keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kirpputorit: Viime aikojen löydöksiä part 1

Taas olisi aika vuodattaa taakkaa siitä millasia löydöksiä olen joutunut tekemään kirpputoreilta. Tai miksipä puhun edes monikosta kun harvemmin tulee enää käytyä muilla kirpputoreilla kuin Citypörssissä mitä nyt joskus Leväsellä käydessä Kirpparilla.fi -putiikissa.

Sitten viime esittelypostauksen leffoja ja muita on tullut hankittua enemmänkin mutta jaan ne kahteen eri esittelyyn paristakin syystä. Ensinnäkin lähden tästä pienelle excursiolle Etelänavalle eli toisin sanoen Helsinkiin ja tämä on melko halpa ja alhainen tapa saada enemmän sisältöä blogiin poissaoloni ajaksi. Toinen syy on se että kun hankinnat laittaa pienempiin satseihin niin itselleni ei tule niin huonoa omaatuntoa kun katselen että mistäs kaikkea sitä onkaan taas tullut rahdattua kirpparilta.

Tässä olisi kuitenkin ensimmäinen erä hankinnoista. Olen kuullut monesti puhuttavan Sliding Doorsista vaan en ole koskaan nähnyt sitä. Sivistääkseni itseäni kaappasin tämän elokuvan mukaani kun hintakin oli vain kaksi euroa.

Seuraavaksi tulee Johnny Deppin elokuvat eli Pieni Suklaapuoti ja Finding Neverland. Nämä hankinnat juontavat juurensa lähinnä viikko-pari sitten tapahtuneisiin nettikeskusteluihin joissa pohdiskeltiin kyseisen herran erinomaisuutta elokuvissa. Pienen Suklaapuodin olen katsonut viimeksi joskus pari vuotta sitten eli jonkinlainen käsitys leffasta on. Muistaakseni elokuva on kyllä melkoista imelää hömppää mutta elokuvalla on kuitenkin oma erikoinen asema että halusin sen omaakin leffahyllyä koristamaan. Hintaa leffalle löytyi kolme euroa. 

Kolmantena leffana oli Finding Neverland. Rehellisesti sanoen ei ole kyllä hajuakaan millainen elokuva on kyseessä mutta lähinnä juuri Deppin vuoksi tuli ostettua ja hintaa oli siis 2.50 euroa.

Neljäntenä leffana oli Apollo 13. Tästä elokuvasta ei voi sanoa ettei sitä olisi nähnyt ennen, päinvastoin sen on tullut nähtyä varmaan pari kertaa liikaakin. En ole ollut hirvittävän suuri Tom Hanks -fani mutta se ei haittaa kun sivuroolista löytyy niin, Kevin Baconia, Bill Baxtonia, Gary Sinisea ja Ed Harrisia, nam! Tämä leffa lähti myös kahdella eurolla.

2 kommenttia:

  1. Finding neverland on ihana! Aluksi se pyöri hyllyssä jonkun aikaa, eikä tullut katsottua kun ajattelin sen olevan hieman tylsä, mutta yllätyin positiivisesti. Oikein koskettava ainakin minun mielestäni. :)

    Ja Depp on kyllä loistava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oukei hyvä tietää ettei se ole ainakaan ihan huonoimmistoa herran tuotannossa. Pitää tottakai siitäkin sitten kirjoittaa jotain mielipidettä kunhan saan katsottua :)

      Poista