maanantai 14. heinäkuuta 2014

Katsottu: Kauhea Kankkunen 1-3

Viime vuosina Kauhea Kankkunen -elokuva on putkahtanut esiin ties minkälaisissa asiayhteyksissä. Kaikesta tästä huolimatta minun täytyy tunnustaa, etten ollut katsonut kyseisiä elokuvia kertaakaan ja minulla oli vain hatara käsitys, että mistä niissä tai ainakin ensimmäisessä osassa on kyse. Minulla oli kuitenkin sellainen olo, niinkuin olisin sivistymätön ja tynnyrissä elänyt ihminen. Tälle tuli kuitenkin muutos, kun lauantaina löysin kyseisen elokuvatrilogian kaupasta suht. halvalla ja päätin katsoa ne kaikki nimelleen sopivasti sunnuntaina, tuona kankkusten luvattuna päivänä.

Ensimmäinen elokuva kertoo miesporukasta, joka lähtee ennen häitä viettämään polttareita Las Vegasiin. Ilta ei mene kuitenkaan aivan suunnitelmien mukaisesti, sillä herättyään hirveässä krapulassa ja vailla minkäänlaista muistikuvaa edellisestä illasta juhlaväki huomaa että hotellihuone on täysin tuhottu, jotenkin ihmeessä kylpyhuoneeseen on ilmestynyt tiikeri, komeroon täysin tuntematon vauva ja ennenkaikkea sulhanen on kadonnut. Loppuaika meneekin sulhasta etsiessä, koittaessa selvittää edellisen illan tapahtumia ja vakuutellessa kotiväelle puhelimitse, että kyllä me täältä ollaan juuri tulossa.

Toinen elokuva kertoo samasta miesporukasta, joka lähtee ennen häitä viettämään polttareita Thaimaahan. Ilta ei mene kuitenkaan aivan suunnitelmien mukaisesti, sillä herättyään hirveässä krapulassa ja vailla minkäänlaista muistikuvaa edellisestä illasta ... kröhöm kuulostaa varmaan melko tutulta. Tällä kertaa kadonnut ei ole kuitenkaan sulhanen vaan juhlinnassa mukana ollut morsiamen veli ja porukka ei herää lähitienoilta vaan Bankokista. Loppu elokuva meneekin sulh... morsiamen veljeä etsiessä, koittaessa selvittää edellisen illan tapahtumia ja vakuutellessa morsiamen kotiväelle puhelimitse, että kyllä me täältä ollaan juuri tulossa.

Kolmannessa elokuvassa miesporukka ei ihme kyllä lähde viettämään polttareita eikä edes saa elokuvan nimestä huolimatta kauheaa kankkusta. Tällä kertaa he lähtevät viemään Alania Arizonassa sijaitsevaan hoitolaitokseen, koska hänen lääkitykset eivät ole kiltisti sanoen kohdallaan. Matkalla kuitenkin alkaa sattumaan ja tapahtumaan, kun aiemmista elokuvistakin elokuvista tutut rötöstelijät puuttuvat heidän matkantekoon ja painostavat mukaan rikollisiin hommiinsa.

Elokuvatrion päähenkilöporukkaan kuuluu neljä äijää eli Phil (Bradley Cooper), Stu (Ed Helms), Alan (Zach Galifianakis) sekä Doug (Justin Bartha). Phil on elokuvien alussa porukan ainoa perheellinen tyyppi, joskin kumma kyllä samalla kaikkein villein. Stu on puolestaan tyttöystävänsä tossun alla ja saa jatkuvasti kuittailua siitä, että hän väittää olevansa lääkäri vaikka oikeasti onkin "vain" hammaslääkäri. Alan on porukan kiltisti sanoen yksinkertaisin tyyppi ja järjestää heidät muutenkin usein tahtomattaan pulaan. Dougia ei paljoa elokuvissa nähdä sillä hän on melkein aina joko hukassa tai jäänyt muuten vain reissusta pois... mutta aina kuitenkin hengessä mukana. Päähenkilöiden lisäksi elokuvissa esiintyy mm. aasialainen suurrikollinen Chow (Ken Jeong), joka vetää stereotypisen parodia-aasialaisen roolinsa niin överiksi, että huh!

Elokuvien extrat ovat hyvin failaamispainotteisia. Ensimmäisestä elokuvasta löytyi eniten extroja. Map of Destructionissa sekä elokuvan tekijät, että näyttelijät kertoivat eri kuvauspaikoista, Three Best Friends Song -osuudessa Alan laulaa melkein Talent-tasoisen version kaveribiisistä ja Gag Reelissä on luonnollisesti kahdeksan minuuttia epäonnistuneita kohtauksia. Toisesta elokuvasta kasaan on saatu viisi minuuttia epäonnistuneita kohtauksia ja kolmannesta mukana oli yhteensä noin kymmenen minuuttia pidennettyjä tai epäonnistuneita kohtauksia. 

Näin loppuun pitää ilmeisesti taas sanoa lopullinen tuomio elokuvista. Ensimmäinen Kauhea Kankkunen oli... ihan menettelevä huumorielokuva vaikkei nyt mikään tajunnanräjäyttäjä ollutkaan. Kovana Office US-fanina odotin kovasti Ed Helmsin näyttelijäsuoritusta, mutta elokuvien kiinnostavin hahmo oli lopulta mielestäni Chow, joka hänkin lähinnä ärsyttävyytensä vuoksi. Kuten aiemmin jo vihjailin, niin elokuvasarjan kakkososa on melkeinpä kopio ensimmäisestä osasta ja sen vuoksi melko turha. Kolmas osa koitti olla jo jotain aivan erilaista, mutta ei yltänyt enää edes ensimmäisen osan "tasolle". Kyllä ensimmäisen leffan yhden kerran voi katsoa, mutta rukoilen hartaasti etteivät tee tälle elokuvasarjalle enää neljättä osaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti