tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kirpputorit: I Am True Blood Resident Evil

Kiertelen Kuopion kirpputoreilla yleensä kerran tai pari kertaa viikossa ja viimeisin viikkokaan ei ollut poikkeus tähän. Aina ei käy flaksia löydösten kanssa, mutta viime päivinä näin kävi kaksikin kertaa.

Ensimmäiset löydökseni tein uudelta Sesonkitorilta,  jossa olen käynyt nyt jo muutamia kertoja. Aivan kierrokseni viimeisten hyllyjen kohdalla silmiini osui True Blood TV-sarjan boxeja eikä vain yksi, mutta neljä ensimmäistä tuotantokautta. Hintaa näille kertyi yhteensä 29 euro, mikä ei ole ehkä halvin maksamani hinta tälläisistä boxeista mutta uteliaisuus kyseistä sarjaa kohtaan kuitenkin houkutteli liikaa, joten mukaan lähtivät.





Toiset löydökseni tein tänään Citypörssistä, josta löytyy melkein joka kerta aina jotain kiinnostavaa. Ensimmäinen näistä löydöksistä oli täydennys Resident Evil -pelien kokoelmiini eli PS2:n versio pelistä RE: Outbreak. Pelin laadusta tai laaduttomuudesta ei ollut minkäänlaista hajua, mutta teki mieli ostaa kun kerrankin tuli vastaan. Hintaa pelille tuli 8.95 euroa.

Viimeisimpänä, mutta vähäisimpänä löytyi Will Smithin tähdittämä elokuva I Am Legend ja tarkemmin sanottuna sen 2 DVD:n versio. Katsoin elokuvan pari vuotta sitten, mutta halusin tämän omaksikin ihan siitä syystä, että hinta oli pudonnut 1.00 euroon.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olen nähny vaan ensimmäisiä jaksoja joten kovin kattavaa mielikuvaa en ole vielä saanut sarjasta. Tämä kuitenkin ilahduttaa mieltä, että ainakin joku on ilmeisesti tykännyt kyseisestä sarjasta :D

      Poista