tiistai 7. maaliskuuta 2017

Ensivaikutelmat Nintendo Switchistä

Peliohjain eri muodoissaan
Viime perjantai oli sitten kauan odotettu päivä monessa kotitaloudessa, sillä tuolloin julkaistiin Nintendon uusin konsolipelilaite Nintendo Switch. Itsekin olin ennakkotilannut kyseisen laitteen ja tiedossa oli mukava viikonloppu, kun ensimmäistä kertaa pääsin pelailemaan heti julkaisupäivänä paitsi uudella konsolilla, mutta myös uutuudenkarheaa Zelda-peliä. Nyt kun viikonloppu on jo takana, niin ajattelin kertoa alkufiiliksistäni kyseisestä laitteesta.

Fyysisesti Nintendo Switch koostuu telakasta, kahdesta pikkuruisesta Joycon -ohjaimesta sekä koko konsolilaitteen ytimenä toimivasta tabletista. Joycon-ohjaimet ovat omalla tavallaan hyvinkin mielenkiintoinen tapaus, sillä ne toimivat yksinäänkin minikokoisina langattomina peliohjaimina, mutta muihin osiin yhdistettynä koko potentiaali saadaan käyttöön. Jos tykkäät liikkuvammasta pelaamisesta, voit vaikka kiinnittää pienet ohjaimet tabletin reunoihin tai vaihtoehtoisesti laittaa tabletin pöydälle ja pelata ohjaimilla pitämällä pikkuohjaimia oikeassa ja vasemmassa kädessä, langattomia kerta ovat. Jos puolestaan tykkäät pelata suurelta TV-ruudulta ja paremmin käsiin sopivalla ohjaimella, laitat tabletin telakkaan ja liität pienet Joyconit laitteen mukana tulevaan Grip -peliohjaimeen. Grip -ohjain ei sisällä sinänsä minkäänlaista tekniikkaa vaan on enemmänkin runko jolla ohjaimen saa ergonomisemman tuntuiseksi. Entä onko Grip -ohjain sitten hyvä kädessä? Lyhyen kokemukseni perusteella kyseessä on mukavimman tuntuisin ohjain käteeni sitten Gamecuben ohjaimen ja kyseinen ohjain pitää omissa kirjoissani ykkössijaa kaikista ohjaimista. Yksi hauskimmista Switchin ohjaimen ominaisuuksista on hyvän muotoilun lisäksi se, että kuvaruutukaappausten ottamiselle on aivan oma näppäin :)

Entäpä sitten itse telakkalaite, millainen se on? Ohjaimet toimivat langattomasti ja mukana on isohkolla näytöllä varustettu tabletti, joten telakkakin on varmasti jotain tulevaisuuden teknologiaa? Valitettavasti näin ei ole ja telakan ensi näkeminen aiheuttikin pienimuotoiosen shokin. Vekotin on kevyt muovinen kotelo, joka tekee juuri sen mitä lupaa eikä sen enempää eli pitelee tablettia paikoillaan, yhdistää laitteen TV:hen ja lataa vekottimen koloon asetetun tabletin. Telakan takakannen saa aukaistua helposti ja sisältä paljastuu karu todellisuus miten yksinkertaisesta ja ehkä hieman halvankin oloisesta laitteesta on kyse. Sisältä löytyy paikat latausjohdolle (USB-C), normaalille USB:lle (3.0) sekä HDMI:lle. Ulkopuolelta löytyy vielä kaksi liitäntäpaikkaa USB 2.0:lle.

Switch sisältä ja ulkoa
Sitten se tärkein kilpailuvaltti jolla Nintendo on koittanut pärjätä - pelit. En tiedä mitä aineita Nintendon päättäjät ovat vedelleet, mutta Switchin julkaisupelien valikoima on suorastaan naurettava. Paljon trailereissa kyllä mainostetaan mitä pelejä on tulossa, mutta tällä hetkellä pelien määrän voidaan laskea yhden käden sormilla. Kaikkein hypetetyin peli on ilman muuta uusin Zelda-peli Breath of the Wind ja ihmettelenkin suuresti, jos joku laitteen ostanut ei ole tuota peliä ottanut laitteen kylkiäisenä. Muita nyt jo saatavilla pelejä ovat ilmeisesti minipelejä sisältävä 1-2 Switch, Just Dance 2017 sekä Skylanders Imaginators Starter Pack. Luulisi että laitteen eShopissa olisi edes iso liuta tulevien pelien demoversioita pitämässä pelaajakansan kiinnostusta yllä, mutta eih! Ainoa pelattava demo ainakin tänään vielä oli Snipperclips -nimisestä puzzlepelistä (joka vaikutti kokeiltuani ihan hauskalta).

Netissä on liikkunut viime paljon huhuja ja suorastaan koostevideoita Nintendo Switchissä ilmaantuneista ongelmista. Yhdellä käyttäjällä vasemman joyconin yhteys katkeaa ja Zelda-pelin Link-hahmo lähtee juoksemaan satunnaiseen suuntaan ilman mitään kontrollia. Toisella tabletin ruutu naarmuuntuu telakassa. Kolmannella Zeldan grafiikat sekoilevat ja ruudulle ilmaantuu iso määrä mustia pikseleitä. Nämä listat jatkuvat useilla muillakin ongelmilla, mutta tärkeimpänä sanomana niissä on kuitenkin, että Switch on susi jo syntyessään. Näitä "uutisointeja" lukiessa kannattaa kuitenkin muistaa, että mikäpä uusi laite olisi täysin ongelmaton julkaisunsa yhteydessä. Switchin ongelmat ovat todennäköisesti saaneet enemmän palstatilaa, koska siinä erilaisten ongelmien kirjo on niin laaja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että yhdellä henkilöllä olisi useita näistä ongelmista vaan nämä "raportit" vioista on koottu sadoilta tai jopa tuhansilta eri ihmisiltä. Minulla itselläkin oli laitteessani ensimmäisenä mainittu ongelma liittyen Joyconiin. Pikainen Googletus paljasti kyseessä olevan yleinen vika, joka johtuu siitä että telakassa olevan tabletin ja peliohjaimen välillä on estettä tai etäisyyttä. Molemmat näistä ehdoista täyttyivät ja vika korjaantui heti, kun siirsin telakan hieman lähemmäs ja näkyvämmälle paikalle. Muita Switchin "yleisiä" ongelmia olen koittanut etsiä laitteestani kissojen ja koirien kanssa, mutta ilman tulosta.

Se pakollinen Zelda-kuva
Monia varmasti kutkuttaa tietää, että mitä mieltä olen Switchin lippulaivasta eli The Legend of Zelda: Breath of the Wildistä. Myönnetään että en ole lukenut vielä muiden ihmisten arvosteluja pelistä koska en halua spoilaantua tai antaa niiden vaikuttaa itseeni, mutta välikäsien kautta olen kuullut että ilmeisesti melkoista hypetystä on ollut ilmassa? Omat pelituntini ovat kuitenkin vielä melko vähäiset koska viikonloppuna tuli muutakin tekemistä, mutta tässä kuitenkin yleisimpiä tuntojani. Tykkään BotW:n sarjakuvamaisesta grafiikasta, vaikkei ihan Wind Wakerin tasolle päästäkään. Pelin siirtyminen avoimen maailman peliksi aiheuttaa sen, että pelattavaa maastoa on aivan järkyttävät määrät tutkittavaksi. Välillä maasto jää turhan autioksi (vihollisista) ja ehkä toivoisinkin että pelissä tulisi nykyistä enemmän vihollisten random encountereita, nyt vihollisleirit voi useimmissa tapauksissa vain kiertää. Pelissä voi valita oman pelityylinsä myös reilusti aiempia osia vapaammin, sillä Link voi poimia käytännössä minkä tahansa vihollisen aseen tai kilven. Voi pojat myös sitä tavaran määrää mitä maastosta lähtee irti ja jokaiselle on yleensä jokin käyttötarkoitus (jos ei muuten, niin sen voi todennäköisesti kokata ruuaksi nuotiolla). Avoimesta maailmasta johtuen BotW ei ole ehkä ihan yhtä tiivis paketti kuin aiemmat osat ovat olleet ja ehkä sen vuoksi peli ei tunnu aivan yhtä Zeldalta kuin aiemmat osat ovat olleet. Ehkä tilanne muuttuu vielä kunhan pääsen syvemmälle mukaan pelin juoneen, koska tähän asti olen tutkinut pääasiassa valtavaa maastoa ja sieltä löytyviä puzzle-luolastoja :-D

Nintendo onkin poikennut perinteisistä pelikonsoleista (vrt. Playstationit ja XBoxit) jo pitkän aikaa ja Switchissä mennään entistä enemmän mobiili-/tablettipelaamisen suuntaan, joskin onneksi hyvässä mielessä koska tavallaan tämä tuo hauskaa vaihtelevuutta ja piristystä pelimaailmaan. Ainakin uusin Zelda osoittaa että suhteellisen pienistä konetehoista huolimatta saadaan aikaan upean näköistä ja laajuista peliä ja tuollaisia kannattaa tehdä ehdottomasti lisää. Harmi että Switchin pelikirjasto on vielä hyvin suppea ja tulevatkin (kiinnostavat) pelit julkaistaan vasta loppuvuotena. Itse odotankin eniten sellaisia tulevia pelejä joita ei olla vielä edes julkistettu, saati sitten julkaistu. Suurimmat haaveet keskittyvät erityisesti mahdolliseen tulevaan Metroid-pelisarjaan, mutta tottakai olen innoissani myös muista Nintendon yksinoikeuspeleistä kyseiselle laitteeelle. Tällä hetkellä tulevaisuus on vielä hyvin avoin ja vain aika näyttää millaiseksi Switchin pelitarjonta muuttuu.

6 kommenttia:

  1. Kone ja Zelda kiinostais mut ei oo oikein ylimääräistä rahaa just nytten. ;___; Mut tää kirjotus selvensi paljon (oon liian laiska ettii tietoo ite >w>)~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tuosta oli apua :) Tietysti jos laitteen hankinnalla ei ole niin kiire, niin Nintendo kerkeää korjailemaan niitä laitteissa ja peleissä olleita bugeja ja todennäköisesti jossain vaiheessa tulee jotain Switch+Zelda bundleja, jonka saa sitten halvemmalla kuin molemmat erikseen ostettuna.

      Poista
    2. Totta, eihän tuolla nyt oikeestaan hirvee kiire ookkaan. :D Toivottavasti tulisi vielä mahdolisuus pelata Wii U-pelejä kun sekin jäi kokematta, Wind Waker houkuttelisi eniten~

      Poista
    3. Ehdottomasti kannattaa Wind Wakeriin tutustua jos se on vielä kokematta, mielestäni parhaimpia Zeldoja (Link to the Pastin ohessa) näistä aiemmille laitteille julkaistuista. Ja Super Mario 3D World, jos Mario-pelit kiinnostaa :)

      Poista
  2. Tavallaan tekisi mieli jättää tämä ostamatta ihan vain protestina. En pidä yhtään siitä, että tuo Zelda on ainut fiksu peli julkaisun yhteydessä. Myöskin tuleva Mario Kart 8 Deluxe kirvoittaa tutneiita kun pitää ostaa uudestaan sama peli saadakseen kasiin kaikein sen mitä alun perin siihen halusi...

    Splatoon 2 vaikuttaa puolestaan olevan vain lähes identtinen kopio Splatoonista. Valitettavasti kun uusi Smash Bros ilmestyy niin varmaan sorrun tämän konsolin ostamaan... Saakelin Nintendo ja idiootti päätöksenne... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan se taitaa suurin robleema olla ihmisillä Switchin kanssa :D Vielä kun useampi kiinnostava peli taitaa tulla ulos vasta loppuvuoden puolella, niin pitkän aikaa saa pelailla Zeldaa. Minullakin Mario Kart 8 löytyy jo Wii U:lla, joten ei kauheasti kiinnosta sen hankinta pienillä päivityksillä ellei sitten saa todella halvalla. Sama juttu Splatoon 2:n kanssa. Tällä hetkellä korkean profiilin peleistä kiinnostaa lähinnä Super Mario Odyssey ja sitä ennen pieni kiinnostus onkin lähinnä Cave Storya ja Blaster Master Zeroa kohtaan :P

      Poista