Pelattu: The Cat Lady

Kesäloma tuli ja kesäloma meni. Lomassa on parasta aina se, että tuolloin on kerrankin aikaa tehdä kaikkea mitä vain sattuu huvittamaan. Pelaajalle tämä tarkoittaa myös sitä, että sinulla on aikaa pelata niitä pelejä, joita olet lykännyt muka ajan puutteen vuoksi. Vähän aikaa sitten lupasin itselleni pelata pitkästä aikaa edes jonkun seikkailupelin läpi ja täksi peliksi valikoitui lopulta The Cat Lady. Olin kuullut tästä kissaleidistä aiemminkin ja tiesin kyseessä olevan kehuttu, erittäin synkkä ja ainakin erilainen seikkailupeli, kuin suurin osa muista markkinoilla olevista on. Eikun siis vain pelin kimppuun!

Peli kertoo yksinäisestä ja pahasti masentuneesta naisesta Susan Ashworthista, jonka ainoat ystävät ja ilo elämässä ovat naapuruston kissat. Eräänä iltana viimeisetkin rippeet elämäntahdosta katoavat ja Susan päättää viedä henkensä unilääkkeillä. Lopullisen kuoleman sijaan hän siirtyykin jonkinlaiseen välitilaan, jossa tapaa Queen of Maggotsiksi itseään kutsuvan vanhan naisen. Tämä hämärä rouva ei kerro paljoa itsestään, mutta lupaa tehdä Susanista kuolemattoman ja ennenkaikkea onnellisen, jos tämä suorittaa hänelle vielä yhden tehtävän. Tehtävänä on tappaa viisi parasiitiksi kutsuttua ihmistä, jotka ovat piinanneet ympärillään olevia ihmisiä. Käytännössä nämä parasiitit ovat psykopaatteja tai murhaajia ja maailma on parempi paikka ilman heitä. Palattuaan elävien kirjoihin Susan saa itselleen alivuokralaisen Mitzi Huntin. Mitzistä Susan saa pitkästä aikaa ystävän ja yhdessä he rupeavat selvittämään keitä nämä parasiitit oikeasti ovatkaan.

Pelin graafinen ulkoasu on hyvin yksinkertaista ja harmaine värisävyineen jopa karua katsottavaa. Yksinkertainen visuaalisuua antaa kuitenkin enemmän tilaa keskusteluille, tarinalle sekä ennenkaikkea pelin synkälle tunnelmalle ja tämä ratkaisu toimii erinomaisesti. Taustalla soi pääsääntöisesti lähinnä tunnelmaa luovaa musiikkia. Intensiivisemmissä kohtauksissa musiikki vaihtuu kuitenkin rajumpaan rokkiin ja kappaleet ovat todella loistavia valintoja.

Aloin pelaamaan peliä rehellisesti sanottuna hieman varautuneena synkkien teemojensa vuoksi, mutta onneksi kuitenkin aloin. Pelin imaisi todella nopeasti mukaansa ehkä juuri sen vuoksi, että näin syvällisiä aiheita käsitteleviä pelejä ei hirmu paljoa kuitenkaan ole. Pelissä ei ole ylitsepääsemättömän vaikeita puzzleja, joten tarinakin etenee tasaiseen tahtiin ja hyvä näin koska se tarina on juuri tämän pelin paras puoli. Kunhan ei anna pelin synkkyyden ja muutamien brutaalien kohtausten häiritä, niin tästä pelistä on hankala keksiä mitään pahaa sanottavaa. Suosittelen peliä, mikäli hieman deepimmät seikkailupelit kiinnostavat!