tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kirpputorit: Star Fargo Planet

Viime aikoina on tullut kierreltyä taas kirpputoreilla muutamia kertoj. Vaikka mahdottoman mullistavia löydöksiä ei olekaan tullut tehtyä, niin pari leffaa ja yksi peli tuli silti napattua mukaan ja tuttuun tapaan ajattelin esitellä ne täällä bloginkin puolella.

Ensimmäinen leffalöydöksistä on aivan ensimmäinen Star Trek The Motion Picture. Minulla on ollut tähän mennessä ns. alkuperäisestä vain osat 2-4 ja sekös on hieman harmittanut, kun ensimmäinen osa on puuttunut. Tässä kahden DVD:n Director's Editionissa näyttää olevan valtava määrä extroja, joten saas nähdä jaksaako ne ottaa joku päivä katsonnan alle. Itse elokuva maksoi vain kaksi euroa ja löytyi Kuopionn SPR:n Kontti -kirpparilta.

Toinen Kontista löytynyt elokuva oli Fargo. Käsitykseni mukaan tämä elokuva kuuluu yleissivistykseen kerta kaikki sitä aina kehuu, mutta itse olen sen onnistunut missaamaan joka kerta. Nyt ajattelin kuitenkin että tämän leffan ostamalla se kynnys elokuvan katsomiselle on paljon matalampi. Hintaa leffalle kertyi huimat yksi euroa.

Tämän kerran ainoa pelilöydös oli Playstation 3 -konsolille tehty peli Lost Planet 2. Rehellisesti sanottuna kyseisestä pelisarjasta ei ole vielä kokemusta, mutta jospa tämän pelin avulla sarjaan voisi tutustua. Peli löytyi Citypörssissä -50% tarjouksesta, minkä jälkeen hinnaksi jäi vaivaiset kolme eurooa.

Siinäpä ne tämän kertaiset löydökset, ilmoittelen taas myöhemmin kun lisää tulee tehtyä bongailuja. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti