maanantai 27. huhtikuuta 2015

Terraria: Otherworld

Terraria -pelillä on suuri kannattajakunta ja itsekin kuulun 300 pelitunnillani kyseiseen joukkoon. Vaikka pelissä onkin edelleenki paljon uutta ja ihmeellistä sekä muutenkin uudelleenpeluuarvoa, ovat pelin tekijät suunnanneet katseensa jo tulevaisuuteen. Kyllä, luvassa on joku päivä vielä Terraria 2 -nimeä kantava peli, mutta tämä ei ole suinkaan ainoa poppoon suunnittelema tämäntyylinen peli.

Eräs tälläinen peli on nimeltään ainakin PC:lle ja Macille suunniteltu Terraria: Overworld, josta itsekin kuulin vasta mutta pelin kehitys on kuitenkin jo Alpha-vaiheessa eli ihan hyvällä mallilla. Overworldin tekijöinä toimivat alkuperäisen pelin PC-version tekijä Re-Logic sekä pelin konsoleille kääntänyt Engine Software eli Terraria-kokemusta pitäisi ainakin löytyä.

Pelistä on vielä melko vähän tietoa, mutta ainakin videoiden perusteella Overworld on käyttöliittymältään melko samanlainen alkuperäisen Terrarian kanssa, ulkoasultaan puolestaan Terrarian ja Starboundin välimaastoa. Pelin idea ilmeisesti on sellainen, että seikkailtava maailma on aluksi täysin saastunut ja pelaajien tehtävä on puhdistaa maailmaa pala kerrallaan sinne rakennettavilla laitteilla. Tarkempaa kuvausta pelistä joudutaan vielä odottamaan, mutta pelin esittelyvideon voit nähdä jo esimerkiksi osoitteesta:

2 kommenttia:

  1. Siinäpä se seuraava peli mitä aletaan tahkoamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tässä auta kuin ottaa tämä Terraria-haaste vastaan :D Toivottavasti tuossa toimii heti alusta alkaen nettipeli paremmin kuin Starboundissa, itsellä oli sen kanssa ainakin robleemia...

      Poista