maanantai 15. elokuuta 2016

Katsottu: Zombie Apocalypse

Kirjastossa tuli käytyä taas muidenkin kuin kirjojen vuoksi, nimittäin leffaosaston. Yksi mukaan tarttuneista elokuvista oli vuonna 2011 Syfy-kanavalle tehty zombie-elokuva nimeltään Zombie Apocalypse. Zombie-elokuvat ovat aikalailla sellaisia, että suurin osa niistä on sitä samaa toisensa kopiota, mutta voi pojat jos satutkin joku päivä bongaamaan joukosta sen uuden Dawn of the Deadin (= hyvän elokuvan), niin se on kaiken näkemäsi vaivan arvoista. Hyvän leffan toivossa nappasin siis tämänkin kainalooni ajatuksella, että mitä jos...

Elokuva alkaa hyvin perinteikkäästi eli suurimpaan osaan maapallon väestöstä on tarttunut zombieiksi muuttava virus. Armeijat koittivat jonkin aikaa taistella näitä vastaan parhaansa mukaan, mutta taisteluiden tiimellyksessä suurimmat kaupungit ovat muuttuneet raunioiksi ja jäljellä on vain kourallinen selviytyjäjoukkoja etsimässä turvapaikkaa, jonka olemassaolosta ei ole edes varmuutta. Kaksi erilaista joukkoa lyöttäytyy yhteen, kun elävät kuolleet hyökkäävät toisen näistä kimppuun ja toiset rientävät apuun. Kädettömämpää joukkoa edustaa mm. Ramona (Taryn Manning esim. Orange Is New Blackista) ja Billie (Eddie Steeples), kun taas Henryn (Ving Rhames) joukkio on Zombie-elokuvansa nähneet ja niiden opit sisäistäneet. Uudella ryhmällä onkin edessään taival kohti Catalinan saarta, jossa huhujen mukaan odottaa selviytyjien turvapaikka. Kuinka omaperäistä.

Millainen fiilis tästä 83 minuuttia pitkästä elokuvasta sitten lopulta jäi? No ainakaan elokuva ei uskaltanut jättää tarttumatta yhteenkään zombie-leffojen kliseistä. On epämääräisen turvapaikan etsintää, on moottorisahaa, on...  no Ving Rhames. Elokuva osaa lisäksi vitsailla näistä kliseistä, mm mainitsemalla että kyllä niitä otuksia voi kutsua ihan zombieiksi eikä tarvi käyttää nimeä undead tai infected, kuten muissa nykyajan zombie-leffoissa on tapana. Muutoin Zombie Apocalypse ei tarjoa pahemmin mitään uutta, mutta on toki tuttua ja turvallista zombie-viihdettä jos siitä menosta sattuu tykkäämään. Zombie-leffojen taso on yleensäkin melkoisen keskinkertainen, joten siihen nähden tämä Apocalypse oli omaksi yllätyksekseni ihan katsottava elokuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti