keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Uusi Jäsen Nintendo-perheeseen: New 3DS XL

Ostin viime kesäkuussa Nintendon 3DS -käsikonsolin. Yksi laitteen suurimmista valteista on ollut se, että Virtual Consolen kautta sillä pääsee pelaamaan useita lapsuuden lempipelejä. Toki laitteelle on myös loistavia tuoreempiakin pelejä, joista yhtenä parhaimmista mainittakoon The Legend of Zelda: A Link Between Worlds, joka on oman lempi-Zeldani Link to the Pastin henkinen jatko-osa ja loistava peli muutenkin. Yksi alkuperäisen 3DS:n puute on kuitenkin sen pienikokoinen näyttöruutu. Kyllähän tuollakin pelaa, mutta ei siitä koosta tässäkään tapauksessa haittaa ole...

Tänään oli kuitenkin Vuorineuvos Tuuran tapaan elämäni onnellisin päivä. UPS:n lähetti toimitti minulle suoraan työpaikalle paketin, jonka olin vasta viikko aiemmin tilannut Aasian suunnalta ja välissä oli vielä viikonloppu ja yksi pyhäpäivä, ei voi kuin ihailla tuota toimituksen nopeutta. Mikäkö paketti sitten tuolta itämailta saapui? No jos ei joku vielä sattunut otsikkoa lukemaan, niin New 3DS XL tietenkin!

Mikäkö sitten on tämä mystinen New 3DS XL? 3DS -käsikonsoleista on tehty jo useita eri versioita... ensimmäisin oli tämä minun "vain" 3DS, sen jälkeen on tullut suurempinäyttöisempi 3DS XL sekä 2DS niille, jotka eivät tykkää niin paljoa tuosta 3D-efektistä. New 3DS XL on sitten nimestäänkin päätellen uusin versio suurinäyttöisestä 3DS:stä. Itse asiassa niinkin uusi, että se on julkaistu tällä hetkellä vain Aasian maissa, Euroopan ja Yhdysvaltojen odotellessa vielä julkaisupäiviään.

Suurin syy hankinnalle oli vain suuremman näytön saaminen, mutta koska tiesin uuden version olevan jo tulossa ja laite maksoi käytännössä saman, mitä aiempi XL tällä hetkellä Suomen kaupoissa, niin päätin harrastaa hieman pioneerihenkeä ja koittaa mitä tästä seuraa. On laitteessa toki muitakin parannuksia suuren näytön lisäksi, näitä ovat mm. tehokkaampi prosessori, laajempi katselukulma 3D-efektille, kaksi uutta "liipasinnäppäintä" sekä ohjainsauvaa vastaava C-näppäin. Näitä viimeksimainittuja painikkeita ei peleissä kuitenkaan vielä tueta, joten joudun odottamaan tulevia pelejä ennenkuin pääsen niitä kokeilemaan.

Tilasin laitteesta Australian version ja aloin jännittämään, että alkaako laite toimimaan vaiko ei. Australiahan kuuluu Euroopan tapaan PAL-alueeseen, joten teoriassa samat pelit pitäisi ainakin toimia. Kun sain raahattua uuden rakkaani lopulta kotiin, niin ensimmäisenä heitin laitteen sisään minkäs muunkaan pelin, kuin Link Between Worldin. Peli toimi ongelmitta ja Zelda-pelin upeat grafiikat pääsivät oikeuksiin suuremmalla ruudulla eikä 3D-kuvaa tarvinnut katsoa edes suoraan keskeltä vaan laitetta pystyi heiluttelemaan laajalla alueella kuvan siitä vääristymättä.

Parin muun testipelin jälkeen ilmaantui synkkiä pilviä taivaalle. eShop ei auennut, järjestelmäpäivitys ei käynnistynyt ja ennenkaikkea missä on muistikortin paikka, sitä kun ei löytynyt mistään. Pieni tiedonhaku paljasti, että muistikortin paikka löytyykin laitteen suojakuorien sisällä, mutta suojakuoria ei taas saanut sitten millään irroitettua. Tuskan taipaleen päätyttyä selvisi kuorien aukaisutapa ja pääsin laitteen sisuksiin käsiksi mutta mitäs ihmettä, minne aiemman laitteeni SD-muistikortti saadaan laitettua? Pian paljastui pahin (no ei ehkä pahin) pelkoni, uuden 3DS:n myötä Nintendo on siirtynyt SD-korteista mikroSD-kortteihin. Onneksi laitteen mukana oli sentään 4 gigatavun mikroSD-kortti (joka oli itse asiassa kaksinkertainen aiempaan SD-korttiini verrattuna) eli en joutunut lähtemään heti shoppailemaan. Eikun kuoret kiinni (toivottavasti en joudu enää ikinä alkamaan kampeamaan niitä auki, niin hirveä homma oli) ja muiden robleemien kimppuun.

Kokeilin uteliaisuuttani erästä kikkaa, joka onnekseni oli toimiva ratkaisu. Vaihdoin asetuksista sijainnikseni Australia ja tällä pääsin eShopiin sekä suorittamaan järjestelmäpäivityksen. Oikein muuta ei eShopissa voinut tehdä ja Nintendon ID:täkään en voinut ottaa käyttöön, koska se oli käytössä vielä aiemmalla laitteellani. Seuraavaksi palautin asuinmaani Suomeksi ja totesin, että nyt toimii eShop tälläkin vaihtoehdolla. Pitkän aikaa pähkäilin, mutta seuraavaksi päätin ottaa riskin ja siirtää kaikki aiemman 3DS:n tiedot (järjestelmä, pelit ja muut tiedostot) uudelle laitteelle. 

Siirto tapahtui kytkemällä molemmat laitteet kotonani olevaan WLAN-verkkoon ja käynnistämällä molemmissa siirtotoiminnon (vanha laite lähettäjäksi ja uusi laite vastaanottajaksi). Ehkä miljoonan varoituksen ja muistutuksen että mitä kaikkea järjestelmästä katoaa siirron aikana ilman palautuksen mahdollisuutta painoin hyväksymisnappia ja peitin silmäni sekä aloin rukoilla. Ruudulla alkoi pyörimään noin 10 minuuttia kestävä animaatio, jossa hilpeät pikkuotukset siirtivät tietoa laitteesta toiseen, ehkä hieman hauskempi tapa kuin seurata vain tylsää etenemispalkkia :-D (Itse asiassa tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Nintendo käyttää näitä animaatioita, esim. datan siirron Wii:ltä Wii U:lle voit nähdä täältä.)

Kun animaatiosirkus oli päättynyt, laite boottasi vielä itsensä ja oli aika tarkistaa kädet ja huulet täristen että onko mitään tietoja siirtynyt uudelle laitteelle. Päävalikko antoi jo aihetta huokaista helpotuksesta, sillä vanhat tutut Virtual Console -pelit olivat tallessa ja pitikin heti ensimmäisenä pelata rauhoittuakseni hieman alkua lempipelistäni Megaman 2:sta :-) Tämän jälkeen kävin tarkistamassa vielä eShopin tilanteen - palvelu toimi täysin ongelmitta ja virtuaalisessa kukkarossakin oli vielä aiemmin jääneet rahat tallessa. En tietenkään päässyt testaamaan vielä laitteen uusia liipasin- ja C-näppäimiä koska aiempien laitteiden pelit eivät niitä tue, mutta muuten uuden laitteen käyttöönotto sujui alun tuskailujen jälkeen loistavasti.

Jos laite alkoi jo jotakuta kiinnostamaan kirjoitukseni perusteella, niin tilasin laitteen tuolta:

http://www.play-asia.com/new-nintendo-3ds-xl-metallic-blue-paOS-13-49-en-70-87ht.html


Lisätty:

Nyt on New 3DS XL ollut käytössä reilun viikon ja laite on toiminut erinomaisesti. Ensimmäisinä päivinä en saanut ostettua eShopista pelejä, mutta tämä korjaantui aivan itsestään. Ainoa harmittava asia laitteessa tuli tämän kustannuksista. Kun laite oli saapumassa Suomeen, kuriiripalvelun edustaja oli minuun puhelimitse yhteydessä ja ilmoitti kaikkien inhoomasta asiasta nimeltä arvonlisävero. Ilmeisesti tässä keskustelussa  tuli jonkinlainen väärinkäsitys, sillä eilen postiluukusta tuli sovittu, joskin reilusti aiemmin käsittämääni suurempi lasku ALV:sta. Varsinaisen laitteen lisäksi kustannuksia tuli hulpeat noin 70 euroa, joka sisälsi veron sekä UPS:n palvelumaksun. Selvittelin vielä asiaa UPS:n asiakaspalvelun kanssa, mutta ilmeisesti nämä kulut ovat kuitenkin oikeat. Tästä opimme siis ettei uutta 3DS:ää kannata hankkia säästääkseen rahaa, vaan syyn kannattaa olla se, että pääsee pelaamaan laitteella hyvissä ajoin ennen Euroopan julkaisua.

10 kommenttia:

  1. Eikös tuon pitäisi saapua Eurooppaan 12. päivä?

    Näin minä ainakin muistelisin.

    Jos hinta on suht ok, ite harkitsen ostamista. Miun 3DS:n ylänäytössä näyttäisi olevan jonkin näköisiä "kuolleita" kohtia. Ja onhan sillä jo hieman ikää, kun kesä-heinäkussa 2011 ostettu. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on asiasta seuraavanlaista netistä kaivettua tietoa:

      12. päivä se laite ei tule vielä yleiseen myyntiin vaan tuolloin randomille Nintendo-klubilaisille arvotaan mahdollisuus ostaa laitteen ns. ennakkoversion. (http://www.kotaku.co.uk/2015/01/06/nintendo-offers-exclusive-early-new-3ds-bundle-fans)

      Nintendo ei ole tuonut laitetta vielä suurempaan myyntiin Euroopassa tai Yhdysvalloissa, koska näillä alueilla näitä aiempia versioita myydään vielä niin paljoa ettei uutta laitetta kannata tuoda markkinoille ennenkuin myynti hiipuu. (http://www.technobuffalo.com/2014/10/30/nintendo-explains-why-the-new-3ds-wont-hit-america-or-europe-until-2015)

      Toki jos jollain on tuoreempaa tietoa asiasta, niin voi tottakai linkata tähän kommenttina :)

      Mutta joo kyllähän tuolla laitteellasi näyttää olevan sitten ihan kivasti ikää. Itse ainakin pidin tuotta uutta laitetta hyvänä hankintana, mutta kerron toki lisää kunhan tulee enemmän kokemuksia laitteesta. :)

      Poista
    2. Varmaan päähän jäänyt sitten toi rändöm-klupilaisten ennakkoversion osto. Ei silleen, että olisin sitä voinut heti ostaakkaan.

      Niin kauan kun en 3D:nä pelaa nuo "kuolleet" kohat ei niin pahasti silmille pompi. Eli odottaminen ei tule olemaan niiiin tuskallinen.

      Lisäkokemuksiasi odottaen. x)

      Poista
    3. Tuommoinen uutinen sattui silmiin ja tuli tämä keskustelu heti mieleen niin piti käydä linkki laittamassa: http://www.pelaajalehti.com/uutiset/nintendo-uudet-tehokkaammat-3dst-iskevat-eurooppaan-helmikuussa/

      Poista
    4. Kiitos linkistä, ja kiva että kirjoitukseni on jäänyt mieleen :) Oho sepä tulee kuitenkin odotettua aiemmin, hieno juttu toki... jospa niitä pelejäkin alkaa sitten pian ilmestymään :) Luin itsekin tänä aamuna tuolta (http://www.gamezone.com/news/gamestop-italy-reveals-new-nintendo-3ds-xl-prices-4844-jrug) että Italian Gamestopissa ennakkotilaajat saavat tuon laitteen myös 200 eurolla eli jospa se hinta on sitten täälläkin edes suht lähellä tuota. Nyt pääsin muuten testailemaan tuon laitteen erikoisnäppäimiä kun pääsin testaamaan Monster Hunter 4:ää... vaikka testisessio olikin vielä lyhyehkö niin sekä 3d-efektit että näppäimet vaikuttivat erinomaisilta :)

      Poista
  2. Nonni hyvin kävi sitten lopulta! :D Onhan se ny komiaa tuollaisen laitteen kanssa kun ei ainakaan suomessa monella ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt pitää alkaa heti kävelemään kaduilla edes-takaisin pelaten samalla tuolla laitteella jotta kaikki varmasti näkevät :-D

      Poista
    2. .... :'DDDDDDDDd Mielikuva! Kiitos aamun nauruista! XD

      Pitää tuo varmaan tähänkin talouteen hankkia jossain vaiheessa! Toivottavasti pian tulee pelejä jotka tukevat nuita uusia napiskoja, olis kiva kuulla onko ne ihan "turhakkeita". :P

      Poista
    3. Joo onhan se vähän jännä kun tuli sille perus 3DS:lle ostettua se....mikä se lisälaite olikaan että tulee se toinenkin tatti :D ihan vain sen Resident Evil Revelations pelin vuoksi. Eipä oo tainnu muut pelit sitä sitten tarvitakkaan.

      Poista
    4. Itse veikkaisin, että se laitete saattaa tulla yleisempään myyntiin tässä kevään aikana tai viimeistään kesällä, mutta tämä toki vain veikkaus.

      Olen kuullut, että eniten niitä uusia näppäimiä koitetaan markkinoida Monster Hunter 4 -pelillä, kaverinikin tuota jo hypettää :D

      Poista