tiistai 7. heinäkuuta 2015

Katsottu: Perjantai 13.

Viikonloppuna tuli ostettua kirpputorilta muutamaa osaa lukuunottamatta kaikki Perjantai 13 -leffat ja koska en ole näitä aiemmin nähnyt, ajattelin alkaa katselemaan näitä samantien. Elokuvissa ei ole sisältöä paljoakaan kerrottavaksi ainakaan jos ei meinaa spoilata liikaa tapahtumia, mutta ajattelin silti kirjoittaa muutaman sanan esittelyn jokaisesta osasta.

Ensimmäinen elokuva kertoo Crystal Lake -nimisellä leirillä hengailevasta nuorisojoukosta, jotka valmistelevat paikkaa... no ilmeisesti lasten kesäleiriin. Paikalla on kuitenkin synkempi menneisyys ja vuosien saatossa lähialueella on kuollut nuori jos toinenkin oudoissa olosuhteissa ja lähikaupungin asukkaatkin muistavat varoitella paikasta. Tänäkään kesänä uhreilta ei selvitä, kun leirillä olevat ohjaajat alkavat kupsahtelemaan yksi toisensa jälkeen.

Elokuva ei sisältänyt kovinkaan suuria yllätyksiä, katsoja lähinnä odotteli että millä sekunnilla kuolema iskee kun jokainen leiriläinen tottakai hiippaili pimeyteen kurkkimaan että mistä se rasahdus nyt kuuluikaan. Tuohon aikaan ei selvästikään katsottu vielä kauhuelokuvia, kun ei tiedetty minne nenäänsä ei kannata pistää. Kun elokuvan loppupuolella taustatarinaa aletaan lopulta raottamaan enemmän, meno muuttui enemmänkin komediaksi. Kokonaisuudessaan elokuva oli katsottava, vaikkei nyt loistava ollutkaan. Varsinaisen elokuvan lisäksi DVD:llä tuli mukana traileri (joka näyttää käytännössä kaikkien hahmojen kuolemat), 20-minuuttisen making of dokumentin sekä elokuvan tekijöiden kommenttiraidan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti