perjantai 24. elokuuta 2012

Katsottu: Resident Evil

Katselin viikko sitten Resident Evilin taas vähästä aikaa ja pitäähän siitäkin kirjoittaa muutama sana. Kyseessä on siis Capcomin tunnettuun pelisarjaan löyhästi perustuva elokuva, jolle on nyt vuosien aikana ilmestynyt muutama jatko-osa. Resident-Evil erottuu peleistä tehdyistä elokuvista siinä, että sitä on osittain viihdyttävää seurata, johtuen todennäköisesti zombie-aiheesta. Toinen plussa ensimmäiselle RE-leffalle tulee siitä, että musiikkiraitaa on ollut tekemässä yksi omista suosikeistani eli Marilyn Manson. Kukin saa olla herrasta mitä mieltä haluaa, mutta itse tykkään kovasti. En ole pelannut lyhyitä pelisessioita enempää pelisarjan osia joten minun on vaikea tehdä vertailuja leffojen ja pelien välillä, mutta käsittääkseni elokuviin on otettu vain tiettyjä kohtauksia peleistä, muuten juonet ovat ihan uusia. Yhtenä poikkeavuutena peleihin on esimerkiksi leffojen päähenkilö Alice (Milla Jovovich), joka ei edes ole peleissä.

Ensimmäinen leffa alkaa siitä, kun Umbrella Corporationin laboratoriosta varastetaan T-virus ja sen lasketaan vapaaksi. Laboratorion tekoäly ei halua viruksen leviävän eteenpäin, joten tämä tappaa kaikki laboratorion työntekijät, joskin huonoin seurauksin yhdistettynä levinneeseen T-virukseen jolla on pahana tapana herättää kuolleet takaisin eloon. Laboratorion ulkopuolella Alice herää muistinsa menettäneenä ja pian joukkoon liittyvät sekä tuntematon Matt että joukkue kommandopukuisia miehiä ja naisia. Ryhmän on hälytetty selvittämään mitä laboratoriossa tapahtui ja Alicen ja Mattin otetaan tottakai mukaan reissuun.

Minun pitäisi kai kommentoida eri hahmojen suorituksista ja aloitetaan sättiminen vaikka Alicesta. Vaikea uskoa että tämä on Jovovichin 12. elokuva kun niin pökkelöä on suoritukset. Kyllähän se tietysti menettelee, mutta tässä ollaan vielä kaukana huippunäyttelystä. Toinen satikutin saaja on Eric Mabiuksen esittämä Matt, joka pysyy pahimmissakin tilanteissa niin viileänä ettei mitään rajaa. Oma suosikkini tässä elokuvassa on Michelle Rodriguezin esittämä badass-kommando Rain. Rodriguez taitaa olla kaikissa näkemissäni rooleissaan samanlainen kovis, mutta ainakin hän tekee sen hyvin.

Resident Evil on mielestäni pienestä lapsellisuudestaan huolimatta viihdyttävä leffa, kunhan ei anna mainittujen pökkelönäyttelijöiden häiritä. Aivan kuten lempielokuvassani Aliensissa olevat marinet, myös tämän leffan kommandot olivat vaan niin cooleja että niitä on aina kiva katsella. Suosittelen!

3 kommenttia:

  1. Resident Evilit ovat olleet yllättävän viihdyttävää katsottavaa, vaikka Afterlife ei ainakaan minuun uponnut ollenkaan. Jovovichin kähiseminen jotenkin vei huomion kaikelta muulta.. Retributionia odotan kuitenkin innolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla pyörii tuossa just extiction ja pakko myöntää että tuoki on jo melkosta huttua :D apocalypse oli vielä menettelevä mun mielestä mut nuo jäljemmät, jaiks! noista kirjotan tarkemmin myöhemmin ja järjestyksessä kunhan eka selviää että minne se mun apocalypsen dvd-levy on menny piiloon.

      Poista