sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Katsottu: Disney Classics 12 - Cinderella

Tällä kertaa oli poikkeuksellisen kiva palata katsomaan vuorossa olevaa Disney-leffaa. Syynä tälle oli se, että pitkästä aikaa vuorossa oli elokuva, joka keskittyy vain yhteen pitkään tarinaan. Nyt vuorossa oli vuoden 1950 elokuva Cinderella (tai Suomalaisittain Tuhkimo), joka perustuu Carles Perraultin ja myöhemmin Grimmin veljesten tarinoihin.

Elokuva alkaa siitä, kun Lumikin isä jää leskeksi vaimonsa kuoltua. Myös Lumikki jää kaipaamaan äitiään ja tämän vuoksi isä menee uusiin naimisiin naisen kanssa, jolla on entuudestaan kaksi tytärtä: Drizella ja Anastasia. Isä kuitenkin menehtyy itsekin pian ja Lumikki jää asumaan äitipuolensa sekä sisarpuoliensa luokse. Lumikki on hyvin kaunis neito ja tästä sisaret ja äitipuoli ovat erittäin kateellisia eivätkä päästä Lumikkia perheen jäseneksi vaan tämä päätyy muun naisväen palvelijaksi. Tämä ei positiivisesti ajattelevaa Lumikkia kuitenkaan hetkauta, sillä onhan hänellä unelmia sekä eläinystävänsä.

Eräänä päivänä paikallinen kuningas huomaa olevansa tulossa vanhaksi ja hänellä ei ole vieläkään lapsenlapsia. Hänen poikaansa prinssiä suvun jatkaminen ei vielä tunnu kiinnostavan ja kunkku päättäkin olla ovela ja järjestää tanssiaiset, johon kutsutaan kaikki valtakunnan naimaikäiset neitokaiset taka-ajatuksena tottakai parittaa prinssi jonkun naisen kanssa. Kutsu tanssiaisiin saapuu myös Tuhkimon talouteen, mutta ilkeät sisarpuolet ja äitipuoli tekevät kaikkensa, ettei Tuhkimo pääse mukaan karkeloihin.Lopun tarinasta kaikki sitten tietävätkin...

Tuhkimon elokuva oli sangen viihdyttävää katsottavaa. Muistin Tuhkimon tarinasta vain muutamia tiettyjä kohtauksia entuudestaan kuten haltiattaren ilmaantumisen sekä Tuhkimon karkumatkan juhlista. Nyt olikin hauska nähdä tuo koko yli tunnin kestävä elokuva, jossa tapahtuu siis paljon muutaki kuten Lumikin eläinystävien temmellyksiä jne. Kokonaisuudessaan elokuva oli kuitenkin vallan mainio.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Tarjous: Tätä on Playstation


Playstation Storessa on taas uutta alennuskampanjaa. Yhdistävänä tekijänä tarjouspeleillä on se, että ne ovat vain Playstationin konsoleille tehtyjä pelejä eikä tarjolla ollenkaan muille laitteille. Tarjouskampanja on voimassa 6.4. asti. Ensimmäinen mainittu hinta on kaikille tarjottu hinta ja sulkeissa on mainittuna Playstation Plus -palvelun käyttäjille oleva vielä hieman edullisempi hinta. Olen listannut alle joitakin omasta mielestä mielenkiintoisia tarjouksia, mutta kaikki loputkin voi käydä katsomassa Playstation Storen omalta nettisivulta.


Playstation 4

  • Uncharted 4: A Thief's End, 25.00 euroa (19.00 euroa)
  • Uncharted: The Nathan Drake Collection, 20.00 euroa (16.50 euroa)
  • The Last Guardian, 25.00 euroa)
  • Ratchet & Clank, 20.00 euroa (16.50 euroa)
  • The Last of Us Remastered, 20.00 euroa (15.50 euroa)
  • BloodBorne Game of the Year Edition, 30.00 euroa euroa (23.20 euroa)
  • Until Dawn, 20.00 euroa (16.50 euroa)
  • Heavy Rain & Beyond: Two Souls, 14.50 euroa
  • Infamous Second Son + Infamous First Light, 20.00 euroa (12.50 euroa)
  • The Order: 1886, 15.00 euroa (11.00 euroa)
  • Journey Collector's Edition, 10.00 euroa (6.20 euroa)
  • Gravity Rush Remastered, 15.00 euroa (10.50 euroa)
  • Gravity Rush 2, 35.00 euroa (29.00 euroa)
  • Everybody's Gone to the Rapture, 7.00 euroa


Playstation 3

  • The Last of Us Game of the Year, 12.00 euroa
  • The Ratchet & Clank Trilogy, 10.00 euroa
  • Infamous collection, 10.00 euroa
  • The Jak and Daxter Trilogy, 10.00 euroa
  • Spyro The Dragon Trilogy, 6.00 euroa
  • The Sly Trilogy, 10.00 euroa
  • LittleBigPlanet, 5.00 euroa
  • LittleBigPlanet 2, 6.00 euroa
  • LittleBigPlanet 3, 8.00 euroa
  • ICO and Shadow of the Colossus Calssics HD, 6.00 euroa


Playstation Vita

  • Uncharted: Golden Abyss, 7.00 euroa
  • The Ratchet & Clank Trilogy, 10.00 euroa
  • The Jak and Daxter Trilogy, 10.00 euroa
  • Spyro The Dragon Trilogy, 6.00 euroa
  • LittleBigPlanet Vita, 5.00 euroa

Playstation Store:

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Katsottu: Disney Classics 11 - The Adventures of Ichabod and Mr. Toad

Nyt ollaan menossa Disneyn 53 animaation kokoelmassa jo elokuvassa 11 eli ihan hyvin edetään. Tällä kertaa vuorossa on kahdesta lyhyemmästä elokuvasta koostettu Adventures of Ichabod and Mr. Toad, joka on suomennettu muotoon Herra Rupikonna ja Iisoppi Kurkinen. Näistä kahdesta tarinasta Ichabod oli itselleni entuudesta täysin tuntematon, mutta Mr Toadin tiesin liittyvän lapsuudestani tuttuun Kaislikossa Suhisee tarinaan.

DVD:n nimestä huolimatta elokuva alkaa ensin Mr Toadin eli Kaislikossa Suhisee osuudella. Mr. Toad on kova poika seikkailemaan ja erityisen altis uusille muotivillityksille, mutta varakkaana tyyppinä hän ei pahemmin mieti näiden seikkailujen aiheuttamia kustannuksia. Eräänä päivänä herran kirjanpitäjä huomaa että nyt Mr Toadia uhkaa konkurssi ja tämä on vaarassa menettää jopa hienon kartanonsa velkoajille. Kirjanpitäjä lähettää isännän kaksi läheisintä ystävää puhumaan Toadille järkeä päähän, mutta kaikki ei mene tietenkään suunnitelmien mukaisesti.

Jälkimmäinen tarina perustuu The Legend of Sleepy Hollowin kertomukseen. Eräänä päivänä Ichabod Crane -niminen miekkonen saapuu pieneen Sleepy Hollowin kaupunkiin suorittamaan opettajan tehtäviä. Mies on paitsi sivistynyt ja kultturelli, mutta samalla myös erittäin perso naisten perään. Ichabod ihastuu kylän rikkaimman miehen ainoaan tyttäreen, kuvankauniiseen Katrina Van Tasseliin. Valitettavasti Crane ei ole kuitenkaan ainoa Katrinan huomannut ja naisen huomiosta kehkeytyy kova kamppailu miehen ja kylän pahimman öykkärimiehen Brom Bonesin kanssa.

The Adventures of Ichabod and Mr. Toad oli ihan hyvä kahden tarinan kokoelma, ainakin jos sitä vertaa Disneyn viimeisimpiin tuotoksiin. Tarinat olivat ihan mielenkiintoisia ja riittävän pitkiä, yhteensä kestivät hieman päälle tunnin verran. Aiempien elokuvien tarinathan olivat niin lyhyitä, että ne kerkesivät päättyä juuri kun vasta alkoivat. Ichabodin tarina tosin hieman ihmetytti minua kun kyseessä on lapsille suunnattu animaatio ja spoilaamatta sen enempää tarinan lopetus oli jotain muuta. Nyt kuitenkin odottamaan seuraavaa elokuvaa, sillä seuraavaksi alkaa ne Disneyn perinteiset yhden tarinan animaatioelokuvat :)

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Katsottu: Disney Classics 10 - Melody Time

Viime viikkoina olen katsellut Disneyn alkutaipaleen animaatioelokuvia ja nämä ovat edenneet hitaasti, mutta varmasti yhden leffan viikkovauhdilla. Useampi viimeksi katsomistani elokuvista on tehty sotien aikana ja tämä on heijastunut myös elokuvien sisältöön, valitettavasti negatiivisessa mielessä. Kun miehet olivat sotimassa tantereella tai hoitamassa muita velvoitteitaan, oli Disneyn elokuvatuotannolla melko niukat resurssit. Käytännössä kaikki tuon ajan Disney-elokuvat olivat enemmänkin kokoelmia lyhyempiä animaatioita, joihin oli sitten ympätty paljon musiikkia. Itse en tälläisestä lähestymistavasta ole oikein tykännyt ja olenkin odottanut jo kovasti että nämä kokoelmaelokuvat loppuvat ja oikeat elokuvat alkavat.

Melody Time (tai Suomalaisittain Säveltuokio) koostuu tällä kertaa seitsemästä lyheemmästä tarinasta ja kestää yhteensä noin tunnin ja 10 minuuttia. Tarinoissa kerrotaan mm. pariskunnasta joka joutuu pulaan talvisella järven jäällä, kahden Amerikkalaisen (sekä todellisen että kuvitteellisen) henkilön tarinat sekä runon jonka on omistettu puille. Paljon hauskempi oli kuitenkin vauhdikas surrealistinen animaatio, jossa mehiläinen karkaa häntä jahtaavia musiikki-instrumenttejä. Toinen ihan sympaattinen osuus on kun pieni hinauslaiva Toot työskentelee satamassa ja haluaa tulla samanlaiseksi isoja laivoja hinaavaksi hinuriksi kuin isänsä. Valitettavasti Toot on turhankin hätäinen kaikessa mihin rupeaa ja aiheuttaakin hötkyilyllään isomman luokan sekasotkun satamaan. Ja mitäpä olisi tuon ajan Disney-elokuva ilman animaatiota jossa Aku Ankka ja Jose Carioca esittelisi Etelä-Amerikkalaista musiikkia, tällä kertaa vuorossa on Samba.

Kuten kirjoituksen alussa mainitsin, niin itseäni alkaa jo tympimään nämä samaa kaavaa toistavat Disneyn "elokuvat" 1940-luvulta. Onneksi tällä kertaa mukana oli parikin edes medium-tason pätkää, joten nämä jaksoi vielä katsoa, mutta ei yhtään sen enempää. Kaikkein paras uutinen on kuitenkin se, että tämä oli käsitykseni mukaan viimeinen tätä formaattia noudattava Disney-elokuva ja seuraavaksi on luvassa jo perinteistä leffaa jota ei ole pilkottu pienempiin osiin. Viikon päästä palataan sitten sen pariin :)

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Tarjous: Playstation Plus tupla-alennukset

Playstation Storessa vaihtuu parin viikon välein keskiviikkoisin uusia pelitarjouksia. Nyt uusi tarjouspelien satsi on taas julkistettu ja tällä kertaa vuorossa on ennestään tuttu PS Plus tupla-alennus. Käytännössä tämä tarkoittaa huimaa alennusta tietyistä peleistä, jos satut olemaan PS Plus -palvelun jäsen. Tässä joitakin omia poimintojani, mutta kirjoituksen lopussa on linkki PS Storen nettisivulle, jos haluat käydä katsomassa koko valikoiman. 


  • The Witcher 3: Wild Hunt, 18.00 euroa
  • Deus Ex: Mankind Divided, 19.60 euroa
  • Fallout 4, 19.60 euroa
  • Batman: Return to Arkham
  • XCOM 2, 25.00 euroa
  • Life is Strange Season Pass, 5.10 euroa
  • Borderlands: The Handsome Collection, 12.00 euroa
  • Batman - The Telltale Series - Season Pass, 12.00 euroa
  • Zombie Army Trilogy, 10.00 euroa
  • The Telltale Undead Survival Bundle, 15.00 euroa



P.S. Mainitut pelit ovat PS4:lle ja hinnat Plus -palvelun jäsenille olevia hintoja. Jos olet kiinnostunut PS3 tai PS Vita -peleistä, niin niidenkin alennusmyyntikampanja on meneillään PS Storessa, joten kannattaa käydä nekin tsekkaamassa!

Syberia 2 ilmaiseksi


Originilla on ollut parin viime vuoden aikana tapana antaa vanhempia pelejä ilmaiseksi. Monet näistä ovat olleet erinomaisia pelejä, kuten esimerkiksi Dead Space, Battlefield 3, Command & Conquer: Red Alert 2 ja viimeisimpänä Mass Effect 2. Nyt Originissa on menossa taas uusi alennusmyynti ja samassa yhteydessä Talo Tarjoaa -kampanjaan on vaihtunut uusi ilmaispeli. Tällä kertaa tarjolla on kehujakin saanut seikkailupeli Syberia 2 vuodelta 2004, jonka voit hakea alla olevasta osoitteesta.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Ensivaikutelmat Nintendo Switchistä

Peliohjain eri muodoissaan
Viime perjantai oli sitten kauan odotettu päivä monessa kotitaloudessa, sillä tuolloin julkaistiin Nintendon uusin konsolipelilaite Nintendo Switch. Itsekin olin ennakkotilannut kyseisen laitteen ja tiedossa oli mukava viikonloppu, kun ensimmäistä kertaa pääsin pelailemaan heti julkaisupäivänä paitsi uudella konsolilla, mutta myös uutuudenkarheaa Zelda-peliä. Nyt kun viikonloppu on jo takana, niin ajattelin kertoa alkufiiliksistäni kyseisestä laitteesta.

Fyysisesti Nintendo Switch koostuu telakasta, kahdesta pikkuruisesta Joycon -ohjaimesta sekä koko konsolilaitteen ytimenä toimivasta tabletista. Joycon-ohjaimet ovat omalla tavallaan hyvinkin mielenkiintoinen tapaus, sillä ne toimivat yksinäänkin minikokoisina langattomina peliohjaimina, mutta muihin osiin yhdistettynä koko potentiaali saadaan käyttöön. Jos tykkäät liikkuvammasta pelaamisesta, voit vaikka kiinnittää pienet ohjaimet tabletin reunoihin tai vaihtoehtoisesti laittaa tabletin pöydälle ja pelata ohjaimilla pitämällä pikkuohjaimia oikeassa ja vasemmassa kädessä, langattomia kerta ovat. Jos puolestaan tykkäät pelata suurelta TV-ruudulta ja paremmin käsiin sopivalla ohjaimella, laitat tabletin telakkaan ja liität pienet Joyconit laitteen mukana tulevaan Grip -peliohjaimeen. Grip -ohjain ei sisällä sinänsä minkäänlaista tekniikkaa vaan on enemmänkin runko jolla ohjaimen saa ergonomisemman tuntuiseksi. Entä onko Grip -ohjain sitten hyvä kädessä? Lyhyen kokemukseni perusteella kyseessä on mukavimman tuntuisin ohjain käteeni sitten Gamecuben ohjaimen ja kyseinen ohjain pitää omissa kirjoissani ykkössijaa kaikista ohjaimista. Yksi hauskimmista Switchin ohjaimen ominaisuuksista on hyvän muotoilun lisäksi se, että kuvaruutukaappausten ottamiselle on aivan oma näppäin :)

Entäpä sitten itse telakkalaite, millainen se on? Ohjaimet toimivat langattomasti ja mukana on isohkolla näytöllä varustettu tabletti, joten telakkakin on varmasti jotain tulevaisuuden teknologiaa? Valitettavasti näin ei ole ja telakan ensi näkeminen aiheuttikin pienimuotoiosen shokin. Vekotin on kevyt muovinen kotelo, joka tekee juuri sen mitä lupaa eikä sen enempää eli pitelee tablettia paikoillaan, yhdistää laitteen TV:hen ja lataa vekottimen koloon asetetun tabletin. Telakan takakannen saa aukaistua helposti ja sisältä paljastuu karu todellisuus miten yksinkertaisesta ja ehkä hieman halvankin oloisesta laitteesta on kyse. Sisältä löytyy paikat latausjohdolle (USB-C), normaalille USB:lle (3.0) sekä HDMI:lle. Ulkopuolelta löytyy vielä kaksi liitäntäpaikkaa USB 2.0:lle.

Switch sisältä ja ulkoa
Sitten se tärkein kilpailuvaltti jolla Nintendo on koittanut pärjätä - pelit. En tiedä mitä aineita Nintendon päättäjät ovat vedelleet, mutta Switchin julkaisupelien valikoima on suorastaan naurettava. Paljon trailereissa kyllä mainostetaan mitä pelejä on tulossa, mutta tällä hetkellä pelien määrän voidaan laskea yhden käden sormilla. Kaikkein hypetetyin peli on ilman muuta uusin Zelda-peli Breath of the Wind ja ihmettelenkin suuresti, jos joku laitteen ostanut ei ole tuota peliä ottanut laitteen kylkiäisenä. Muita nyt jo saatavilla pelejä ovat ilmeisesti minipelejä sisältävä 1-2 Switch, Just Dance 2017 sekä Skylanders Imaginators Starter Pack. Luulisi että laitteen eShopissa olisi edes iso liuta tulevien pelien demoversioita pitämässä pelaajakansan kiinnostusta yllä, mutta eih! Ainoa pelattava demo ainakin tänään vielä oli Snipperclips -nimisestä puzzlepelistä (joka vaikutti kokeiltuani ihan hauskalta).

Netissä on liikkunut viime paljon huhuja ja suorastaan koostevideoita Nintendo Switchissä ilmaantuneista ongelmista. Yhdellä käyttäjällä vasemman joyconin yhteys katkeaa ja Zelda-pelin Link-hahmo lähtee juoksemaan satunnaiseen suuntaan ilman mitään kontrollia. Toisella tabletin ruutu naarmuuntuu telakassa. Kolmannella Zeldan grafiikat sekoilevat ja ruudulle ilmaantuu iso määrä mustia pikseleitä. Nämä listat jatkuvat useilla muillakin ongelmilla, mutta tärkeimpänä sanomana niissä on kuitenkin, että Switch on susi jo syntyessään. Näitä "uutisointeja" lukiessa kannattaa kuitenkin muistaa, että mikäpä uusi laite olisi täysin ongelmaton julkaisunsa yhteydessä. Switchin ongelmat ovat todennäköisesti saaneet enemmän palstatilaa, koska siinä erilaisten ongelmien kirjo on niin laaja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että yhdellä henkilöllä olisi useita näistä ongelmista vaan nämä "raportit" vioista on koottu sadoilta tai jopa tuhansilta eri ihmisiltä. Minulla itselläkin oli laitteessani ensimmäisenä mainittu ongelma liittyen Joyconiin. Pikainen Googletus paljasti kyseessä olevan yleinen vika, joka johtuu siitä että telakassa olevan tabletin ja peliohjaimen välillä on estettä tai etäisyyttä. Molemmat näistä ehdoista täyttyivät ja vika korjaantui heti, kun siirsin telakan hieman lähemmäs ja näkyvämmälle paikalle. Muita Switchin "yleisiä" ongelmia olen koittanut etsiä laitteestani kissojen ja koirien kanssa, mutta ilman tulosta.

Se pakollinen Zelda-kuva
Monia varmasti kutkuttaa tietää, että mitä mieltä olen Switchin lippulaivasta eli The Legend of Zelda: Breath of the Wildistä. Myönnetään että en ole lukenut vielä muiden ihmisten arvosteluja pelistä koska en halua spoilaantua tai antaa niiden vaikuttaa itseeni, mutta välikäsien kautta olen kuullut että ilmeisesti melkoista hypetystä on ollut ilmassa? Omat pelituntini ovat kuitenkin vielä melko vähäiset koska viikonloppuna tuli muutakin tekemistä, mutta tässä kuitenkin yleisimpiä tuntojani. Tykkään BotW:n sarjakuvamaisesta grafiikasta, vaikkei ihan Wind Wakerin tasolle päästäkään. Pelin siirtyminen avoimen maailman peliksi aiheuttaa sen, että pelattavaa maastoa on aivan järkyttävät määrät tutkittavaksi. Välillä maasto jää turhan autioksi (vihollisista) ja ehkä toivoisinkin että pelissä tulisi nykyistä enemmän vihollisten random encountereita, nyt vihollisleirit voi useimmissa tapauksissa vain kiertää. Pelissä voi valita oman pelityylinsä myös reilusti aiempia osia vapaammin, sillä Link voi poimia käytännössä minkä tahansa vihollisen aseen tai kilven. Voi pojat myös sitä tavaran määrää mitä maastosta lähtee irti ja jokaiselle on yleensä jokin käyttötarkoitus (jos ei muuten, niin sen voi todennäköisesti kokata ruuaksi nuotiolla). Avoimesta maailmasta johtuen BotW ei ole ehkä ihan yhtä tiivis paketti kuin aiemmat osat ovat olleet ja ehkä sen vuoksi peli ei tunnu aivan yhtä Zeldalta kuin aiemmat osat ovat olleet. Ehkä tilanne muuttuu vielä kunhan pääsen syvemmälle mukaan pelin juoneen, koska tähän asti olen tutkinut pääasiassa valtavaa maastoa ja sieltä löytyviä puzzle-luolastoja :-D

Nintendo onkin poikennut perinteisistä pelikonsoleista (vrt. Playstationit ja XBoxit) jo pitkän aikaa ja Switchissä mennään entistä enemmän mobiili-/tablettipelaamisen suuntaan, joskin onneksi hyvässä mielessä koska tavallaan tämä tuo hauskaa vaihtelevuutta ja piristystä pelimaailmaan. Ainakin uusin Zelda osoittaa että suhteellisen pienistä konetehoista huolimatta saadaan aikaan upean näköistä ja laajuista peliä ja tuollaisia kannattaa tehdä ehdottomasti lisää. Harmi että Switchin pelikirjasto on vielä hyvin suppea ja tulevatkin (kiinnostavat) pelit julkaistaan vasta loppuvuotena. Itse odotankin eniten sellaisia tulevia pelejä joita ei olla vielä edes julkistettu, saati sitten julkaistu. Suurimmat haaveet keskittyvät erityisesti mahdolliseen tulevaan Metroid-pelisarjaan, mutta tottakai olen innoissani myös muista Nintendon yksinoikeuspeleistä kyseiselle laitteeelle. Tällä hetkellä tulevaisuus on vielä hyvin avoin ja vain aika näyttää millaiseksi Switchin pelitarjonta muuttuu.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Katsottu: Disney Classics 09 - Fun and Fancy Free

Fun and Fancy Free tai suomalaisittain Pennitön ja Suruton on Disneyn vuonna 1947 julkaisema elokuva. Aivan kuten aiemmat Disneyn sota-ajan elokuvat, myös tämä koostuu useammasta tarinasta mutta onneksi tällä kertaa näiden lukumäärä on supistettu vain kahteen. Alunperin näiden molempien elokuvien oli tarkoitus olla reilusti pidempiäkin, mutta lopulta päädyttiin yhdistämään ne yhteen ja samaan pakettiin. Samalla myös musiikin osuutta on saatu vähentynyt aiempiin "elokuviin" verrattuna, mikä on erittäin mieluisa parannus ainakin omaan makuuni.

Elokuva alkaa siitä, kun Samu Sirkka lauleskelee ja tanssahtelee eräässä asunnossa, jossa elää myös Pinokkiosta tuttu Figaro-kissa sekä Cleo-kultakala. Pian Samu törmää lattialla makaaviin surullisiin nukkeihin ja haluaa piristää näitä tarinallaan. Tarina kertoo sirkuksessa orjan asemassa esiintyvästä poikakarhusta nimeltä Bongo, joka ei ole koskaan eläissään asunut luonnossa. Eräänä päivällä sirkus on matkustamassa junalla toiseen kaupunkiin, kun häkkivaunun lukko pettää ja Bongolle tarjoutuu mahdollisuus karata ja sen hän myös tekee. Metsässä kaikki tuntuu niin helpolta ja huolettomalta, kunnes kuvioihin tulee tyttökarhu Lulubelle sekä tämän huomiosta kilpaileva toinen uroskarhu.

Kun karhutarina on saatu päätökseen, huomaa Samu Sirkka että naapuritalossa on meneillään lasten syntymäpäiväjuhlat ja menee sinne luonnollisesti kuokkimaan. Juhlien järjestäjä päättää kertoa lapsille Disneyn version Jaakko ja Pavunvarsi tarinasta. Tässä versiossa jättiläinen varastaa Happy Valley -nimisen valtakunnan maagisen harpun, jonka jälkeen koko valtakunta vaipuu köyhyyden ja nälän pauloihin. Nälästä kärsivät myös maajussit Aku Ankka, Mikki Hiiri sekä Hessu Hopo, joiden ainoa mainittava omaisuus on heidän lehmänsä. Viimeisenä oljenkortenaan kolmikko päättää viedä lehmä kaupunkiin myytäväksi ja ostaa rahoilla ruokaa. Aku ja Hessu ei ole kuitenkaan järjiin ilahtuneita kun Mikki lopulta saapuu takaisin vain kourallisen "taikapapuja" kanssa...

Vaikka elokuvassa onkin vain kaksi tarinaa, toimi se mielestäni paljon paremmin kuin aiempien elokuvien noin seitsemän lyhyempää pätkää. Tarinat olivat sopivan pituisia ja hauskojakin. Elokuvan extroissa kerrottiin kaikenlaisia mielenkiintoisia trivioita kuten esimerkiksi että se oli oikeasti Minni Hiiri, joka möi Mikille "taikapavut" mutta tämä osuus jätettiin pois elokuvan leikkausvaiheessa. Tämää ei ole myöskään ensimmäinen kerta kun Disney kertoo saman tarinan, mutta aiemmat versiot ovat olleet reilusti lyhyempiä. Bongon tarinan sirkus on myös hyvin samankaltainen kuin Dumbossa ollut sirkus ja Bongo onkin tavallaan jatkoa tai spinoff Dumbosta. Kaikenkaikkiaan Pennitön ja Suruton on mielestäni yksi Disneyn tuon aikakauden parhaimmista elokuvista, joten suosittelen katsomaan sen ainakin joskus paremman puutteessa.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Playstation Plussan maaliskuun pelit

Taas on yhden ajanjakson loppu ja uuden alku. Playstation Playstation Plussan jäsenille tarjottavat ilmaispelit ovat taas vaihtumassa. Vaihdos tapahtuu 7.3. eli tuota ennen kannattaa käydä aiemmat nappaamassa, jos tämä on vielä tekemättä. Tällä kertaa tilalle vaihtuvat seuraavat pelit:


  • Tearaway Unfolded (PS4)
  • DiscJam (PS4)
  • Lumo (PS Vita, PS4)
  • Under Night In-Birth Exe: Late (PS3)
  • Earth Defense Force 2025 (PS3)
  • Severed (PS Vita)

Itselleni entuudestaan tuttu peleistä oli vain Tearaway, joka on ollut myös Little Big Planettien takana. Lumo vaikutti pikaisen vilkaisun perusteella todella mielenkiintoiselta tasohyppely/puzzpeleliltä ja ainakin tuohon tutustuttua. Mitäpä mieltä te muut olette tämän kuun tarjonnasta ja onko erityisiä suosituksia mitä kannattaa erityisesti kokeilla? :)

Lähde: