perjantai 5. elokuuta 2016

Katsottu: Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma

Ovatko Suomalaiset elokuvat alkaneet toistamaan samoja kaavoja? Puuttuuko Suomesta kyberpunk-tulevaisuuteen sijoittuvat synkät elokuvat? Oletko kiinnostunut muistakin, kuin suuren budjetin elokuvista? Jos vastaus kysymyksiin oli kyllä, niin kannattaa tutustua Jari Halosen vuonna 1995 ohjaamaan, käsikirjoittamaan sekä tuottamaan elokuvaan Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma ja sattuupahan Jarilla olemaan monitaiturina elokuvassa oma roolikin. 

Itse näin tämän elokuvan kauan sitten Kuopiolaisen elokuvakerhon Hyvät Kuvat -näytöksessä ja tykästyin elokuvaan. Vuosien ajan haaveilin sen saamista myös omaan leffahyllyyn, mutta vasta nyt Anttilan alennusmyyntien yhteydessä löysin Jari Halosen kokoelmaboxin ja siinä mukana löytyi myös tämä pitkän aikaa haikailemani sangen omaperäinen leffa, joten tottahan sen piti ostaa omaksi.

Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma kertoo synkästä tulevaisuudesta vuonna 2037, jossa suuryritykset hallitsevat maailmaa ja aikuisviihdeliikkeet menestyvät lähiruokakauppoja paremmin. Itä-Euroopan suurkaupunkia Vladivostokia piinaa sarja rikoksia, jossa satunnaiset ihmiset räjähtelevät kuoliaaksi ilman näkyvää syytä ja etsivä Lipton Cockton (Jorma Tommila) määrätään tutkimaan tätä rikosaaltoa. 

Lipton saa käskynsä poliisipäällikkö Brand Marlonilta (Jari Halonen), joka omaa virkavallan haltijaksi melko psykopaattisen luonteen ja huohottaakin Liptonin niskaan joka käänteessä, kun tutkimukset eivät etene. Tutkimukset käyvät läpi suurkaupungin alamaailman aina lääkefirmojen ihmiskoelaboratorioista yökerhoihin ja homobaareihin. Matkalla vastaan tulee sekalainen sakki Marilyn Monroeksi pukeutuista naisista, naisiksi pukeutuneista miehistä ja saapahan Lipton matkallaan eläinystäväkseen vieläpä taistelukukonkin.

Elokuva on tehty aikanaan melkoisen pienellä budjetilla ja tämä valitettavasti näkyy useissa kohtauksissa mm. lavasteissa ja kuvakulmien valinnassa. Jos tämä pieni epäkohta ei kuitenkaan haittaa, niin leffa vaikuttaa kuitenkin siihen nähden todella hyvin toteutettuna ja katsojalle saattaa tulla jopa hieman Blade Runner -tyylinen fiilis miljööstä. Elokuvan dialogi ja huumori on melko pökkelöä ja muistuttaa puolestaan Kaurismäen elokuvia, mutta toimivat kuitenkin hyvin kunhan suhtautuu sopivalla asenteella. Elokuvan DVD:llä tulee lisäksi Jari Halosen haastatteluvideo, mikä on näin Suomi-leffalta aina kiva yllätys. Juuri erilaisuus normaaleihin Suomalaisiin elokuviin tekee tästä leffasta mielenkiintoisen tapauksen ja siispä suosittelen tutustumaan Lipton Cocktoniin, jos haluat vaihtelua normaaliin elokuvailtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti