sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kirpputorit: Perjantaimuumio

Kuopiossa oli pitkästä aikaa loistavat pyöräilyilmat ja kierroksella päätin pistäytyä vähästä aikaa hieman etäämpänäkin sijaitseville kirpputoreille. Kohteina olivat paikat nimeltä Kirpparilla.fi sekä SPR:n Kontti Leväsellä. Onneksi tein nämä vierailut, sillä normaalisti poiketen tällä kertaa tuli tehtyä taas ainakin itseäni tyydyttäviä löytöjä.

Kirpparilla.fi:ssä hyllyissä tuli vastaan teipillä yhteen sidottu nivaska Perjantai 13 -elokuvia. Olen sillä lailla outolintu, että en ole nähnyt klassikoihin kuuluvia elokuvasarjoja Perjantai 13, Painajainen Elm Streetillä, Halloween jne. Olenkin jo pidemmän aikaa miettinyt, että jos näitä tulee joskus vastaan nippuna, niin haluan sivistää itseäni ja katsoa ne oli elokuvien laatu sitten miten kuraa tahansa. Nyt toivomuksiini selvästi vastattiin, kun nämä kymmenen leffaa löytyi 20 eurolla.

Matka jatkui lähellä sijaitsevalle SPR:n Kontille, joka oli kerrankin auki (yleensä liikun sielläpäin liikkeen ollessa jo kiinni), joten päätin käydä kurkistamassa sisälle. Suurin osa Kontissa myytävästä tavarasta on vaatteita, koriste-esineitä, huonekaluja jne joten en ollut kovinkaan toiveikas, että sieltä löytyisi mitään itseäni kiinnostavaa. Onneksi olin kuitenkin väärässä, sillä pienestä elokuvanurkasta löytyikin Mummy Legends -niminen boxi viidellä eurollla sisältäen Mummy, Mummy 2 ja Skorpionikuningas. On minulla elokuvasarjan toinen osa jo entuudestaan hyllyssä, mutta tässä ovat kaikki kolme leffaa, paketti on suht. siistikuntoinen ja mukana on 2 bonuslevyä, joilta löytyy useamman tunnin verran extroja.

Siinäpä ne löydökset tältä erää, palaillaan taas kunhan uutta kivaa löytyy :)

2 kommenttia:

  1. Todella hyvä löytö tuo perjantai 13 -kokoelma !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olen itsekin hyvin tyytyväinen. Voisikin melkeen alkaa katselemaan noita vaikka leffan illassa :)

      Poista