lauantai 8. maaliskuuta 2014

Arvonta: Deep Silverin pelipaketti

Viimeisin arvonta blogini puolella taisi olla joulukuun puolella, joten nyt olisi taas korkea aika laittaa sellainen pystyyn. Tällä kertaa arvottavaksi ajattelin laittaa Humble Bundle -sivustolla olleen pelipaketin, joka sisältää useammankin kappaleen Deep Silver -firman tuotoksia. Olen itse pelannut vain paria näistä peleistä, mutta ainakin ne muutamat ovatkin olleet sitten sellaisia, että olen pitänyt ja kovasti.



Pelipaketin ainakin omasta mielestäni merkittävin peli on Saints Row The Third, peli jonka esittelinkin blogissani vastikään. Tykkäsin pelistä ja saamieni kommenttien mukaan en ole ollut todellakaan ainoa. Peruspelin mukana saat lisäksi Full Package -nimisen DLC-kokoelman, jolla saat mukaan ison määrän uusia asusteita, ajoneuvoja ja muuta kamaa. Kirjoittamani esittely ja video löytyy täältä.

Toinen pelaamani peli on Dead Island Game of the Year -versio, jossa maksimissaan neljä pelaajaa pääsee lahtaamaan zombieita ja suorittamaan tehtäviä fiktiiviselle Banoin trooppiselle lomasaarelle. Myös Dead Islandit ovat olleet mielestäni yhtiä viime vuosien parhaimmista peleistä ja suosittelen tätäkin kaikille paitsi herkimmille. Tästäkin pelistä löytyy lyhykäinen esittelyteksti ja hieman pidempi pelaamisvideo täältä.

Muita arvottavia pelejä en ole ainakaan vielä pelannut kunnolla, joten niistä en osaa sanoa kunnolla oikein mitään muuta kuin että Googlella löytyy arvosteluja, jos pelit ovat tuntemattomia :-) Kaikki palkintopelit ovat kuitenkin seuraavat:

  • Saints Row 3 + The Full Package
  • Dead Island GOTY
  • Saints Row 2
  • Metro 2033
  • Risen
  • Risen 2
  • Sacred Citadel
  • Sacred 2 Gold

Pelit ovat siis PC-versioita ja ladataan Steam-palvelun kautta. Jos kyseinen palvelu on entuudestaan tuntematon, voin neuvoa tarvittaessa. Pakettiin kuuluu myös soundtrackit peleistä Saints Row The Third, Risen, Risen 2 sekä Sacred 2.


Säännöt:

Voit osallistua arvontaan kirjoittamalla kommenttina tähän postaukseen nimesi/nimimerkin ja sähköpostiosoitteesi. Jos et halua osoitettasi kaikkien nähtäville, voit ilmoittaa sen minulle osoitteeseen deltius@hotmail.com (muutakin kautta voi ilmoittaa, jos olet esim. Steam-kaverinani), mutta sekä nimen että yhteystietojen ilmoittamiset ovat kuitenkin pakollisia. Osallistumiselle arvontaan on aikaa noin viikko ja tarkemmin sanoen maanantaihin 10.3. kello 18:00, jonka jälkeen suoritan arvonnan ja ilmoitan voittajalle ja blogiin mahdollisimman pian. 

Jos voittaja ei vastaa yhteydenottooni 12.3. kello 18:00 mennessä, palkinto menee uudelleen arvottavaksi. Pidätän lisäksi oikeuden puuttua tilanteeseen, jos havaitsen vilppiä tai muuta maalaisjärjen vastaista toimintaa.

Kaikesta tästä sääntöviidakosta huolimatta, toivotan kaikille paljon onnea arvontaan! :)

9 kommenttia:

  1. M454 ja nokiaman87@hotmail.com on email.
    Jokohan se nyt osuisi arpaonni kohdalle :D

    VastaaPoista
  2. Nänni ja haipuli@hotmail.com.

    Tahtoo! :)

    VastaaPoista
  3. Satu ja cottoncandy@hotmail.fi :)

    VastaaPoista
  4. hukutettu nukke
    sannanokkonen@hotmail.com :D

    VastaaPoista
  5. Incus ja inkeri.iida@gmail.com. Siisti paketti!

    VastaaPoista
  6. minä taas:D nuo 2 miulla nimenomaan mitä mainitsit on, tosin ei lisäreitä :( mut noita "tietämättömiä" noooup. Voin varmaan silti osallistua :D paivi91@gmail.com ja osallistun siis :D Päivi

    VastaaPoista
  7. Sepi, sepottaja(at)hotmail.com, mukana!

    VastaaPoista