torstai 26. maaliskuuta 2015

Katsottu: X-Men - First Class

X-Men elokuvat palasivat vuonna 2011 ajassa taaksepäin eli aivan mutanttiseikkailujen alkuun. Olen joskus aiemmin nähnytkin tämän elokuvan, mutta kuulemistani ylistyksistä huolimatta itse en tuolloin vakuuttunut täysin elokuvasta. Nyt pari vuotta myöhemmin ajattelin antaa elokuvalle uuden mahdollisuuden ja tarkastaa, onko suhtautumiseni muuttunut.

Elokuva sijoittuu kommunistiepäilyjä täynnä oleville 1940-60 -luvuille, jolloin Charles Xavier (James McAvoy), Erik Lehnsherr (Michael Fassbender) sekä Raven Darkholme (Jennifer Lawrence) tutustuvat sekä voimiinsa, että toisiinsa. Xavier kiistelee Ravenin kanssa siitä pitäisikö mutanttien tulla ulos kaapista kun taas Eric keskittyy jahtaamaan lapsuutensa keskitysleirivuosina häntä piinannutta Sebastian Shawia (Kevin Bacon). Pian kolmikolle paljastuukin, että Shawilla on näppinsä pelissä myös Kuuban Kriisissä ja alkavat etsimään riveihinsä avukseen muita mutantteja pysäyttääkseen Shawin.

Elokuvan odotukset olivat todella korkeat muilta tulleista kommenteista johtuen, mutta valitettavasti tälläkään katselukerralla leffa ei täysin lunastanut näitä odotuksia. Elokuvana First Class on todella hyvää settiä ja viihdettä, mutta aivan sinne X-Men -leffojen parhaimmistoon ei kuitenkaan päästä. Itselläni syynä on todennäköisesti se, että Xavierin yhdistää jo alitajuisesti Patrick Stewartiin ja Erikin Ian McKelleniin ja uusilla näyttelijöillä se ei vaan ole enää sama juttu. Katsomassani DVD-versiossa extratkaan eivät paljoa lohduta, koska ne jäävät vain muutamien poistettujen kohtausten tasolle. Nyt siis X-Men 2 jää edelleen näiden elokuvien parhaaksi teokseksi, mutta kannattaa tämänkin ehdottomasti katsoa jos hieman mielikuvituksellisemmat ja efektejä sisältävät toimintaleffat kiinnostavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti