tiistai 2. syyskuuta 2014

Pelattu: Broken Sword The Shadow of the Templars Director's Cut

Ensimmäinen Broken Sword of vuonna 1996 julkaistu vanhan hyvän ajan seikkailupeli, johon harmikseni tutustuin vasta 2000-luvun puolella. Kyseessä oli vielä ns. perusversio tästä pelistä, mutta peli jäi silloin kesken. Nyt kun pelistä on ollut Steamissa pelin Director's Cut -versio (johon on lisätty muutamia juonenkäänteitä), päätin pelata pelin vihdoinkin loppuun saakka. Hyvin todennäköisesti kiikarissa on vielä loppujenkin neljän osan pelaaminen, koska ne odottavat jo ostettuina virtuaalisessa pelihyllyssäni.

Peli kertoo amerikkalaisesta George Stobbartista, joka on turistimatkalla Pariisissa. Kesken rauhallisen kahvilahetken pelleasuun pukeutunut mies räjäyttää toisen kahvilan asiakkaista, jonka henkilöllisyydestä ei ole havaintoakaan. Pian George tapaa lehtireportterin Nicole Collardin, jonka aikomuksena oli ollut tavata tämä tuntematon mies. Parivaljakko lyövätkin hynttyyt yhteen ja alkavat selvittämään yhdessä salaperäistä miestä, valepukumurhaajaa sekä pian paljastuvia salaliittoja sekä muinaisia esineitä.

Peli on sarjakuvamaisella grafiikalla toteutettu seikkailupeli aitoon 90-luvun tapaan. Kontrollit ovat hyvin yksinkertaisia ja pelaaja voi pääasiassa käyttää tai katsoa ympäristössä olevia esineitä tai käyttää omassa repussa olevia tavaroita niihin. Keskusteluissa voidaan valita aihe muutamasta eri aiheesta sekä pyytää kommentteja mukana kulkevista tavaroista. Samojen ihmisten luo kannattaa palata uudestaan juttusille, koska osa aiheista avautuu käytettäväksi vasta juonen edetessä. Jos pelaaja jää jumiin, niin pelissä on myös vinkkitoiminto, joka ei kuitenkaan paljasta koko ratkaisua vaan lähinnä opastaa oikeaan suuntaan.

Seikkailu tapahtuu pääosin Pariisin eri osissa ja liikkuminen tapahtuu karttaa klikkaamalla. Muutamilla kerroilla päästään kuitenkin matkustelamaan myös ulkomaille, mutta näissä kohteissa seikkailtava alue on melko pieni. Pelin aikana suoritetaan muutamia pieniä puzzle-tehtäviä joissa käännellää erilaisia kiekkoja, muodostetaan palapelejä, puretaan koodikirjoitusta tms. Pelin pulmat ei ole suurta rakettitiedettä, kunhan muistaa käydä keskustelemassa samojen henkilöiden kanssa uudestaan myöhemmissä vaiheissa.

Kokonaisuudessaan ensimmäinen Broken Sword on erinomainen seikkailupeli ja koska sen saa esim. Steamin alennusmyynneistä bundlena muiden osien kanssa todella halvalla, suosittelen peliä kaikille seikkailupelien ystäville.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti