lauantai 23. joulukuuta 2017

Tarjous: Pelikauppojen joulu-/talvialet


Päivitys: 
23.12 10:35: Unohtui laittaa melko olennainen kauppapaikka eli siis PS Store :D nyt sekin lisätty.
24.12 21:30: Lisätty listalle pelejä

Joulu on videopelien myynnin kiivainta sesonkiaikaa. Ihmisten halu ostaa pelejä niin itselleen kuin läheisilleen lahjaksi on korkea ja pelikaupat vastaavat tähän järjestämällä useita päiviä kestäviä alennusmyyntikampanjoita, jotta kynnys Visan vinguttamiselle olisi mahdollisimman matala. Tälläkin hetkellä jokaisella suurimmalla latauspelien liikkeellä on oma joulu- tai talvialensa menossa. Monesti olen kirjoittanut jokaisesta alesta erikseen, mutta tällä kertaa ajattelin koota ne kaikki tähän yhteen ja samaan postaukseen ja päivittelen tietoja (esim. muutamia mielenkiintoisia tarjouksia) tarpeen vaatiessa myöhemmin. Mainitsen kuitenkin vain muutamia esimerkkejä, joten kannattaa ehdottomasti käydä itsekin kyseisillä kauppapaikoilla katsomassa, josko siellä löytyisi juuri omia makuhermoja kutkuttavia tarjouksia.

Steamin Talviale: Varmaan tunnetuin ja odotetuin joulun alennusmyyntikampanja PC-pelien puolella. Pelitarjoukset pysyvät samoina koko kampanjan loppuun asti 4.1.2018, mutta etusivulla valokeilaan pääsevät tarjoukset vaihtelevat päivittäin. Kampanjan aikana sinulla on myös mahdollista saada ns keräilykortteja äänestämällä parhaita pelejä sekä selailemalla tarjouksia.
  • The Orange Box (mm. Half-Life 2 lisäosineen, Portal jne), 1.90 euroa
  • Portal Bundle , 2.25 euroa
  • Human: Fall Flat, 7.50 euroa
  • Rocket League, 12.00 euroa
  • Divinity: Original Sin Enhanced Edition, 13.60 euroa
  • Batman: Arkham Knight Premium Edition, 13.60 euroa
  • Quantum Break, 9.25 euroa
  • The Long Dark, 8.00 euroa
  • Dark Souls 3, 15.00 euroa
  • Planescape: Torment Enhanced Edition, 6.80 euroa


Originin Loma-alennukset: Origin kauppapaikka on tunnettu erityisesti muutamista EA:n yksinoikeuspelisarjoista, joita ei Steamin puolella tulla näkemään. Originin alennusmyynti jatkuu aina 12.1. asti eli nyt on hyvä hetki täydentää EA-pelien kirjastoasi.
  • Star Wars Battlefront 2, 36.00 euroa
  • Star Wars Battlefront 2 Elite Trooper Deluxe Edition, 48.00 euroa
  • Battlefield 1, 20.00 euroa
  • Battlefield 1 Premium Pass, 15.00 euroa
  • Battlefield 1 Revolution, 24.00 euroa
  • Titanfall 2 Ultimate Edition, 24.00 euroa
  • Battlefield 1 Revolution + TitanFall 2 Ultimate Edition Bundle, 45.00 euroa
  • Battlefield Harline Ultimate Edition, 17.50 euroa
  • Need for Speed Payback, 30.00 euroa
  • The Sims 4, 20.00 euroa


GOG.COM:n Talviale: Tämä talviale onkin pyörinyt jo jonkin aikaa ja porskuttaa vielä 27.12.2017 asti (jos oikein laskin). Mukana on paljon niin vanhaa kuin hieman uudempaakin peliä DRM-vapaana eli et tarvitse varsinaiseen pelaamiseen sitten mitään omia clienttejä (kuten esimerkiksi Steamissa tai Originissa).
  • Marvel's Guardians of the Galaxy: The Telltale Series, 11.50 euroa
  • Batman: The Enemy Within - The Telltale Series, 13.80 euroa
  • Mark of the Ninja Special Edition, 3.80 euroa
  • King's Quest 1+2+3, 3.00 euroa
  • King's Quest 4+5+6, 3.00 euroa
  • King's Quest 7+8, 3.00 euroa
  • Quest for Glory 1-5, 3.00 euroa
  • Space Quest 1+2+3, 3.00 euroa
  • Space Quest 4+5+6, 3.00 euroa
https://www.gog.com


Playstation Tammikuun Alennusmyynti: Playstation Store on place to be, mikäli Pleikkarin pelit kiinnostavat ja et kaipaa fyysisiä versioita pelistä. Sony otti varaslähdön tammikuuhun ja käynnisti tammikuun alet, vaikka joulukaupatkin ovat vielä kuumimmillaan. Oli kampanjan nimi kuitenkin mikä tahansa, niin tässä muutamia omia bongauksiani.

  • Star Wars Battlefront 2, 35.00 euroa 
  • Battlefield 1 Revolution, 25.00 euroa
  • Battlefield 1 Premium Pass, 15.00 euroa
  • The Witcher 3: Wild Hunt GOTY, 20.00 euroa
  • Nioh Complete Edition, 35.00 euroa (30.00 euroa PS Plus -jäsenille)
  • Bloodborne GOTY, 20.00 euroa
  • Dark Souls 3 Deluxe Edition, 30.00 euroa
  • Life Is Strange: Before the Storm koko kausi, 12.00 euroa
  • Assassin's Creed The Ezio Collection, 20.00 euroa

Tarjolla on myös iso kasa tarjouksia PS3:lle, PS Vitalle sekä PS VR:lle.

https://store.playstation.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti