Pelattu: Assassin's Creed 2

Pari viikkoa sitten pelasin ikuisuusprojektina olleen Assassin's Creed -pelin loppuun ja lopulta peli hurmasi allekirjoittaneen sen verran, että luonnollisena jatkumona jatkoin samantien seuraavaan peliin. Vaihtoehtoina olivat Altairin hahmolla jatkaen Vitalle julkaistu Assassin's Creed Bloodlines tai sitten järeämmille laitteille julkaistu Assassin's Creed 2. Bloodlines houkutti omalla kierolla tavallaan, mutta koska kakkonen oli pelisarjan yksi kehutuimmista osista, niin päädyin pelaamaan sitä, Vita-peli jääköön odottamaan vielä vuoroaan.

Tälläkin kertaa pelaaja pääsee seikkailemaan kahden eri hahmon pöksyissä, joista toinen on edellisestäkin pelistä tuttu nykyajassa elävä Desmod Miles. Desmond joutui aiemmassa osassa Abstergo-nimisen suuryrityksen vangitsemaksi, koska Desmondin ja Animus -nimisen laitteen avulla nämä pääsevät käsiksi Desmondin esi-isän Altairin tietoihin. Desmondille paljastui, että moni hänen esi-isistä kuului Salamurhaajien lahkoon, jotka ovat käyneet vuosisatojen ajan kestänyttä taistelua Temppeliritareita vastaan. Desmondille paljastuu myös, että Abstergo-yritys on nykyajan versio Temppeliritareista ja kun tilaisuus tulee, hän karkaa yrityksen tiloista muutaman muun ihmisen kanssa Salamurhaajien omaan piilopaikkaan.

Täällä piilopaikassa Desmon kytkeytyy jälleen kerran Animukseen, mutta tällä kertaa hän palaa 1400-luvun loppupuolella Italiassa eläneen Ezio Auditore da Firenzen muistoihin. Ezio kohtaa nuoruudessaan tragedian, kun hänen perheensä petetään ja isä sekä molemmat veljet hirtetään torilla. Ezio joutuu pakenemaan äitinsä ja siskonsa kanssa kaupungin ulkopuolelle setänsä Marion luokse. Häneltä Ezio kuulee sukunsa miesten pitkäikäisestä velvoitteesta ja Ezio alkaa harjoittelemaan kostoaan Marion ja hyvän perheystävän Leonardo da Vincin kanssa.

Assassin's Creed 2 on teknisesti hyvin samanlainen kuin edeltäjänsäkin, joten aiempaa osaa pelanneet tuntevat olon heti tutuksi. Samanlaisuudella tarkoitan siis hyvässä mielessä, kontrollit eivät ole pahemmin muuttuneet ja grafiikat sekä pelimekaniikka musiikeista puhumattakaan ovat edelleen vähintäänkin erinomaisia. Ensimmäisen osan mielestäni ainoa kritiikin aihe oli samalla kaavalla toistuvat tehtävät, no tällä kertaa ainakaan pääjuonen kohdalla ei samanlaisia tehtäviä tullut pahemmin yhtään vastaan. Kaikki tehtävät ei ole myöskään pelkästään salamurhia vaan välillä ollaan varjostamassa ihmisiä katoilta käsin, hiippaillaan paikkaan X vartijoiden huomaamatta, lennellään siivillä kaupungin yllä tai käydään pelastamassa saareen jumiin jääneitä neitoja veneellä.

Peli tarjoaa runsaan määrän uudenlaisia aseita, apuvälineitä, tappeluliikkeitä ja piiloutumispaikkoja ja näiden avustuksella salamurhatkin voi suorittaa lukuisilla eri tavoilla. Jos et välitä esimerkiksi nähdyksi tulemista, voit monesti ihan vaan rynnätä vartijoiden ohitse, tehdä pienen väistöhyppyyliikkeen kohteen taakse, iskeä tikarin tämän selkään ja juosta äkkiä vartijoita karkuun. Hyvästi siis ensimmäisen osan pakolliset kuulustelutehtävät, itse saa valita suoritustyylin, joskin hiippailulla tehdyt salamurhat ovat luonnollisesti niitä tyydyttävimpiä. Tällä kertaa Ezio ei ole myöskään enää yksin vaan hän voi palkata palkkasotureita, varkaita tai maksullisia naisia taistelukaveriksi tai vartijoiden harhauttamiseen.

Varsinaisten pääjuonitehtävien lisäksi pelissä on iso liuta muitakin tehtäviä, joten puuhastelu ei ainakaan lopu kesken. Marion pikkukylään voi rakennella uusia rakennuksia, jolloin nämä tuottavat tasaisin väliajoin lisää rahaa pelaajankin kukkaroon. Kaupungit ovat täynnä pieniä rahalippaita, joista saa pienempiä summia rahaa ja Temppeliherrojen piilopaikkoja raidaamalla saaliiden määrät ovat vielä suuremmat. Kaupungeista löytyy myös yhteensä kuusi Salamurhaajien hautaholvia, jotka ovat pienimuotoisia temppuratoja salamurhaajien taitoja koetellen. Jos nämä kaikki haudat läpäisee, saa käyttöönsä Altairin muinaisen haarniskan joka ei normaaleista panssareista poiketen kulu käytössä. Lisäksi kaupungeista löytyy jos jonkinmoisia vapaaehtoisia pikkutehtäviä salamurhista kilpajuoksutehtäviin jos tylsäksi alkaa käymään.

Sitten pitäisi varmaan sanoa se viimeinen tuomio pelistä. Ensimmäinen peli oli mielestäni teknisesti aivan loistava ja tässä jatko-osassa ne loputkin puutteet korjataan. Pelissä on käsittämättömän paljon sisältöä jos vaan jaksaisi ne kaikki käydä läpi ja tehtävät ei toistaneet itseään missään vaiheessa. Loppupuolella tuli kyllä tehtävä jossa piti salamurhata yhdeksän(!!!) eri henkilöä ja siinä vaiheessa toivoin kyllä että please, haluaisin jo pelata loppuun. Nämä yhdeksän murhaakin tehtiin tosin eri tyyleillä, joten siitäkään en saisi valittaa. Kokonaisuudessaan Assassin's Creed hipoi lähes täydellistä ja viihdyttävintä pelikokemusta ja sellaisia pelejä ei ole kyllä monia!

Loppuun vielä se pakollinen video :)