perjantai 24. huhtikuuta 2015

Katsottu: Star Trek - The Next Generation kaudet 1-7

TR: Guinan, Beverly Crusher, Worf, Deanna Troi,
Wesley Crushed; ER: Geordi La Forge,
Jean-Luc Picard, William Riker, Data
Viime syksynä tuli ostettua Briteistä Star Trek The Next Generation Complete DVD-boxin ja tästä alkoi odotettua pitkäkestoisempi katseluprojekti. Kyseisessä sarjassa on seitsemän tuotantokautta ja yhteensä 178 jaksoa, joten katsottavaa ainakin riitti. Aivan putkeen en sarjaa kuitenkaan katsonut vaan välissä pidin pieniä taukoja katselemalla muitakin sarjoja, mutta nyt alkuvuonna tämä katseluprojekti saatiin kuitenkin päätökseen ja vaikka loistava sarja onkin, niin myönnetään että huokaisin hieman helpotuksesta että nyt se on ohi.

The Next Generationin tapahtumat sijoittuvat noin 70 vuotta alkuperäisen Star Trekin tapahtumien jälkeen, tarkemmin sanottuna STNG alkaa vuodesta 2264. Sarja kertoo Tähtilaivaston lippulaivan USS Enterprisen seikkailuista ympäri galaksia tarkoituksenaan löytää uusia elämänmuotoja sekä heidän pyrkimyksestä vaalia suhteita Federaation jäsenten kanssa. Yhdistyneiden Planeettojen Federaatio on tuon ajan suuri hallintoyksikkö tai "valtio", jonka alaisena ovat lukuisia rotuja mukaanlukien ihmiset.

Koska Federaatio ei koostu pelkästään ihmisistä, vastaan tulee vaikka minkälaista muutakin rotua. Klingonit ovat sotaisaa ja jopa eläimellisiin vaistoihin tukeutuvaa väkeä, jonka elämä pyörii taistelemisen ja kunnian ympärillä. Aiemmin Klingonit ovat olleet ihmisten vihollisia, mutta STNG:n aikana välit ovat jo lämmenneet ja rodun edustaja Worf palvelee Enterprisellä. Worfin olemisesta tiennäyttäjänä rotujen välisissä suhteissa saadaankin aihetta lukuisiin eri juonikuvioihin sarjassa. Myös Romulanit olivat aiemmin sodassa ihmisten kanssa, mutta nyt jo paremmissa väleissä heidän kanssa. Toisin kuin Klingonit ja heidän kunniakäsityksensä, Romulaneilla on kaikkien rotujen keskuudessa edelleen maine olla petollisia. Muitakin rotuja sarjassa vilahtelee, mutta merkittävimmän uhan ihmisille muodostaa myöhemmässä vaiheessa esiteltävät Borgit. Borgit ovat puoliksi humanoideja ja puoliksi koneita, jotka valloittavat maailmoja äärimmäisellä armottomuudella ja tehokkuudella.

Sarjan näyttelijäkatras pysyy melko samana kaikkien kausien ajan, mitä nyt muutamien tehtävät muuttuvat ajan saatossa. Sarjan keskeisin henkilö on Enterprisen kapteeni Jean-Luc Picard (Patric Stewart), viisas ja diplomaattinen mies joka ratkaisee tilanteet usein keskustelemalla eikä toiminnalla. Apunaan Picardilla on ensimmäinen upseeri William Riker (Jonathan Frakes), joka aloittaa tehtävässään vasta pilottijaksossa, mutta osoittautuu erittäin taitavaksi johtajaksi ja naistenmieheksi. Yksi sarjan tunnistettavimmista hahmoista on silmävisiiristään tuttu Geordi La Forge (LeVar Burton), joka toimii aluksen päämekaanikkona toisesta kaudesta eteenpäin.

Yksi erikoisimmista hahmoista puolestaan on aluksen kalpeakasvoinen androidi komentajakapteeni Data (Brent Spinner), joka omaa paitsi tietokoneen älykkyyden ja valtavat voimat, myös suuren uteliaisuuden ihmisyyttä kohtaan. Data käykin pitkin sarjaa itsetutkiskelua ja nämä ovatkin yhtiä mielenkiintoisimpia osuuksia koko sarjassa. Yksi STNG:n (kuulemma, itse en jaa tätä näkemystä) suosituista hahmoista on Q (John de Lancie), olento jolla on jumalankaltaiset kyvyt manipuloida ympäristöä ja aikaa. Q on ottanut asiakseen testata ihmiskuntaa ja laittaa Enterprisen väen vähän väliä erilaisiin mielikuvituksellisiin haastetilanteisiin asianomaisten vastustuksesta huolimatta.

Yksi boxin  anstaitsemista kehuista liittyy extroihin, niitä nimittäin löytyy valtavat määrät. Jokaisen kaudet viimeisellä levyllä on yhdestä pariin tuntiin erilaisia noin vartin pituisia dokumenttipätkäiä ja kaikkien näiden katsomiseen meni aikaa useita päiviä, kun extroja otti hommakseen katsoa pari tuntia päivässä. Jokaisella kaudella kerrottiin mm. yleiskatsausta kyseisestä kaudesta ja esittelyt sarjan tekijöiden mielestä muistorikkaimmista jaksoista. Jokaisella kaudella on lisäksi muistakin aiheista olevia pätkiä, kuten tapahtumapaikkojen, ST:NG -krääsän, tunnettujen vierailevien näyttelijöiden, Star Trekin luojan Gene Roddenberryn ja vaikka minkä muun esittelyjä. Mielenkiintoista katsottavaa riittää siis pidemmäksikin aikaa ja irtopisteitä saa myös hyvin Star Trekin hengessä tehdyt DVD-valikot, jotka pitivät Trekkeily-tunnelmaa yllä.


Gene Roddenberry, Star Trekin luoja
Star Trek The Next Generation kuuluu niihin vanhan ajan scifi-sarjoihin, joissa ei kulje ainakaan merkittävää pääjuonta vaan jaksot ovat yksittäisiä kokonaisuuksia. Tämä olikin hyvä juttu oman katsomiseni kannalta, koska pystyin pitämään pieniä taukoja katselujen välillä. Tämä senkin vuoksi, että vaikka STNG onkin loistava sarja, alkaa sekin tuntumaan raskaalta jos katsoo monta kautta putkeen. Sarja on erinomainen, mutta yksi asia minua hieman häiritsi. Vaikka Picard onkin minusta "parempi" kapteeni kuin Kirk (se ikuinen kiista), on hän mielestäni usein hieman turhankin "neitimäinen". Silloin kun Picard heittää vapaalle, meneekö hän minne muut menevät eli Ten Forward -nimiseen baariin kaljalle? Ei mene, vaan Picard lähtee "hauskanpitoon" harrastamaan arkeologiaa, ratsastamaan, miekkailemaan, soittamaan huilua tai leikkimään holokannelle Dixon Hill -nimistä salapoliisia. Jos puolestaan positiivisia kommentteja sanoisin hahmoista, niin Worf on hahmoista todella sympaattinen, Data puolestaan esittää hyviä kommentteja ihmisistä. Kaikenkaikkiaan suosittelen tutustumaan tähän sarjaan ja jos ei nyt katsoisikaan kaikkia kausia, niin kannattaa katsoa ainakin kokeilumielessä pari ensimmäistä jaksoa josko nappaisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti