Steam acco ollu kirikizu1 :D kokkeillaan, jos nappais.
    laura.ranne@gmail.com

    VastaaPoista
  5. s.kansakoski(at)luukku.com
    sikurina

    VastaaPoista
  6. Ugizawane ja ugizawane@gmail.com

    Jospas se pelaamis into tulis takas jos voittais. x)

    VastaaPoista
  7. Mukana ollaan! Ilmoitin osoitteen steamissa.

    Johannes

    VastaaPoista
  8. Mäkin oon mukana :D ofcrosseddaggers@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ooooo!

    Nänni, haipuli@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Jaani.Pihlavirta@gmail.com
    Steam nimi: Ahmattipossu

    VastaaPoista