 |
| Kommenttiraidalla Disney-historioitsija Brian Sibley kertoo eläinten baletista. |
Disneyn elokuvat ovat olleet lapsuudessani mukavaa katsottavaa, mutta Fantasia on jäänyt minulle tuntemattomaksi tapaukseksi. Disneyn mainosvideoissa Mikki Hiiri heiluu hyvin usein kaapuun pukeutuneena tehden taikojaan ja tiedän kohtauksen olevan Fantasiasta, mutta en usko koskaan varsinaisesti nähneeni kyseistä leffaaa. Kun ennakkotietoni leffasta lähentelivät nollaa, olikin ihan hauskaa alkaa katsomaan legendaarisen Disneyn kulta-ajan elokuvaa, joka tuli ainakin itselleni käytännössä uutena ja aiemmin näkemättömänä.
Normaaleihin Disney -elokuviin verrattuna Fantasia alkaa poikkeuksellisesti, sillä ruudulle ei ilmaannukaan animoituja hahmoja vaan livenä kuvatun Philadelphian orkesterin jäseniä. Tapahtuman seremoniamestari Deems Taylor kertoo pian mistä Fantasiassa on kyse. Elokuvan painote on klassisen musiikin nauttimisesta ja tätä havannoidaan sitten Disneyn tuottamilla animaatioilla. Alunperin Disneyn tarkoitus oli tehdä vain lyhyt Mikki Hiiri -animaatio Noidan Oppipoika, mutta tämä sitten lopulta laajeni hulpeaksi kahden tunnin elokuvaksi. Elokuva sisältää yhteensä kahdeksan osiota, joista Mikin osuus on vain yksi. Muut osiot sisältävät lyhyitä kohtauksia mm. keijukaisista, maapallon syntytarinan, antiikin Kreikan seikkailuista ja eläinbaletista, mutta mitään yhteistä tarinaa elokuvasta ei löydä edes hakemallakaan.
Fantasia oli todellakin jotain sellaista mitä en osannut odottaa. Haaveeni parituntisesta Mikki Hiiri -elokuvasta murskaantui todella nopeasti, kun ensimmäinen kymmenen minuuttia meni orkesteria ja abstrakteja animaatioiota katsellessa ja tämänkin jälkeen meni parikymmentä minuuttia keijuja ja tanssivia lehtiä sekä kaloja seuraten. Puolen tunnin kohdalla päästiin vihdoinkin itse asiaan kun Mikki Hiiri astui ruudulle ja oletin että alku oli vain lämmittelyä ja nyt se varsinainen elokuva vihdoinkin alkaa. Pettymys oli kuitenkin karvas, sillä jo naurettavan kahdeksan minuutin kuluttua Mikin osuus oli ohi ja siirryttiin elokuvan seuraaviin osuuksiin. Siis mitä ihmettä oikeasti Disney, miksi Fantasiaa promotoidaan Mikki Hiirellä jos kahden tunnin elokuvasta hänen osuutta on vain kahdeksan minuuttia? Tunsin oloni tosiaan petetyksi. Myöhemmätkään osuudet eivät olleet mitään tajunnanräjäyttäviä ja varmaan viimeisen puoliskon elokuvan lopusta katsoin sivusilmällä puuhaillen samalla muuta. Ainoa positiivinen valonpilkahdus loppupuolella oli eläinten baletti, joka vain oli todella hauska parodia baleteista eläinhahmoilla toteutettuna.
Mikki Hiiren osuutta ja eläinten balettia lukuunottamatta pidin Fantasiaa melko tylsänä tapauksena. Kokemani fiilis ei varmastikaan johdu siitä, että Fantasia olisi oikeasti tylsä tai ainakaan huono elokuva, minulla vain oli täysin toisenlaiset odotukset koko leffalta. Elokuvan animoinnit olivat todella hienoja (etenkin aikakauteensa nähden) ja tykkään kyllä paljon usean säveltäjän klassisesta musiikista. Ongelma on kuitenkin että jos haluaisin kuunnella klassista musiikkia, niin en viitsisi (enää) katsoa samalla parin tunnin ajan jotain täysin juonetonta keijujen tanssimista. Fantasia sai heti lisää kiinnostavuutta kun laitoin pyörimään elokuvan kommenttiraidan, jossa Disney-historioitsija Brian Sibley kertoo kaikenlaista triviaa kuten että mitä elokuvan missäkin kohtauksessa koitetaan parodioida. Olisinpa tiennyt tehdä tuon jo ensimmäisellä katselukerralla, sillä elokuvan normaaliversion katsominen oli melkoista piinaa ja kellon katselua että milloin tämä loppuu :-D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti