sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Katsottu: Disney Classics 04 - Dumbo

Satukirjaan perustuva Dumbo kertoo pienestä elefantista, jonka haikara toimittaa eräänä päivänä sirkuksessa elävälle naarasnorsulle rouva Jumbolle. Dumbo ei ole kuitenkaan täysin normaali norsun poikanen vaan hänellä on valtavankokoiset korvat ja joutuukin näiden vuoksi yleisen pilkan kohteeksi. Dumbon rakastava äiti on poikansa suhteen todella suojeleva ja menettääkin eräänä päivänä malttinsa, kun ilkikuriset pojat alkavat kiusaamaan Dumboa. Sirkuksen väki lukitsee kiivaasti käyttäytyvän rouva Jumbon häkkiin ja Dumbo joutuu opettelemaan elämään yksin, mutta onneksi hän saa ystäväksi ja oppaaksi sirkuselämään Timotei -hiiren.

Dumbo on Disneyn neljäs elokuva, joskaan ei yllä pituudeltaan kuin yhden tunnin mittaiseksi. Elokuva on tehty tarkoituksellisesti hyvin yksinkertaiseksi niin tarinallisesti kuin teknisestikin. Disney oli Euroopan sotien vuoksi taloudellisissa ongelmissa ja edellinen elokuva Fantasia oli sen verran paha floppi, että pienen budjetin Dumbolla koitettiin paikata tilannetta. Varsinaisen elokuvan lisäksi DVD:llä oli mukana kiva määrä extroja. "Pakollisen" kommenttiraidan lisäksi dokumenteissä esitellään yhteensä noin kolmen vartin verran mm. poistettuja kohtauksia, miten Disneyllä tehtiin äänitehosteita, Dumbo -nimistä laitetta Disneyn huvipuistoissa jne. Dumbo itse leffana on harmillisen lyhyt, mutta jos kaipaa etenkin (hyvin) nuorelle väelle katsottavaa niin Dumbo on hyvä valinta.

2 kommenttia:

  1. näitä Disney-postauksia lukiessa tekee mieli katsoa itsekin uudestaan kaikki lapsuuden suosikit :D täytyy metsästää itsellekin varmaan samanmoinen dvd-boxi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että näistä kirjoituksista on heränny nostalgiset fiilikset :) Suosittelen ehdottomasti hankkimaan/katsomaan jos vaan mahdollisuus tulee vastaan. Noita leffoja toki myydään myös yksittäiskappaleina, mutta jos tuon boxin ostaa niin kannattaa kärkkyä alennuksia.

      Poista