maanantai 6. elokuuta 2012

Pelattu: Orcs Must Die 2 - Endless

Viikko sitten esittelin lyhyesti juuri ilmestymässä olevan Orcs Must Die 2 -pelin demoa. Olen sen jälkeen pelannut kokonaista versiota co-oppina jonkin verran ja täytyy myöntää, että olin demosta kertoessani ehkä hieman jyrkkä. Se pitää kyllä paikkansa, että uusi pelihahmo velhotar ei eroa kovinkaan paljoa sotamaagista, mutta ehkä se onkin hyväkin asia. Ovatpahan hahmot ainakin tasapuolisia co-opissa.

Eräs natina pelissä on pelikampanjan kenttien vähäinen määrä, niitä on nimittäin vain 15 kappaletta ja hurahtavat läpi hieman  turhankin nopeasti ainakin co-oppina pelattuna. Onneksi kenttiä on lisäksi Endless -pelimuodossa ja Classic -pelimuodossa. Endlesissä taistellaan kokoajan vaikeutuvia örkkilaumoja vastaan ja Classicissa tahkotaan joitakin ykkös-orcsin kenttiä.

Sitten siihen juttuun, jossa Orcs 2 loistaa ainakin mielestäni, nimittäin aseet, ansat ja muut varusteet. Ensimmäisessä Orcsissa jokaista asetta tai ansaa pystyi päivittämään käyttämällä niihin pelin omaa valuuttaa eli pääkalloja. Tällä kertaa pääkalloja jaellaan suhteellisen avokätisesti ja jokaiseen varusteesen voi ostaa kolme  normaalia päivitystä (teho kasvaa, hinta laskee tms) ja yhden kahdesta erikoispäivityksen (esimerkiksi ansa saattaa nyt tuupata isokokoisempiakin örkkejä). Tämä tarkoittaa sitä, että omat varusteet voi viritellä juuri omalle pelityylille sopivaksi ja koska pääkallojen maksimimäärää ei ole rajoitettu (niitä voi kerätä Endless -pelistä vaikka miten paljon), voi pelissä kerätä käyttöönsä vaikka jokaisen aseen ja virittää ne tehokkaimpaan tilaansa. Itse ainakin olen pitänyt tästä ratkaisusta todella paljon.

Myönnän että co-op -pelitila on kaikkein viihdyttävin, mutta tein nyt kuitenkin pelivideon yksinpelinä pelatusta Endless -pelistä. Pelissä siis loputon määrä örkkejä tulee pieninä aaltoina ja koittavat päästä kentän läpi. Pelaajan tarkoitus on ansojen ja aseiden avulla estää näiden pääseminen kentän läpi. Peli ei mennyt mitenkään parhaimmalla tavalla, mutta jospa siitä saatte jonkinlaisen kuvan millaisesta pelistä on kyse :) Videon kannattaa avata suuremmaksi oikean alanurkan Youtube -nappulasta. Katseluun kannattaa varata hieman aikaa, sillä se kestää hieman yli 35 minuuttia!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti