torstai 21. elokuuta 2014

Pikakatsaus: Five Nights At Freddy's

Tässä  kuussa julkaistiin Scott Cawthon -nimisen miehen kauhuelementtejä sisältävä indie-peli. Nopeasti kyseinen peli meni läpi Steamin Greenlightista ja tulikin heti sivustolle myyntiin. Olin nähnyt pelistä lyhyen osuuden eräässä striimissä ja vaikken suuri kauhupelien fani olekaan, niin tämän päätin kuitenkin ostaa, kun hinta oli vain 5 euroa (Desurasta tämän saa 4 eurolla, jos Steamissa pyöriminen ei ole välttämättömyys).

Alussa pelaaja aloittaa yövartijan työt paikallisessa Pizzeriassa, jonka vetonaulana toimii joukko lapsia viihdyttäviä robottieläimiä. Yön aikana tilanne on kuitenkin aivan toinen, sillä päivällä niin herttaiset otukset heräävät eloon ja lähtevät jahtaamaan kaikkia paikalla olevia ihmisiä... tässä tapauksessa vartijan kopissa istuskelevaa yövartijaa - sinua!

Pakeneminen työpaikalta ei ole vaihtoehto eikä vartijan kopistakaan parane lähteä ulos ennen aamunkoittoa eli luvassa on kuusi tuntia piinaavaa yövuoroa rakennuksessa, jossa murhanhimoiset olennot vaeltavat sinua jahdaten. Puolustuskeinona voi sulkea vartijan huoneen kaksi sivuilla olevaa ovea, mutta näiden pitäminen kiinni kuluttaa erittäin rajallista virtaa. Olentojen liikkumista talossa voi seurata valvontakameroiden välityksellä ja lähelle tultua ovet voi sulkea näiden naaman edestä. Kamerat eivät kuitenkaan kata jokaista nurkkaa ja ovien edustalle olevat sokeat pisteet voi valaista lisävaloilla, jotka vievät myös oman osuutensa virrasta. Virtaa on kuitenkin käytettävissä koko yön aikana niin rajallisesti, ettei sitä kannata kuluttaa kuitenkin kuin niin vähän kuin pakollista. Jos virta loppuu ennen aamunkoittoa tai pelaaja on muuten vain varomaton, hirviöt pääsevät vartijan huoneeseen hirmuisen säikytysefektin säestämänä ja pelaajan housut menevät pyykkiin game overista puhumattakaan.

Pelin tunnelma on yksinkertaisesta tekniikastaan huolimatta kutkuttavan jännittävä. Rakennuksen pimeät nurkat ja useampi liikkeessä oleva olento laittaa kokoajan arvailemaan missäpäin nämä ovat liikkumassa. Välillä rakennuksen pimeyksistä kuuluvat äänet ei helpota myöskään työpaikan viihtyvyyttä. Pelissä on tarjolla viisi yötä, joissa hirviöiden aktiivisuus lisääntyy joka yönä. Laitan tähän loppuun vielä esimerkin toisen yön pelaamisesta, olkaa hyvä!


Videon oikeasta alakulmasta saat säädettyä halutessasi videon 
kokoa ja laatua paremmaksi.

8 kommenttia:

  1. Hyi, hyi, hyi, hyi, hyi, hyi, hyi, hyi!

    Amnesia ja Slender vielä meneekin, mutta toi! Hyi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo on kyllä jännä. Kun viholliset ei liiku sulavasti vaan still-kuvamaisesti huone kerrallaan niin monsterit saattavat ilmaantua yllättäenkin aivan viereen. Todella creepy :)

      Poista
  2. Hassu idea täytyy kyllä myöntää :D

    Olisin tosin kuvitellu, että nää viholliset liikkuisi sulavammin, eikä tollai still-kuvamaisesti. Tosin,se toi enemmän jännitystä, ainakin uskoakseni. Olit kyllä oikeassa, jännittävähän tuo.

    Ja sitten ihan vaan btw, blogis on ihan mahtava, mitä nyt olen tätä pienen hetken seuraillu :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tuossa still-kuvamaisuudessa on se puoli, ettei niitä ruudussa näkyviä monstereita erota niin helpolla. Se tuo hetkeen oman creepiytensä, kun huomaa että murhanhimoisen otuksen paikallaan oleva siluetti näkyy hämärässä huoneessa.

      Mitä tähän blogiini tulee, niin todella iso kiitos kehuista. Tuntuu todella kivalta kuulla, että joku tykkää siitä ja etten nyt aivan turhaan ole kirjoitellu.:)

      Poista
  3. En nyt ihan ymmärrä, mikä näistä tekee niin kauheen hypetettyjä. :D Kuulostaahan toi jännältä ensimmäisten parin pelikerran ajan, mut koko ajatus rng-pohjaisesta kauhupelistä jonka voi päästä läpi yhellä tietyllä liikesarjalla (myös täydellä AI:n vaikeustasteella) on aika hölmö. Tai vähintään koko peli tuntuu kovin keskeneräiseltä. Oon tylsä enkä vaan yhtään ymmärrä, mikä näistä tekee uusia pelimekaniikoita lukuunottamatta niin hienon. :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on vaikea sanoa siitä hypetyksestä kun en ole tuon yhden Striimin 10 minuutin osuutta lukuunottamatta nähnyt miten paljon muut peliä hehkuttavat. Peli on teknisesti tosiaan hyvin yksinkertainen ja yksinkertaisuus näkyy siinäkin, että sitä myytiin muutama päivä sitten 2 euron hintaan. En oletakkaan että peli jaksaisi olla kiinnostava pitkää aikaa, mutta kyllä tuolla hinnalla minusta ihan hyvän parin illa jännitysviihteen saa :)

      Poista
  4. Tästä on tulossa Five night at Freddy's 2 2015. Itse pidän pelistä ja tämän pelin taustatarina kiehtoo ja tästä on jo tehty creepypastakin. :33 Paljon fan-artteja ja muita fan -fictioita ja muiden läpipeluuita on tultu katteltua. Lisää tietoja etsien eksyin tähän blogiin ja oli kiva lukea kirjoitukses ja kattoa tuo vidi. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että jutut viihdyttivät :) Olin tietoinen tulevasta jatko-osasta, mutta en tuosta että peli on saanut fanit noinkin tuotteliaiksi. Ensimmäisessä pelissä ei tainnut olla hirmu paljoa vaihtelevuutta, joten nyt on ainakin tekijöillä mahdollisuus korjata puutteet. Katsoinkin netistä nyt jatko-osan teaserin ja ainakin so far vaikutti hyvältä :)

      Poista